keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tavoitteet kirkastuvat (+ muuta höpinää syksystä)

Joo, tein eilen aika spontaanin päätöksen ja otin ja ilmoittauduin syksyksi maratonille. Paikkana on Kankaanpää ja h-hetki on 17.10.


Mun on pitänyt osallistua maratonille jo kauan, mutta aina on ollut (teko)syitä miksi hetki on huono. No, muutama vuosi sitten en kokenut olevani vielä valmis, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna varmasti olisin ollut. Sitten oli koulua, yleistä motivaationpuutetta jne... Nytkään en ole yhdessä mielessä valmis, nimittäin painoa on edelleen liikaa ainakin oman mittapuun mukaan. Sen pudottaminen ei ole onnistunut, viikot menevät ok mutta viikonloppuina otan kaiken "menetetyn" takaisin. Eikä henkinen kantti riitä nyt jatkuvaan tiukisteluun, retkeilyjen ja kaikkien myötä elämään on tullut rentoutta ja nautintoja lisää, enkä halua nyt niistä luopua. Eli siis omakin valinta tavallaan, kaikkea ei voi saada yhtäaikaa.


Mutta, olen päättänyt että se ei nyt haittaa, ja aina on mahdollista että se paino lähtisi itsestään edes hieman laskuun lisääntyneen liikunnan myötä. Kun sitä on nyt tosiaan tulossa. Tulostin eilen itselleni juoksuohjelman joka tuonne maratonille tähtää. Sitäkään ei tarvinnut juuri miettiä, oon jo aiemmin katsellut että My Asics-palvelu vaikuttaa tosi helpolta ja yksinkertaiselta käyttää. Ohjelmaan syötetään nykyinen taso, haluttu tulos, montako päivää viikossa haluaa harjoitella ja millä intensiteetillä, sekä ikä ja sukupuoli. Aivan maltillisilla tavoitteilla lähdin liikkeelle (tunnen jo itseni sen verran hyvin :-) ja nyt on sitten 3 krt / vko juoksuohjelma alle 5 h tavoitteella, ja ihan passelilta mulle vaikuttaa. Ei mitään hurjia vauhteja missään vaiheessa ja ohjelman pitkikset sattuvat hyvin Botniajuoksun aikoihin, sen voi ottaa yhtenä harjoitteena sitten. Kilsamäärät eivät ihan tule pitämään paikkaansa, tiedän sen jo nyt. Ohjelman 5 km on joko mun 4,7 km "vakikoiralenkki", tai sitten voi olla myös 7,2 km pituinen työmatka. Aion nimittäin ympätä noita työmatkajuoksuiksi niin paljon kuin mahdollista. Jonkin verran myös joudun loppupuolella säätämään, ohjelma kun loppuu 20.10 (ei antanut laittaa aiempaa päivämäärää) ja tapahtuma on jo 17.10. Lisäksi reissuakin pukkaa mikä aiheuttaa "lisäsäätöjä". Itseni tuntien säätöjä voi tulla vieläkin lisää (= aivan loppuajan juoksuja jäädä pois jos tunnen itseni jo varmaksi, ja levätäkin pitäisi mun mielestä lopussa enemmän mitä ohjelma sanoo). Mutta tärkeintä on nyt päästä tuon kanssa alkuun ja juoksut taas käyntiin, ja nyt alussa aion noudattaa ohjelmaa aika orjallisesti ( eli säätämiset olisi vaan hieman vaihtelevia matkan pituuksia).


Kankaanpää valikoitui paikaksi siksi, kun

- reitti on kuulemma helppo ja nopea
- siellä on kaikentasoisia juoksijoita eikä aikarajoituksia ole
- on sopivan matkan päässä, ei tarvi ajaa "toiselle puolelle Suomea" eikä liian ylös tai alaskaan
- ajankohta on kaikin puolin sopiva kaikkea ajatellen
- ensimmäisen maratonin juoksija saa yllätyspalkinnon

Mikä siis parempi paikka juosta se eka kuin Kankaanpää :D







Ja sitten niitä muita höpinöitä:

Kerroin joku aika sitten että syksyllä meille tulee tasavuotishääpäivä ja johonkin olisi tarkoitus reissata. Ajatus oli ensin etelään johonkin lämpimään, tai sitten vaelluksen jälkeen myös että tehdään toinen vaellus osittain varaustuvilla pohjoiseen. No, kumpikaan vaihtoehto ei nyt toteudu. Myöskin tyttö on täyttänyt tasavuosia ja poika tulee pian täysikäiseksi, pitäähän niitäkin juhlia. Niinpä lähdetään koko perheen kesken kaupunkilomalle Eurooppaan. Minne, se selviää sitten kun sen aika on ;)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Botniapyöräilyä lähes koko perheen voimin!

Viime viikonloppu kului kuin siivillä Botniapyöräilyn merkeissä. Meidän perheestä pyöräilytapahtumaa vahvistettiin kolmella innokkaalla pyöräilijällä: itse pyöräilin 106 km matkan ja mies ja tyttö 67 km.


Pidin jo perjantain vapaata ja se kuluikin lahjakkaasti pyöräilyyn valmistuttaessa. Kun tyttö osallistui mun "arki- ja pyöräretkipyörällä", niin pyöriä riitti kaksin kappalein mitkä piti laittaa kuntoon. Pyörän puhdistamista, kumien pumppaamista, matkamittarien asennusta ja kalibrointia (ostin oman mittarin maantiepyörään, mallia Lidl), maantiepyörän satulan hienosäätöä (siirrettiin satulaa n. 3 mm taaksepäin ja kas, kädet eivät enää ajaessa puutuneet), pullotelineiden vaihtoa (maantiepyörän toiselle telineelle ei pullo mahtunut. Ratkaisu löytyi ihan kotoa: miehen pyörässä "syvempi" pulloteline, joten mies sai mun hienon alumiinisen telineen ja mä puolestaan miehen vähemmän hienon muovisen mustan. Mutta ei ulkonäöllä niin väliä, pääasia etti pullo nyt mahtuu.) Lisäksi käytiin vielä illalla hakemassa osallistujakuoret ja viemässä osa pyöristä jo paikan päälle, joten "pyöräilyynvalmistautumishommaa" riitti kyllä ihan koko päiväksi.


Lauantaina sitten lähes kukonlaulun aikaan ylös, tyttö tuli meille syömään aamiaista ja lähdettiin hyvissä ajoin kohti Vöyriä.


Säätilan suhteen kävi kyllä säkä, ainut aurinkoinen päivä sateisten, tuulisten, pilvisten tai ukkostavien päivien keskellä.


Vaatetuksessa mulla ei ollut oikeastaan vaihtoehtoja, ainut pyöräilypaita päälle (geelien vuoksi, että saa taskuun), ja lyhyet pyöräilyhousut riitti vallan mainiosti. Ohuet sukat, pyöräilykengät, kypärä, ajolasit (nämä on oikeasti tärkeät, hyönteisiä lentää silmiin), puhelin, kuulokkeet. Sykevyö ja mittariosa pyöränsarveen. Geelejä (5 kpl, oli liikaa) pari lakupötköä (niinikään jäivät syömättä), kaksi pulloa urheilujuomaa.


Paikalle päästyämme hajaannuttiin melkein heti. Mä kävin viemässä laukun säilytykseen, kertaalleen vessajonossa (ja jälleen kerran juuri mitään ei tullut mutta toisaalta ei janottanutkaan, eli tankkaukset mitä ilmeisimmin ok), ja sitten vaan lähtöpaikalle sirutarkastukseen ja viimein omaan lähtökarsinaan. Pikkuhiljaa musiikit ja "elektroniikka" päälle, ja viime minuuteilla toissatalven hiihtotreenikaverini bongasi mut ja vaihdettiin kuulumisia ihan lähtöön saakka. Oli rentoa, todellakin :)


Lähdön tapahduttua bongasin ajaessa vielä toisen, nykyisin entisen työkaverini, ja pitihän häntäkin siinä ajon lomassa moikata.


Mutta sitten mentiin. Alkuun oli kevyt vastatuuli mutta se ei haitannut juuri ollenkaan, helposti yli 30 km / h pysyi vauhti. Eikä tuntunut edes raskaalta, ei sitten ollenkaan. Aina ensimmäiselle taukopaikalle ja ylikin vauhti pysyi yli kolmenkympin.


Pikkuhiljaa sitten hieman hyydyin, ja mielessä oli että jos tällä kertaa opettelisin ajamaan ryhmässä, ts. hyödyntämään ryhmäajon hyötyjä sen sijaan että painaisin hampaat irvessä yksin omaa tahtia (niinkuin olen tähän asti tehnyt). Sopivaa ryhmää ei vain löytynyt, kaikki ajoivat liian kovaa tai liian hiljaa.


Olin myös päättänyt että pysähdyn jokaisella syötävää tarjoavalla taukopaikalla (n. 35 km, 53 km ja 88 km kohdalla). Ei siksi että tarvisin välttämättä mitään energiaa, vaan siksi että maantiepyörällä on tullut ajettua tosi vähän eikä säädöt vielä kohdillaan, joten alaselän väsymistä ja jalkaterien ja kämmenien puutumista saattaisi olla odotettavissa. Alaselän ja jalkaterien kohdalla tämä pitikin paikkaansa, mutta kämmenet eivät siis satulansiirron ansiosta puutuneet.


Jotenkin energiat olivat vähän kateissa kun 35 km taukopaikalle saavuin. Mitään muuta ei kuitenkaan tehnyt mieli kuin suolakurkkua. Sitä siis napaan ja urheilujuomaa päälle ja äkkiä takaisin matkaan taas. Vaikka en montaa minuuttia taukopaikalla kupannut, se piristi kyllä kummasti. Oliskohan psykologista vaikutusta kun tietääkseni suolakurkuissa ei liiemmälti ole energiaa :-)


Sopivaa ryhmää edelleen etsiskelin ja lopulta sellainen olikin edellä. Vauhti tuntui olevan juuri mun tasoa, ainakin perässä pysyisin hyvin. Jäin ryhmään roikkumaan.


Ryhmä meni välistä ihan hyvää / sopivaa vauhtia mutta välistä taas tosi hiljaa. Tie oli tässäkohdin tosi huonokuntoinen. Koska ajoin edelläolevan perässä, tienpintaa en nähnyt juuri ollenkaan. Aina edessäolevien nopeista väistöliikkeistä päättelin että krupu / reikä tulee. En siis ajanut pintarikkoumiin enkä mitään, mutta aika stressaavaa se oli ryhmän mukana mennä kun tien pintaa sai koko ajan "yrittää" kyylätä ja muutenkin välillä ihan jarruttaa ettei kenenkään päälle aja.


Jotenkin vaan jumiuduin siihen ryhmään ja ajatteluun että ryhmässä "kuuluu" ajaa ja mun pitää nyt opetella sitä, ja kun saavuimme seuraavalle taukopaikalle (tai no ne muut jatkoi matkaa mutta kun mä olin jo päättänyt että pysähdyn kaikilla paikoilla) havahduin katsomaan kelloa ja järkytyin kyllä syvästi kuinka paljon aikaa oli kulunut! Melkein sama aika kuin toissa vuonna ja nyt mulla oli alla "hiukan" parempi pyörä!! Ja alkuun kun meni niin hyvin ja laskelmoin jo että pääsisin vaikka mihin 3:30 aikoihin! Ei näin!!!


Mä vähän niinkuin suutuin itselleni, vedin pikaisesti pullanpalan ja geelin ja lähdin eteenpäin. Edessä oli pahin, 35 km "Tuuralan suora" vailla yhtäkään ylä- tai alamäkeä. Onneksi nyt oli "laitamyötänen", eikä vastatuuli niinkuin edellisillä kerroilla. Lähdin ihan rehellisesti sanottuna raivolla liikkeelle, nyt korjataan mitä korjata vielä voidaan. Vastoin yleisiä ohjeita, isoa vaihdetta ja pientä kadenssia vaan silmään, kädet rohkeasti alakahvoille kun ei enää jaurrutellakaan tarvi, nyt mä poljen miten haluan enkä niin miten on "oikein". Prkle!!!! :D


Ja kyllähän sitä vauhtia tulikin, yli kolmeakymppiä mentiin taas, varmaan Tuuralaan asti. Puhtaalla raivolla melkein. Tuuralassa pikaisesti suolakurkkua (joka oli ehdottomasti tämän tapahtuman "herkku") ja urheilujuomaa.


Tuuralasta lähdettyäni huomasin tehneeni toisenkin virheen. Oli tullut poljettua vähän liian lujaa. Huomasin että vastatuulikin oli, vaikka olin ajatellut (virheellisesti) että sitä ei enää loppumatkalla ole. Vauhdit tippuivat väkisinkin ja se söi kyllä naista! Heitin hyvästit 3:4x alkaville ajoille.


Edelleen pelastin mitä pelastettavissa oli eli poljin niin nopeasti kuin pystyin ja maaliinkin saavuin ihan hyvissä voimissa (paremmissa mitä Tuuralaan saavuin). Loppuaika oli 3:51.


Maalissa oli sitten ihan rentoa taas. Mies ja tyttö olivat tulleet vähän aikaisemmin maaliin, kaikessa rauhassa vaan suihkuun ja sitten syömään. Entinen työkaverikin löysi tiensä meidän pöytään, oli kiva vaihdella kuulumisia, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Ruoka vaan ei ollut oikein maullaan, muutaman geelin otin matkan viimeisellä puoliskolla ja ne jotain kivistyksiä aiheuttivat vielä jälkeenpäinkin. Pullakahvit kyllä maistui :-)


Pikkuhiljaa sitten kotia kohden ja ilta kuluikin kuvia katsellessa ja tapahtumaa yleisesti ruotiessa. Oli kiva kuulla miehen ja tytön näkemyksiä tapahtumasta. Tykkäsivät, mun käsittääkseni :)



Ja vielä vähän jälkipohdintoja:

+ Sinänsä olen melko tyytyväinen ja ylsin myöskin tavoitteisiini. Niitä oli 2 kpl: Tulla sekä minä että pyörä ehjänä maaliin, ja toisena että suoritus kestää alle neljä tuntia. Pyörän käsittelyssä olen edelleen hieman epävarma, ja ensimmäistä kertaa ikinä mietin sellaistakin mahdollisuutta että mitä jos kolaroin tai pyörä hajoaa jotenkin muuten kokemattomuuttani. Enkä uskaltanut esim. mäkiä lasketella samaan malliin mitä aiemmin. Tässä on parantamisen varaa paljon. Ja sehän tulee ajamalla enemmän tuolla pyörällä.

- Tyytymätön puolestaan olen tuohon herpaantumiseen kun jäin sekä fyysisesti roikkumaan ryhmässä että henkisesti roikkumaan ajatukseen että ryhmässä "pitää olla". Miksi ihmeessä pitäisi jos yksin pääsisi lujempaa? Multa itseltähän se voima ja energia on pois jos yksikseni ajan. No, tätä olen miettinyt jo vuosia (ja myöskin juoksutapahtumissa) että kun en "osaa" peesata. Nyt se on kokeiltu eikä enää tarvi miettiä. Ainakaan pyöräilyssä se ei ole "mun juttu". Ja nytpä ensi kerralla tiedän että ajan niinkuin aina ennenkin edellisinä vuosina, koko ajan niin lujaa kuin hyvältä tuntuu, muista viis! :)

- Jos mun väli- ja loppuaikoja katselee (53 km 1:56, 106 km 3:51), niin voisi ajatella että olipa ihanteellisen tasainen pyöräily, aika jopa hitusen parani loppupuoliskolla. Mutta kun tiedän totuuden ja kuinka rikkonaista tuo mun ajo oli en voi mitenkään siihen yhtyä. Päinvastoin tuo herpaantuminen aiheutti sekä liian kovan seuraavan etapin että liian hitaan viimeisen etapin. Tasaisuudesta ei ole oikeasti tietoakaan :b

+++ Mutta kuitenkin, pääsin maaliin, aikakin parani (ja olisi voinut parantua enemmänkin), pyörä tuntuu jo suhteellisen hyvältä (jalkojen puutumiseen luulen että leveämmät polkimet auttais, ja alaselkäkään ei kipeytynyt, ainoastaan väsyi joten luulen että kyse on tottumattomuudesta), vietin mahtavan päivän melkein koko perheeni ja myöskin (työ)kavereideni kanssa, mieskin innostui pyöräilystä oikein toden teolla ja ollaan jo väläytelty ajatusta että hänelläkin pitäisi olla maantiepyörä (jolloin munkin pyörän käyttö vähintään triplaantuisi :), oli niin kiva jauhaa kaikki "jälkijauhamiset" jonkun kanssa ja katsella kuvia, oli kiva nauttia pyöräilyn aikana täysillä paikallisten kannustuksesta ja "erikoisuuksista", mm. haitarinsoittoa, viime kilsoilla iso TSEMPPIÄ ja HEJA HEJA kyltti ja juhlavaatteisiin puettuja "nukkeja" tiensivussa, niinkuin olen ennenkin sanonut tämä tapahtuma vaan on fiiliksiltään ja ilmapiiriltään kaikkein paras!

+ Ja viimeisimpänä mutta ei vähäpätöisimpänä: Kun pyöräily meni läpi, tarkoittaa se sitä että mun on alettava treenaamaan juoksua syksyn 30 km Botniakierrosta varten! :D







perjantai 24. heinäkuuta 2015

Viikonloppu Raippaluodossa

Viime viikonloppuna Raippaluodon kanoottiretki sitten toteutui, ja ohessa tapahtumasta pientä kuvakertomusta :)



Suuremman tavaramäärän pakkaaminen oli uusi haaste, ja viisaampien blogeja ja videoita tutkailtuani huomasin että monet pakkaavat avokanoottiin tavaroita kannellisiin muovilaatikoihin. Sellaisiahan piti sitten hommata ja ne osoittautuivatkin tosi käytännölliseksi ratkaisuksi. Ruokatavarat sopivat hyvin yhteen laatikkoon ja kattilat, keittimet yms. sälä toiseen. Kaikki sälä oli vielä erillisissä vedenkestävissä pienissä kuivapusseissa joten oli ehkä jo hätävarjelun liioittelua. Vaatteet kummallakin omassa merimiessäkissä ja leiriytymiskamat kaksinkertaisessa jätesäkissä. Tilaa jäi, ja kun osa tavaroista kaksinkertaisesti "suojattu" ja osa ei lähes mitenkään, tässä riittää vielä kehitettävää! :)



Päätös lähdöstä syntyi illalla ja vielä myöhemmin vasta olimme lähtökuopissa mutta mitä sitten, sää oli todella mahtava! Ei tuulenvirettäkään ja meri ihan peilityyni. 



Seuraavan aamun aamiaisnäkymiä. Kelpasi! :)



Päivän tärkeimpänä tehtävänä oli tutkia lähiseudun tauko- ja levähdyspaikkoja ja jäädä sitten sinne minne nyt sattuu huvittamaan jäädä.



Sopivasti lounastauon aikaan tuli hyviä kallioita näkösälle. Sinne siis lounastauolle.



Kalliot olivat jo valmiiksi asuttuja ;)



Kaikenlaisia paikkoja löytyi.



Miehellä on ilmiselvä tarve päästä oikomaan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kiviä, kaislikkoa yms. No, tuohan se vähän jännitystä elämään kun voi katsoa kuinka taas livutaan erilaisten karikoiden päältä. Osuuko vai eikö osu... :D



Makuupussit olivat huomattavasti houkuttelevamman näköisiä mitä sitten todellisuudessa ovat. Liian ahtaita siis. Ensi kerralla rohkeasti vaan untuvapussit mukaan (nyt en uskaltanut kastumisen pelossa ottaa).



Seuraavana iltana käytiin tutkailemassa erästä "sisäjärveä". Tämä olikin aika jännittävä paikka. Pohja oli matala, ihan jonkin kanervannäköisten merikasvien peitossa ja kaislikossa pulpahteli tosi ison oloisia kaloja (vissiin häiristeltiin niiden eloa). Tänne ei olisi ollut kiva kanootin kyydistä pudota, merikasvit ja jättihauet olisi varmaan syöneet meidät elävältä eikä mitään olisi jäänyt jäljelle :D



Sporkinkin onnistuin sitten hajottamaan, luulin että olisi vähän kestävämpi ollut. Onneksi oli korjausvälineitä mukana :-)



Tyypillistä merimaisemaa. Kerran osuttiin pahemman kerran karille. Nyt niin, että kanootti osui kiven sivuun ja kallistui jonkin verran. Tapahtui tosi äkkiä ja tajuttiin että tämä on ehkä todennäköisin tapa miten voisi kaatua. Kaatumista on tarkoitus harjoitella jossain vaiheessa mökillä, mutta kun säät ovat olleet mitä olleet niin on vielä jäänyt (kivempihän sitä on lämpimällä harjoitella vaikka toki veden varaan voi joutua säällä kuin säällä). Yleisesti kivien ja karien huomioimisessa olen kyllä kehittynyt paljon (munhan kontolla se on kun olen etummaisena). Nyt tapahtumien kulku oli sellainen että bongattiin pari kappaletta merikotkia joita tuli tietysti katseltua ja se oli sitten siinä. Juuri tuollaisina hetkinä nuo karahtamiset aina tapahtuu. Kun katse herpaantuu hetkeksi johonkin "muka" tarkeämpään (kuten suunnan varmistamiseen gepsistä vaikka tiedän että se on oikea) tai oikeasti mielenkiintoiseen (merikotkat).    



Takaisin tullessa tuuli jonkin verran mutta myötäisesti, joten ei haitannut yhtään.



Ja taas on yksi retki takanapäin. Seuraavaa odotellessa, joka toivottavasti toteutuu pian! :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kanootin kapean vesille laskin ♪ ♫ ♫ ♪♪ ..

Kesäloma on jo pidetty ja työt alkaneet mutta palaan vielä viime viikkoon jolloin saatiin kanootti vesille asti. Vihdoin ja viimein!

Täällä oli tosi tuuliset ja kylmät kelit koko kevään ja alkukesän, joten "vesillelasku" vaan siirtyi ja siirtyi. Viime viikolla lämmin sää ja aurinko kuitenkin edes vähän suostui hellimään meitä, joten heti tuumasta toimeen vaan.



Näin sitä kuljetetaan.


Ensimmäiseksi kokeilupaikaksi valikoitui Maksamaan saaristo ja n. 4 kilsan matka eräälle taukopaikalle ja takaisin. Lähtöpaikka tiedettiin jo valmiiksi ja saaristo on aika suojaisa.



Lähtöpaikalla, pian kanootti pääsee vesille. Ensimmäistä kertaa.


Liikkeelle lähteminen oli helppoa. Kanootti tuntui yllättävän vakaalta eikä mitään ihmeellistä muutenkaan ollut. Ainut todellinen haaste oli melominen, tai pikemminkin ohjaaminen ja yhteisymmärrys mihin suuntaan ollaan menossa. Kanootilla kahdestaan melomista voisi verrata siihen että kaksi ihmistä ajaa ja ohjaa samaa autoa. Toinen näkee paremmin minne ollaan menossa mutta ei pysty ohjaamaan, toinen taas ohjaa mutta ei näe niin hyvin. Menomatkalla mies meloi takana ja minä edessä, mies siis ohjasi. "Mitä sä tonne meet, meet nyt suoraan kiveä kohti!" "Mihin sä nyt oot menossa, mä ajattelin että mennään tosta noin...?"

Aika pian opimme sen verran kommunikoimaan, että neuvottelimme aina mistä minkäkin kiven kiertää ja minkä välistä nyt mennään.


Kivistä (tai oikeammin sanottuna kareista) voisin kirjoittaa ihan oman kappaleen. Niitä nimittäin Vaasan saaristossa riittää. Melontakarttaan on kivet merkittyinä, mutta ei niin tarkkaan että sieltä pystyisi joka kiven yksilöimään. Mittakaava on liian suuri. Kanootin syvyys (veden alle jäävä osa) on todella pieni, 30 cm muistaakseni mutta nyt tuntui olevan kyllä vielä vähemmän, 20 cm pikemminkin (kun ei ollut mitään tavaraakaan). Eli aikamoisista karikoista voidaan mennä, riittää jos se 20-30 cm vettä kiven päällä on.

No, kunnon karikkorivi oli heti meidän reitillä, ja kerran pääsi vähän "paremmin" raapaisemaan. No, ei kai näiltä voida välttyä. Raapaisu kirvoitti heti kyllä kunnon keskustelun. "Sun pitää kattoa missä kiviä on kun sä oot edessä!" "Joo joo, koko ajan katon, mutta äsken (kun raapaisi) katoin karttaa!" "Et sä voi kattoo karttaa tollasissa paikoissa!" Jne... Hyvinkin leppoisaa touhua... :-)

Sain karikoista kuitenkin nopeasti oikein pikakurssin. Ne ovat usein, oikeastaan aina ryhmissä. Jos on yksi niin vieressä on varmasti muitakin. Aalloista erottaa yllättävän hyvin sellaisenkin, joka on aivan himpun pinnalla tai heti veden alla. Ja veden alta syvemmältäkin erottaa kivet hyvin. Kiva vaan katsoa että hui tuollainenkin tulee ja sitten vaan livutaan siitä päältä. Ja heti opittiin myös himmaamaan karikoissa, eli livutaan vaan rauhassa ohi että ehtii reagoida jos pitää. Karikoissa on usein myös kasvillisuutta, ja se tuokin vähän haastetta kun monta kertaa kasvitkin ovat näyttäneet siltä että olisi kivi.
 


Hermoiluista huolimatta päästiin taukopaikalle. Taukopaikan edustalla on suurempi merenselkä, ja sen kyllä huomasi tuulessa ja aalloissa heti. Mitään kovaa tuulta ei ollut, mutta kun ensikertalaisia oltiin niin vähän käytiin katsomassa ja käännyttiin äkkiä takaisin. "Politiikkana" on siis kulkea mahdollisimman paljon rantojen lähellä (kuitenkin soveliaan etäisyyden päässä mökeistä).



Taukopaikalla oli kalamaja, joka ei oikein houkuttelevan tuntuinen ollut. Sisällä tuoksui piki ja kosteus.



Kalamaja ulkoa. Tämä paikka piti tsekata jo viime kesänä. Käytiin autolla luontopolun alussa, mutta todettiin että (kesällä) umpeenkasvanutta polkua ei ole mitään intressejä kulkea (ne punkit!).



Nyt kuitenkin päästiin paikan päälle vesiteitse! :)



Tulomatkalla. Huomasin heti alkuun, että meloessa kuvaaminen on todella haastavaa. Karikoita riittää tai sitten tuulee (jolloin keskittyminen menee 100% niihin), tai sitten vaan ei viitsi jatkuvasti keskyettää hyvin sujuvaa melomista. On vähän harmi, sillä upeita maisemia ja muita juttuja kyllä riittäisi. Linnusto on hyvin runsasta, mm. joutsenet nousivat lentoon ihan nenämme edestä ja vesilintuja on niin paljon että en edes tunnista kaikkia. Kanootilla pääsee kyllä ihan toisella lailla kosketuksiin meren kanssa kuin moottoriveneellä. Vauhti on hitaampaa, on hiljaisempaa, ja voi mennä sellaisista paikoista mihin veneellä ei pääse.



Tulomatkalla kokeiltiin että mä olen takana ja mies edessä. Siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Sananvaihto oli huomattavasti kiivaampaa kuin menomatkalla :b  Mä en kuulemma osannut ohjata ollenkaan. Sitten kun mies yritti puuttua edestä väkisin mun "ohjauksiin" meno oli välistä todella mutkikasta. Lisäksi paino oli "väärin", kun edessä oli enemmän painoa kuin takana. Sovittiin että tästä lähtien  AINA mies on takana ja minä edessä :b



Kanootti on kaksipaikkainen Bison Navajo. Materiaali lujitemuovia. Pituus 5 m, leveys 0,86 m. Paino 38 kg, kantavuus 300 kg. kanootissa on kolme köliä, jolloin ohjattavuus on helpompaa. Kanootti on symmetrinen, joten sillä voi meloa kumpaankin suuntaan. Kanootissa on ilmatiiviit säilytys"lokerot" kummassakin päässä ja valetut istuimet. Mun logiikan mukaan nämä säilytyslokerot ja istuimet lisäävät turvallisuutta kaatumistilanteessa koska ovat ilmatäytteisiä (kanootti pysyy varmasti pinnalla). Lisäksi sisäosa on kolmessa eri "moduulissa" eli vaikka yksi osa (luultavimmin keula) haukkaisikin vettä, muut pysyvät kuivina. Meloina on yksi Bilteman muovimela 150 cm ja yksi puumela 125 cm (haluttiin kokeilla eri pituuksia). Liiveinä on Bilteman melontaliivit. Vedenpitävinä laukkuina on tällä hetkellä kaksi Bilteman 20 l merimiessäkkiä. Toistaiseksi ne eivät ole olleet kiinni millään (eikä ole vielä mietitty tai keksitty millä ne saisi kiinni), eli jos kaaduttaisiin niin sitten se olisi niiden tavaroiden menoa :b




Seuraavana päivänä päätettiin lähteä heti uudestaan. Hammaslääkärit, autonkorjaus yms, rikkoivat viikkoa niin että pidemmälle reissulle tai mökille ei päästy, mutta nythän voitais käydä mökillä omiin nimiin kun on väline millä kulkea.



Lähtötunnelmissa mökille, tällä kertaa Västervikin venesatamasta. 


Tuulta oli luvattu 7 m sekunnissa. Ei sanonut meille oikein mitään mutta veneilevän äitini mukaan jo ihan kohtuullinen tuuli joka heiluttaa isompaakin venettä. Ja kyllähän sen huomasi heti alussa että tuuli enemmän kuin eilen. Tällä reissulla opimme sen, että on tosi tärkeää mistä päin tuulee ja mitä kautta silloin meloo. Menomatkaksi valittiin (tietämättömyyttämme) tuulisempi reitti, ja kaksi aika tuulista selkää reitillä oli. Tuulta oli niin paljon näillä kohdilla että jopa pientä vaahtopäistä aallokkoa syntyi. Tuo valkopäisyys on muuten helppo "mittari", jos niitä näkyy niin silloin aallokko on jo kovempaa.

Mentiin erään kapeamman kapeamman kaivetun kanavan kautta, ja tämmöisten paikkojen etsimisessä gepsi on ihan korvaamaton. Muutenkin kartanluku on ihan erilaista merellä kuin maalla (niinkuin arvelinkin), kun saari on iso ja täynnä poukamia, on vaikea erottaa mikä on mikäkin poukama ja minkä takaa saari sitten loppuu.



Kaikenkaikkiaan tuuli oli kuitenkin vielä kohtuullista ja tosi suojaisiakin paikkoja oli. Kuin myös karikoita ja niiden välistä puikkelehtimista.


Mökillä syötiin, uitiin ja saunottiin. Ihan ei kyllä osannut rentoutua kun tiesi että paluumatka vielä edessä ja tuuli saattaisi hieman kovetakin iltaa kohti.



Toisin kuitenkin kävi. Tultiin suojaisempaa reittiä takaisin, lisäksi tuuli tyyntyi muutenkin. Tällä matkalla melominen oli todella mielekästä, tällaista kun olisi aina. Yksi hauska juttu kuitenkin tapahtui. Oli ihan näkyvää karikkoa, ei mitään epämääräistä kuitenkaan. Ja tyyntäkin vielä. Piti mennä läpi, ja just kun vilkaisin gepsiä jäätiin kiinni jollekin ihan sileänlittanalle kivelle :D Oltiin varmaan kyllä näky siinä, mutta onneksi ihan kitkuttamalla ja melomalla saatiin kanootti liikkeelle jälleen. Mutta en voi kun toistaa edelleen että Vaasan saaristossa kiviä riittää! :D  



Viime sunnuntaina oli sitten toistaiseksi viimeisin melontakeikka. Pitihän sitä viimeistä lomapäivää jotenkin juhlistaa. Tällä kertaa tuuli "valitsi" melontapaikan. Nimittäin 7-8 m/s pohjois- ja koillistuulta oli luvassa. Reitti mietittiin niin, että mahdollisimman paljon saarten suojaa (saaret siis pohjoisessa). Muutama avoimempi paikkakin olisi, mutta ne olivat pakon sanelemia. Maalahden saaristoon siis tällä kertaa, lähtöpaikkana Åminne, kohteena eräällä saarella sijaitseva taukopaikka.

Rannalla tuuli sen verran lujaa (tuntui että lujempaa kuin se 7 m/s), että mietittiin kahdesti lähdetäänkö. Päätettiin kuitenkin kokeilla ja kääntyä sitten vaikka takaisin jo käy mahdottomaksi.

Heti alkuun oli yksi pahempi iso "selkä". Ja kyllä sitä tuulikin mutta ei mitenkään mahdottomasti. Oltiin edellisestä reissusta opittu taas lisää, että kun tuulee niin silloin melotaan tosissaan ja suvantopaikoissa otetaan sitten rauhallisemmin että voimat palautuu. Toisin kuin "maan päällä" harrastaessa, meloessa pahemmassa paikassa ei voi pysähtyä lepäämään vaikka kuinka voimat ehtyisivät. On vaan pakko jaksaa pahimman paikan yli. Ja tämä on hyvin, hyvin tärkeää ottaa huomioon myös reittiä suunnitellessa. Ettei hamua liian isoja pätkiä. Ja luulen tällä kokemuksella myös että merellä melominen on vaativampaa kuin järvessä tai rauhallisessa (ei koskia) joessa melominen. Merellä kun tuulee aina. Sitä pitää aina muistaa kunnioittaa.


Melottiin taukopaikkaan taas erään kapeikon kautta, ja menomatkalla oli pari tosi tuulista paikkaa. Aivan varmasti tuuli enemmän kuin 7 m/s, aallot olivat oikein kunnolla vaahtopäisiä. Myös se oltiin opittu jo heti alkuun, että sivuttaisaallokkoa kannattaa välttää. Suoraan tai lähes suoraan päin on paljon parempi. Vaikka nyt kyllä vasta luin, että aina pitää mennä vinosti päin, suoraan päin mennessä kanootti voi haukata vettä.


Kovasta tuulesta huolimatta kanootti ei kertaakaan tuntunut edes lähellekään että kaatuisi. Tai haukkaisi vettä. En ole sen kummemmin melontatekniikasta lukenut, mutta automaattisesti tasapainoilin samalla tavalla kuin ratsastettaessa. Alakroppa vyötäröstä alaspäin myötäilee kanoottia (tai hevosta :), yläkroppa pysyy paikoillaan ja pitää tasapainon. Ja niinhän se pitääkin tehdä (luin myöhemmin). Eli ratsastuksesta on hyötyä melonnassa (ja toisinpäin) :)



Päästiin kunnialla taukopaikalla, joka olikin ihan hieno :)



Tulipaikka. Tässä vaiheessa huomasin että meillähän ei ole vettä ollenkaan mukana. Vaelluksesta jääneitä ruokia, keitin, kaasu, kahviakin sen sijaan oli mutta eipä niillä juuri mitään ilman vettä tehnyt :b Onneksi olin ottanut myös mehupullot kummallekin, ja kahviherkkujakin oli, joten saatiin itsemme edes jollakin "tankattua".  Mutta joo, olen aiemminkin huomannut stressaavani tavaroiden kanssa (paikkoihin missä ei ole kauppaa) tuleeko kaikki mukaan, ja nyt taas todettiin että tämä mun stressi on ihan aiheellista :b



Jälleen kerran paikan päällä ei oikein osannut rentoutua kun se tulomatka jännitti. Nyt kun vielä ihan oikeasti tuuli. Ehkä se tästä vielä joskus!


Tulomatka oli tarkoitus meloa eri kautta ja näin myös tehtiin. Jälleen kerran tulomatka ei ollut ihan niin haastava kuin menomatka. Reitti oli suojaisempi. Muutenkin se sujui ihan hyvin, ehkä pienellä kokemuksella jo :)



Loppumatkasta oli niin rentoa että jopa uskalsin pari kuvaakin räpsäistä :)


Kotiin mentäessä käytiin vielä autolla tsekkaamassa yksi lähtöpaikka (joka osoittautui hyväksi). Uusia reittejä ja suunnitelmia siis riittää. Kanootti on meillä sellaisessa paikassa "säilössä" että vaatii hieman työtä ja kantamista että sen sinne saa. Ei paljoa, mutta sen verran, että mielellään kun sen sieltä ottaa, meloo sitten useana päivänä peräkkäin tai tekee pidemmän retken. Raippaluotoon olisi suuri haave vielä tänä kesänä päästä. Parin yön retkelle. Se on sen verran kaukana ja siellä riittää niin paljon koluttavaa, että ihan päiväretkeilyyn ei ainakaan tällä hetkellä viitsi. Jos ei nyt sitten ihan alkupäästä lähtisi. Mutta luulen että se on se paras paikka, jossa kanootista saa kaikkein eniten irti!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Vaellus Saariselällä, jälkipuintia

Vaellus meni kokonaisuudessaan niin nappiin kun olla ja voi (näillä kokemuksilla), mutta ainahan pientä parannettavaa löytyy. Mikä on hyvä kirjoittaa muistiin, ja kirjoittelen niitä vähän tännekin. Muistiin on hyvä laittaa myös sellaisia asioita jotka olivat onnistuneita, muistaapahan nekin varmasti seuraavalla kerralla. (Sisältää myös muuta analyyttistä höpinää, toim. huom. :)



Suunnittelu ja reitti:

- Reittivariaatioita oli monia. Kiilopää lähtöpaikkana oli koko ajan kuitenkin varma, ja oikeastaan Niilanpääkin ensimmäisenä yöpymispaikkana. Mielessä pyöri sekä ennen että vaelluksen aikana monia eri vaihtoehtoja. Karttaa ei tutkittu mitenkään hirveän tarkkaan etukäteen, polkuja vain yleissilmäyksillä eikä jokiakaan niin tarkasti että missä mikäkin piti ylittää tai kumpaa puolta polku milloinkin menee. Kyllähän nuo asiat siinä matkan varrella selviää! Reitit voisi jakaa vaativuuden puolesta eri kategorioihin, joten tässä leikkimielinen lista.

Pro:
Kiilopää - Suomunruoktu - Tuiskukuru - Luirojärvi - Sokosti - Pälkkimäojan laavu - Lankojärvi / Porttikoski - Rautulampi - Kiilopää. Tarkoitus oli jatkaa Luirolta rinkkojen kanssa Sokostin huipulle, josta Pälkkimäojalle yöksi. Ylimalkaisesti suunniteltu, mm. polkuihin tai muihin reitteihin en perehtynyt. Karsiutui pois kuumana hellepäivänä matkalla Tuiskukuruun kun epäilys hiipi omasta jaksamisesta. Ja ehkä se "rinkkojen kanssa Sokostille" olisi ollut liikaa :b Ja haluttiin myöskin kulkea polkuja pitkin.

"Tosi hyvä":
Kiilopää - Suomunruoktu - Tuiskukuru - Luirojärvi 2 yötä josta päiväretki Sokostille - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää. Kommentti: Tämä olisi ollut hyvä, mutta kariutui tuona samaisena hellepäivänä :b

"Ihan jees":
Kiilopää - Suomunruoktu - Tuiskukuru - Luirojärvi - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää. Tämä toteutui, paitsi Lankojärven tilalle Kotaköngäs.

"Tämäkin kävi mielessä":
Kiilopää - Suomunruoktu - Tuiskukuru 2 yötä josta päiväretki Luirojärvelle - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää. Edelleen kohtalokas hellepäivä pisti miettimään tällaisenkin vaihtoehdon. Tuiskukuru ei ollut kuitenkaan niin hieno taukopaikka että oltaisiin oltu kaksi päivää (jokilaaksossa, aika kylmältä paikalta tuntui, lisäksi joki oli muutaman sadan metrin päässä tuvalta. Ei mitään erityistä "silmäniloa").

Aloittelija:
Kiilopää - Suomunruoktu - Kotaköngäs - Lankojärvi -Porttikoski - Rautulampi - Kiilopää. Lyhin, äkkiseltään helpoimmalta tuntuva kun ei oltaisi lähdetty ollenkaan erämaaosaan ja kauemmas. Maastolta kuitenkin olisi voinut olla huomattavasti haastavampi kuin pidemmät reitit.


Toteutuneeseen reittiin vaikuttivat fiilis, sääolosuhteet (lähes helle), arviot omasta jaksamisesta ja myöskin se, kuinka paljon puistossa ihmisiä oli liikkeellä ja minne "kaikki" olivat menossa. Sen kyllä huomasi, että autiotuvilla oli eniten porukkaa, laavuilla vähän tai ei ollenkaan ja tulipaikoilla ei ollenkaan. Eli sitä omaa rauhaa kyllä löytyi.


Gepsi näyttää toteutuneeksi kokonaismatkaksi 75,8 km. Itse mittasin Retkikartta-palvelusta ylimalkaisesti muutaman kilsan vähemmän, ja gepsi unohtui päälle myös "leiritouhuissa", mutta sellainen 72-75 km on varmaan aika lähellä toteutunutta kokonaismatkaa. Päivämatkat olivat 4,5-19 km.



Karttoja meillä ei ollut varakappaleita ollenkaan. Piti tulostaa jotakin, mutta se vaan jäi. Asia korjaantui kun  ostin Kiilopäältä Koilliskaira-kartan, missä on koko UKK-puiston alue pienemmässä mittakaavassa.



Varusteet:

- Teltta oli edelleen ok ja tuntui optimaaliselta meille. Ennen reissua mietin pitäisikö teltassa olla kunnon eteinen (3-kaarinen teltta), mutta löysin hyviä vinkkejä miten tuostakin saa "riittävän". Sisäteltta voi olla kokonaan pois, tai irrottaa puoliksi, jolloin pelkkä ulkoteltta on hyvä sadesuoja, kokkailusuoja, ja puoliksi irroittamalla sitä eteistilaakin saa äkkiä lisää.

- Kun päätettiin etukäteen pitää ulkotelttaa mahdollisena sadesuojana tauollakin, ei otettu ollenkaan telttapussia mukaan. Kun jos sen teltan pakkaa ihan osiin rinkkoihin. Tämä oli virhe. Suurimman osan ajasta teltta oli yhdellä kääröllä, ja sitten sai koko ajan miettiä ja katsoa ettei kepit vahingossakaan tipu sieltä välistä. Vasta Paasjoen sadeyön jälkeen irroitettiin sisälteltta ja pakattiin se rinkkaan. Silloinkin ulkoteltta oli rinkan ulkopuolella ja sai vähän ressata niitä keppejä. Telttapussi siis aina mukaan.

- Ainut puute minkä teltassa huomasin (ja tiesinkin) oli että pyykkinarulle oli vain yksi lenksu. Tälläkin oli merkitystä vasta viimeisinä päivinä kun vaatteet alkoivat olemaan kosteita. Niinpä yksi ilta kului "ompeluhommissa" ja nyt löytyy kaksi lenksua.






- Rinkat mietityttivät etukäteen, kuinka kaikki oikein mahtuu niihin. Meillä on anatomiset rinkat, koko 60-70 litraa, ei siis mitenkään järisyttävän isot. Yllätys yllätys, kaikki kuitenkin mahtui, juuri ja juuri. Yhtään tilaa ei jäänyt. Pakkasin oman rinkkani niin, että alaosassa oli makuupussi, isossa keskiosassa vuorotellen ruokapussit (päivien mukaan) ja vaatteita (olettaen mitä ekana tarvii). Toisessa sivutaskussa villapaita taukovaatteeksi (mitä ei tarvinnut) ja istuinalusta (mitä ei myöskään tarvinnut). Toisessa oli "tilpehööripussi" (missä hihnat, kompassi, lamput joita ei tietenkään tarvinnut, hah, jne), ensiapupussi ja hyttystakki. Hygieniakamat olivat rinkan kannessa pikkulokerossa ja makuualusta rinkan omilla remmeillä kiinnitettynä keskelle. Sadeviitta ja / tai normitakki olivat rinkan päällä kuminauhahärpäkkeessä. Pientä ongelmaa oli rinkan nostamisessa selkään. Jos yhdestä viilekkeestä vaan nosti, kuului yksittäisiä rätsähdyksiä kun ompeleet hajosivat. Onneksi vaan yksittäisiä, enkä usko että rinkat sen kummemmin vielä rikkoontuivat kumminkaan. Joko nostettiin sitten viilekkeestä ja ylälenksusta, tai sitten autettiin rinkat toistemme selkään. Loppumatkasta tämäkin ongelma poistui kun rinkat kevenivät. Lähtiessä rinkat painoivat arviolta 17-19 kg, tullessa uskalsin jo punnitakin. Omani painoi 12 kg ja miehen 16,5 kg. Pikkasen siis keveni. Alussa tuntui kuitenkin, että nyt liikutaan näiden rinkkojen äärirajoilla :b Erittäin tyytyväinen oon kuitenkin oman rinkkani säätömahdollisuuksiin. Rinkka on nyt sellainen, että painoa ei olkapäillä juurikaan tunnu vaan kaikki paino on takamuksen ja jalkojen kannettavana.


- Kaikki ruuanlaittovälineet toimivat moitteettomasti. Keittimenä meillä on paljon parjattu Retki-keitin mallia Pro, mutta meillä se on toiminut. Sytyttimen toiminta vaihteli ilmeisesti kosteudesta johtuen mutta tikuillakin saa sytytettyä vallan helposti. Kaasua oli liikaa. 1 iso ja yksi pieni puteli. Pieni puteli riitti päivää vaille koko reissun, joten 2 kpl pientä riittää vallan mainiosti.


- Lautaset, kannet, ja mukin kannet osoittautuivat täysin turhiksi. Pari ekaa päivää syötiin lautasilta, sen jälkeen samasta kattilasta :D. Mukeja sai välillä ressata pysyvätkö pystyssä, niinpä ostettiin tulomatkalla Savotta taitettavat kuksat. Tuleepa vähän tilaakin lisää.


- Tiivis kannellinen astia olisi hyvä ruokien liottamiselle. Nyt oli minigripeissä, yksin- tai kaksinkertaisesti ja kattilassa, silti sai vähän miettiä ettei vuoda. Lautasten poisjäännillä tälle löytyy tilaakin.


 -Ruokaa oli liikaa. Aterioita jäi kokkaamatta ja annokset olivat todella reiluja. Toisaalta sitten taas jos oltaisiin kylmempään aikaan, niin ruokamäärä saattaisi tuntua hyvinkin sopivalta. Leipää oli juuri sopivasti. Salamia ja voita liikaa, mutta silti nuo olivat niin kompaktit paketit ottaa mukaan että otetaan jatkossakin ja hyödynnetään enemmän ruuanlaitossa. Ekström-mehutiiviste ja tuore kurkku olivat hyviä, siis painonsa väärtejä. Cappuccino-jauhe oli turha, ehkä kaakaokin. Kahvia ja kermajauhetta oli tarpeeksi. Seuraavalla kerralla kahvit ja kermat reilusti vaan omissa purkeissa (ei minigripeissä). Poretabletit olivat turhia, purovesi oli parempaa :D. Urheilujuomajauhe vähän niin ja näin, menetteli kuitenkin kun Ekström loppui. Puuropusseihin suola valmiiksi.


- Kengistä ja "sukkapolitiikasta" tuli kokemusta kertaheitolla lisää. Jostakin syystä kengät painoivat sääriluuta pahasti toisena päivänä. Tilanne korjaantui villasukilla ja jalkojen tottumisella kenkiin. Sukkana meillä oli vain yhdet kerrallaan jalassa (ei kaksia niinkuin kaikki suosittelevat), ja nekin aika paksut. Näissä ei ole muuta vikaa kuin se että niitä oli vaikea saada loppureissusta kuivatettua. Tulomatkalla ostinkin parit ohuet 70% merinovillasukat (Kärkkäiseltä huimat 2e pari!), ja tähän jos yhdistää villasukat, noilla varmasti pärjää!


Kengät pitivät edelleen vettä, ja vasta viimeisinä päivinä alkoivat tuntumaan kosteilta ja tuuletusta vaativilta. Kotona huomasin että mun kengän kärki irvistää vähäsen (kuvassa vasemmanpuoleinen), täytyy varmaankin liimata se. Miehen kengät ihan moitteettomasssa kunnossa edelleen. Nämä siis alle 40 e Karrimorit.


- Vaatetuksen puolesta mentiin ihan halppiskamoilla. Mulla oli Varustelekan housut (mistä muuten pidin kovasti, isot reisitaskut, hengittävät, ylimääräinen verkkotasku puhelimelle jne), miehelle haettiin Hong Kongista viime tingassa työhousut. Ja hyvin vaan pärjättiin! Varusteleka on varustanut meidät myös villapaidoilla, ja mut sadeviitalla. Hong Kongista löysin viime tingassa myös tsekkiläisen talviparkan joka on sitten hieno :D Takki lähti mukaan kunhan olin irroittanut siitä ensin turkiskauluksen, paksun fleece-(tai mitä ties)-vuorin, vyön, ja jotkut ylimääräiset kangaspalat olkapäiltä. Ajoi asiansa oikein mainiosti.



Olihan nää vähän ehkä rajut mutta sou... :D


- Elektroniikan puolesta kaikki meni nappiin. Varavirtapankkia ei tarvittu ollenkaan, puhelimissa riitti akut ja jäi ylikin ja niin myös kamerassa. Mulla oli kaikki elektroniikka housuntaskuissa ja pidinkin housuja sitten tyynynä yöt, jolloin kamat pysyivät lämpiminä. Gepsin varapattereita oli liikaa mukana, 6 kpl, joista todellinen tarve oli 2 kpl.


- "Tilpehööripussi": Ihan Motonetista ostamat pienet kuormasidontaliinat (3 kpl) hyviä. Niillä tuli sidottua telttaa rullalle, telttaa kiinni rinkkaan, milloin mitäkin. Rinkan kiinnitysklipsejä piti hankkia mutta en äkkiseltään löytänyt mistään, mahdolliseen rinkan hajoamiseen kuormasidontaliinat olisivat olleet myös hyviä. Muita korjausvälineitä (neulaa, lankaa, hakaneuloja, jesaria, nippusiteitä jne) ei tarvittu, mutta hyvähän niitä on olla mukana eikä mitenkään hirveästi tilaa vie. Pussissa oli turhamaisesti myös kaksi ledlamppua mukana, "mun oma" teltan kattoon ja "miehen oma" otsalamppuna, ja sanomattakin selvää että näitä ei tarvittu :b


- Suunnistus tapahtui alkuun hyvinkin epämääräisesti. Mulla oli sekä gepsi että kartta. Aitaojan väärään suuntaan lähtemisen jälkeen meille muodostui hyvin selvä työnjako: mies luki karttaa ja mä varmistin gepsistä suunnan. Ja pitkien pätkien lopuissa (öisin) kun vielä hetki piti sinnitellä gepsi oli oiva apu huudella metrejä paljonko on vielä jäljellä. Kompassihan oli tietysti tilpehööripussissa koko reissun ajan :b


- Jokien ja purojen ylitykset sujuivat ihan itsekseen sen enempää miettimättä tai jännittämättä. Luirojokea lukuunottamatta kaikki muut menivät kengät jalassa. Varsinkin isompien jokien ylityksissä vaellussauva oli ehdoton apu. Ei ole ihan helppo taiteilla pidempää matkaa sinne tänne "ripoteltujen" kivien päällä 18 kg rinkka selässä. Ja täysin kommelluksitta nämä ylityksetkään eivät sujuneet. Oli yksi ihan lirupuro jossa muutama kivi astuttavana. Mies meni edellä ja mä perässä ja katsoin että onpas viimeinen kivi kummallisen näköinen, verkkoa tai jotain päällä. Se olikin pelkkä pehmeä sammal- tms.mätäs jolle astuin, menetin tasapainoni, rinkka veti heti taaksepäin ja pyllähdin sitten siihen n. 10 cm syvään puroon. Pelkät housut puolittain kastuivat mikä ei haitannut yhtään kun oli muutenkin kuuma. Muutenkaan ei käynyt kuinkaan, paitsi vaikea olisi ollut yksin sieltä nousta ylös niin ettei rinkka olisi kastunut. Mies siis veti mut ylös sieltä. Opin sen, kuinka helposti "rinkka voi viedä mukanaan" ja myöskin sen että silmänräpäyksessä voi tulla tilanne jossa tarvitaan toisen apua.


- Hyttysiin oltiin varauduttu, että niitä saattaa olla jo loppuaikana. Mies käytti myrkkyä, mikä ei kuulemma kovin montaa tuntia tehonnut. Hyttystakki tuntui paremmalta vaihtoehdolta, vaikka kyllä ne senkin läpi pistivät jos alla oli vain lyhythihainen paita. Mä huomasin mielenkiintoisen ilmiön, että aina kun olin putsannut kädet puhdistuspyyhkeellä, hyttyset eivät käsiin tulleet. Tavallinen hajustettu kertakäyttöpuhdistuspyyhe ajoi siis saman asian kuin hyttysmyrkky. Elettiin niiden kanssa ihan sovussa loppupäivät, mutta taas yhtään myöhempään, varsinaiseen räkkäaikaan ei ole mitään mielenkiintoa Lappiin mennä. Hyttysmäärä ei varmasti ollut vielä huipussaan, lisäksi olisi sitten paarmoja, mäkäräisiä, polttiaisia... ei kiitos, ei tunnu kyllä meidän jutulta!



Joo kyllähän niitä oli jo nytkin!


- Sateen kannalta oltiin onnekkaita, kun niin vähän satoi. Tuo vähäinen sademäärä opetti kuitenkin sen, että kyllä kaikki menee heti haastavammaksi jos paljon sataisi. Esim. monta päivää putkeen peräkkäin. Enkä puhu nyt mistään tihkusateesta vaan ihan kunnon ropinasta. Luulisin että varusteiden kostumiselta ei voisi välttyä (kunnon kastumiselta nyt varmaan voisi), ja jossain vaiheessa olisi pakko päästä johonkin niitä kuivattelemaan.


- Vesipolitiikka onnistui aika hyvin. Mukana oli 1 kpl 1,5 l limsapullo ja 1 kpl 0,5 l limsapullo. Myöhemmin myös Ekström pullosta saatiin vielä yksi. Vettä oli koko ajan jossain lähellä, mutta välistä vähän hankalammassa paikassa (oltiin korkealla, vesi virtasi jossain huomattavasti alempana ja lasku voi olla jyrkkäkin). Niinpä päädyttiin koko ajan kantamaan vähintään n. 1,5 l vettä mukana. Näin pystyttiin kokkaamaan tai pitämään taukoa just silloin kun huvittaa. Luirojärvi oli vesien suhteen vähän haastavampi kohde. Siellä vedet suositellaan keittämään ennen käyttöä. Niinpä kannettiin Luirolle täydet vesivarastot mukana, ja ehkä osittain senkin vuoksi ei "jaksettu" sinne jäädä vaan haluttiin takaisin puhtaampien vesien ääreen.

- Ennen vaellusta kyselin vesitilanteesta Kiilopäältä etukäteen, mistä lähtien purovedet alkavat, ja vastaus oli että ihan heti Kiilopään alussa. Ja niinhän se myös oli, että tunturipuro solisi ihan Kiilopään pihaan. Helppoa!


Tämmöisiä juttuja tuli mieleen. Joissakin asioissa vielä parannettavaa, mutta pääosin suurilta linjauksiltaan meni yllättävän nappiin. Seuraavaa reissua on jo väläytelty ja muutama hahmotelma reitistäkin tehty, mutta kaikki on vielä täysin auki. Sanomattakin lienee selvää, että ei tämä kuitenkaan viimeiseksi kerraksi jäänyt... :D



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...