tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vaeltamassa Saariselällä, osa 2

Luirojärvellä olikin hiljaista. Ensi silmäyksellä näytti että siellä ei olisi melkein ketään (vain kahdet sauvat varaustuvan edessä). Hyttysiä ja muurahaisia sen sijaan riitti. Tähän mennessä oltiin saatu olla oikeastaan täysin ilman hyttysiä. Muutama lämmin päivä näköjään riitti että niitä alkoi ilmaantua, eikä helpotusta olisi varmaankaan enää luvassa. Päinvastoin. Myös muurahaisia ennen Luiroa ei ollut näkynyt juuri nimeksikään.


Sauna näytti olevan kuitenkin lämpimänä (ja joku ehkä saunomassa). Mutta ensiksi rantaan ja olivathan ne maisemat hienot!










Pian alkoi sauna vetämään puoleensa ja olihan siellä kaksi vanhempaa herrasmiestä saunomassakin. Tulivat ulos morjenstamaan ja ihan rohkeasti kysyin että saunaan tekisi mieli, millainen käytäntö täällä on? "No otetaan vaatteet pois ja mennään lauteille istumaan" kuului vastaus. Vai niin, hehheh :D Vitsi vitsinä, sovittiin että herrat saunovat rauhassa ja tulevat meille sanomaan autiotuvalle kun ovat valmiit. Muutenkin juteltiin puolin ja toisin mistä ollaan tultu ja mihin menossa.


Keitettiin sitten odotellessa kahvit ja kuvia tietysti tuli räpsittyä kanssa lisää. Meillä oli vähän niin ja näin tullaanko Luirojärvelle ollenkaan. Jos olisi näyttänyt että on paljon ihmisiä liikkeellä ei varmaankaan olisi tultu. Mitä olen lukenut niin täällä saattaa olla isojakin ryhmiä (rippi- ja leirikoulut) kerrallaan. Ei välttämättä olisi kiinnostanut aivan sellainen väenpaljous. Mutta heti alusta asti huomattiin, että väkeä ei ole mitenkään hirveästi liikkeellä, joten Luirojärvikin toteutui. Ja olihan se hieno ja suuri paikka. Hiltonin autio- ja varaustuvan välissä oli oikein kuivaushuonekin, kamiinalla toimiva tietysti ;)


Luirojärven "leirikeskuksen" pihapiiriä.


Kahvia juodessa päätettiin että käydään vaan pikaisesti saunomassa ja lähdetään vielä tänään takaisinpäin. Ei kuitenkaan samaa reittiä vaan Ampuojaa pitkin Lankojärvelle ja Kotakönkäälle päin. Eikä tarvi perille asti, vaan jos vaikka matkan varrella olevalle Palovankanjoen / Paasjoen tulipaikalle asti.


Puiden takana Sokosti, alueen korkein tunturi, joka jäi nyt tällä kertaa huiputtamatta.


Saunaan päästiinkin jo pian ja voi ihanuus kuinka se piristikään! Vielä uudet puhtaat vaatteet päälle ja oltiin kuin uusia ihmisiä. Energiaa riitti vaikka mihin! Käytiin ilmoittamassa meidän jälkeen saapuneelle (ja yhtäaikaa Tuiskukurussa) olleelle naiskaksikolle että sauna on vapaa, pakolliset vieraskirjamerkinnät ja menoksi jälleen. Luirojoen kahlaus sujui yhtä hyvin kuin tullessa ja ei muuta kuin oikeaa polkua etsimään mikä johdattaisi takaisin ylöspäin.



Se ei ollutkaan sitten ihan helppoa. Polun alku kyllä löytyi, mutta katosi vähän väliä kuivuneeseen joenuomaan ja epämääräiseen suoalueeseen. Kuljettiin koko ajan oikeaan suuntaan mutta silti epäilytti kun polkua ei löytynyt. Lopulta yksi polku löytyi Ampuojan toiselta puolelta ja siirryttiin sitten pitkin hampain sinne, kun tarkoitus olisi ollut kulkea toisella puolella menevää ja hieman lyhyempää polkua pitkin.


Epämääräistä on.


Reittivalinta kuitenkin kannatti. Polku kulki välillä korkeammalla, ja näköalat ja fiilikset olivat aivan huisit! Ilta-aurinko, lumilaikut, juuri lehteen puhjenneet vaivaiskoivut, tuntui kuin koko maailma olisi välkehtinyt limenvihreänä. Olo oli suorastaan epätodellinen, voiko tällaista ollakaan!
















Sitten taas laskeuduttiin ja kuljettiin erämaalampia ja Palovankanojaa pitkin. Tällä pätkällä olisi ollut useita hyviä leiripaikkoja, epävirallisia tulipaikkoja yms. hyviä lammenrantapaikkoja, mutta mies halusi (ehdottomasti) että kuljetaan Paasjoen viralliselle tulipaikalle saakka. Tämä oli sitten se toinen ilta kun turvauduttiin energiageeleihin :-)



Kaavitsalammit


Vihdoin ja viimein perillä! Kello oli taas yli puolenyön ellei enemmänkin, mutta ei se mitään. Tehtiin tulet, pystytettiin teltta, syötiinkin kaikessa rauhassa ennen nukkumaanmenoa.



Paasjoen tulipaikalla. Täällä oli kyllä sellainen fiilis että ristinsielua ei ole lähelläkään. Välillä vähän mietitytti eläimistö, eritoten karhut ja muut sellaiset :D Ehkäpä siksi tuli tulisteltuakin illalla ihan alitajuisesti :D 



Aamulla ei sit ollutkaan mitään kiirettä lähtöön. Nimittäin satoi, oli satanut jo yöllä. Sade taukosi hetkeksi, just että ehdin aamutoimet suorittaa ja leivät tehdä ja saada kaikki tavarat takaisin suojaan kun alkoi taas uudelleen, ja lujaa. Ei muuta kun telttaan vaan syömään. Kuultiin telttaan kun jotkut tulivat tulipaikalle ja mies pistäytyi ulkona. Kolmen hengen seurue matkalla Lankojärvelle. Myös eräs pariskunta(?) tuli taukopaikalle lounasta virittelemään.



Paasjoen / Palovankanjoen tulipaikalla


Pian sade sitten lakkasikin, saatiin nopeasti loput kamat pakattua ja matkaan vaan äkkiä. Mieluummin sateen sattuessa joko täysin leiriytyneenä tai sitten kulkemassa, kuin niin että ollaan puolittain ties missä ja kaikki kamat levällään.


Ensimmäinen taukopaikka oli Padagovan tulipaikka. Lounas ja kahvit siellä, ja samalla kolmen hengen seurue ohitti meidät uudelleen (oltiin ohitettu heidät jossain vaiheessa), sekä myös Luirojärvellä tapaamamme vanhemmat herrat jäivät lyhyelle tauolle. Jatkettiin matkaa heidän perässään.



Tulipaikalta meni jyrkkä polku alas missä Palovankanjoki virtasi. Taisi olla joku koskipaikka tässä, jylhää ja hienoa katseltavaa.


Kun nämä kumpikin seurue oli menossa Lankojärvelle, ajateltiin että onkohan siellä ihan hirveästi porukkaa. Niinpä sitten sen perusteella meidän seuraavaksi etapiksi muodostui Kotakänkään laavu. Ei niin väliä, hienoa on varmasti joka paikassa.



Pian saavuttiinkin sillalle, jolle kartassa ei ole nimeä mutta joka menee Palovankanjoen yli. Sillalla tapasimme jälleen kahden herran seurueen, ja saatiin vähän opastusta kun meinattiin (minä meinasin) virheellisesti ylittää sillan. Ei siis ylitetty vaan lähdettiin ennen siltaa vasemmalle.


Palovankanjoen kuohuja


Helpon pätkän jälkeen alkoikin sitten taas kallioinen ja juurakkoinen Suomujokea myötäilevä osuus. Ilmassa oli hieman ukkosen tuntua, niinpä kuljettiin reippaanlaisesti, kun kallioilla ei olisi ukkosella kiva olla. Muuten säätila oli tänään ollut todella nihkeä. Hikeä pukkasi ihan reippaasti ja nyt jo tuntui ettei saunasta ollut ollut mitään hyötyä :b Myös hyttyset olivat tulleet jäädäkseen, niinpä jo eilisestä lähtien meillä oli hyttystakit melkein koko ajan päällä.


Reissun ainut "perheriita" tulikin sitten Kotakönkään sillalla. Mies vaan meni sillan yli mitään kyselemättä ja väitti että laavu on siellä, joen toisella puolella. Mä taas väitin että toisella eikä sillan yli kuuluisi mennä. Olin turhautunut, 100 m määränpäähän, ukkostakin ehkä tulossa ja nyt aikaa tuhrautuu tämmöiseen. Pitkin hampain sitten sillan yli ja toteamaan, että toisella puolella on tulipaikka, ja laavu tällä alkuperäisellä puolella. Mun ei tarvinnut sanoa mitään, pelkkä hiljaisuus riitti :b


Niin ja oli siellä tulipaikalla kengätkin. Olleet ehkä jo jonkin aikaa :-)


 Laavulla saavuttaessa huomattiin että siellä on yksi vanhempi mieshenkilö leiriytyneenä taaemmas metsikköön. Ryhdyttiin etsimään telttapaikkaa, ja sitä ei meinannut löytyä millään. Avaraa ja tasaista kyllä oli, mutta kiviä oli joka paikassa. Harkittiin erästä itsetehtyä nuotiopaikkaa kallioiden ja ison kelottuneen puun vieressä, mutta entä jos ukkostaa...


Väsy ja nälkäkin oli, joten päätettiin hyllyttää koko telttapaikan etsintä ja syödä ensin. Ja kas kummaa, kun kupu oli täynnä, aivotkin pelasivat taas ja aivan sopivan hyvä telttapaikka löytyi alempaa ihan joen varresta. Yöstä tuntui tulevan lämmin, joten kylmyys tai kosteuskaan ei "pelottanut".



Kotakönkäällä


Illalla istuttiin iltaa ja poltettiin nuotiota vielä tämän yksinäisen vaeltajaherran kanssa. Oli kiva jutella vaelluksesta yleensä, varusteista jne. Mun mieltä ylensi erityisesti se, että hän ei millään meinannut uskoa että oltiin ihan ensimmäistä kertaa vaeltamassa. Ei me nyt sitten ihan amatööreiltä vissiin vaikutettu :b


Mentiin kerrankin hyvissä ajoin nukkumaan. Aamulla kun herättiin, herra oli jo lähtenyt ja niinpä tehtiin aamutoimet laavulla kaikessa rauhassa.



Tämä oli ensimmäinen päivä kun havaitsin minkäänlaista kosteutta varusteissa. Kengät olivat nihkeät kaikessa kosteikossa kulkemisesta, samoin teltan lattialle oli mystisesti ilmestynyt pieni vesi"lätäkkö", johon sitten onnistuin makuupussini jalkopään kastelemaan. Mitään muuta syytä en lätäkölle keksi kuin höyrystyvä kaasupullo... Mutta ensimmäistä kertaa tuntui että varusteiden tuuletus on tarpeen.



Kotakönkään laavun "yleisaluetta". Sinänsä tasasista on, mutta niin myös pieniä kiviä.



Vihdoin ja viimein päästiin matkaan ja kuviakin piti ottaa. Kotaköngäs on hieno paikka (kaikkien muiden hienojen paikkojen ohella :)















Lähdettiin kulkemaan Hikiojaa pitkin ylöspäin, ja taas saatiin hetken etsiä polun alkua kun se kiertää ensin pienen tulipaikan lähellä olevan lammen. Mutta löytyi kuitenkin.






Hikiojan varrella oli monta "epävirallista" tulipaikkaa. Vallan mainoita taukopaikkoja.



Tämän päivän päämääränä oli Rautulammen päivätupa välietappina, siellä sitten mietittäisiin jäädäänkö sinne vai jatketaanko kenties Luulammelle saakka. Maasto oli helppoa joten kulku sujui hyvin. Nyt oltiin jo niin loppusuoralla että uskallettiin vähän säveltääkin. Niinpä oikaistiin Rautulammelle yhden Raututuntureiden pienemmän huipun kautta.



Josta näkyvätkin ensimmäiset sivistyksen merkit, merkitty reitti! Toisaalta turvallinen ja "voittajafiilis" jo tässä vaiheessa, toisaalta vähän haikea, oltais haluttu pysyä tuolla erämaassa vaan!


Raututuvalle saapui samaan aikaan isompi seurue kolmella teltalla, niinpä päätettiin syödä vaan lounas tuvassa ja jatkaa matkaa. Vähän mietitytti että onkohan Luulammellakin paljon porukkaa, ja päätettiin suunnata viimeiseksi yöksi jo tutuksi ja turvalliseksi tulleeseen Niilanpäähän.



Rautulammen päivätupa. Monesta blogista tutuksi tullutta kesyä ja varastelevaa kettua ei tavattu. Harmi, olis ollu kiva tavata :)



Rautulammen uusi WC-rakennus ansaitsee oman kuvan :) Oli se niin hieno ja osaltaan toi lähemmäksi fiilistä että ihmisten ilmoilla taas ollaan :)



Lähdettiin Niilanpäälle vahingossa Rautulammen väärältä puolelta, mutta joki- suo- ja märkä-sekoiluiden jälkeen (taas!!) löydettiin karttaan piirretty merkitsemätön polku joka vie Rautupään ja Niilanpään tuntureiden yli Niilanpään poroerotusaidalle.



Viimeiset fiilistelyt jatkui. yhteiskuva.


Rautupäiden päällä mies oli juuri harmittelemassa kun yhtään poroa ei olla nähty, niin uskokaa tai älkää mutta sivussa meidän selän takana oli suuri porolauma! Jäätiin katselemaan sitä pitkäksi aikaa ja lauma kulki sivussa meidän perässäkin jonkin aikaa. Laumassa oli vain yksi sarvipäinen (uros?), paljon isoja mutta pikkusarvisia (naaraita?) ja paljon pieniä vasoja. Nyt on kyllä pakko sanoa että oli kyllä niin hellusia että <3 :) Tämä isosarvinen seurasi meitä hyvin tarkkaan, ilmiselvästi oli lauman johtaja.


Ihan aito porolauma!



Välillä oli pakko kääntyä taaksepäin ja vaan katsella. Tuolla jossain me oltiin ja tultiin.

Oltiin tunturin huipulla ihan fiiliksissä! Kello oli jälleen vaikka mitä mutta tuntuu että kaikki upeimmat hetket on koettu juuri myöhään illalla. Fiiliksen kruunasi se, että meidän omat Saunalahden liittymät toimivat taas ja saatiin soitettua kotiin. Toisen kerran koko vaelluksen aikana. Tästä oli hyvä jatkaa kohti viimeistä etappia ja yötä.


Lähellä Niilanpäätä ollaan jo. Taas tuntui pikkusen ykkosen tai sateen uhkaa, siksi täytyi alkaa pistämään jalkaakin toisen eteen eikä vaan fiilistellä :b


Niilanpään päivätuvalla oli Trangia oven edessä. Pikainen kurkistus tupaan, joo on siellä joku, ei häiritä, nukkukaa vaan rauhassa. Ei siis muuta kuin teltta tuvan taakse vaivaiskoivikkoon, ja prikulleen samaan paikkaan.


Sateen uhka hieman väistyi, mutta hyttysten vuoksi päätettiin pystyttää pelkkä ulkoteltta kokkailujen ajaksi. Niitä riitti tässä vaiheessa ihan mustanaan, mutta jotenkin ne olivat niin tyhmiä että ryhmittyivät kaikki teltan kattoon. Me saatiin olla suhteellisen rauhassa.



Kokkailua hyttystyyliin ;)


Sitten vaan sisäteltta paikoilleen ja nukkkumaan. Viimeiseksi yöksi.


Aamulla sattui mielenkiintoinen tapaus. Oltiin jo herätty ja aikeissa aloittaa aamutoimia, kun kuului rytinää, askeleita, hiljaista. Sama toistui, muutama laukka-askel ehkä kanssa. Aivan läheltä. Ja monta kertaa. Hui, vähän pelottikin jo, mikä lieneekään ei kai ne nyt teltan päälle tuu! Hetkessä tilanne oli ohi, ja kun sitten asiaa noustuamme tutkailtiin niin porojahan ne! Oli karvatuppoja jäänyt koivunoksiin. Olivat varmaan rauhassa tulleet, sitten säikähtäneet ja ihmetelleet telttaa, sitten yksitellen ja nopeasti ohi. Vautsi, ihan kivaa vielä tämmöinenkin!




Eikö tämä meidän teltta sulaudu aika hyvin maastoon tähän vuodenaikaan? :)


Muuten aamun fiilliksiä oli: tosi nihkeää, lämmintä, tosi likainen olo jo, onneksi pian pääsee pesulle!!! Jotenkin siihen tulevaan sivistykseenkin taas tottui kun sai pikkuhiljaa hivuttautua sille tasolle, ja alkoi jo odottamaan sitä.


Vieraskirjaan vielä viimeiset merkinnät.



Loppumatka sujui yhtä ripeään tahtiin kuin tullessamme.



Ei enää pitkä matka!



Itse Kiilopään rakennus. Täällä siistiydyttiin hieman (että kehtasi hotelliin mennä) ja syötiin pitkästä aikaa normaalia tuoreista raaka-aineista tehtyä ruokaa.



Ja vielä loppukevennys: Oltiin Saariselän keskustassa hotellissa yksi yö, ja täällä oli sitten ilmiselvä turistiporolauma. Liikkuivat keskustassa joka paikassa, tulivat mm. hotellin sisäpihalle syömään ja vielä myöhemmin nukkkumaan (on kuvattu meidän huoneen ikkunasta). Kaikilla oli sarvet ja kaikilla roikkui jotain "sieltä", oliskohan sitten kuohittuja uroksia kenties. Joka tapauksessa ne vaatimet ja vasat puuttuivat kokonaan :b Vaikka kyllä näitäkin oli ihan kiva katsella!



Turistiporoja :)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vaeltamassa Saariselällä, osa 1

Erittäin onnistunut ensivaellus takana ja nyt pukkaa vähän matkapäiväkirjaa!

Päästiin tosiaan lähtemään vasta juhannusaatonaattona torstaina iltapäivällä, puoli neljän aikaan. Ajomatka sujui hyvin, ja mitä enemmän kello kävi ja pohjoista kohti mentiin, sitä ruuhkattomammaksi liikenne muuttui. Lähtöpaikkana meillä oli Kiilopää, ja siellä pihalla oltiin tasan klo 02 yöllä. Pikainen vaatteiden vaihto ja kamojen järjestely ja menoksi vaan. Tunne oli uskomaton, me todellakin ollaan täällä nyt!

Aikamoinen pikamarssi keskellä yötä Niilanpäälle, minne leiriydyttiin ensimmäiseksi yöksi. Päivätuvassa oli jo joku yötä (enkä tiedä oltaisko me muutenkaan siellä oltu), ja sopiva leiripaikka löytyi tuvan takana olevasta vaivaiskoivikosta. Vähän iltapalaa, leipää ja teetä, ja nukkumaan päästiin joskus 5 maissa.

Yöllä satoi hieman vettä ja aamulla ukkosti jossain kauempana ja tuli raekuurokin (taitaa olla vissiin perinne meidän telttaretkeilyissä, 1. yön raekuuro ;). Ei siis mitään kiirettä ylös. Keiteltiin aamupuurot ulkona tuvan seinustalla ja pikkuhiljaa kamat kasaan ja eteenpäin. Tässä vaiheessa jaksoin vielä seurata aikaa ja kello taisi olla jotain puoli kolme kun lähdettiin liikkeelle.


Niilanpään päivätupa


Niilanpään tupa ja poroaitaa.


Päivä oli melko aurinkoinen mutta tuulinen. Tämän päivän määränpää olisi Salonlammen laavu. Hieno paikka pitäisi olla.



Merkittyä reittiä kuljettiin pieni pätkä ja sen jälkeen jatkettiin merkitsemätöntä, mutta varsin leveää reittiä eteenpäin.


Kamaa oli mukana niin pr***leesti! :D Olin kotona punninnut melkein täyden rinkkani, 18 kg näytti tuolloin. Tavaraa tuli vielä lisääkin. Kiilopäällä olisi ollut koukullinen puntari jolla olisi voinut punnita lopullisen painon, mutta epäilin rinkan kahvan kestävyyttä enkä uskaltanut punnita sitä lähtiessä. Yksi mikä oli jatkuvasti tiellä ja "varjeltavana" kaikelta oli kääretorttu. Niinpä se sai lähteä ensimmäisenä ja keiteltiin kääretorttukahvit aika pian lähdettyämme.

Ei mennyt kauaakaan kun mies halusi poiketa reitiltä ja niinpä sitten lähdettiin katsomaan mitä laakson puolella oli tarjolla.


No tunturipuro tietysti!

Löydettiin kiva paikka solisevan puron äärestä ja päätettiin samantien lounastaa. Pasteriaa "kaksoispekonilla", kun yöllä ei jaksettu enää kokkailemaan alata ja siten siis yksi pekonipaketti ylimääräisenä.


Pikkuhiljaa matka jatkui ja "valtatiekin" kapeni.


Suomunlatvan laavulle menossa.


Suomunlatvan laavulla juotiin kahvit ja syötiin loppu kääretorttu pois kuleksimasta.



Vettä oli kyllä hyvin saatavilla koko ajan. Laavullakin Suomujoki virtasi ihan kivenheiton päässä. Ja mikä parasta, se oli ihan jääkylmää. Raikastusta ja virkistystä ja ihan käden ulottuvilla!



Laavulta jatkettiin alaspäin Suomunruoktun tuvalle.


Polku kulki eri puolta jokea missä tupa oli, niinpä sitten tuli ensimmäinen vähän isompi ylitys että tuvalle päästiin. Hyvin meni! Ostin viime tingassa meille kävelysauvat (1 sauva per henkilö) mukaan, ja ne olivat kyllä hyvät olla olemassa. Joenylityksissä ja muutenkin.


Tuvassa kokattiin ja syötiin taas. Varaustuvan puolella oli perhe majoittuneena, ja yksi telttakin pihassa. Mietittiin hetki että jäätäiskö tänne mutta päätettiin vielä jatkaa kohti Salonlammen laavua. Kello oli ehkä puoli kahdeksan mutta mikäs tässä kulkea kun ei pimeääkään tule!

Matkan varrella tavattiin mönkkärillä kulkeva poroisäntä koiransa kanssa (no en tiedä varmasti oliko poroisäntä, mutta siltä kyllä kaikin puolin vaikutti). Juteltiin minne ollaan menossa ja toivoteltiin puolin ja toisin hyvää juhannusta.


Aitaojan tulipaikalle saapuessa mietittiin hetki jäätäiskö tähän yöksi. Kello oli ehkä kymmenen tässä vaiheessa.


Mietintää.

Päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa Salonlammelle saakka. Ja nyt se sitten tuli, reissun ainoa "eksyminen". Lähdettiin kulkemaan suoraa eteenpäin, vaikka aivan selkeästi kartan mukaan tässä tulisi kääntyä vasemmalle ja kulkea joen viertä.

Mutta me siis lähdettiin suoraan, ja mä vaan tuijottelin gepsiä ja ihmettelin kun matkaa tuli koko ajan lisää, tai pysyi samana. Eikä vähentynyt ollenkaan. No, polku mutkittelee, ajattelin vielä tässä vaiheessa. Polku nousi koko ajan voimakkaasti ylöspäin ja kun etäisyyskin Salonlampeen vain kasvoi, alkoivat hälytyskellot soida että tämä ei voi mennä näin. Kartan tutkimista, ja samantien tajuttiinkin että mehän oltiin jatkettu suoraan Vintilätunturia ylöspäin vaikka olisi pitänyt lähteä seuraamaan jokea. Seuraavaksi mietittiin että mitä jos seurattais vaan gepsiä ja sen antaman suunnan mukaan Salonlammelle kuin kääntyä nyt takaisin ja kiertää uudelleen pidemmän kautta. Aikamme käveltiinkin polun ulkopuolella gepsin mukaan, mutta maasto oli sen verran korkeaa varvukkoa ja ei nyt vaikeakulkuista mutta ei tiedetty mitä edessäpäin olisi, niinpä käännyttiin takaisin polun suuntaan. Polku löytyi, ja sitä pitkin kiltisti takaisin Aitaojalle.

Pientä pähkäilyä mitä nyt tehtäisiin. Pitäisikö jäädä tähän vaan. Väsytti jo ja kylmä yökin tuntui olevan tulossa. Ei, jatketaan nyt loppuun asti vaan. Ja energiageelit mitä mulla oli taskussa, ne olivat kuin luotuja tällaiseen tilanteeseen.


Salonlampea päin vaan!


Geelien voimalla päästiin kuin päästiinkin perille. Reitti oli hankala. Juurakoita, isoja kiviä joiden välissä purot mutkittelevat. Hienoakin oli, mm. pieni putous mutta en yksinkertaisesti jaksanut pysähtyä kuvaamaan. Paikallisia oli kalastelemassa läheisillä lammilla, mutta muita kulkijoita emme nähneet.



Perillä piti vielä polttaa nuotiota ja keitellä päivän jälkkäri. En koskaan, minkään rankimman juoksun tai muun liikuntatapahtuman jälkeen ole ollut niin väsynyt mitä olin nyt! Lyhyeksi jäänyt edellinen yö, kengät jotka painoivat sääriluuta (kuljin osan matkasta illalla crocseilla), kylmyys. 

Yö oli kylmä, ja puettiin nukkumaan mennessämme kaikki vaatteet päälle mitä ylimääräisenä oli. Urheilukerrasto, fleecekerrasto, villasukat, villapaita, hanskat käteen ja fleecepipo päähän. Ei tullut kylmä!



Aamulla kaikki näytti jo paljon valoisammalta. Päivästä oli tulossa hieno ja aurinko paistoi. Kengätkään eivät enää painaneet sääriä (nyt eikä koko reissulla). Aamupalaa ja leirin purkua.


Salonlammen telttapaikka. 



Salonlammen maisemaa.



Ja laavu.

Purkiessamme leiriä paikalle saapui Suomunruoktun perhe sekä toinen pariskunta taukoa pitämään.


Lopulta mekin päästiin matkaan. Ei hirveästi tarvinnut kulkea kun tajusi että päivästä on tulossa kuuma. Kuljettiin Vintiläojaa pitkin Tuiskukurulle, ja siitä mahdollisesti vielä Luirojärvelle. Jossa olisimme mahdollisesti kaksi yötä. Alkureitti oli todella hidaskulkuinen, juurakkoa ja kivikkoa. Kuumakin oli.




Tauolla syötiin vaan suklaata ja juotiin kahvia. Helteen vuoksi ei oikein ollut ruokahalua.


Loppupäästä reitti nousi ylöspäin, ja vihdoin puhelimessa oli palkkeja sen verran että sain soitettua kotiin tytölle ja festareilla olevalle pojalle. Kaikki ok heillä mikä helpotti elämäntuskaa paljon. Kuuluvuutta ei tosiaan tällä alueella ole, joutuu nousemaan ylös jos mielii jollekin soittaa.



Maisemiakin alkoi jo olemaan.


Saavuttiin Tuiskukurulle hikisinä ja hyvissä ajoin. Paikalla oli yksi retkeilijä joka oli ystävällismielisesti hakenut vettä valmiiksi ja muutenkin vaikutti oikein asialliselta ihmiseltä. Pikaista peseytymistä ja kokkailua. Autiotupa oli tyhjänä, niinpä "valtasimme" sen hetkeksi. Tupa oli viileä ja oli ihan miellyttävää olla "sisätiloissa" kuuman päivän päätteeksi.


Kalakeittoa kuivatusta tonnikalasta. Hyvää oli tämäkin ruoka!



Tuiskukurun pihapiiriä.


Ruuan jälkeen päätimme ottaa päikkärit ja miettiä sitten mitä teemme. Noh, mies nukkui, minä en. Miehen herätessä oli jo sen verran myöhä, että päätimme jäädä tupaan yöksi. Kun muitakaan tulijoita ei ollut ja tämä paikalla jo ollut retkeilijäkin nukkui teltassa. Oikeastaan heti kun oltiin päätös tehty, paikalle saapui vielä kahden naisen seurue. Neuvoteltiin vielä nukkumapaikoista, ja naiset päättivät nukkua teltassa ja me edelleen tuvassa.


Aamuinen näkymä tuvasta. Mulla on ollut pitkäaikainen haave nukkua joskus autiotuvassa (kun en koskaan vielä ollut sitä tehnyt) ja nyt se toteutui!


Tupaa sisältä.



Kuin myös. Tupa oli todella siistissä kunnossa kun tultiin, ja niinpä jätin sen prikulleen samaan kuntoon kun lähdettiin!



Illan lepääminen ja tuvassa nukkuminen piristi tosi paljon, ja lähdettiin ihan uusin energioin jatkamaan matkaa. Tänään siis Luirolle ainakin ja sauna voisi olla tosi kova juttu.






Eilisestä viisastuneena syötiin tunnollisesti lounas, vaikka edelleenkään helteestä johtuen ei tulikuuma ruoka oikein ollut maullaan. Lisäksi ruoka-annokset olivat aika reiluja.



Ennen Luiroa oli Ampuojan jonkinlainen suistopaikka. Vesiä meni siellä täällä eikä polkua näy missään. Juuri näissä paikoissa aina ei nyt eksytty, mutta vähän sai miettiä mistä taas tästä eteenpäin. 



Luirolle saapuessa tuli sitten ensimmäinen oikea kahlaaminen. Crocsit vaan jalkaan ja menoksi. Vettä oli alle polven ja se virkistikin kyllä kivasti.




Ja tarina jatkuu...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...