sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Retrosaleilua

Pyhän reissusta on vielä kunnon postaus tulossa, mutta aloitetaan nyt saleilulla kun sitä hyökin saavuttuamme heti ensimmäisenä tekemään.

Eli majoituimme Metallikeroon, sieltä löytyi pieni ja piskuinen "kuntosali", tai oikeammin sanottuna kuntohuone tai "kuntokellari". Oli suoraan 60-70-luvulta, veikkaisin, 80-lukukin tuntuu jo liian modernilta aikakaudelta :DD  No kuitenkin, hetken arvoin menenkö hiihtämään vai "salille", mutta pimenevässä illassa tuntemattomassa maastossa hiihtäminen ei oikein innostanut. Vielä kun latu olisi rajoittunut pelkkään valaistuun, niin "sali" vei sitten voiton.

Tein ylhäisessä yksinäisyydessäni kiertoharjoittelun, johon sisältyi:


Ensin 10min lämmittely kuntopyörällä


Sitten itse kiertoharjoittelu 40min, eli: 10 x vaunuveto





Vaunuvetolaite




20 x pakara/alaselkä-liike vatsalla maaten jalkoja alhaalta ylös nostaen. En tiedä liikkeen oikeaa nimeä ja "opastetaulussa" luki että olisi vatsalihasliike, mutta pakara ja alaselkähän tuossa kyllä enemmän töihin joutuvat... Tuolla laitteella olis voinut tehdä liikettä myös toisinpäin, vatsalla maaten jalat sidottuna päähän ja yläkroppaa heilutellen ylös-alas, mutta hokasin että laite heilui aikalailla ja siinä oli pultinreiät mutta ei pultteja, niinpä oman turvallisuuden kannalta jätin kyseisen liikkeen väliin... :-b





Takana "vatsa-alaselkä-pakaralaite", antiikkinen kuntopyörä ja edessä jalkojen ojennus/koukistuslaite



20 x jalkojen ojennus ja
20 x jalkojen koukistus

Painoista ei mitään hajua mutta aika hepposet kun vähän sai pelätä että toimiiko/kestääkö koko laite..










20 x vatsalihas taatusti tämän päivän tietämyksen mukaan väärällä tekniikalla, heh



Vatsalihaslaite



30 x rintalihas vinopenkillä 4kg käsipainoilla.




Vinopenkki. Käsipainoja oli kahdesta neljään kiloon asti, ja sitten sitä seuraavat olivatkin 14kg:sta ylöspäin. Minne lienee kaikki siltä väliltä kadonneet... :D

.
Seuraavana askelkyykkykävely 4kg painojen kanssa huoneen ympäri, n. 20 askelta


Ja lopuksi hetki (20-30sek) roikkumista tangossa.



Roikkumistanko, alku- ja loppuverryttelyohjeita ja puolapuut. Leukojakin olisi voinut vetää (ne jotka siihen kykenevät :D)



Nämä siis tauotta läpi ja heti perään kaikki uusiksi vaan. 2,5 kierrosta ehdin 40 minuutissa tehdä, lopuksi vielä 10min venyttelyä.


Olis kiva tietää milloin näitä on valmistettu :)

Vähän "hirvitti" uusilla "hienoilla" vaatteilla moisissa laitteissa mitään tehdä (nehän ei ollut mitenkään puhtaita, päinvastoin monenkohan metallimiehen hiet mahtoi niihin olla vuodatettu), mut siinähän se meni ja tavallaan oli hyvin eksoottistakin ainakin tällaiselle nykyaikaiseen saliin tottuneelle leidille :D Lopuksi vaan tyytyväisenä harjoitteluun ja onnellisena siitä etten mitenkään itseäni telonut poistuin huoneeseen suihkuun ja tutumaan ja uutta laskettelupäivää odottamaan :D


Muuten oon kiertoharjoittelusta sitä mieltä että on kyllä paljon enemmän mun juttu kuin perinteinen kuntosaliharjoittelu. Kotona kun tein lihaskuntoa omilla välineillä, tein aina kiertoharjoitteluna nopeaan tahtiin. Syke nousee ja pysyy korkeampana, koko ajan tietää tekevänsä jotain eikä aina tunnu niin kivalta, joskus tuntuu jopa aika inhottavalta ;) Tavanomaisessa saleilussa mulla ainakin tulee houkutus levätä ja "laiskotella" vähän liikaakin, vaikka tarkoitus ei olisikaan. Luulen että vaihdan oikealla salillakin harjoitustyylin tähän. Aamuisin siellä on hyvin tilaa, eikä se nyt niin pilkun päälle ole kuinka niitä laitteita kiertää (vaikka en heti pääsisikään haluamalleni laitteelle), oon sata varma että on tehokkaampaa kuin se millä tyylillä oon tähän asti tehnyt.








Viikon liikunnat & HeiaHeia 3kk

Automatkalla on hyvä kirjoittaa ;)

Nyt olis taas aika listata viikon liikunnat jotka onkin vähän erikoisemmat normiviikkoon verrattuna:

koiran ulkoiluttamista yht. 10km
pyöräilyä 16,5km
BodyPump 1h
kuntosali (kiertoharjoittelu) 1h (tästä tulossa postaus erikseen, sen verran erikoista ja "retroa" oli)
alppihiihto (eli laskettelu) 14h
perinteinen hiihto 14km

Pyhältä ollaan siis kotimatkalla parhaillaan, ja täytyy sanoa että jotenkin löysin laskettelun palon uudelleen. Rinteissä tuli vietettyä 7h per päivä. Ensimmäisenä päivänä sää ja aurinko suosi ihan täysillä, eilen sen sijaan tuuli, vaikka aurinkokin paistoi.

Pyhällä suuri osa rinteistä on pitkiä ja jyrkkiä, ja oli tosi kiva päästellä oikein tosissaan näitä menemään, täysillä! Ja voin sanoa että kyllä tuntui reisissä (varsinkin kun oli BodyPump ja kiertoharjoittelu pikku tauon jälkeen takana). Kunnon laskettelu ja pujottelu on kyllä lihaskuntoliikuntaa parhaimmillaan!

Ja etten liian helpolla päästäisi itseäni, kävin tänä aamuna hiihtämässä reilut 14km ennen kotiinlähtöä. Mun piti hiihtää Pyhäjärven ympäri (ehkä 15-18km), mutta alkumatkalla meninkin kiertotien kautta (pätkä väärään suuntaan, pätkä moottorikelkkareittiä, pätkä tietä pitkin, eli eksyin reitiltä, heh). Jouduin sit kääntymään tunnin päästä takaisin kun "oikeaa matkaa" oli mennyt vasta noin 1/4 ja muu porukka odotteli kuumeisesti mua ja kotiinlähtöä. Ja ihan tarpeeksi rankkaa oli tuokin, viimeiset 2-3km ennen kääntymistä oli yhtä nousua ja seuraavaksi huomasinkin olevani jonkin metsäisen "pikkutunturin" laella. Komiat oli maisemat ja olihan se kiva sit laskea sama reitti alas :D

Hiihto lukuina: n.14,3km aikaan 1h 43min, keskisyke 151, max 169, kaloreita paloi 855


Ja nyt kun 1/4 vuodesta on ohi, niin laitetaan nyt vielä Q1 tiedote HeiaHeiasta, missä mennään ;)


Kommentteja:
- Koiralenkit "tökkii" edelleen, paljon on mies käynyt niiden kanssa metsässä ja mä laistanut aina kuin voin. Ei kai tässä muu auta kuin antaa ajan kulua ja yrittää "levätä" koirista edelleen.
- Hiihto&juoksu ihan hyvissä kantimissa, lähes 200km yhteensä jo kasassa.
- Samoin pyöräily ok, 133km.
- Lajeja on jo paljon, joskin siellä on sellaisia joita eivät kaikki liikuntasuorituksiksi laske (infrapunasaunaa, hierontaa, venyttelyä). Itse kuitenkin lasken koska ihmiskeho on kokonaisuus ja sitä kehonhuoltoakin tarvitsee (ja jos liikkuminen olisi yhtä suorittamista just näistä olisi helppo laistaa)

- Näillä kriteereillä treenejä takana 125kpl ja tunteja niihin kulunut 139

Ai niin, ja pääsin Buzzadorin Maxim-blogikampanjaan, eli testaamaan ja kirjoittamaan Maxim-tuotteista!! Hävettää myöntää mutta protskupatukat tällä hetkellä ihan kortilla (niitä on syönyt meillä kaikki), ja urheilujuomakin on päässyt loppumaan. Tuli siis ihan tarpeeseen :D









torstai 28. maaliskuuta 2013

Blogin pitämisen syvin olemus

4.4.2013 tämä blogi täyttää vuoden. Ja kun "etukäteisihminen" kerta olen, niin analyysia pukkaa jo nyt :)

Oon tässä miettinyt että miksi tämän blogin perustin. Mikä sen tarkoitus on, kun mihinkään tiettyyn kategoriaan tätä on hankala laittaa. Ei ole pelkkä urheilu- tai treeniblogi, ei matkablogi, eipä juuri laihdutusblogikaan. Lifestyleblogi olis kai oikeasti lähimpänä ("Lifestyleblogi on blogi, jonka kirjoittaja kertoo elämästään", kertoo Wikipedia),mutta itse liitän lifestylen jo pelkkänä sanana kovin muotiin ja merkkituotteisiin liittyväksi, eikä tunnu juuri yhtään omalta ja tutulta.



Mutta, syitä ja tarkoituksia kyllä löytyy, useampikin.

Ensimmäisin ja yksinkertaisin on että pidän kirjoittamisesta, ja jotakin johonkin mulla on tarve kirjoittaa. Tämä vastaa siihen hyvin.

Toisena "kevyehkönä" syynä on että tämä toimii kuitenkin jonkinlaisena jos ei nyt treeniblogina, niin ainakin liikuntaan kannustavana ja motivoivana. Tänne on kiva kirjoittaa liikunnoista ja miltä milloinkin tuntui. Ja tärkeänä osana on myös lukea muita liikuntahenkisiä blogeja :)

Kolmas ja syvällisin syy on, että tämä on jonkinlainen terapiablogi itselleni ymmärtää, että elämä on kokonaisuus johon kuuluu monia eri asioita: perheestä ja parisuhteesta huolehtiminen, terveelliset elämäntavat, työ (joskin yritän kirjoittaa siitä ihan minimaalisesti :), liikkuminen mielellään mitä monimuotoisimmin, matkat ja reissut, kodin hoitaminen, sisustaminen, muu vapaa-aika, musiikki jne...

Ja olenhan mä sen ymmärtänytkin. Usein mulle on vaan käynyt niin että yksi asia saa todella paljon huomiota muiden jäädessä vähemmälle. Mulla on ollut elämässä erilaisia kausia. Lasten ollessa pieniä kaikki voimavarat menivät töistä ja arjesta selviytymiseen. Oli kausi jolloin omistin hevosen ja kaikki aika ja voimavarat menivät siihen. On ollut kausi jolloin tein töitä todella paljon, ja juuri mihinkään muuhun ei tuntunut jäävän aikaa. Viimeisenä on ollut kausi jolloin lähes kaikki ajatukseni ja energiani menivät syömisten miettimiseen ja laihduttamiseen. Ja liikkumiseen jo tuolloinkin. Nyt olen jo jonkin aikaa opetellut jättämään noiden asioiden ajattelua vähemmälle. Kaikenlaista voin tehdä ja kokeilla, dieettejäkin, mutta ne eivät enää saa sitä suurinta sijaa elämässäni. Ne ovat vain yksi asia muiden joukossa.

Tottahan tosiaan osaan syödä oikein (= kaikessa lyhykäisyydessään kasviksia paljon, proteiinia tarpeeksi, rasvojakin tarvitaan varsinkin hyviä sellaisia, hiilareita kohtuullisesti varsinkin jos liikkuu paljon, herkuttelua silloin tällöin unohtamatta) ja terveellisesti. Ja sen verran kaikki liikunta ja syömiset ovat selkärankaani juurtuneet, että entiseen ei ole paluuta. Ne ovat mulle täysin automaattisia toimintoja. Haastetta tuottaa vielä liikunnan tuoma "lisäruokahalu", että osaisin aina tasapainottaa kulutusta syömällä tarpeeksi ja siten ehkäisemällä "herkkuhimoja". Tämä on ollut mulle ongelma koko "uuden elämäni ajan".

Mutta oppia ikä kaikki. Ja tämä blogi on mahtava tapa työstää itseään elämässä eteenpäin :)

Nimestä ja aiheesta vielä: Kun blogin päätin aloittaa, mietin pitkään aihepiiriä mistä kirjoittaisin. Oon pitänyt joskus "yhden aiheen" blogia, yli kaksi vuotta, ja loppujen lopuksi siinä kävi niin että uusia aiheita oli hirveän hankala keksiä. Tuntui että kirjoittelu meni samojen asioiden toistamiseksi vähän eri sanoin, ja siihen sen blogin innostus sitten lopahtikin. Nyt en halunnut asettaa itselleni mitään rajoitteita, tänne mulla on lupa kirjoittaa ihan mistä vaan. Jopa siitä paljon parjatusta mainonnasta. Ja kuten tän blogin nimikin kertoo, kirjoitan siis niistä asioista joista oon innostunut, ihan aidosti!

Mainoksista voisin mainita vielä yhden jutun. Oon huomannut että niillä pystyy varsin kätevästi rakentamaan blogille tietyn imagon, ja mun mielestä niillä voi kertoa myös jotain itsestään. Mulle on täysin luontevaa mainostaa kauneus- ja terveyslehtiä, kosmetiikkaa, luontaistuotteita, urheiluvälineitä, rock-juttuja, hyväntekeväisyyttä jne. Sen sijaan esim. pelisivuja, pikaluottoja, kallista muotia ja merkkituotteita en koe ollenkaan omaksi jutuksi, joten sellaisia mainoksia tässä blogissa ei 99,99% todennäköisyydellä tule näkymään. Laittaisin 100%, mutta koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan, jos joskus noista jutuista vielä oikeasti, aidosti innostuisin, heh :DD

Mutta semmoisia ajatuksia tuli nyt mieleen. Ehkä bloggaamisesta on tulossa vielä toinenkin kirjoitus, sitten kun se vuosipäivä oikeasti tulee :) Ja tervetuloa vielä uudelle lukijalle, teitä saa ihan mielellään tulla enemmänkin! :)








keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä!

Mulla on tapana olla kaikessa ajoissa liikkeellä ja niin oon nytkin. Töihin ei tarvi enää mennä, joten pikkuhiljaa pääsiäinen saa mun puolesta alkaa :)

Kotona on vielä miljoona tekemätöntä hommaa, mutta asia kerrallaan, ja ihan ekana meinaan ottaa pienen pienet päikkärit <3




Hyvää ja rentouttavaa Pääsiäistä!

Toivottavasti kukin saa tehdä niitä mieleisiään ja tärkeitä asioita, mitä ikinä ne sitten ovatkaan <3



Ja vielä vinks, Yves Rocherilla on pääsiäiskampanja, 5e alennus vähintään 25e tilauksista koodilla EAST2013F.
Lisäksi toimituskulut 0e ajanjaksolla 27.3-14.4.2013!












tiistai 26. maaliskuuta 2013

Talvikilometrikisa 2013

Tulipas sitten tuollaiseenkin osallistuttua työpaikan kautta. Kesäkilometrikisaan oon osallistunut ennenkin, mutta talvikaudelle tämä oli ihan ensimmäinen kerta. Ja onhan tämä yleensä ensimmäinen talvikin, kun olen pyörällä töihin kulkenut edes silloin tällöin. Uusi aluevaltaus oikeastaan :)



Kilometrikisan ajatuksena on mun käsittääkseni saada ihmiset pyöräilemään enemmän, liikunta tuo hyvää oloa, autoilukin ehkä vähentyy kun hyötyliikunta pyörällä lisääntyy. Kaikin puolin jotain hyvää siis. Ja kilpailu on leikkimielinen, parhaat joukkueet saavat palkinnon, lisäksi on sitten arvontoja.

Tänä talvena kilometrikisaa käydään ajalla 1.2.-31.3. eli muutama päivä on vielä jäljellä. Kirjoittelen kuitenkin aiheesta jo nyt, mun urakka nimittäin päättyi tänään. Kilsoja kertyi ruhtinaalliset 115 :D Viime pyöräilyn jäljiltä kilsoja oli 99, ja pakkohan se satanen oli saada rikki, joten tänään meni työmatka pyörän selässä. Sijoitukseni ei ole häävi, joukkueeni hännillä (joskaan en aivan viimeisenä ainakaan vielä) olen ja pysyn. Mutta yritän muistaa että osallistujiakaan tässä ei niin hirveästi ole ja ehkäpä osa ihmisistä ei polje talvella sitä ensimmäistäkään kilometriä.


Tällä hetkellä tilanne koko Suomen suhteen näyttää tältä: (tiedot kopioitu sivulta http://www.kilometrikisa.fi/talvi/)

 Tilanne 26.03.2013
Joukkueita mukana:403
Osallistujia mukana:2 387
Km yhteensä:807 409km
Km/osallistuja:338km/hlö
Bensaa säästetty:56 519L
CO2 säästetty:141 297kg

Kesän kisalle on sivukin avattu jo https://www.kilometrikisa.fi/, sitä poljetaan 1.5.-22.9.2013 ja ilmoittautuminenkin on jo käynnissä. Sitä siis odotellessa! :)


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Viikon kuulumisia

Tää koko viikko on kyllä kulunut ihan siivillä! Noin tiivistyneesti sanottuna maanantain pyhitin kokkailuille, tiistain salille, keskiviikon kauppareissulle ja työmatkapyöräilylle, torstain salille ja nyt onkin jo perjantai ja luvassa olis siivoiluja, kokkailuja, lyhyempi työpäivä sekä pyörällä töihin.

Tiistaina salilla tein jalkatreenin, venyttelin 25min ja infrapunasaunailin 30min. Sain salilla myös sellaisen tarjouksen, josta en yksinkertaisesti voinut kieltäytyä!! Vielä en uskalla kertoa mitään kun kaikki puheen varassa, mutta varmasti jos/kun toteutuu, tulen tästä avautumaan enemmänkin :)

Keskiviikkona olikin "kauppapäivä". Lopussa oli kotoa ihan kaikki, ruuista tulostimen mustepatruunaan ja pojan funktiolaskimeen (oliskohan ehkä 3. laskin minkä nyt sai, yksi kadonnut ja yksi mennyt rikki :-), koirien kuivaruuasta koko eläinköörin matolääkkeisiin. Huomattiin että meidän "mörkökissalla" Pörrillä on suolinkaisia, ja yleensä teen niin että kun jollakin jotakin huomaan, niin madotan koko porukan. Ehkä suurinpiirtein 2krt/v.

Torstaina kävin tytön kanssa jälleen salilla, ohjelmassa oli juoksua matolla, "käsitreeni", ja infrapunasaunaa vielä päälle. Juoksin 5km 9-11km/h vauhtia, ja aikaa meni tasan 30min. Jee! Niin ja Lidlistä kävin katsomassa juoksukamppeita, tarkoitus oli ostaa housut kumpaakin mallia (shortsit ja caprit), lenkkarit ja paita. Paidat oli niin, sanotaanko nyt erikoisen värisiä, että jätin pois heti. Samoin lenkkarit oli ihan erilaiset mitä nuo vanhat. 38 oli liian pieni ja matala, sit taas 39 oli jo liian iso ja kun sisäpohjakin tuntui jotenkin kummalliselta, niin jätin suosista sikseen. Kummatkin housut oli niinkuin pitääkin, joten ne lähti mukaan. Yleensä Lidlin urheiluvaatteissa 36/38 on mulle sopivin koko, niin oli nytkin. Nyt mulla alkaakin olla taas repertuaaria hetkeksi.


Weekend festarien 2pv liput mulle ja tytölle on turvallisesti sähköpostissa, ja hotellikin k.o. ajanjaksolle varattu :) Aika monen mutkan jälkeen siihen päädyttiin. Ja nuohan on nyt sit K-18-liput, mitä se nyt sitten tarkoittaakin, kun tyttöhän on tuolloin 18-w. Saa nähdä mennäänkö sitten yhdessä kaljatelttaan (olettaen tietty että järjestelyt toimii) :DD


Buzzaamisrintamaltakin kuuluu uutta (ehkä). Sain jo jonkin aikaa sitten kyselyn että urheilenko ja käytänkö palautusjuomia yms, ja vastaushan on tietysti kumpaankin kysymykseen kyllä! Eilen tuli tietoa että mut on "esivalittu" alustavasti Maxim-urheiluravinteita testaamaan (ja kyseltiin vielä lisää). Varmaahan tää ei vielä ole, mutta sopis kyllä mulle kuin nakutettu!! Ei vois parempaa ja osuvampaa tuoteryhmää mulle ollakaan. Innolla siis odotan että pääsisin mukaan!


Mutta nyt siivoilemaan, mahtavaa kun on perjantai ja vapaat edessä! <3












maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aurinkoisen maanantaiaamupäivän kokkailuja

Kun viikonlopun kokkailut jäivät, otin vahingon takaisin tänään. Ilmiselvästi kokkaamisella on mulle jokin terapeuttinen vaikutus.

Gulassi

Jo aiemmin linkkaamaani gulassia tein myös tänään. Se on siitä kiitollinen kokattava, että reseptiä voi muokata jääkaapin antimien mukaan ja aina tulee yhtä hyvää. Sen mitä olen gulassista lukenut, niin alunperin siihen on käytetty esim. lihana mitä saatavilla kulloinkin on, ja muutenkin eri reseptit ovat varsin erilaisia. "Sitä oikeaa" ei ehkä ole olemassakaan, vaan entisaikoina on sävelletty enemmänkin. Liha, paprika jossain muodossa (ja peruna) lienevät ne tärkeimmät ainesosat. Mä olen tehnyt seuraavanlaisia versioita:

700g karjalanpaistilihaa
oliiviöljyä paistamiseen
2 valkosipulinkynttä
2 sipulia
1-2 paprikaa, voi olla erivärisiäkin
4-8 tomaattia (jos on 8kpl olen jättänyt tomaattimurskan pois siitä syystä että sitä ei löytynytkään kaapista. Myös paprikalla paikkailin tomaattimurskan puutetta)
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl aika tulista paprikatahnaa
1 l vettä
purkki tomaattimurskaa (400g) tai tölkki paseerattua tomaattia (500g) (tänään käytin eilisestä pizzasta ylijääneen tomaattikastikkeen, sis. paseerattua tomaattia, purkki tomaattipyreetä, loraus ketsuppia, suolaa, mustapippuria, basilikaa)
 2-3 rkl lihaliemijauhetta
1 laakerinlehti
 n. 500g perunoita
suolaa, mustapippuria

Ruskistin isossa paistokasarissa lihat öljyssä. Lisäsin puristetut valkosipulinkynnet, pilkotut sipulit, paprikan ja tomaatin. Ruskistin vielä hetken. Ripottelin päälle vehnäjauhot, lisäsin paprikatahnan ja sekoittelin. Lisäsin veden, tomaattimurskan/kastikeen, lihaliemijauheen, laakerinlehden, ja annoin kiehua 45 min. Lopuksi lisäsin vielä lohkotut perunat ja annoin kiehua puoli tuntia. Valmista on! Ja tämä on sitten semmoinen ruoka joka vaan paranee vanhetessaan, eli seuraavana päivänä on maut vielä paremmin kohdillaan :)

Vasemmalla oleva purkki on paprikatahnaa, aikoinaan Budapestista tuotua. En tiedä millaisia tahnoja täällä myydään, mutta luulisi kyllä että vastaavaa löytyy. Tuolla purkilla ikää on jo yli 2 v, mutta sen verran vätkyä on että hyvin vaan näyttää jääkaapissa säilyvän edelleenkin :)


Ja kun kokkausinto yllätti, tein vielä kasvissosekeittoakin. Jääkaapin jämistä, keskiviikkona kun on "kauppapäivä" niin siihen asti mennään mitä kaapeissa on. Ja kiva saada kaappeja tyhjättyäkin kaikesta epämääräisestä.

Jääkaapin ja pakastimen jämäkasviskeitto (kuulostaapas herkulliselta :-)

Vajaa kilo porkkanoita
sipuli
2 valkosipulinkynttä

Pilkoin muutamaksi palaksi nämä kattilaan ja vettä päälle niin paljon että peittyivät. Kiehumaan 10-15 min. Puristin pari valkosipulin kynttä mukaan.

Kun porkkanat puolikypsiä, lisäsin

vajaan pussin findus talon vihanneksia
450g pussin herne-maissi-paprikaa

Kiehutin kunnes porkkanat kypsiä.

Lopuksi lisäsin kattilaan 1 tölkin (500g) paseerattua tomaattia, n. 35g kevyttä maustamatonta tuorejuustoa, avokadon pilkottuna, suolaa ja mustapippuria. Sauvasekoittimella soseeksi. Lisäsin vähän vettäkin ihan kraanasta, muuten kun olisi tullut niin älyttömän paksua. Maku on mieto, hieman makea, oikein jees. Tähän sitten raejuustoa kaveriksi :)

Kasvissosekeitoissa mun mielestä ainut moka minkä voi tehdä on laittaa vettä liikaa. Alkuvaiheessa tästä ei ole haittaa (muuta kuin että ne vitamiinit liukenevat siihen kaikkeen veteen jota ei ehkä käytäkään  jos nyt oikein pilkkua aletaan viilaamaan). Mutta ennen soseuttamista ylimääräinen vesi (jos näyttää että sitä on paljon) kannattaa ottaa pois ja lisätä vaikka sitten soseuttamisen aikana jos on tarvis. Ettei tule ihan litkua. Myös jokin "valkoinen" antaa kivan säväyksen ja myös ruokaisuutta kasvissosekeittoon. Voi olla vaikka sulatejuustoa, ruokakermaa, kookosmaitoa. Mä käytin tänään tuorejuustoa kun sitä nyt sattui olemaan jääkaapissa. Ja itse kasviksissahan melkeinpä vaan mielikuvitus on rajana!

Kasvissosekeitto on myös mitä parhain pakastettava. Teen usein niin, että jätän muutaman päivän satsin jääkaappiin (itselleni ja ehkä tytölle, muut kun meidän perheessä ei oikein kasvissosekeittoa syö), ja loput menee annosrasioissa pakkaseen. On sitten "evästä" valmiiksi niiksikin päiviksi, kun jotain syötävää pitäisi saada äkkiä eikä mitään järkevää ole jääkaapissa valmiina.





sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hiihtämässä ja viikon liikunnat

Kävin tänään hiihtämässä 13,3km oikein Sports Trackerilla mitattuna. Mulla on ollut vähän ongelmia sen kanssa, ei ole aina löytänyt sijaintia, mutta nyt näköjään pelittää taas. Oli hieno keli hiihtää, latu just sellaisessa sopivassa "pakkasluistokunnossa"!

Teknisiä ongelmia oli hieman alkuun, en millään "osannut" laittaa vasenta sauvaa oikein käteen, siis mistä suunnasta ja "reiästä" käsi tulee siihen lenkkiin :D Meni varmaan 5min siinä räpeltäessä, kun koko lenkki oli jotenkin kiertynyt.. Eikä asiaa yhtään auttanut tietoisuus että Trackeri ja sykemittari jo päällä, tuli räpellettyä varmaan tupla-aika mitä muuten olisi.. :DD

Palikkatesti
 Aika 1h 24min, 704kcal, keskisyke 150 huippusyke 168. Ja ehkä sen 4-5min vois tuosta vähentää jos nyt ihan tarkkoja halutaan olla :)

Ja laitetaan nyt vielä viikon liikunnat. On tullut vähemmän siitä syystä että 17h normivapaa-ajasta on kulunut tällä viikolla töissä.

Koiran ulkoiluttaminen 16km
Zumba 1h
BodyPump 1h 3min
Fitness Pilates 45min
Boot Camp 45min
Hiihto 13,3km




lauantai 16. maaliskuuta 2013

Raportti eräästä painoprojektista ja jatkosuunnitelmat

Lupasin tehdä postauksen "projektistani", ja tässä se nyt tulee:

Niinkuin varmasti moni muukin suomalainen, lähdin vuoden alusta Jutan dieetille, tosin itsetoteutettuna (ilmaiselle) Go Fat Go:lle. Dieetti löytyy esim. täältä .



Ja sanottakoon nyt heti että sen verran olen oppinut itseäni "lukemaan" ja kuuntelemaan, että orjallisesti en dieettiä toteuttanut vaan sallin itselleni pieniä poikkeamia:

- kahvimaito jopa kevytmaitona, "kapselikahvi" alle 50kcal sallittu
- vähärasvainen porsaanliha sallittu
- kananmuna kokonaan sallittu
- n. 2% raejuusto sallittu
- liikunnan jälkeen normi palautusjuoma (Mass) + tarvittaessa normi protskupatukka vielä päälle (max. n. 50g)
- sisältää 2 päivää jolloin saan syödä ihan mitä haluan
- jos oikein tihkasee, voin mennä miesten kuurilla ja määrillä
- herne ja maissi sallittu

-Yleisesti hyväksyin että liikunnan tulokset/jaksaminen laskevat aluksi, ensimmäisen viikon liikuinkin kevyemmin että kroppa tottuu

- Lisäravinteina käytin 4 x Bodyflex Combi, 2 x Mass Fat Burner, 1 x Friggs Omega/vitsku-kapseli, 1 x D-vitamiini 30 ug

- Vettä n. 3 litraa/päivä

- Tarkoitus oli "kuureilla" 22.2. asti, n. 7,5 viikkoa. Virallinen suositushan on 4 viikkoa, ja 4 viikon jälkeen olikin tarkoitus tarkistella missä mennään. Tavoite oli 5,2kg. (Ultimatetavoite oli 7,2kg missä olisi ollut lopullisessa painossa vähän nousuvaraakin sitten, mutta en realistisesti uskonut siihen kikkailuineni pääseväni, joten en myöntänyt tuota tavoitetta edes itselleni :)

- Paino lähtikin alussa putoamaan hyvin, 1,4kg kahdessa päivässä (mikä on ihan ymmärrettävää kun "turvotuspainosta" lähdin liikkeelle). Fatburnereita mietiskelin minkäkokoiselle ihmiselle 2kpl annos suositeltu, ja otinkin välillä yhden vaan. Muutaman viikon sisällä vaihdoin kuitenkin takaisin 2kpl/pvä.

- Kahden viikon jälkeen raportoin vtutuksesta :D (Kirjasin siis HeiaHeiaan muistiinpanoja projektista). Pienetkin asiat otti pattiin, jotka normaalisti sivuuttaisin noin vain. Muistan kyllä, oikein märehdin pikkuasioita :DD Synttärikutsuillakin olin, meni protskupatukan ja light-cokistölkin voimin hyvin. Juoksemassakin kävin 10km, oli varmuudeksi urheilujuomaa mukana vaikka yleensä en moista noin pienellä matkalla tarvitse.

- 19. päivään mennessä oli 3,5kg pudonnut jolloin oli ensimmäinen "mässypäivä". Kaupassa ja kotonakin (muuthan meillä söivät ihan normaalisti, herkkujakin) oli helppo vastustaa kiusauksia kun tiesin että "mässypäivä" tulossa ja keräsin mieleeni ruokia joita haluan syödä. Herkkupäivänä menikin mm. mozzarellapizzaa, runebergin torttu, pähkinäsuklaata, kananmuna-pekoniaamiainen, korvapuusti, jäätelöä...

- Herkkupäivästä paino nousi 1,2kg, mutta sitten laski nopeasti viimesimmän luvun allekin.

- Aineenvaihdunta toimi hyvin koko ajan. Samoin palellut en kertaakaan koko projektin aikana. Eikä mikään paikka krampannut. Itse asiassa mulla ei ole krampannut koskaan mikään, ja se on varmasti riittävän suolankäytön ansiota. Projektin aikana meni jo aamulla puuron n. 0,5tl suolaa, samoin ruokiin ripottelin reilusti että maistuisivat. Makeutuksena käytin luontaistuotekaupasta ostettua steviaa.

- Kuukausi projektin alusta paino sahaili ja nousikin. Liikunnat nostivat painoa aina n. 1kg seuraavaksi päiväksi (ymmärrän, lihasnesteet). Huomioitakoon että kikkailin noilla yllämainituilla tavoilla (jolloin rasvaa tuli enempi mitä piti mut joka mun mielestä hyvä), ja myöskin protskupatukat oli ihan säännöllisessä käytössä varsinkin liikuntapäivinä. Suunnitelmissa oli juuri vähentää hiilareita vaihtamalla aamun kaurapuuro kahden munan munakkaaseen kunnes iski flunssa.

- Flunssassa ja kuumeessa en kertakaikkiaan saanut kuivaa kanaa ja vihanneksia alas, kuin en myöskään kolmea litraa vettä. Puuro oli ok, samoin mansikkarahka. Hapankorppuja meni ja possu ja croissanttikin. Päätin pitää taukoa ja katsoa mitä teen.

- Noin viikko sairastamisesta olin tavoitteessa, vaikka en dieettiä enää noudattanutkaan. -5,2kg 41 päivässä. Vähän hampaankoloon jäi, kun olin niin vakaasti päättänyt hiihtoloman alkuun asti dieetata. Ja jos pari kiloa olisin vielä saanut pois, silloin tulos olisi ollut suorastaan optimaalinen (mitä nyt lähes 40-vuotiaan naisen on realistista haluta). Päätin että aikaväli hiihtoloman loppu-pääsiäisen alku vielä dieettaamista.

Ja kuinkas sitten kävikään... No just niinkuin mulle aina. Kaikki laihdutusmenetelmät ovat toimineet mulla kerran, mutta sitten kun myöhemmin samaa yrittää niin ei sitten millään. Tällä hetkellä syön Go Fat Gon rungon mukaan, höystettynä näkkärillä, kastikkeilla (itse tekemillä, ei mitään älyttömiä rasvapläjäyksiä), kaikilla ihan yllä mainituilla kikkailuillani, ja vielä myöskin herkutellen silloin tällöin.

Painoa on tullut takaisin 1,5-2,5kg mikä on pikkuisen liikaa. Tiedän, että se alin lukema minkä nyt milläkin keinoin ja milloinkin saavuttaa ei tule olemaan se oma paino. Se on se lukema kun on laihdutettu ja nestetasapaino on alimmillaan, ei ehkä liikuttu muutamaan päivään, hormonitoimintakin suotuisimmillaan jne. Kilo tai pari tulee siiitä ylös ja se on ihan normaalia.

Ja se juttu, miksi tää postaus tulee juuri tänään: oivalsin töissä tänään jotakin: Mulla on nyt tosi  hyvä ruokapohja- ja tavat tuosta Jutan dieetistä, ja sitä pikkusen fiksaamalla siitä on ihan jopa loppuelämän ruokavalioksi. Näin luulen nyt. Toisaalta aikoinaan olin varma että karppaan koko loppuelämän, mutta kuinkas kävikään, sen voit lukea täältä, joten vannomatta paras :DD Mutta nyt ainakin tuntuu hyvältä, kroppa toimii moitteettomasti kaikin puolin.

Innostuin tänään tekemään oikein hienon ruokalistankin koneelle, se näyttää seuraavanlaiselta:


Aamiaisvaihtoehtoja:

- puuro + raejuusto + mehukeitto/marjoja
- 2-3 munan munakas juustolla/kinkulla/pekonilla + herkkusienillä/tomaatilla tms.
- pannuleipä + juusto/kinkku + vihanneksia
- 1-2 ruisleipäpalaa + 1-2 paistettua munaa + 1-2 pekoniviipaletta, tomaatti tai jotain muuta vihannesta

Lounasvaihtoehtoja:

- jokin keitto (ihan normaali jauheliha-lohi-kala-tai jopa makkarakeitto. Voi olla myös kasvissosekeitto, sitten raejuustoa/kananmuna, ehkä leipääkin lisäksi)
- lihaa, kanaa tai kalaa/pari desiä kastiketta + kasviksia + keitetty kananmuna

Välipalavaihtoehtoja:

- 250g rahkaa + marjoja
- maustamatonta jugurttia + kouranpohjallinen pähkinöitä + marjoja
- maustamatonta jugurttia + avokado

Päivällisvaihtoehtoja:

- jokin keitto (sama kuin lounaalla)
- lihaa, kanaa tai kalaa/pari desiä kastiketta + kasviksia + vähän perunaa tai riisiä/ruisleipää tai näkkäriä oivariinilla

Ennen liikuntaa/liikunnan jälkeen:

- proteiinipatukka + kahvi, palautusjuoma

Iltapalavaihtoehtoja:

- 250g rahkaa + pieni kouranpohjallinen pähkinöitä + leseitä + esanssia tai mehutiivistettä
- 250g rahkaa + marjoja + pari näkkäriä, oivairiinia

3 litraa vettä per päivä

Hedelmät puuttuvat täysin, mutta tällä hetkellä pärjään vallan mainiosti ilman. En ole koskaan ollut varsinainen "hedelmäihminen", vaikka onhan niitä tullut viime vuosina enemmän syötyä mitä yleensä. En tiedä, pelkkä hedelmä on mun mielestä huono välipala kun se pitää niin huonosti nälkää, tai pahimmillaan jopa lisää sitä näläntunnetta. Ainakin omena tai appelsiini. Eri asia on sitten "täyttävämmät" hedelmät, kuten avokado tai banaani. Ja jotain satsumia nyt voi syödä noin vaan tai olla syömättä ainakin kaloreidensa ja täyttävyytensä puolesta, ehkä olisi hyvä jälkiruoka jonkin makean sijaan. Samoin kuin viinirypäleet tai ananas. Mutta kun "joudun" hedelmän kanssa joka tapauksessa syömään rahkaa tms, niin aivan hyvin voin sen hedelmän korvata marjoilla. Sanotaan niin että jos alkaa tehdä mieli hedelmiä niin sitten syön :)

Ja lihasta käy mainiosti jokin rasvaisempikin vaihtoehto, esim broilerin koivet, ja lohta nyt olen koko ajan säännöllisesti syönytkin (enkä luovu!) :)

Kolmea litraa vettä ei varmasti tule juotua joka päivä, mutta työpäivinä useimmiten onnistuu.

Siinä se nyt olisi, sellainen raakaversio, jolla mun ei varmaankaan pitäisi lihoa. Ja perjantaina/viikonloppuna, juhlissa tms. voin varsin hyvin herkutellakin, kunhan se ei mene överiksi ja kestä perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan :-b Kaloreita tähän en ole laskenut, enkä laske, koska yksi juttu mistä haluan päästä lopullisesti eroon on kaloreiden alituinen laskenta ja ruokapäiväkirjan pito. Tuota ruokapäikkyä en ole vuodenvaihteen jälkeen pitänyt eikä ole tarkoitus enää ruvetakaan. Mun "uusi elämä" kestää jo neljättä vuotta, nyt pitää jo osata :)

Kaloreiden laskemattomuuteen liittyy myös se, että toki kuuntelen itseäni ja syön jos on nälkä (esim. erikoisen rankan/pitkän liikuntasuorituksen jälkeen). Osaan kuunnella kehoani, en vaan ole tähän mennessä uskaltanut antaa sille mahdollisuutta. Nyt päätin uskaltaa.






perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kevät ja suunnitelmat

Tää kevät on aina sellaista että mulla on yhtä aikaa yksi ja tuhat rautaa tulessa! Mietitään festarijuttuja, tulevia reissailuja yleensä, rahaakin tarvisi enemmän mitä ehkä muina vuodenaikoina, varausmaksut ja liput kun pitää maksaa heti.

Yhtä juoksutapahtumaakin pyörittelen mielessä osallistuisinko. Se olis aika huhtikuun alussa jo. Tai tiedän jo että osallistun, ja matkankin tiedän (10km) ja sarjan (hölkkä), mutta viime syksystä viisastuneena jätän ilmoittautumisen aivan viime tippaan. Näin tiedän mahdollisimman pitkälle että oon terve, enkä joudu perumaan. Se on itse asiassa ärsyttävintä mitä voi tapahtua. Tai toiseksi ehkä, ärsyttävintä taitaa olla jos joutuisi keskeyttämään (tästä ei onneksi kokemusta vielä, ja toivottavasti ei tulekaan :-)

Nyt on aika montakin juoksutapahtumaa tässä lähistöllä (= n. 50km säteellä) seuraavan 1,5 kuukauden sisään. Ja muutakin olen ajatellut, mutta katsotaan tämä yksi nyt loppuun ensin. Olipas epämääräistä... mutta elämä on, aina joskus =)

Tämä viikonloppu kuluu poikkeuksellisesti töissä, ja ihan hyvä motivaatio on mennä tulevaa kesää ja reissuja ajatellen. Saliliikunnat on tältä viikolta tehty, hiihtämässä ajattelin vielä jonkun matkan tälle viikolla käydä, samoin kuin koiralenkkejä olisi tiedossa kans. Siinäpä se weekendi sitten varmaan meneepi!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Ryhmäliikunnan iloa!

Tulipa reipas kahden päivän putki salilla, ja erityisesti ryhmäliikuntatunneilla!

Oon koko aikuiselämäni ajatellut että olen yksinäinen susi, Lonely Rider, nainen joka kulkee omia polkujaan ja vaikka mitä mahtipontista, jos nyt liikunnan saraa ajattelee :D

Nuorempana pidin liikuntatunneista ja joukkuelajeista, koripallosta (olin hyvä vaikka olin lyhyt), pesäpallosta, jääpallosta, lentopallostakin. Kuin myös telinevoimistelusta (nehän oli ihan parhaita kun kerran vuodessa kaivettiin kaikki laitteet ja telineet esille ja sai "kikkailla" oikein luvan kanssa), hiihdosta, luistelusta, yleisurheilustakin (paitsi juoksusta). Inhokkilistalla ei tainnut olla muuta kuin suunnistus ja jalkapallo, juoksun lisäksi.

Aikuisena musta tuli jotenkin hirveän itsenäinen, ja pitkään nyt "uuden elämän" jälkeen (kun pudotin painoa -20kg) ajattelin että yksilölajit (ja aerobinen) on mun juttu: juoksu, koirien kanssa liikkuminen, pyöräily, hiihto jne. Luulin haluavani tehdä kaiken yksin ja omaan tahtiin.

No, nälkähän lisääntyy syödessä, ja kerran sitten yllätin itseni selaamasta aikuisopiston lukukausilehtistä. 200m päästä kotoani olis zumbatunteja! Eikä hintakaan olisi paha, alle 30e lukukausi! Tässä vaiheessa pelkkä koirien ulkoiluttaminen ei enää riittänyt, juoksu oli suunnitelmissa mutta en halunnut talvea vasten aloittaa. Ja kun yritän parhaani mukaan olla avoin kaikelle uudelle, niin eikun zumbaamaan siis! Rytmi- ja musiikintajua multa löytyy, mutta en juuri koskaan ollut tanssinut missään (paitsi nuorena baarissa 2 promillen humalassa :). Zumbatunnit järkättiin koululla, ja mukana oli kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia tytöistä lähes mummoihin. Joillakin oli omat leikki-ikäiset lapsetkin mukana tunnilla ja siinähän ne sitten juoksentelivat meidän zumbaajien ympäri tunnin ajan. Ja siellä oli kivaa! Alussa ohjaaja sanoi (niinkuin kai aina) että askelilla ja muulla ei ole zumbassa niin tarkkaa, pääasia että liikkuu mukana ja on kivaa. Ja niin se just olikin. Oli hirveän vapauttavaa antaa mennä vaan, ja kyllä ne askeleet ja rytmikin sieltä alkoi löytyä muutaman kerran jälkeen. Ja nyt vasta myöhemmin olen tajunnut kuinka hyvä, todella asiansa osaava zumbaohjaaja meillä silloin oli. Kun nyt on tullut muunkinlaisia "ohjaajia" vastaan.

Kävin zumbassa puolitoista vuotta (3 lukukautta), kunnes tuli fiilis että voisin vaihtaa johonkin muuhun. Tässä vaiheessa juoksin jo. Samaisella koululla edelleen aikuisopiston toimesta järjestettiin sivananda-joogaa, sinne siis seuraavaksi. Venyttelyjutut ja ehkä muukin henkisyys/rauhallisuus/mielen hallinta kiinnosti tuolloin tavattomasti. Sivanandassa mielenkiintoisinta olivat hengitysharjoitukset sekä se, kuinka pitkälle siellä liikkeiden suhteen mentiin. Päälläseisontaakin harjoiteltiin, ja pääsin siinä myös  etenemään (joskaan en vielä lopulliseen asentoon. Ehkä joskus vielä :). Jälleen kerran tajusin heti, että opettaja oli todella huippu ja asialle omistautunut. Ja myöhemmät joogatunnit nykyisellä salilla vain vahvistivat asian. Joogassa kävin vuoden verran (2 lukukautta), kunnes töistä tehtiin pikkuisen hankalammaksi harrastuksissa iltavuorosta käydä. Samoihin aikoihin iskias vaivasi vähän väliä (tai oli vaivannut koko "joogavuoden"), ja fyssari ehdotti että jooga (tai ei nyt tietenkään jooga sinänsä, vaan joogassa tehtävät eteenpäintaivutukset, mitä kieltämättä oikeastaan joka joogatunnilla tehdään) saattaisi olla osasyyllinen tuohon. Työjuttujen vuoksi olin jo päättänyt joogan vuoden vaihteessa lopettaa, joten uudet tuulet puhalsivat jälleen.

Seuraava askel olikin sitten kuntosali.Sinänsä vähempikin olisi riittänyt mulle, kotona kun mulla on runsaasti kuntoiluvälineitä (näistä ehkä postaus joskus), mutta työjuttujen vuoksi sit päädyin saliiin: työnantaja tukee, ja sinne pääsee vuorotyöläinen silloin kun haluaa. Mun salilla osa tunneista on virtuaalisia, ja alkuaikoina kävinkin paljon näissä, ja opettelin/tein kaksijakoista ohjelmaa samoilla kerroilla. Aika nopeasti tuo osoittautui toimimattomaksi, yksi lihasryhmä (yleensä jalat) sai liikaakin treeniä toisten jäädessä ehkä vähemmälle. Juoksua matollakin sotkin aina johonkin väliin. 

Joulun jälkeen löysin hyvän rytmin näihin salihommiin: iltavuoroviikoilla menen aamusta ja teen pelkkää kuntosali- ja juoksumattotreeniä. Aamuisin on hyvin tilaa, kasilta kun menee niin ei ole kuin mummoja ja pappoja siellä treenaamassa :D Sopii mulle oikein hyvin :) Iltapäivisin taas kuntosalipuolella on hyvin ahdasta ja täyttä. Mikäs sen parempaa kuin käyttää aamuvuoroviikot oikeisiin ryhmäliikunta-live-tunteihin! Ja jos joku olis 3 vuotta sitten sanonut mulle että tänä päivänä oon ihan onnessani kun pääsen Bodypump-tunnille, olisin nauranut k.o. henkilön suohon! :DD Mut niin se vaan kuitenkin on! Oon onnellinen siellä hieltä haisevassa ahtaassa salissa, johon on ahtautunut 30-40 bodypumppaajaa ihan vieri viereen! Jotenkin se liikunta ja armoton "paahtaminen" yhdistää ihmisiä, en osaa oikein selittää. Usein tunnin loputtua tunnelma on ihan erilainen, vapautunut, kun tunnin alussa, jolloin sitä vaan odotetaan ja en nyt viitsi sanoa että "kyräillään" mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan...

No, kuitenkin, jospa nyt vielä asiaan: Kahden päivän putki siis takana, eilen zumbattiin ja bodypumpattiin tytön kanssa, ja tänään olin yksin fitnespilateksessa ja bootcampissa. Pitkästä aikaa mulla oli sykemittari mukana, ihan mielenkiinnosta mitä se tällä hetkellä näyttää (oon laiskistunut paljon sykemittarin käytössä, lähinnä juoksussa tulee enää käytettyä)  Kivaa oli!

Zumbassa oli kolmas eri ohjaaja mulle tuolla samalla salilla, ja ehdottomasti tähänastisista paras! Osasi asiansa, huudatti ja tsemppasi meitä ja ennakoi selkeästi mitä tuleman pitää. Huippuohjaajasta huolimatta mun sykkeet ei oikein nousseet, keski 119, max 127, kaloreita paloi 217. Kesto 1h. Välillä oli paljon rauhallisia biisejä, luulen että se suurin syy. Mutta kivaa oli kaikesta huolimatta antaa palaa vaan!

BodyPumpissa oli miksaus (ohjelma vaihtuu pian?), ja tuntui raskaammalta mitä yleensä. Tosin en muista kaikkia painojani, ja jotkut biisit jotka ovat ennen menneet 2,5-3,5kg per puoli menivät nyt 5kg per puoli. Mutta kuitenkin, sykkeissä keski 100, max 154 ja kaloreita paloi 233. Kesto 1h. (olin vähän pettynyt noihin vähäisiin kaloreihin, tuntien jälkeen kun kyllä tiesi ja tunsi jotain tehneensä ja nälkäkin järkyttävä. Ja parhaani yritin)

Tänään oli sitten vuorossa fitnesspilates. Mun on jotenkin ollut vaikea tehdä pilatesta kun oon tehnyt joogaa aiemmin (joskus tuntunut että näissä menee hengitykset just päinvastoin), mutta kyllä se siitä. Oli rauhallista ja rentouttavaakin menininkiä. Pilatestunnilla en viitsinyt sykkeitä ottaa, heh.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä sitten bootcamp. Oon kerran aiemmin ollut kyseisellä tunnilla ja täytyy sanoa että olin unohtanut miten rankka se oli! Hyppyjä, nyrkkeilyä, potkuja, "suojausta", nopeita askelkyykkyjä. Paritehtävissä punnerruksia ja liikkeitä joiden nimeä en enää muistakaan, yksi tais olla linkkuveitsi! Ja kun tää oli viimeisenä ja eilinen (pumppi) jo alla, niin voisin sanoa että nyt on lihaksia rääkätty. Sykkeet keski 139, max 179 (jes!!), kaloreita paloi 319. Ja kesto 45 min. 

Ja edelleen täytyy sanoa että vähän oon pettynyt noihin kalorinkulutuksiin ja sykkeisiin (saisi olla enemmänkin), mutta mittari oli päällä venyttelyosuudetkin aina, ja sehän sitten sitä ehkä jo valmiiksi matalaa keskisykettä laskee vielä enemmän. Ja taas kerran bootcampissa huomasin sen, että sykkeiden, verenkiertoelimistön jne puolesta olisin jaksanut enemmänkin, paljonkin, ja pidempään, mutta voima ei vaan enää riittänyt (jaloissa, eilen se raja tuli vastaan bodypumpissa käsissä, tarkemmin sanottuna alleissa :-) Ja toisaalta munhan pitäis olla tyytyväinen kun sykkeet ei nouse (tai kestän sitä nousua hyvin), sehän tarkoittaa vaan että mun kunto on hyvä! Kun kuitenkin parhaani oikeasti tein ja se voimapuoli nousi lopuksi vastaan.

Ja vielä, täähän tarkoittaisi sitten sitä kans, että tuota voimapuolta pitäisi ehdottomasti kehittää, jos haluan kehittyä. Mutta kun mulle kuitenkin liikunnassa tärkein asia on se ilo, fiilis ja hyvä olo mitä se tuo, niin mielellään kävisin melkein ryhmäliikuntatunneilla vaan ja se puntti saisi jäädä sinne jonnekin... Mutta yritän nyt kuitenkin, ens viikollahan on iltavuoro ja pääsen  taas sinne kuntosalipuolellekin... :D

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Aina ei kaikki mee putkeen!

Aamu: Työpaikan parkkipaikalla huomasin, että olin unohtanut kotiin "kulkuläpyskän" ja pukukaapin avaimen -> ei omia työvaatteita, -kenkiä ja työvälineitä tälle päivälle, vaan jouduin metsästämään kaikki jostakin. Luokittelen tän melko suureksi katastrofiksi aina kun näin käy, tai ei ainakaan ole mikään hyvä alku päivälle. Lisäksi satoi lunta, oli satanut varmaan koko yön.

Päivä, kiire, puoli tuntia aikaa kotiinlähtöön: Tyttö soittaa: "Oon kotona, mitä meinaat tehdä ruuaksi, voisin aloittaa jo."
Minä: "Siinä on naudan paistisuikaleita kaks pakettia hellan vieressä, on varmaan sulanut jo. Ota pienempi paistokasari, vähän oliiviöljyä, paista lihat, voit maustaa vähä suolalla ja valkopippurilla. Sit lisää vettä ja lihaliemijauhetta ja jätä kiehumaan niin kauaks kun me tullaan. Voit kuoria perunoitakin normisatsin ja pistää kiehumaan."
T: "Okei"

Parin minuutin päästä puhelin soi uudelleen. Mulla on vähintään yhtä kiire kuin aiemmin:
Tyttö: "Noi lihat näyttää vähä ruskeilta, onkohan pilaantunu?"
Minä: "Ei oo. Se on naudanlihaa, on vaan hyvin mureutunutta ja kypsyy paljon nopeemmin kun on vähän ton näköstä. Hyvä asia vaan."
T: "Okei"

Viiden minuutin päästä puhelin soi taas mulla on edelleen vähintään yhtä kiire ellei enemmän kuin äsken:
Tyttö: "Mä en kokkaa enää koskaan!!"
Minä: "Miten niin?"
Tyttö: "Laitoin vahingossa väärän levyn päälle ja friteerauskeitin suli hellaan kiinni!" (Poika eilen jättänyt friteerauskeittimen hellalle kun liesituulettimen alla melkein pakko sillä kypsentää, enkä sitten huomannut siirtää sitä pois, vaikka hyvin oon tiennyt että riski juuri tähän tapahtumaketjuun on suuri)
Minä, kylmät väreet pitkin selkää ja sydänkin varmaan hypähti ylimääräisen kerran, mutta näennäisen rauhallisesti: "No mitä siellä just nyt tapahtuu?"
T: Irrotin keittimen ja heitin sen ulos! Kuorin perunoita ku yhtäkkiä tuli kamala käry ja huomasin!"
M: No miltä hella näyttää nyt?"
T: "No siinä on sulanutta muovia kuivunu yhden levyn päälle. Taaimmaisen, ku siirsin sitä keitintä sivuun ennenkuin aloin kokkaamaan."
M: Ok. Tullaan pian kotiin."

Vähän meni pasmat töissä sekaisin mutta selvisin kunnialla ja ajoissa kuitenkin. Matkalla paasasin miehelle: "Oon oikeastaan aina tiennyt että noin tulee käymään. Toi keitin ei sais olla hellalla, ja monta kertaa oon sen pois siitä siirtänytkin. Eilen en muistanut eikä keitintä siirtänyt sekään joka sitä eilen käytti, ja jolle se olis oikeesti kuulunut! Ketä tahansa voi laittaa väärän levyn päälle, mäkin oon laittanu monta kertaa! No, friteerauskeitintä meillä ei enää ole ja saakohan sitä hellaakaan enää puhtaaksi!? Jos ei saa, niin sit meillä on tästä lähin kolmen levyn hella, tuolla kaapissa on niitä liedensuojiakin, sellanen vaan päälle sit koristeeks!!"

Kotiintullessamme pohjasta sulanut friteerauskeitin oli siististi terassilla lumisateessa. Tyttö oli jynssännyt levyn jo ihan puhtaaksi. Lattialla oli pieni jälki kun tyttö oli laskenut keittimen ensiksi hellalta lattialle. Perunatkin olivat kiehumassa. Kokkailtiin lihakastike yhdessä loppuun, suurustettiin, lisättiin kermaa ja suolakurkunpaloja. Ja keskusteltiin:
Tyttö: "Mitähän olis tapahtunu jos en olis heti huomannu, olisko se keitin räjähtäny tai jotain?"
Minä: "No ei varmaan räjähtänyt, mutta sulanut. Ja ajattele jos rasva olis päässy pois sieltä, olis syttyny varmaan palamaanki."
T: "No onneks huomasin heti ja olin siinä ihan lähellä."
M: "Niin. Ei kantsi koskaan laittaa levyä päälle ja lähteä tekemään jotain muuta, kantsii aina olla siinä keittiössä lähellä ku jotain hellalla tekee."



Nyt kello on jo paljon ja koiria pitäisi vielä viedä. Lunta sataa edelleen. Kyllä tämä tästä taas!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

"Penkominen" kannattaa aina! :D

Meidän kaupungin Prismassa on pitkään ollut ale. Oon käynyt aina ajoittain "penkomassa" ja hypistelemässä löytyiskö mitään, varsinkin urheiluosastolla. Viimeksi kun kävin niin löytyi OW:n hiihtoasu mutta ei kokoa. Tai löytyi yksi pariton setti, S koon housut ja XL koon takki. En tuolloin vaivautunut kyselemään että voisinko ostaa pelkät housut vaan.

No, tänään kuitenkin kun löysin itseni taas Prisman urheiluosastolta, nuo samaiset hiihtohousut oli siellä hintaan 15e! Mun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostanko vai en, kun softshelltakkihan tuohon lisäksi on tosi helppo löytää. Ja yksi mulla jo onkin. Samaan syssyyn innostuin ostamaan salille Adidaksen mustan hihattoman paidan ja Catmandoon mustat jumppahousut. Ja aika pienet koot oli sopivimmat, paita kokoa XS ja housut kokoa 34. Ja hiihtohousutkin on reilut, XS olis ollut housuissa parempi mutta takki puolestaan kinnasi vähän lantiolta, niin siksi sen koko asun ostamisen silloin jätin.

Kyseiset jumppavaatteetkin oli -30% alennuksessa, joten kaikille yhteensä hintaa tuli reilu 45e, ei paha!

Nuo on ensimmäiset vaatteet mitkä varta vasten salille ostin. Mulla on ennestään urheilupaitoja, hihallisia ja hihattomia, ja juoksuun myöskin ohuempia juoksuhousuja. Näitä oon sit salillakin käyttänyt. En ole mikään vaatefriikki, mutta noita ohuempia juoksu/salihousuja kyllä tarvin enemmänkin. Pianhan sitä kelit lämpenee ja talvijuoksuhousut joutaa komeron perille odottamaan seuraavaa talvea.

Nyt kun vielä pääsis sinne salille! Mun ja tytön piti mennä huomenna BodyPumpiin ja Steppiinkin sen jälkeen, mutta tytöllä onkin autokoulu (oli tänään ekaa kertaa), ja mun "nivusvamma" ei ole vielä parantunut vaikka parempi onkin. Stepistä kyllä tiesin heti eilen että ei tule onnistumaan kun jalannostot vielä tuntuu, mutta Pumpissa ei ehkä mitään ihmeempiä liikkeitä ole jotka aiheuttaisivat kipua. Mutta parempi näin, niin ei mitään vakavempaa tule. (Ja mähän maalasin mielessäni heti kauhukuvat limapussintulehduksesta ja ties mistä. Ja voihan se olla että se se onkin, mutta paranemaan eilisestä on lähtenyt jo hyvin. Suunta on siis oikea.)

Näillä näkymin saleilemaan siis torstaina. Ja siihen asti lepoa, tai korkeintaan koirien lenkitystä. Pidän muuten selälle tarkoitettua tukivyötä taas lantiolla, tuntuu että se auttaa tuohonkin, kuin myös iskiakseen.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Weekend Festivalilla Espoon Luukissa 17.8.2012

Festarithan oli aika katastrofaaliset mitä uutisia luki, lisää tapahtuneesta esim. täältä. Meillä festarit sujuivat ihan ongelmitta, osin kokemuksen mutta osin myös hyvän onnen vuoksi. Tytön kanssa siis omalla autolla oltiin liikkeellä.

Aikatauluthan ilmoitettiin Facebookissa vasta paria päivää ennen. Yllätys oli suuri että Skrillex esiintyy jo klo 18. No, meille sekin passas, lähdettiin vaan ajoissa aamulla ajamaan Espoota kohti. Mutta luulen että monen kohdalla aikataulut meni pipariksi jo tässä, varsinkin jos julkisilla tai vaikka lentokoneella tuli paikan päälle ja lippu jo valmiiksi ostettuna.

Saavuttiin Serenalle (missä parkkipaikat ja bussikuljetus festarialueelle) Tampereen ja Klaukkalan kautta siinä kahden jälkeen. Klaukkalan keskustassa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa eikä myöskään tiellä joka sieltä Serenalle päin kääntyi. Oli niin hiljaista ja maaseutumaista että mietin jopa että ollaanko nyt oikealla tiellä ollenkaan. Noin kilsaa paria ennen Serenaa alkoi festariporukkaa näkyvän kävelemässä. Käytiin Serenalla toteamassa että siellä ei ollut melkeinpä ketään vielä, samoin kuin että mitä turhaa maksaa parkkipaikasta kun vähän matkan päässä oli sopivia pikkuteitä yms. epämääräisiä alueita minne voi kyllä parkkeerata.

Jätettiin auto jonkin uimarannan sivustalle ja käveltiin noin kilsa takaisin Serenalle. Kello oli tässä vaiheessa ehkä kolme. Mentiin bussijonoon odottamaan bussia. Meillä ei ollut tässä vaiheessa aavistustakaan kuinka pitkä matka festarialueelle on. Odotettiin ja odotettiin mutta bussia ei vaan tullut. Mietittiin miksi. Kului ehkä tunti, ja vihdoin ja viimein päästiin sit bussilla matkaan.

Noh, bussimatka ei ollutkaan varmaan kuin 2km (kulkien lähes meidän auton ohitse :-), ja selvishän sekin sitten miksi bussi ei tullut: kun se ei siinä ruuhkassa päässyt yhtään mihinkään!! Ja nää ruuhkat alkoi melkein heti siitä mihin oltiin auto jätetty. Meillä oli navigaattorissa Serenan osoite eikä festarialueen, ja kun saavuttiin Klaukkalan suunnasta säästyttiin ruuhkilta ihan täysin. Mikä säkä, täytyy kyllä sanoa.

Festarialueella oltiin ehkä viiden maissa, oli hyvin aikaa ennenkuin Skrillex alkoi soittaa. Tässä vaiheessa porukkaa oli ihan "kourallinen",





Tässä vaiheessa mekin oltiin tajuttu, että kaikki festarivieraat ei voi mitenkään ehtiä ajoissa paikalle. Porukkaa kuitenkin valui koko ajan lisää, ja siinä kuuden maissa tai vähän jälkeen näytti jo tältä:


Skrillex aloitti myöhässä (en muista enää mutta luultavasti lähes 7 maissa), ja alkuintro oli sitten ihan mahtava!!! Hienoin näkemäni/kokemani intro ikinä. Kuinka hieno se olisi ollutkaan, jos olisi vielä ollut pimeää! (Tämä on muuten ihka ensimmäinen YouTubeen lataamani video :D Pahoittelen ajoittain vasemmalla puolella näkyvää sormeani, toivottavasti ei ihan hirveästi haittaa :D) 





Näkyyhän se Skrillex pienenä pisteenä tuolla. Ja on tuohon tainnut tallentua ilmassa leijaileva ehkäisyvälinekin :D

Skrillexin lopetettua päätettiin syödä jotain (aikaa ei ollut paljoa ennenkuin David Guetta aloitti). Nyt huomattiin että festarialue on ihan tukossa ihmisistä, ja ruokakojuilla oli järkyttävät jonot. Jonotettiin kuitenkin kiltisti ja just ehdittiin syödä ennenkuin Guetta aloitti. Juominen oli ihan minimissä, ettei vaan vessassa tarvisi käydä (=jonottaa pahimmillaan tuntikausia).

Guettaa ihan keikan alkupuolelta.
 David Guetta tekikin sitten pitkän keikan, ja fiilis oli ihan katossa!!! Oltiin aika takana (Luukissa oli se hyvä puoli että päälava oli montussa ja rinne nousi sivulta ylöpäin. Kauempaakin siis näki hyvin.), mutta siitä huolimatta kaikki siinä ympärillä, riippmatta iästä tai sukupuolesta tanssivat ja lauloivat!!! Itse Guetta oli ihan myyty Suomelle ja lupasi tulla uudestaan, ja niin näköjään sitten on tulossakin. Tykkäsi sitten ihan oikeasti meistä "jöröistä ja jähmeistä" suomalaisista :DD

Kun Guettan keikka loppui, tiedettiin että pois on päästävä heti ja nopeasti. Melkein juostiin porteille, päästiin hyvin ulos ja eikun kävelemään ruuhkaista tietä pitkin autolla. Ja tiellä tosiaan oli ihan kaaos. Autoja jotka matelivat ihan paikoillaan, ja sitten festariporukkaa hortoilemassa pitkin pyörätietä ja autotietäkin. Päästiin kuitenkin kunnialla autolle, ja nyt ruuhkat ulottuivat "meidänkin risteykseen". Joku fiksu kuitenkin päästi meidät kääntymään, ja ei muuta kuin äkkiä festarialueesta poispäin! Se olikin sitten kivaa kun navigaattori huusi ties kuinka kauan että "jos mahdollista tee U-käännös". Tässä vaiheessa meillä oli siis hotellin osoite navigaattorissa. Vitsailtiin vaan että se ei ikävä kyllä ole nyt mahdollista prkle! :DD Hotelli meillä oli Espoossa (muistaakseni Scandic), mutta kesti siis melko pitkään ennenkuin sinne päästiin.

Seuraavana päivänä käytiin (taas) Valtteri-kirppiksellä, mutta tällä kertaa ei tehty sieltä ollenkaan samanlaisia löytöjä kuin keväällä Prodigy-reissulla. Ei sitten muuta kuin kotia kohti, taas yhtä kokemusta rikkaampana :D

Juoksemassa & viikon liikunnat

Oli vähän sellainen kutina tuossa loppuviikosta, että 16km haluan käydä tänä viikonloppuna juoksemassa. Siitä huolimatta, että aikaa on useampi viikko viimeisimmästä "ulkonajuoksemisesta" kulunut. 27 pvä tammikuuta oon itseasiassa ulkona viimeksi juossut (heiaheiasta tarkistin)!

Ei muuta kuin tuumasta toimeen. 10,5h yöunien jälkeen tuntui että energiaa riittää, ja vähän olin eilen tankkaillut tätä päivää varten. Näkkäriä päällisineen, leipää, banaania jne. Aamupalapuurosysteemin lisäksi söin aamullakin vielä ylimääräisen leivän ja banaanin. Pukeutumistakin oli vähän vaikea arvioida, kun tuntuma vähän hävinnyt. Puin kuitenkin teknisen kerraston, uudet "välikerrastojuoksuhousut", softshelltakin, säärystimet, nastalenkkarit, monikäyttöhuivin korville ja kaulaan, fleecepipon ja ohkaset juoksuhanskat. Ja tietty juomapullovyöhön urheilujuomaa jonka lämmitin mikrossa mahdollisimman kuumaksi (joskus juoma mennyt jäähileiseksi, ei kiitos enää mielellään :-), protskupatukan paloja (mitään parempaa hiilaria ei kaapista löytynyt, ei edes rusinoita :-), sekä korvanapit korvaan ja puhelimesta hyvää musiikkia, sykemittariakaan unohtamatta. Välillä tuntuu että tuo valmistautuminen on yhtä tuskaa, niin monta juttua pitää muistaa ja ottaa, on melkein pahempaa kuin itse se juokseminen.

Eväitä. Kaapin pohjalta löytyi Fastin urheilujuomajauhe joka piti käyttää pois.  Tuota  laimennettavaa Teho Sportia käytän yleensä, on ihan ABC:lta bongattu.

Pakkasta oli n. -5, ja hyvin pian lähdettyäni huomasin että tuulee kanssa (niinkuin nyt on tuullut jo kauan putkeen). Tuuli on mun mielestä kaikista ärsyttävin sääelementti. Pyöräillessä ei pääse eteenpäin, juoksiessa vastatuuleen tuntuu kuin ei saisi happea ollenkaan. Lisäksi mun juoksureitit kulkee aina aukeiden ja laakeiden peltojen viertä, eli jos vaan vähäkin tuulee niin noilla reiteillä kyllä. Yritän aina "haistella" tuulen suunnan parhaani mukaan niin että pahin ja pisin peltoaukeasuora olisi myötätuuleen.

Tänään ekat kolme kilsaa oli vastatuulta, ja pahimmalla 3km "peltoaukeasuoralla" sivutuulta. Sykkeet oli yli 160. Käännyttyäni helpotti tuulen suhteen, ja kiva hiekkatienpätkäkin oli edessä. Siitä loppuun asti reitti onkin vähän tuulensuojaisempaa. Reilun puolivälin jälkeen tulee aina fiilis että vois tuota juomaakin juoda ja vähän syödäkin. Juoksiessa siis. Ja viimeisen 2,5 kilsan kohdilla alkaa jo tuntumaan jos joku paikka krakaa. Tänään  oli tuntemuksia vasemman polven sisäsyrjällä ja pahempana oikean jalan nivuskipu (mulla on ollut pieniä iskiasoireita oikeassa jalassa pitkin viikkoa, johtuisko siitä sitten). Välillä nää tuntemukset helpotti ja välillä palasi. Kun kotiovelle saavuin, olin ihan varma että aika on surkea, 2:07 tai yli 2:10 pahimmillaan. Mutta vielä mitä, sykemittari näytti ajaksi 1:59!!! Keskisyke oli 157, maksimi 170 ja kaloreita paloi 1072. Juoksemisen aikana kengännauhakin aukesi kolme kertaa ja säärystimet laitoin vahingossa väärinpäin :-b, niin toista jouduin sitten nostelemaan useampaankin kiertaan. Kaikenlaista muutakin pientä siis oli tuulen lisäksi.

Mulla on kolmet juoksulenkkarit, joista todella yllättäen halvimmat, oikein tosi halppikset on parhaimmat!

Vasemmalta: Lidlin juoksuhalppikset, Asicsin nastalenkkarit ja Adidaksen juoksukengät

Eli nuo valkoiset tuossa vasemmalla, jotka ihan ensimmäisenä ostin. Lidlissä oli tarjolla kahta eri pohjan kovuutta, nuo on pehmeäpohjaisemmat (kun asfaltilla juoksen). Nuo Lidlin kengät on pikkusen isommat kuin myöhemmin ostetut, ja voi nyt olla että vaan siksikin mukavimmat. Ikää niillä alkaa olemaan pian kaksi vuotta, joten jos ens keväänä vielä k.o. kenkiä tulee niin ehdottomasti käyn hakemassa uudet samanlaiset. Nuo on muuten ainoat missä pysyy nauhatkin kiinni ihan normaalilla kiristämisellä (ei tarvi naama väärässä kiristää :-). keskellä on Asicsin nastalenkkarit, ja nuo on suurin pettymys. On mahdottoman jäykät, ja jotenkin matalat mun jalkaan. On myös vähän pienemmät kuin nuo Lidlit. En noista Asicseista pahemmin tykkää, mutta oon opetellut talvella käyttämään niitäkin ettei ihan turha ostos olisi. Tosin, aika harvassa on ne kelit, jolloin nastalenkkareita oikeasti tarvisi. Tänäänkin olisi pärjännyt vallan hyvin ilman. Ja noissa ei pysy nauhat kiinni, tosi lujaa pitää kiristää ja siltikin saattavat aueta. Samoin kuin noissa viereisissä adduissa. Addut ostin alunperin noiden Lidlin lenkkarien seuraajaksi, kun tiesin että tulen juoksemaan enemmänkin. Kaupassa addut tuntuivat vielä pehmeämmiltä luin Lidlit, mutta jotenkin nuo Lidlin ovat korkeammat ja pehmeämmät jalkaan. Kuin myös vähän isommat. Ja jos jaloissa on vähänkin jotain hiertymää, niin silloin Lidlit ovat ainoat millä pystyn juoksemaan. En tiedä pitäiskö jatkossa ostaa hivenen isomman kokoisia sitten, vaikkei nuo Asicsit ja Adidakset nyt pieniäkään jalkaan ole (ei tule hiertymiä). Adidaksilla en enää juokse, päätyivät muutaman juoksukokeilun jälkeen salikengiksi. Sinne ne onkin oikein hyvät.

No joo, se lenkkareista ja sitten taas asiaan. Kotiin päästyäni huomasin että nivuseen (niveleen tms) sattuukin aika tavalla. Tai "viiltää" kävellessä. Join loput urheilujuomat ja söin patukanpalat ja otin myös lähes välittömästi yhden tulehduskipulääkkeen. Sitten varovaista venyttelyä, suihkuun ja "korjaussettiä" kehiin.

"Korjaussetti" :D

Nyt syksyllä kun aloitin salillakäymiset ja liikunta lisääntyi reilusti, oon käyttänyt aika paljonkin tuota "hevoslinimenttiä". On siis hevosille oikeasti tarkoitettu, mutta ihoystävällinen, mikä on erittäin tärkeää jos noita itselle käyttää. Alun alkaen luin paljon keskusteluja aiheesta ja moni kehuu tätä . Tuota Black Horsen tuotetta en kuitenkaan muutamasta kotikaupunkini hevostarvikeliikkeestä löytänyt, niin tyydyin sitten tuohon Agrimarketista ostamaani yrttilinimenttiin. Lisätietoa tästä, tuote ylimpänä. Saman valmistajan sivun viimeisenä oleva Arnika yrttiuute soveltunee ihmiselle myös, mutta siitä mulla ei ole kokemusta. Korostan vielä että jotkut hevoslinimentit ovat todella voimakkaita ja ihoa ärsyttäviä, ilman perehtymistä etukäteen ei kannata mitä tahansa tököttiä itseensä sivellä!

Mutta joo. Tuo mun käyttämäni puteli on pelkästään viilentävä, ja juoksurituaaleihini kuuluukin että venyttelyn ja suihkun jälkeen levitän linimenttiä reilusti jalkoihin. Ja tällä kertaa myös pakaroille ja kipeään nivuseen. Sit puen rennot kotivaatteet ja pilkkihaalarin vielä päälle, ja siitä huolimatta palelen seuraavan puolituntisen! Ja syön. Tuo linimentti on siis hieman epämukavaa käyttää (ennenkuin keksin pilkkihaalarin palelin sen aikansa ihan huomattavasti), mutta oon huomannut että siitä on paljon apua palautumisessa. Ei kipeydy jalat ollenkaan samalla tavoin kuin ilman käyttöä, ja näinollen on hetimiten valmis johonkin muuhun liikkaan. Pitäisi muistaa käyttää tuota myös esim. jalkatreenin jälkeen, eikä vaan 16km juoksun...

Tuli oikeen kunnon juoksupostaus, mutta on mun kauan pitänyt noista varusteista, eväistä ja linimenteistä kirjoitella, niin tulipahan nyt sitten. Toivon että en haukannut liian suurta palaa tuota nivusta ajatellen. Tauko kun oli aika pitkä ja sit heti kiskasin tuon 16km (16,4km tarkalleen). Mutta... en nyt mennä asioiden edelle ja tosiaan jo omaa kroppaanikin tunnen, että osaan kyllä himmata jos tarve niin vaatii.

Ai niin, ja vielä viikon liikat piti laittaa:

Juoksua yhteensä 21,4km (5km matolla, 16,4km ihan oikeesti ulkona :)
Venyttelyä 1h 30min
Infrapunasauna 1h 30min
Koiran ulkoiluttaminen 13km
Pyöräily 32km
Kuntosali alakroppa 1h
Kuntosali yläkroppa 1h




lauantai 9. maaliskuuta 2013

Festaripohdiskeluja kesälle 2013

Näitäkin pitäisi taas miettiä. Ja kyllähän meillä mietitäänkin. Itse asiassa mun ei tarvi paljoakaan, sen kun pidän korvat auki mitä tyttö pohdiskelee. Tai mies, hänkin kun seurailee ahkerasti musiikkimaailman uutisia. Muutamia tärppejä on jo tullut vastaan, listailen niitä nyt tässä:

Provinssissa ei muuta ihmeellistä vielä ole, paitsi perjantaina 14.6. esiintyy 

KVELERTAK (NOR)

Skandinaavista vahvistusta tuo luonnonkauniiseen Törnävänsaareen hardcorea, punkkia, black metallia ja hard rockia yhdistelevä Norjan ylpeys Kvelertak
Kvelertak esiintyy Provinssirockissa perjantaina 14.6.2013.
(teksti kopioitu sivulta http://www.provinssirock.fi/esiintyjat )


Mies bongasi k.o. bändin Radio Rockista, missä Jone Nikula sitä jossain ohjelmassa soitteli. Meidän villi veikkaus on että bändi lyö itsensä Suomessa ensi kesänä läpi. Uusi levy on tulossa maaliskuussa, ja Provinssin porukka on tosi hyvin osannut ennekin "haistaa" (Suomessa) nousevat tähdet. Yksi hyvä esimerkki Pendulum.

Ruisrockin esiintyjistä huomion herätti perjantaina 15.7. esiintyvä Knife Party 


Ja lauantain esiintyjistä mainittakoon nyt vielä suomalaista räppiä (tai jotain sinnepäin) soittava Notkea Rotta :DD


Seuraava mielenkiintoinen festari olisikin ihan uusi tuttavuus, nimittäin Summer Sound Festival, Helsingin Messukeskuksessa 26-28.7. He eivät ole muita esiintyjiä vielä julkaisseet kuin DJ Tiesto ja Knife Party, joista kumpikin kiinnostaa kyllä.

Viimeisenä tärppinä sitten ehkäpä vähän surullisenkuuluisakin Weekend Festival, jonka järjestelyt ei kyllä viime vuonna menneet ihan nappiin. Nyt kuitenkin paikka on eri joten täytyyhän sitä uusi mahdollisuus antaa. Viime vuonna esiintyjät oli aivan huippuja, Skrillex ja David Guetta, ja sama tahti näyttää jatkuvan tänäkin vuonna: Armin Van Buuren, David Guetta, Pendulum DJ Set ja Example. Weekend Festival siis Helsingin Kyläsaaressa 16-17.8. Liput tulevat myyntiin maanantaina, ja jos k.o. festari kiinnostaa, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä, viime vuonna liput Skrillexin ja Guettan päivälle myytiin ihan muutamassa päivässä loppuun!

Itseä Weekendissä kiinnostaa eniten Armin Van Buuren. David Guettan näin jo viime vuonna, samoin Pendulumin oon nähnyt Provinssissa kaksi kertaa. Mutta onhan siitäkin jo aikaa, niin olishan niitä muistoja ihan kiva verestellä taas :) Van Buurenin (niinkuin en kaikkien muidenkaan tässä postauksessa mainitsemieni bändien) tuotantoa en niin hirveän hyvin tunne, mutta laitetaan nyt yksi biisi tähän mikä on kovasti mieleen:


Noista sitten pitäisi valita muutama missä käytäisiin, luultavasti tytön kanssa. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa Provinssin perjantai (Kvelertak) ja Weekend Festival. Ja ratkaisuja pitäisi tehdä piankin ainakin tuon Weekendin suhteen!

Voisi lyhyesti kiteyttää, että tänä vuonna näyttää kiinnostavan eniten DJ-jutut, dubstep ja norjalainen hevimetalli :DD

Ja kun festariaiheessa nyt ollaan, niin tämän viikonlopun aikana tulee vielä postausta viime vuoden weekendistä :)







torstai 7. maaliskuuta 2013

Talvipyöräilyä

Eipä sujunut eilinen työmatkapyöräily mitenkään yhtä sutjakkaasti kuin tuo animaatio tuossa. Aamupäivä oli hieno ja aurinkoinen (joskin tuuli jonkin verran) niin sitten iltapäivällä puhkesi oikein kunnon tuuli ja lumisade, varmaan just kun olin kotoa lähtenyt. Valehtelematta vauhti oli välillä kävelyvauhtia, kun tuulen lisäksi piti varoa jäätä ja välillä oli luntakin hidasteena. Paras oli yhdellä tuulisella aukealla kun puhalsi aivan täysiä sivusta, niin pelkäsin oikeasti että lähtee tuulen voimasta renkaat alta, kun oli just sopivasti jäätäkin alla. Aivan uusi tunne tuntea itsensä niin kevyeksi että voisi tuulikin kaataa! Noh, pääsin kuitenkin ehjänä ja suht ajoissakin töihin.

Nyt kyllä huomasin senkin että tuo mun pyörä ei tosiaan ole mikään talvipyörä. On 7 vaihteinen jalkajarruton, ja tämä oli nyt toinen kerta kun vaihteet jumittaa ihan täysin niihin pakkautuneen lumen vuoksi. Samoin jumitti takapyöräkin (jarru tai lokasuojat), ja piti sit töissä jättää ihan eteiseen sulamaan työpäivän ajaksi, muuten en kyllä olisi voinut tuolla pyörällä ajaa enää metriäkään. Mutta sellaista pyöräilyä tällä kertaa, mielenkiintoista tää talvipyöräily kieltämättä on!

Mietinnässä jossain takaraivossa on ollut (joskus alkutalvesta), että ostaisinko tähän pyörään talvirenkaat vaiko pitäiskö mulla olla erikseen "talvipyörä". Ajatus kääntyy väistämättä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Meillä kyllä on yksi miehen vanha 28" jalkajarrullinen "äijäkela", joska pitäis haastavilla keleillä polkea sillä sitten!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Keskeistä viikkoa

Oon todennu tän joskus ennenkin mutta sanotaan nyt taas että kyllä aika kuluukin nopeasti! Ei montaakaan päivää kun olis taas weekendi ja sais vähän levätä. Univelkaa mulla on tällä hetkellä paljon. Reissulla kello herätti joka päivä viimeistään kasilta, ja ei sitä oikein yhtenä päivänä viime viikonloppuna ehtinyt/pystynyt tarpeeksi lepäämään. Lisäksi on tällä viikolla tullut jonkin verran valvottua kun tuntuu että vuorokauden tunnit ei vaan riitä. Mut kyllä se tästä taas!

Uusi lukijakin on piskuiseen blogiini löytänyt, tervetuloa vaan ja toivottavasti osaan viihdyttää :) Blogin ulkoasu mun oli pakko pistää taas uusiksi, kun matkapostauksista (tai mistä tahansa joissa on paljon valokuvia) tuli tosi suttuisen näköisiä kun kuvien ja kuvatekstien ympärillä oli sellaiset tyhmät kehykset. Ja vielä kun tausta ei ole valkoinen. En halua antaa itsestäni niin suttuista ja amatöörimäistä kuvaa :DD Vielä pitäis kehitellä tuohon otsikkoon joku kuvasysteemi messiin, mut jää varmaankin viikonloppuun kun pitää vähän perehtyä mitä ja miten :)

Kävin eilen hammaslääkärillä tarkastuksessa, ja muutamaa aivan pikkujuttua lukuunottamatta hampaat olivat suorastaan loistavassa kunnossa. Oli kiva kuulla että en ole kariesaktiivinen henkilö :D Mun sokerinkäyttö on ollut jo pidemmän aikaa minimissä (lomia ja juhlia lukuunottamatta), ja luulen kyllä että tuolla on osuutensa asiaan. Samoin kuin sillä että rajoitan hiilareita jonkin verran. (Tätäkin on jatkunut jo vuosia.) Tuota yleistä hiilareidenrajoitusta silloin tällöin mietin että onko mun kohdalla ok, saanko kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pidemmän ajan (vuosien) kuluessa, eteenkin täysjyväviljaa että pitäiskö käyttää kuitenkin enemmän... Tai olen jo käyttänytkin. Kun mulla on luontaisesti aika alhainen Hb ja nyt sit kerran on laskenut ihan viiterajojen alle. Ja täysjyväviljahan on joidenkin lähteiden mukaan jopa tärkein raudan lähde käytännössä. Mutta oon jo tässäkin asiassa aika hyvässä balanssissa, ja 100% varma oon siitä että hampaille millainen tahansa hiilarirajoitus (olkoon sitten vaikka vaan sokeri & valkoiset vehnäjauhot) on hyväksi!

Koirien lenkittämisen suhteen mulla on ollu joku "burnout" menossa. Ei ole inspannut sitten yhtään, ja oikeastaan tarkoituksella mulla on nyt melkein kolmen viikon tauko alla. Onneksi meidän perheessä on muitakin jäseniä, ollaan aiheesta puhuttu ja ihan kiitettävästi on muutkin sitten koirien lenkittämiseen osallistuneet. Mies on käynyt usein metsässä moottorikelkkareitillä (lumikengillä tai ilman), ja mikäs koirille sen mieluisampaa toimintaa kuin juosta metsässä vapaana. Tänään kuitenkin suunnitelmissa tehdä taas pidempi lenkki, samoin kuin ajattelin polkea pyörällä töihin. Joten sellaista tänään.

Ai niin, tuli sit varattua Tallinnan-risteilykin, kun ilmaiseksi Siljalta sai (piti päivittää jotain nettitietoja talvemmalla, ja tää oli sitten "palkinto"). Vapun tienoilla mennään, ja itse asiassa on suurinpiirtein sama ajankohta kuin vuosi sitten (ei kai meidän matkailut oo yhtään kaavoihin kangistunutta :) Viinit ja muut tilaan taas Siljan Pre Orderista, niin voi sit lyhyen tallinnassaoloajan keskittyä ihan muuhun!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...