sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Menköön nyt kaikki kerralla samaan konkurssiin vaan :b




Olen tässä saikuttanut viikon verran. Syy: Oikean käden pitkään jatkunut olkapääkipu, joka viime kuukausina pikkuhiljaa levinnyt kyynärpäähän ja myös ranteeseen. Aivan viime viikkoina kuvioihin astui yösärky. Eikä käsi palautunut työviikosta enää viikonlopunkaan aikana.

Kävin lääkärissä ja olkapää myös ultrattiin. Diagnoosina supraspinusjänteen tulehtuminen ja paksuuntuminen, ns. ahdas olkapää. Myös nestettä bursassa vähäsen. Lisäksi lääkäri mainitsi alkavasta tenniskyynäärpäästä. Ranteesta sentään ei löytynyt mitään (tunnustelemalla), mutta sitäkin kyllä on särkenyt edelleen.




Joo tiesin kyllä että aivan pikkuvaivasta ei ole kyse, ja ehkä sen vuoksi siirsin todellisuuden kohtaamista (kun se Botniahiihto). Kun eihän tuo pitkään aikaan niin paha ollut. Kättä nyt en ole selän taakse saanut taivutettua enää aikoihin ja tietyt venytysliikkeet tehneet kipeää jo kesästä alkaen, mutta muuten pärjäsin sen kanssa suhteellisen hyvin. Kunnes kuvioihin astui yösärky ja palautumattomuus viikonlopun aikana. Silloin raja on mun mittapuulla ylitetty.

Hoitona kipeää tekevien liikkeiden välttäminen (no puseron ja takin pukeminenkin tuntuu ja pakko sitä nyt on vaan päällensä pukea, mutta muuten tietenkin olen käden antanut levätä mahdollisimman paljon), tulehduskipulääkekuuri (on ehkä vähän auttanut mutta ei mitenkään hirveästi), fysioterapia (aika vasta 28.12.). Ja fysioterapeutin liikkeillä vaivan pitäisi helpottaa n. 4 kuukauden! kuluessa. Joo, olen googletellut, tiesin.

Huomenna jälleen töihin ja kai nyt menen kokeilemaan, mutta en kyllä usko että saikut olivat tässä. Ergonomiaan pakko kiinnittää enemmän huomiota (luulen että yksi syy se, että olen tehnyt töitä liian korkealla työtasolla. Vaikka tasot ovat säädettäviä tähänkin on syynsä, mitä en nyt alkaa tässä kuitenkaan avaamaan). Mutta joo, nyt on pakko hidastaa ja keskittyä siihen että tuo käsi tulee kuntoon.


Joulumieltä en edelleenkään pitkään aikaan onnistunut mistään löytämään. Ulkona satoi, päivät kuluivat lähinnä TV:tä katsellen (kun tuo käsi) ja vasemmalla kädellä nettiä selaillen, aivan pakollisten kotitöiden lisäksi. Kunnes sitten työkaveri (se sama, jonka kanssa noissa juoksuissa käytiin) kyseli kuulumisia ja ilmoitti että auto starttaa perjantaina kohti Keskisiä (Veljekset Keskinen, Pohojammaan kuuluisa ostosparatiisi), lähtisinkö mukaan. No lähdinhän mä, ja perjantai kuluikin sitten ihan koko päivä, aamu yhdestätoista iltayhdeksään Keskisillä :D

Reissu oikeasti piristi tosi paljon! Lahjastressi helpotti kun se on tähän mennessä lähinnä ahdistanut, ja itsekin "sain" uuden villakangastakin ja nahkakintaat. Sain vaihdella työkaverin kanssa rauhassa kuulumisia. Joulukinkkukin on jo ostettuna. Oikein onnistunut reissu!

Ja nyt kun tänä aamuna heräsin maa on aivan hentoisen lumen peitossa. Mutta valkoisena kuitenkin. On ollut (ja on edelleen) kaikenlaista huolta ja epävarmuutta, mutta pikkuhiljaa alkaa löytymään se sama tuttu fiilis (joka mulla yleensä on aina, mutta tänä syksynä ollut vähän kateissa): "Kaikki järjestyy, asiat menevät juuri niin kuin niiden on tarkoituskin mennä."


lauantai 5. joulukuuta 2015

Hiljaiseloa (mutta ehkä jotain elämää kuitenkin)

Kulunut syksy on ollut melkoisen poikkeuksellinen. Maratonyrityksen jälkeen jäin tarkoituksellisesti tauolle lähes kaikesta liikunnasta, ja nyt se  tauko meinaa vain venyä ja venyä. Laihtunut olen jonkin verran, mutta 10 kg jouluksi on kyllä enää haave vain. 5 kg saa nyt riittää. Muutenkin pimeä aika on aina ollut mulle vaikea, joten olen antanut luvan itselleni vain olla. Mitään ei ole pakko tehdä. Olen pitänyt taukoa myös sosiaalisesta mediasta.

Kaikki tämä tekemättömyys ja projektien puute johti yhteen aika yllättäväänkin asiaan: ostettiin toinen lomaosake! Tämän tarinan voisin aloittaa kuitenkin alusta:

Ehkä noin kuukausi sitten aloin tuskailemaan kun lämpötila huitelee + 10:ssä eikä ensilumesta tai kylmemmistä ilmoista ole tietoakaan. Tulossa olisi omien laskujeni mukaan kolmas lumeton ja musta joulu. Miten masentavaa, ei hyvä juttu ollenkaan. Mulle talven kylmyys ja lumisuus näyttää olevan elinehto. Tai ainakin että pääsisi edes muutaman kerran talvessa lumisiin maisemiin.

Ei muuta kuin etsimään mökkiä jonkin laskettelukeskuksen läheltä joulun ajaksi. Töistä kun ei ollut tarkoitus lomaa tänä jouluna pitää. No, sitten vastaan tuli kaikkia "ei nyt niin hienoja" mökkejä, joissa kuitenkin hintaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Tai sitten paremmin varustellut, kohtuuhintaiset, uudemmat mökit sijaitsivat yli 50 km päässä laskettelukeskuksesta.

Tämän lisäksi mies on varmaan viimeiset 10 vuotta puhunut että voisi lähteä joka jouluksi johonkin "valmiiden pöytien ääreen". Häntä ei pakolliset joulukiireet ole koskaan innostaneet. Siivoukset, joulukuusen metsästys, lahjojen miettiminen ja osto, ruuanlaitto yms. on ollut enemmän mun heiniä. Ja ei siinä mitään, mielellään näitä hommia olen tehnytkin. Jos joulufiilis on kohdillaan, minkä tekee taas se että on lunta. Nyt sitä lunta ei enää tunnu olevan eikä tulevan.

Mökkiä siis etsittiin eikä mitään hyvää kohtuuhinnalla tahtonut löytyä. Aika pian ajatus lähti suuntaan että entäs jos toinen lomaosake? Jouluksi, pohjoisesta? Siellä voitais käydä sitten joka joulu. Ja tavallaan sitä maksaisi "itselle" eikä pelkkää kallista vuokraa jollekin muulle.

Yksi potentiaalinen vaihtoehto löytyi hyvinkin nopeasti. Mietin, emmin, googlasin kiinteistöyhtiöstä kaiken mahdollisen, laskin monta kymmentä vuotta eteenpäin kuinka joulut osuu kohdalle, mietin taas. Hintaa oli liikaa mutta kohtuullisen tarjouksen voisin tehdä.

Kunnes sitten melko spontaanisti vaan uskaltauduin tiedustelemaan kohteesta ja hetkeä myöhemmin tekemään tarjouksen. Pientä vuoropuhelua, pientä epäröintiä, joiden seurauksena ensimmäinen tarjoukseni meni sellaisenaan läpi. Apua, näinkö tässä kävikin ja näin nopeasti, pikku ajatusleikin seurauksena me nyt ostetaankin toinen osake! Mutta noin sen vaan oli tarkoitus mennä ja Tallinnan reissun yhteydessä tehtiin samalla kaupat.

Jouluksi nyt ja tulevina vuosina siis Ylläkselle! Ylläs oli heti alkuun ykköskohteena siksi, että on tarpeeksi iso. Joulun aikoihin kun mäet ja hissit eikä ilmeisesti ladutkaan ole kaikki auki, niin kun on isompi kohde niin niitä aukiolevia juttujakin on sitten enemmän.

Huoneisto puolestaan on samoilla kriteereillä kuin ennenkin. Pienempi huoneisto pienemmällä vastikkeella. On sopiva 2-4 henkilölle mutta jopa 6 henkilöä mahtuu. 2 km lähimmälle hissille ja ladut lähtevät vierestä.

Innolla olen nyt googletellut Äkäslompolon joulua. Paikka on siitä erikoinen että kaamosaika on pitkä, lähes sama kuin Utsjoella, kun kylä sijaitsee niin "matalalla" tuntureiden ympäröimänä. Kaamosta siis ainakin on luvassa. Äkäslompolossa on myös tapana sammuttaa katuvalot yöksi revontulien näkyvyyden parantamiseksi sekä sytyttää kadunvarret täyteen kynttilöitä joulun aikana. Tähän yhdistettynä lumi ja pakkanen, niin eiköhän se joulumieli sieltä löydy!

Loma-asiat töistä selviää ensi viikolla. Vaikka en saisikaan joululomaa koko viikkoa, lähdemme Ylläkselle kuitenkin heti samantien kun vapaat alkavat. Oli päivä mikä tahansa. Toiveet ovat kuitenkin korkealla että lomaa heltiäisi. Tyttö on myös työn touhussa lähes aattoon asti, niin tulevat sitten pojan kanssa yöjunalla Kolariin jouluaaton vastaisena yönä. Sitten on koko perhe koolla taas.


Lunta, pakkasta, hämyistä auringonpaistetta, kaamosta, läheisiä ihmisiä, niistä on joulu tehty! <3

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kuulumisia niitä näitä

Kuten otsikko kertoo, nyt on tulossa melko sekalainen postaus kaikenlaisesta maan ja taivaan välillä mitä tässä on tehty ja mistä on postauksia tulossa. Pitää oikein itsellekin tämä selventää, kun kirjoittaminen on jäänyt viime kuukausina todella vähiin. Aiheita on ollut kyllä, mutta jotenkin sitä aikaa ja inspistä aina ei...



Laihista on tässä aloiteltu jo viikon verran ja tulokset ovat olleet jo hyvinkin motivoivia. Tavoite on melko kova ja keinot aika radikaaleja. Vähintään 10 kg pois jouluun mennessä, alkushokkina tehty jo 3 pv pussikeittokuuri ja nyt karppaus n. 50 g hh / pvä. Liikunta tämän aikaa kevyttä ja matalasykkeistä, ettei ruokahalua tulisi liikaa, eikä nyt kyllä muutenkaan jaksa. Kovatehoinen liikunta matalilla kaloreilla ja hiilareilla on aika huono yhdistelmä ainakin mun mielestä.






Ja jottei liian rankaksi ja yksipuoliseksi käy niin suunniteltuja hengähdyksiä ja "löysäilyhetkiäkin" on luvassa. Ensi viikonloppuna olen menossa elämäni ensimmäisiin naamiaisiin, Halloween-sellaisiin, ja rennosti aion ottaa kyllä sen illan. Jopa alkoholia saattaa kulua. Seuraavaksi tulee Tallinnan-risteily mihin on aamupala varattuna, niinikään hyvällä omallatunnolla aion syödä just mitä tekee mieli. Sitten tulisikin työpaikan pikkujoulut, mihin olen ilmoittautunut jo ja mielessä on ainakin tällä hetkellä ihan rennosti ne ottaa. Ja viimeisenä itsenäisyyspäivä, milloin olen perinteisesti leiponut pipareita ja nauttinut niitä sinihomejuuston ja glögin kanssa linnanjuhlia katsellen. Ja niin aion tehdä nytkin. Mutta muuten jouluun asti tiukasti suunnitelman mukaan.








Viime päivinä aika on muutenkin kulunut kuin siivillä, ollaan juuri tekemässä autokauppoja. Tähänkin tilanteeseen vähän niinkuin "jouduttiin". Poika sai synttärilahjaksi sukulaisilta auton. Vanhan, mutta hyväkuntoisen ikäisekseen, katsastus oli mennyt umpeen. Viime perjantaina sitten päästiin katsastamaan, ja löytyihän siitä yhtä sun toista. Sähkövikojen lisäksi olisi pitänyt uusia jarruja aika paljon, ja jotain hitsauksiakin olisi pitänyt korjata paremmiksi.





Yön yli pähkäiltiin mitä tehdään ja tultiin siihen tulokseen että annetaan meidän nykyinen auto pojalle, viedään lahja-auto romutettavaksi jolloin saadaan romutustodistus ja 1500 e alennusta uudesta, ja haetaan uusi itselle tilalle. Viikonloppu ja eilinen kuluikin sitten autoliikkeissä, kotona miettiessä mikä on se todellinen tarve vs. mitä maksaa, missä on mitäkin tarjouksia ja etuja, ja sitten vielä uudelleen autoliikkeissä. Nyt ollaan siinä pisteessä että tällä viikolla tehdään kaupat, ja tilaukseen menee auto joka toimitetaan n. 2-3 kk kuluttua. Vähän tässä itselläkin on ollut autokuumetta vaikka aika "autovastainen" aika ajoin olenkin. Mutta totuus on sekin että yksi auto meillä on oltava, sellainen millä pääsee harrastamaan ja kulkemaan niitä juttuja joita me tehdään. Nyt sitä sitten on seuraavaksi 10 vuodeksi ainakin.



Vielä sellainen juttu että rästiinjääneitä postauksia olisi tarkoitus pikkuhiljaa kirjoitella. Ajattelin viihdyttää teitä vielä yhdellä loppukesän kanoottiretkellä. Myös retkeilyvarusteita on päivitetty useampaankin otteeseen ja esittelypostaukset jääneet tyystin tekemättä...

Eli jatkuu...










sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jos lähtee soitellen sotaan...

... niin eihän siitä mitään tuu. Tai ainakaan tällä kertaa tullut. Eli raporttia eiliseltä Kankaanpää Maratonilta.

Hieman taustaa: Juoksumotivaatio on ollut nollassa. Botniajuoksun jälkeen kävin kerran 16 km lenkillä ja siinä se. Tuolloin jo oli havaittavissa ongelmia, vatsa ei tykännyt geeleistä ja tahtoisi mennä sekaisin kesken kaiken. Lisäksi Bremenissä tullut flunssa mietitytti onko varmasti ohi, oikean koko käden kipeytyminen Botniajuoksun yhteydessä (on luultavasti työ- ja tulehdusperäinen juttu mitä en ole vielä jaksanut selvitellä) ja se oikea pakarakin on kinnaillut edelleen. Nämä kaikki syyt luettelin työkaverille joka oli siis mun kanssa lähdössä Kankaanpäähän, että miksi mun ei pitäisi osallistua. Jos olisin ollut yksin lähdössä olisin varmaankin siirtänyt lääkärintodistuksella osallistumisen seuraavaksi vuodeksi, mutta koska työkaverille en halunnut ohareita tehdä (kun itse hänet vielä tuonne houkuttelin) niin matkaan sitten vaan.

Hiilareita olin syönyt kohtuullisesti koko viikon, viimeisinä päivinä runsaastikin, ja aamupalaksi sitten puuroa hillolla ja raejuustolla höystettynä. Ajomatkalle eväinä oli banaani ja eväsleipä, mutta banaanin ja pari haukkua leipää söin vasta hieman ennen lähtöä. Ei vaan ollut nälkä, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin.

Vaatteita oli mukana kaikenlaista. pitkä- ja lyhythihaista, capria ja pitkistä. Päivälle oli luvattu aurinkoista ja +10. Hieman ennen lähtöä lähtöpaikalla oli kuitenkin hyvinkin kylmä ja kalsea (oli ollut sumuinen aamu), niinpä päädyin capreihin, pitkähihaiseen alle ja lyhythihaiseen (jossa numerolappu) päälle.

Juoksueväinä oli 6 geeliä teipattuna 2 kpl "pakkauksiksi"  ja 0,75 l pullo urheilujuomaa. Nämä jätin 10,5 km eli ensimmäisen kierroksen huoltopisteelle, tarkoituksena oli napata aina 2 geeliä mukaan toisesta kierroksesta lähtien. Ja muuten pärjäilisin huoltopisteiden tarjonnalla.

Mutta lähtö siis tapahtui ja ihan hyvillä mielin lähdin matkaan. Tarkoituksena oli juosta ensimmäinen kierros hieman nopeammin, sitten olisi enemmän varaa höllätä lopuille kierroksille. Ja sanottakoon nyt vielä sekin että 5 h tavoitteesta olin jo luopunut, sellaiseen 5-5:30 ajattelin sen menevän. Ja myöskin että olin antanut itselleni luvan kävellä viimeisellä kierroksella jos tarve vaatii. Ja se 30 km:hän nyt menisi aina. Näin siis ajattelin ja olin suunnitellut.

Ensimmäinen kierros meni ok. Oikeastaan heti alun jälkeen loppukin sumuisuus väistyi ja aurinko alkoi paistaa. Jossain vaiheessa tuli kuuma, riisuin siinä juostessa kummatkin paidat (oli urheilutoppi alla niin ei mennyt ihan räähistelyksi ;) ja pelkkä lyhythihainen päälle ja pitkähihainen tyhjään juomapullovyölaukkuun, ja sitten kierroksen lopussa heitin paidan lähtöalueen aidalle.

Toisen kierroksen alussa otin ensimmäisen geelin, join päälle ja ajattelin että täytyy alata juomaan enemmän. Ensimmäisellä kierroksellakin tuli juotua juomapisteillä jotakin, mutta hyvin vähän. Olo vaan oli siitä kummallinen ettei janottanut yhtään eikä mitään tehnyt mieli syödä tai juoda (yleensä jo tähän aikaan alkaa tekemään). Jossain vaiheessa toinen geeli napaan, ja siitä lähtien sitten vatsassa alkoikin pyörimään vähän enemmän. Harkitsin jopa pusikossakin käymistä, mutta kun ei sattuneesta syystä ollut paperia mukana (kun ei koskaan aiemminkaan tarvinnut käydä), mutta tulin siihen tulokseen että selviän kyllä lähtöpaikalle (missä oli ihan oikeita WC:itä tarjolla). Selvisin ihan kunnialla toisenkin kierroksen, ja ennen ajanottopaikan ylitystä siis vessaan.

Ajattelin että olo siitä helpottuisi ja tulisi jopa lisää virtaa, mutta kävikin päinvastoin. Vatsa alkoi kurnimaan, oli siis oikea nälkä. Koitin parhaani mukaan paikkailla energiavajetta (mikä oli siis jo aamusta lähtöisin) taukopaikalla suolakekseillä ja suolakurkuilla ja jatkoin matkaa. Aika pian huomasin että voimaa jaloissa ei ollut jäljellä nimeksikään. Sinnittelin kilometrin, kaksi. Hengitys kyllä toimi eikä flunssasta tietoakaan mutta jalat vaan sanoivat työsopimuksen irti. Pistin kävelyksi. Ensimmäistä kertaa ikinä. Mietin. Pian tulisi huoltopiste, lopetanko. En lopettanut vielä, söin vähän, pistin jopa juoksuksi (jonkinlaiseksi, toim huom ;), ajattelin että juoksen ainakin jo lähellä kääntöpaikalla olevalle 25 km ajanottopisteelle asti. Näin tein, ja sitten meni kävelyksi jälleen. Vastaan tuli muitakin jotka kävelivät. Halusinko mä kävellä tässä vaiheessa? No en. Mietin kumpi on mulle tärkeämpää, saada maraton läpi keinolla millä hyvänsä (eli kävelemällä puolet) vai saada maraton läpi niin kuin sen itse haluan, eli ainakin 3/4 juosten. Päädyin jälkimmäiseen. Ja samalla päätin että keskeytän. Kävelin ehkä 2 km lähimpään risteyskohtaan missä oli enemmän toimitsijoita ja ilmoitin että keskeytän ja kyselin samalla lähintä reittiä lähtö- ja maalialueelle. Samantien työkaveri tuli vastaan (hän oli juossut puolikkaan ja tulossa ihan kannustamaan ja katsomaan missä menen) ja kävelin sitten hänen kanssaan maalialueelle jossa ilmoitin vielä kuuluttajankoppiin että olen keskeyttänyt.

Ei muuta kuin suihkuun ja syömään järjestäjän tarjoamat hernekeitot työkaverin kanssa. Juteltiin ihan normaalisti kaikesta, käytiin omia juoksujamme läpi, ei tullut pettymyksen kyyneleitä eikä mitään, päinvastoin ainakin viimeiaikaisen motivaationpuutteen ja muiden ongelmien perusteella tiesin että näin saattaa nyt käydä. Yllätys mulle oli se että juoksu ei tyssännyt flunssaan tai iskiaskipuihin (oli buranaakin varattuna mukaan), vaan mitä ilmeisimmin huonoon ja liian vähäiseen syömiseen ennen maratonia ja sen aikana, sekä yleisesti ottaen liian vähäiseen harjoitteluun. Voi olla että sairastetulla flunssalla (joka oli lievä, mutta oireet jatkuivat pitkään) oli jotain vaikutusta, kun 4 viikkoa sitten 30 km Botniajuoksu meni kuitenkin helposti.

Ja sitten on tietysti se henkinen puoli. 42 km ei ole sama kuin 30 km, vaikka niin olisin halunnut ajatella. Botniassakin 20 km kohdalla tuntuu jo, mutta ajatus että yli puolet ohi ja enää kolmasosa jäljellä antaa uskomattomasti henkistä voimavaraa. Maratonissa kun 21 km tuntuu jo niin jäljellä on vielä puolet. Tämä oli varmasti yksi juttu kanssa.





Ja mitäs nyt sitten tulevaisuudessa? Jäikö pahastikin hampaankoloon? En tiedä, eikä hampaankoloon jäänyt mitään. Nyt on sellainen fiilis että silloin olisi jäänyt jos olisin kävellyt sen loppuun, koska sellaisesta suorituksesta en olisi ollut alkuunkaan ylpeä. Ja fyysisesti kyllä olisin voinut kävellä, ihan hyvin jalkojen finitoa lukuunottamatta voin, mihinkään ei sattunut, hengitys kulki hyvin ja kävelykin oli reipasta. Mutta ei. Tämä oli näköjään tällainen kaikki tai ei mitään -juttu, kävely ennen 30 km olisi ollut liian suuri kompromissi mun mielelle.

Mun pää ei kestä mitään pitkäjänteistä harjoittelua, missä päämäärä siintää jossain kaukana, kunnianhimoisena ja isona. Maratonharjoittelun myötä koko juoksufiilis laski, ja annoinhan itselleni luvan lopettaa juoksunkin kokonaan. Nyt olen oikeasti tyytyväinen kun tuo on ohi, vaikkakin meni niinkuin meni, ja ajatus on että juoksua en halua kokonaan lopettaa. Rennot 10 km lenkit joihin ei mene koko päivää aikaa (kun edelleen haluan harrastaa viikonloppuisin enemmän pitkiä koiralenkkejä ja retkeilyjä miehen kanssa) kuulostaa tosi kivalta tällä hetkellä. Laskin juuri muuten että olen juossut 1,5 vuotta sitten ostetuilla AirPegasuksillani 980 km, joten uusien lenkkarien ostokin olisi edessä.

Hyvin mahdollista kuitenkin on että en tule juoksemaan maratonia koskaan. Ikää on jo, mutta sitäkin suurempana tekijänä on mun työ, joka on fyysistä ja joka aiheuttaa aika ajoin vaivoja jotka hankaloittavat määrätietoista harjoittelua. Lisäksi on tämä luonne, jota ei ilmiselvästikään ole tehty mitään kunnianhimoista päämäärää varten. Mutta taas toisaalta, en sano etten koskaan. Jos monet tekijät sattuvat yhtäaikaa osumaan nappiin ja vielä luontevasti ja fiilispohjalta, silloin maratonkin saattaa olla vielä mahdollinen.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kaupunkiloma Bremenissä

Tehtiin reilusti pidennetyn viikonlopun mittainen reissu Bremeniin, Saksaan, koko perheen voimin. Keskiviikkoiltana lennettiin Tampereelta Bremeniin, liikennöitsijänä jo tutuksi tullut Ryanair. Lento kesti 1 h 50 min. Bremenhän sijaitsee Pohjois-Saksassa n. 80 km päässä Hampurista ja n. tunnin lentoyhteyden päässä Köpenhaminasta, joten mitenkään hirveän syvälle Euroopan ytimeen ei siis menty.


Puolin kymmenen maissa illalla saavuimme Bremeniin, ja otettiin kentältä taksi päästäksemme majoitukseen. Bremenin lentokenttä sijaitsee lähellä keskustaa, ratikallakin olisi päässyt, mutta koska kello oli jo niin paljon niin päädyimme taksiin. Majoituksena meillä toimi Booking.comin kautta varattu huoneisto jonka vuokrasi yksityinen henkilö. Taksilla siis avaimenhakupaikalle, ja siitä kävellen n. 200 m päähän huoneistoon.



Heti asunnon portilla saimme seuralaisen, joka jaksoikin moikkailla meitä koko reissun ajan. Yleensä iltaisin :)



Huoneisto olikin sitten viimeisen päälle siisti. Pölyhiukkasta tai tahraakaan ei ollut missään. Sisustus oli pelkistettyä, antiikkityylistäkin. Jos jotakuta kiinnostaa enemmänkin, tarkempia tietoja pääsee katsomaan tästä.  



"Meidän asunto" ulkoapäin.


Ei tiedetty huoneiston sijainnista etukäteen sen enempää, mutta pian selvisi että Viertel on boheemia, eläväistä, opiskelijoiden suosimaa aluetta. Ja sen kyllä huomasi samantien. Kaupassa oli vielä käytävä että saataisiin aamiaisvärkkejä (lähistöllä suurempi market aukiololla 6-24), niin jo korttelin päässä asunnolta oli suoraan sanottuna täysi meno käynnissä. Juhlivia ihmisiä, nuoria, pullojen kanssa kuljettiin ihan avoimesti, pikkuravintoloita, baareja, kebab- eli dönerpaikkoja, pizzerioita... meininki oli rentoa, ja oltiin yllättyneitä että tämähän olikin hyvä sijainti, elämää löytyy (niinkuin kaupunkilomalla pitääkin). Käytiin kuitenkin vaan pikaisesti ostoksilla ja päästiin johonkin aikaan jopa nukkumaankin.


Aamulla sitten "ihmeteltiin" enemmänkin päivänvalossa missä oikein ollaan.


Meidän "kotikatua". Rauhallista on, kulman takaa se hulina sitten pikkuhiljaa alkaa... :)


Hieman ennen reissua hoksattiin että Saksojen yhdistymispäivä osuu reissun lauantaille, jolloin kaupat ovat kiinni. Shoppailut oli siis pakko sijoittaa heti ensimmäisille päiville. Tämän päivän ohjelmana oli Waterfront ostoskeskus, joka sijaitsi kauempana ja aivan kaupungin toisella laidalla.



Käveltiin ensin keskustaan saakka (ja huomattiin että on suhteellisen lähellä, n. 1.3 km päässä "asunnoltamme"). Olisin halunnut löytää turisti-infon ostaakseni ratikkaliput sieltä, mutta ei sattunut silmään tällä kertaa. (Emme tutkineet mitenkään hirveästi mitään etukäteen)  


Ajateltiin sitten että kävellään eteenpäin, josko vaikka perille asti. Jossain vaiheessä käveltiin hieman harhaan, palattiin takaisin, löydettiin oikea ratikkalinja ja hypättiin kyytiin. Se mitä olin hieman "kammonnut" että osaankohan ostaa liput ratikasta (kukaan meistä ei ole erityisen saksankielentaitoinen), mutta kyllä se tytön kanssa pähkäilemällä vaan onnistui, ja olihan siellä se "english"-nappulakin ;-)

Kulkemisesta voisin mainita sen verran, että 4 hengen (+ 4 lapsen) päivälipuilla kuljettiin. Sellainen maksoi 15e. Yksi ratikkamatka olisi maksanut n. 2,25-2,50e.



Waterfrontiin siis päästiin ja päivä kului aika pitkään siellä. Kaikki löysivät jotakin, varsinkin tyttö Primarkista ;)



Takaisin sitten raitiovaunulla Vierteliin, ja reissun pakolliset dönerit syömään. Hyvää oli!



Viertelin "keskustaa". Ihmiset kulkivat paljon pyörillä, ja sen vaan panin merkille että järeä kunnon lukko oli joka ikisellä ;)



Kun "päivän saaliit" oli huoneistossa lajiteltu ja ihailtu, päätettiin lähteä vielä kävellen keskustaan päin, pysähdellen jos nyt kiva terassi tulisi vastaan. Ja tulihan niitä, mutta keskustaankin päästiin. Istuimme vielä joen rannassa muutamalla terassilla.



Weser-joki iltavalaistuksessa. 



Lähdimme takaisin huoneistolle ehkä yhdentoista maissa. Keskusta oli täysin autio. Niin autio, että tuli ihan outo fiilis, päivisin kun tässäkin oli niin paljon ihmisiä.



Autio keskusta ja Liebfrauenkirche.


VW-skandaali näkyi Bremenissäkin.


Perjantain ohjelmaksi meillä olikin sitten kaksi vaihtoehtoa, Joko mentäisiin käymään bussilla Hampurissa, tai sitten Ochtum Parkissa, joka on Bremenissä sijaitseva Outlet-liikkeiden keskus. Päädyimme jälkimmäiseen, kun tuntui että yhdessäkin kaupungissa on "purtavaa" tarpeeksi. Mun olo oli ollut pikkuisen flunssainen jo kauan, ja tänä päivänä sitten tuntui että flunssa on jysähtänyt kunnolla päälle. Koska illat olivat jo melko viileitä ja aamukin tuntui aika raikkaalta, päätin pukea kunnolla päälle. Neulepuseron ja päälle vielä takin. Ostettiin päiväliput taas ratikasta ja lähdettiin kävelemään Ochtum Parkia kohden, mikä sijaitsee lentokentän kupeessa. Ajatuksena oli että hypätään bussiin sitten jossain vaiheessa.



Weser-jokea päivällä.


Bremenissä oli ihan oikeaa laivaliikennettäkin, ei pelkkää turistiristeilyä.


Taas kerran oltiin lähdetty vähän soitellen sotaan. Oikeaa bussilinjaa ei löytynyt niin mentiin sellaisella joka menee edes oikeaan suuntaan. Jos ette edellisistä kuvista jo huomanneet, niin päivästä oli tulossa lämmin. Kuuma suorastaan. Ja mä olin flunssassa, lämpöisellä neulepaidalla ja takilla liikkeellä. Olo alkoi muuttua todella pistävän tukalaksi. No, saavuttiin bussilla jonkinlaiselle päätepysäkille josta olisi varmaan vaan pitänyt etsiä oikea linja, mutta oltiin kaikki niin väsyneitä ja ärtyneitä ja vissiin muutkin kuumissaan että otettiin pysäkiltä taksi perille asti. Nyt ei vaan jaksanut. Vissiin kukaan.


Ochtum Parkia.


Tyttö meni heti omille teilleen ja mies ja poikakin löysivät lisää vaatteita mutta mä en nyt jaksanut keskittyä. Ainoa minkä ostin oli, yllätys yllätys, t-paita, jonka kävin vaihtamassa mäkkärin vessassa mitä pikimmiten päälle. Johan helpotti! :D


Pikkuhiljaa jaksoin minäkin keskittyä edes jonkin verran. Niken myymälässä kävin katselemassa mitä maksaa Air Pegasukset (76e) ja Lindtin tehtaanmyymälässä ostamassa ja ihailemassa erilaisia suklaita.


"Osattiin" tulla bussilla takaisin ja taas hetkeksi huoneistoon ihailemaan tämän päivän "saaliita".




Illalla lähdettiin vielä Vierteliin "paikallisille", ja tosi idyllinen kasvisravintola oli ihan "meidän kadunristeystä" vastapäätä.



Lauantaina olikin sitten Saksojen yhdistymisen 25-juhlapäivä. Nukuttiin vähän pidempään, ja aamiaisen jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaa päin, nyt joenvartta pitkin.



Weser-stadion.


Joen vastapäisellä rannalla näytti olevan iso hiekkaranta. Täällä voisi olla kivaa kesälläkin.


Rantanäkymiä.



Tultiin joen rannalta suoraan Schnooriin, Bremenin vanhaan kaupunkiin. Se on aika pienen kokoinen, mutta kapeita kujia ja idyllisiä liikkeitä ja kahviloita kyllä riitti. 






Pikkuhiljaa siirryttiin raatihuoneen torille missä oli täysi hulina käynnissä ja melkein heti törmättiin tämmöiseen ;)


?



Ihmisiä ja juhlatunnelmaa riitti.



Tarkoitus oli tällä reissulla kerran syödä vähän fiinimminkin, ja paikaksi sitten valikoitui torin laidalla sijaitseva John Benton. Tarkoitus oli alunperin mennä oikein kynttiläillalliselle, mutta kävihän se näinkin. Saksojen yhdistymisen 25-juhlallisuuksia ja fiiliksiä oli ihan kiva seurata avoimesta ikkunasta paraatipaikalla hyvää ruokaa syöden.


Ja ruoka todellakin oli hyvää.



Suuret juhlallisuudet (ainakin pöytävarauksista päätellen) alkoivat vasta illemmalla, mutta me päätimme pikkuhiljaa kävellä takaisin Vierteliin huoneistoon. Huomenna kun olisi lähtöpäivä.



Kävelimme ensiksi jo tutuksi tullutta pääkatua, ja sitten poikkesimme sivukujille.



Tämmöinenkin löytyi. Vähän tuntui että tuossa rappusilla asui joku.


Viertelissä on paljon graffiteja. Ihan töherryksistä todellisiin taideteoksiin.










Ostertorsteinweg, Viertelin pääkatu.


Ilta kuluikin sitten pakatessa ja levätessä, onneksi flunssakin helpottui sen yhden pahimman päivän jälkeen.



Aamulla herättiin ajoissa lähtöön, huoneisto kun piti luovuttaa jo klo 10 mennessä. Ostettiin taas päivän ratikkaliput, tarkotuksena ensin ajaa keskustaan ja myöhemmin lentokentälle.



Keskustassa oli varsinainen humupäivä tänäänkin. Oltiin jo aiemmin nähty mainos että Bremenin Maraton on tänään (ja mikä häpeä, en todellakaan ennen reissua tiennyt tätä, periaatteessa olisin ehtinyt osallistua vaikka puolikkaalle! :) ja tämä olikin sitten vähän suurempi tapahtuma mitä luultiin. Torin ympäristö oli aivan täynnä juoksijoita ja katsojia, bändi soitti lavalla ja juoksijoista päätellen lähtöaikojakin oli paljon. Osa näytti juosseen, osa nähtiin juoksemassa ja jotkut eivät olleet vielä aloittaneetkaan. Huh hah hei!



Jonkin aikaa kierreltiin vielä vanhassa kaupungissa (kun siellä torilla oli aika hankala kulkea matkalaukkujen kanssa), ja ajatuksena oli syödä currywurstit jossakin. Mies sitten bongasi jonkun pienen tunnelin perältä, suurinpiirtein Bremenin pimeimmästä loukosta ruokapaikan, joka osoittautuikin tosi suureksi ja tunnelmalliseksi panimoravintolaksi. Schüttinger nimeltään. Tulipahan sitten tämäkin paikallisherkku maistettua.



Pikkuhiljaa sitten valuimme (lue: ajoimme ratikalla) lentokentälle, missä olimme tosi hyvissä ajoin. Aika kului kuitenkin hyvin kentän edessä sijaitsevassa mäkkärissä kahvitellessa ja myöhemmin koneiden tuloja ja lähtöjä ihmetellessä, kunnes koitti meidän vuoromme lähteä. Lento sujui hyvin ja ennenkuin huomasimmekaan oltiin taas täällä hieman kylmemmässä Suomessa takaisin taas!




Nyt kun reissusta on kulunut muutama päivä aikaa olen ehtinyt "pureksia" sen kunnolla läpi. Eli vähän plussia ja miinuksia:

+ Suurin plussa oli ehdottomasti huoneisto ja erityisesti sen sijainti. Kun keskustassa elämä hiljenee iltakymmenen jälkeen Viertelissä se vasta alkaa. Ja joka ilta. Ja vaikka Viertelissä bailataan joka ikinen päivä, silti huoneisto oli rauhallisen sivukadun varrella jossa meteliä ei juurikaan ollut. Huoneisto oli myöskin melkeinpä "kliinisen" siisti ja kaikki pinnat uusia. Myöskin kaikki palvelut olivat kivenheiton päässä, kymmeniä ravintoloita, kauppa, raitiovaunupysäkki jne.

+ Raatihuoneentori ja vanhakaupunki olivat mun mieleen. Nämä on niitä elementtejä mitä kaupunkilomalta kaipaan.

+ Ikea ja Primark samassa kaupungissa. Siinä tytön yksi positiivinen mielipide Bremenistä.

+ Mies piti tietynlaisesta vapaamielisyydestä. Lähes joka paikassa sai polttaa (mies on tupakoitsija, valitettavasti), myös omia juomia sai nauttia vapaasti. Juhlapäivänä joen varrella ja vanhassa kaupungissa näkyi suuria ryhmiä nuoria, joilla oli koreittain kaljaa mukana. He ilmeisesti kantoivat korit aina seuraavaan "tukikohtaan", ja siitä sitten sompailivat kuka minnekin. Ei taitaisi onnistua Suomessa?

+ Bremen tuntui turvalliselta kaupungilta, ja siltikin meno oli rentoa. Saksalaiset olivat ystävällisiä ja saatiin huippuhyvää palvelua joka paikassa, dankea kuului ihan koko ajan! :)




- Tällehän nyt ei mitään voi mutta flunssa pilasi kyllä osan reissua. Oikeastaan yhden päivän kokonaan.

- Vapaamielisyydellä on myös puolensa. Musta kyllä tuntui että graffiteja, nimenomaan niitä rumia töherryksiä oli liikaa. Ja joka paikassa. Kyllä joku hieno valkoiseksi rapattu talo on mun mielestä hienompi puhtaan valkoisena kuin töherrettynä ties millä rumilla teksteillä (ja nyt en puhu kuvagraffiteista). Myös kaikennäköistä lippusta ja lappusta oli kiinnitetty ihan joka paikkaan (ainakin Viertelissä). Eli jotenkin epäsiistiä oli, vaikka tietty se kuuluu tuon kaupunginosan luonteeseen.

- Saksan kieli, ihan kadunnimistä lähtien on vaikeaa! :) Jotenkin kesti muutaman päivän "päästä kartalle" yhtään mistään, mutta kyllä se suunnistaminen, lippujen ostaminen jne. sitten alkoi sujumaan. Asioidessa puolestaan englannilla pärjäsi n. 90% hyvin.

- Välittömästi reissun jälkeen oli fiilis että kaupunkiloma ei ole enää mun juttu, mielellään vaan vaeltamaan missä ei näe ketään koskaan missään...! :D Mutta kun päiviä kului, niin kivaahan tuolla oli ja näki taas maailmaa vähän eri kantilta mitä tässä omassa arjessa näkee. Itse asiassa haluaisin lähteä nimenomaan lentokoneella. Nyt. Heti. Johonkin. Ei mitään väliä mihin! :D





sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Botniajuoksu 2015

Vähän raporttia eilisestä Botniajuoksusta sekä myös päivityksiä maratonharjoitteluun, missä nyt mennään... Botniajuoksu oli siis eilen, ja 30 km tuli kun tulikin hölköteltyä (en puhu nyt juoksemisesta, kun sen verran nihkeää meno paikka paikoin oli).

Hieman taustaa: Viime ajat olen ollut melko negatiivisella mielellä, kaikki huonot uutiset mitä TV ja netti päivittäin suoltaa ei vaan ole voineet olla vaikuttamatta muhun. Nämä + muut terveydelliset seikat mistä lisää tuonnempana, on sitten laskeneet motivaatiota (vaikka olenkin harjoitellut maraan sen verran minkä olen pystynyt), ja ajatus Botniajuoksusta perjantai-iltana ei innostanut sitten yhtään. Mutta kun ilmoittauduttu kerran on, ja tämä on tärkeä harjoitus tulevaa maraa varten, niin ei muuta kuin vähän psyykkausta ja sen jälkeen aivot narikkaan. Tyyliin:

- se kestää vaan 3,5 tuntia, sit se on ohi
- ajalla ei väliä, pääasia et sä teet sen
- pidä mielessä Botniatripla-kunniakirja (pyöräily 106 km + juoksu 30 km + hiihto 53 km) senhän sä halut saada!
- Just Do It!

Ja näillä eväillä (+ hieman oireilevalla iskiaksella) sitten lähdin. Aivot todellakin olivat narikassa, ei jännittänyt yhtään, ei ollut edes sykemittaria mukana. Ihan rauhassa valmistauduin, ja myöskin lähtölaukauksen koittaessa lähdin liikkeelle. Alkumatkan reitti oli muuttunut, soratien sijaan alkumatka meni pururadalla. Ja koska koko perjantain oli satanut, niin märkää, pehmeää ja hidasta oli heti alkuun. Ja ylämäkeä. Vihdoin koitti sitten soratiekin ja yritin saada jonkinlaista rytmiä juoksuun. Pikkuhiljaa porukkaa kääntyi pois 9 km reitille ja sitten 16 km reitille. Tätä olin odottanutkin, rauhaa ja omaa juoksua.

Juomapisteitä oli koko reitin todella tiuhaan, ja n. ensimmäiset 10 km otinkin vettä tai urheilujuomaa. Seuraavat 10 kilsaa noin karkeasti meni tyyliin oma geeli ja juomapisteeltä vettä päälle. Jossain vaiheessa tuntui että geelit eivät enää tee vatsalle hyvää (3-4 tuli nautittua) ja loppumatka menikin sitten oman urheilujuoman voimin. Lähes viimeisellä pisteellä otin vielä suklaata ja merisuolaa ihan vaan piristykseksi ja tsempiksi viimeisiä kilsoja varten.

Siinä kymmenen kilsan jälkeen en kuitenkaan saanut kauaa juosta yksin, vaan taitoin erään naiskaksikon kanssa pitkänkin matkan. Tasaista meno ei ollut, vaan välillä naiskaksikko meni ohi, sitten taas jäi pidemmäksi aikaa taukopaikalle kuin minä ja sitten taas ohi. Tätä jatkuikin aika pitkään, kunnes kaksikon tauot sitten pidentyivät enkä nähnyt heitä enää. Samalla päätin myös että voisin jättää juomapisteitä väliinkin, kun mitään erityisiä tarpeita ei ollut.

Niinkuin viimeksikin, odotin kovasti että 20 km tulisi täyteen, siitähän se tuntematon vasta alkaisi. Ja tulihan se, ja pikkuhiljaa sitten odottamaan 25 km täyttymistä. Sen jälkeen ei enää olisi pitkä. Oikean puolen jalassa on siis ollut lievää kinnaamista jo viikkoja, ja pikkuhiljaa kinnaus lisääntyi mitä enemmän kilsoja tuli kasaan. Ei mitenkään niin pahasti että olisi matkanteon pysäyttänyt, mutta kyllä se kuitenkin häiritsi jos vertaa ettei mitään olisi ollut. Samoin vasemman jalan reisilihas tuntui väsyvän paljon enemmän kuin oikea, ehkä sitten askelsin jotenkin epätasaisesti tämän "vaivan" vuoksi. Mutta kaikesta huolimatta kilometrit täyttyivät, ja jossain 27 km kohdalla sain kummasti voimaa ajatuksesta että 3 kilsaa enää.

Maasto oli alussa ja lopussa melko haastavaa juuri märkyyden vuoksi. Oli ihan kunnon kurakkoja, ja yhdessä kohdin reitti kiersi metsäpolkua kun metsätie ilmeisesti liian kurainen ja märkä. Eli tuli ihan polkujuoksufiilikset vaikka en juuri polkujuoksua ole harrastanut mutta tämmöistä se varmaan on :)

Viimeiset kilsat menivät siis helposti, tiesin että jaksan loppuun asti. Toisin kuin viimeksi, niin aivan viimeisen kilsan ylämäet kyllä hapottivat ja reidet (varsinkin se vasen) huusivat hoosiannaa. Mutta maaliin pääsin, ihan hyvävoimaisenakin vielä. Aikaan 3:36 ja jotakin.

Ja lopussa fiilikset olivat ihan hyvät. Pystyin tämän tekemään vaikka motivaatiota ei juurikaan ollut! Aika huononi toissa vuotisesta 16 min, mutta kyllä reittikin tuntui huomattavasti raskaammalta juuri märkyyden vuoksi. Eikä ajalla väliä, pääasia että sain tämän tehtyä ja jo monivuotinen tavoite (tripla-kunniakirja) taas yhden pykälän lähempänä.


Nää menee nyt vissiin pesuun! 

Ja mitä sitten maratonharjoittelusta muuten:

Elokuun loppupuolella iskias ilmoitti taas itsestään, ja sen jälkeen on oireillut oikealla puolella enemmän tai vähemmän. Neljä juoksua jäi kokonaan juoksematta, ja muutenkin saa nyt kokoajan kuulostella missä mennään.

Tämä Botniajuoksu antoi kuitenkin hyvää infoa kaikesta. "Hengityselimistön" ja sen kestävyyden puolella kaikki ok, jaksan hyvin kyllä. Ongelma on lihaskunnon puolella, reisiä hapotti kyllä eilinen oikein kunnolla. En tiedä olisinko jaksanut vielä 12 km. Jossain vaiheessa matkaa tuntui että en, mutta kummasti voimia tuli sitten lisää kun 30 km lähestyi. Eli jos olisin jotenkin "huijannut" itseäni siihen 30 km asti. Ja sitten vielä 12 km. En tiedä... mutta sen tiedän että henkisellä psyykkaamisella on tosi suuri merkitys. Jopa suurempi kuin fyysisellä.

Mutta nyt siis ajattelin loppuajan (n. kuukausi) keskittyä myös lihaskuntoon. Juoksut vähemmälle, 1 pitkä lenkki (pituus juoksuohjelman mukaan, tai vähän enemmän) riittää. Tilalle punttia. Vatsalihasliikkeitä, kyykkyjä jne. Luulen että se on se avain, jolla tuosta iskiaksesta pääsen eroon ja myöskin lihasten kestävyys paranee.

Heikkona hetkenä (eilen juoksun aikana) lupasin itselleni, että Botniajuoksun ja maratonin jälkeen voin lopettaa juoksemisen jos haluan. Jos / kun maratonin juoksen, niin monen vuoden aikainen tavoite on saavutettu. Kun totuus on että selkävaivaisena (vaikkakin lievänä sellaisena, mitäänhän ei ole koskaan kuvattu tms. Tosin kesällä kävin fysioterapeutilla ja yliliikkuvuus on nyt ihan virallisesti todettu) tämä on henkisesti aika rassaavaa. Ainakin jos jokin tärkeä tapahtuma ja päivämäärä on lyöty lukkoon.

Toinen juttu on että haluaisin enemmän "tuhlata" viikonloppuja miehen kanssa ulkoiluun, retkeilyyn yms. Tuntuu että sille viikonlopun pitkikiselle ei aina löydy tilaa. Ainakaan niin helposti, että koko viikonlopun voi ottaa rennosti.

Aika sen sitten näyttää mitä tapahtuu. Mutta tämän syksyn ja talven suunnitelmina on hoitaa ensin tuo mara kunnialla loppuun. Sen jälkeen pidän ruokavaliollisesti tiukemman jakson (mitä voisi jopa laihdutuskuuriksi kutsua ;) ja liikunnallisesti rennomman (keskittyen punttiin), ja ainakin laihista jouluun saakka. Sitten jossain vaiheessa kun tulee lunta (toivottavasti tulee!) treenaamista Botniahiihtoon. Näillä mennään taas hetki!

  

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ja kuinkas sitten kävikään... eli eräs viikonloppu meloen

Elokuun puolenvälin viikonloppu piti ottaa rauhallisesti. Ei jaksaisi lähteä mihinkään "yön yli melontareissulle", mutta jos jotain pientä kumminkin. Yksi suunnitelma oli meloa joku päivä tytön luo kahville (joo, onnistuu :), joten siinäpä sopiva päivämelonta.



Lähtöpaikalla. Vaasan kaupunki vastarannalla.


Lähtöpaikka oli tsekattu etukäteen. Varsin umpeenkasvanutta, mutta veneen- (ja kanootin-)mentävä reitti on raivattu. 


Yksi iso selkä oli ylitettävänä heti alkuun, menomatkalla vastatuuleen. Muutenkin koko menomatka oli vastatuulta, joten pikkuhiljaa tässä tunsi jopa urheilevansa.



Vankilan rantaa.


Kalarantaa ja Vaasan ainut ravintolalaiva.


Tuntui varsin oudolta nähdä kotikaupunki tästä perspektiivistä ja vielä meloen.






Pian perillä. Ja seuraavaksi varsin harvinaislaatuista kuvamateriaalia, kun meistä otettiin oikein kuviakin ;D












Perillä tytöllä oli kova mielenkiinto päästä kokeilemaan kanoottia, ja niinpä sitten vetelivät poikakaverin kanssa pienet ringit siinä maihinnousupaikan kupeessa. Kivaa hommaa kuulemma oli!


Kahviteltiin kaikessa rauhassa kunnes koitti takaisinlähdön aika. Vähän kävi mielessä että vielä pitää jaksaa takaisinkin (kun tosiaan tuuli reippaasti), mutta niinhän se sitten olikin että oli ihan myötätuuli koko takaisintulomatkan.


Matka sujui todella joutuisasti kunnes saavuimme kaislikkoalueelle.






"Jaa mistäs sitä pitäis mennäkkään, kokeillaan tuolta." "Ei oo tästä, entäs tuolta?" "Ei onnistu, entäs tosta, ei kyllä näytä pääsevän tästäkään mihinkään."






"Palataan takaisin ja kokeillaan uudelleen. Olisko vähän enemmän vasemmalta?" "Ei ku oikealta mun mielestä."






Muutaman kerran yritettiin ja palattiin selkeämmille vesille takaisin (missä sitten taas tuulikin enemmän). Välillä mies nousi seisomaankin kanootissa ja siellähän se lähtösatama hienosti näkyi, mutta sitä ainokaista reittiä ei vaan löydetty. Ja väkisin puskea ei voinut kun sinne kertakaikkiaan jumiutui kiinni ja onhan tuollainen kaislikko nyt muutenkin ällöttävää. Lopulta keksin että onhan mulla gepsi päällä, siitähän näkee jäljen mitä ollaan tultu. Ja niin se reitti sitten gepsin avulla lopulta löytyi.





Varmaan puoli tuntia siinä "harhaillessa" kului ja välillä meni jo usko ettei ikinä päästä lähtöpaikkaan vaan pitäisi rantautua lähimmän talon pihaan (onneksi sellaisiakin näkyi).


Aamulla lähtiessä ajattelin että tyhmää ottaa tällaiselle "kaupunkireissulle" gepsi mukaan ja meinasin jättää pois, mutta kilsojen seuraamisen vuoksi otin, ja onneksi otin! Ei näköjään koskaan voi tietää mihin sitä yksinkertaisimmankin reissun lopuksi päätyy :-)



Kanoottikin oli tämän reissun päätteeksi täynnä (likaista ja sameaa) vettä ja lumpeenlehtiä ynnä muuta kasvillisuutta :-)


Rantaan päästyämme mies ilmoitti että tämän kesän kanoottireissut oli sitten tässä, mutta autossa jo naurettiin tapahtuneelle ja heitettiin rankkaa sisäpiirihuumoriakin. Kyllä kaislikossa vaan suhisi tänään eikä meidän kanootissakaan taida kaikki inkkarit tallella olla. Kaksi enää löytyy :D :D




Seuraavana aamuna eksymiset oli jo täydellisesti unohtuneet ja mihinkä sitä sitten muuallekaan suunnattiin kuin melomaan (vaikka vakaa aikomus oli levätä ja ottaa rauhallisesti tämä viikonloppu).


Eräs suunnitelma oli kokeilla ottaa Muru mukaan, osaisiko kanootissa olla. Mökki tuntui sopivalta kohteelta joten sinne siis.


Liivitkin on tullut jo hankittua.

Lähdettiin taas Västervikin venesatamasta. Tämä oli kesän ensimmäisiä oikeasti lämpimiä päiviä, ja veneitä oli liikkeellä PALJON. Se toi pikkuisen haastetta alkuun kun niitä sai jatkuvasti varoa ja ottaa aaltoja vastaan. lisäksi Muru ei aluksi osannut istua paikoilla ollenkaan. Oli kyllä paikallaan, mutta seisten, katsellen puolelta toiselle, jolloin n. 25 kg painopiste vaihteli puolta jatkuvasti. Ei ihan helppoa, mutta yritin sitten itse tasapainotella sen mukaan mitä Muru takana "liikkui".






Perille päästiin ilman suurimpia haavereita. Syötiin, oleiltiin, uitiin, kunnes tuli kotiinlähdön aika.


Tulomatkalla Muru tajusi jo paremmin että on parempi kun istuu ihan paikoillaan. Pari kriittistäkin kohtaa oli. Niemenkärki missä tuuli todella voimakkaasti, sekä karille karahtaminen oikein lahjakkaasti niin, että kanootti jäi "kivasti" keikkumaan kiven päälle, niin niissä kohdin Muru meni ihan käskemättä makuulle. Tajusi vissiin että nyt on tosi kyseessä eikä turha "piipitys" tai muu liikehdintä ole järkevää. Karillemenoa "puolustan" nyt sillä, että veden pinta oli jostain syystä sellainen, että yhtään ei sinne alle nähnyt. Jos kivi ei rikkonut pintaa niin sitä ei nähnyt ollenkaan. En tiedä mistä "säätekijästä" johtui mutta niin nyt vaan oli. Kunnialla päästiin kuitenkin perille lähtöpaikkaan.


Kaikenkaikkiaan Muru osasi olla suhteellisen hyvin kanootissa (ja ensi kerralla osaisi varmasti vielä paremmin), mutta kyllä se silti epävarmuustekijä on kun ei voi mennä takuuseen että pysyy kriittisessä tilanteessa paikallaan. Ja sitä vähän mietittiin että kun mennään tosi hiljaa karikkoisista paikoista niin mitä jos Muru hyppääkin yhtäkkiä jollekin kivelle tms. joka on siinä vieressä. Ja muutenkin jos jostain syystä putoaisi kyydistä, ei olisi mahdollisuuksia saada nostamalla sitä takaisin kanoottiin vaan jouduttaisiin uittamaan se lähimmälle saarelle, isommalle kivelle tms. ja siitä sitten takaisin kyytiin. Eli riskejä kyllä on, ja kun tässä itsekin vielä aika aloittelijoita ollaan niin koirien mukaanottaminen on jäissä ainakin toistaiseksi.



Ehkä kuitenkin joskus vielä!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...