tiistai 27. lokakuuta 2015

Kuulumisia niitä näitä

Kuten otsikko kertoo, nyt on tulossa melko sekalainen postaus kaikenlaisesta maan ja taivaan välillä mitä tässä on tehty ja mistä on postauksia tulossa. Pitää oikein itsellekin tämä selventää, kun kirjoittaminen on jäänyt viime kuukausina todella vähiin. Aiheita on ollut kyllä, mutta jotenkin sitä aikaa ja inspistä aina ei...



Laihista on tässä aloiteltu jo viikon verran ja tulokset ovat olleet jo hyvinkin motivoivia. Tavoite on melko kova ja keinot aika radikaaleja. Vähintään 10 kg pois jouluun mennessä, alkushokkina tehty jo 3 pv pussikeittokuuri ja nyt karppaus n. 50 g hh / pvä. Liikunta tämän aikaa kevyttä ja matalasykkeistä, ettei ruokahalua tulisi liikaa, eikä nyt kyllä muutenkaan jaksa. Kovatehoinen liikunta matalilla kaloreilla ja hiilareilla on aika huono yhdistelmä ainakin mun mielestä.






Ja jottei liian rankaksi ja yksipuoliseksi käy niin suunniteltuja hengähdyksiä ja "löysäilyhetkiäkin" on luvassa. Ensi viikonloppuna olen menossa elämäni ensimmäisiin naamiaisiin, Halloween-sellaisiin, ja rennosti aion ottaa kyllä sen illan. Jopa alkoholia saattaa kulua. Seuraavaksi tulee Tallinnan-risteily mihin on aamupala varattuna, niinikään hyvällä omallatunnolla aion syödä just mitä tekee mieli. Sitten tulisikin työpaikan pikkujoulut, mihin olen ilmoittautunut jo ja mielessä on ainakin tällä hetkellä ihan rennosti ne ottaa. Ja viimeisenä itsenäisyyspäivä, milloin olen perinteisesti leiponut pipareita ja nauttinut niitä sinihomejuuston ja glögin kanssa linnanjuhlia katsellen. Ja niin aion tehdä nytkin. Mutta muuten jouluun asti tiukasti suunnitelman mukaan.








Viime päivinä aika on muutenkin kulunut kuin siivillä, ollaan juuri tekemässä autokauppoja. Tähänkin tilanteeseen vähän niinkuin "jouduttiin". Poika sai synttärilahjaksi sukulaisilta auton. Vanhan, mutta hyväkuntoisen ikäisekseen, katsastus oli mennyt umpeen. Viime perjantaina sitten päästiin katsastamaan, ja löytyihän siitä yhtä sun toista. Sähkövikojen lisäksi olisi pitänyt uusia jarruja aika paljon, ja jotain hitsauksiakin olisi pitänyt korjata paremmiksi.





Yön yli pähkäiltiin mitä tehdään ja tultiin siihen tulokseen että annetaan meidän nykyinen auto pojalle, viedään lahja-auto romutettavaksi jolloin saadaan romutustodistus ja 1500 e alennusta uudesta, ja haetaan uusi itselle tilalle. Viikonloppu ja eilinen kuluikin sitten autoliikkeissä, kotona miettiessä mikä on se todellinen tarve vs. mitä maksaa, missä on mitäkin tarjouksia ja etuja, ja sitten vielä uudelleen autoliikkeissä. Nyt ollaan siinä pisteessä että tällä viikolla tehdään kaupat, ja tilaukseen menee auto joka toimitetaan n. 2-3 kk kuluttua. Vähän tässä itselläkin on ollut autokuumetta vaikka aika "autovastainen" aika ajoin olenkin. Mutta totuus on sekin että yksi auto meillä on oltava, sellainen millä pääsee harrastamaan ja kulkemaan niitä juttuja joita me tehdään. Nyt sitä sitten on seuraavaksi 10 vuodeksi ainakin.



Vielä sellainen juttu että rästiinjääneitä postauksia olisi tarkoitus pikkuhiljaa kirjoitella. Ajattelin viihdyttää teitä vielä yhdellä loppukesän kanoottiretkellä. Myös retkeilyvarusteita on päivitetty useampaankin otteeseen ja esittelypostaukset jääneet tyystin tekemättä...

Eli jatkuu...










sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jos lähtee soitellen sotaan...

... niin eihän siitä mitään tuu. Tai ainakaan tällä kertaa tullut. Eli raporttia eiliseltä Kankaanpää Maratonilta.

Hieman taustaa: Juoksumotivaatio on ollut nollassa. Botniajuoksun jälkeen kävin kerran 16 km lenkillä ja siinä se. Tuolloin jo oli havaittavissa ongelmia, vatsa ei tykännyt geeleistä ja tahtoisi mennä sekaisin kesken kaiken. Lisäksi Bremenissä tullut flunssa mietitytti onko varmasti ohi, oikean koko käden kipeytyminen Botniajuoksun yhteydessä (on luultavasti työ- ja tulehdusperäinen juttu mitä en ole vielä jaksanut selvitellä) ja se oikea pakarakin on kinnaillut edelleen. Nämä kaikki syyt luettelin työkaverille joka oli siis mun kanssa lähdössä Kankaanpäähän, että miksi mun ei pitäisi osallistua. Jos olisin ollut yksin lähdössä olisin varmaankin siirtänyt lääkärintodistuksella osallistumisen seuraavaksi vuodeksi, mutta koska työkaverille en halunnut ohareita tehdä (kun itse hänet vielä tuonne houkuttelin) niin matkaan sitten vaan.

Hiilareita olin syönyt kohtuullisesti koko viikon, viimeisinä päivinä runsaastikin, ja aamupalaksi sitten puuroa hillolla ja raejuustolla höystettynä. Ajomatkalle eväinä oli banaani ja eväsleipä, mutta banaanin ja pari haukkua leipää söin vasta hieman ennen lähtöä. Ei vaan ollut nälkä, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin.

Vaatteita oli mukana kaikenlaista. pitkä- ja lyhythihaista, capria ja pitkistä. Päivälle oli luvattu aurinkoista ja +10. Hieman ennen lähtöä lähtöpaikalla oli kuitenkin hyvinkin kylmä ja kalsea (oli ollut sumuinen aamu), niinpä päädyin capreihin, pitkähihaiseen alle ja lyhythihaiseen (jossa numerolappu) päälle.

Juoksueväinä oli 6 geeliä teipattuna 2 kpl "pakkauksiksi"  ja 0,75 l pullo urheilujuomaa. Nämä jätin 10,5 km eli ensimmäisen kierroksen huoltopisteelle, tarkoituksena oli napata aina 2 geeliä mukaan toisesta kierroksesta lähtien. Ja muuten pärjäilisin huoltopisteiden tarjonnalla.

Mutta lähtö siis tapahtui ja ihan hyvillä mielin lähdin matkaan. Tarkoituksena oli juosta ensimmäinen kierros hieman nopeammin, sitten olisi enemmän varaa höllätä lopuille kierroksille. Ja sanottakoon nyt vielä sekin että 5 h tavoitteesta olin jo luopunut, sellaiseen 5-5:30 ajattelin sen menevän. Ja myöskin että olin antanut itselleni luvan kävellä viimeisellä kierroksella jos tarve vaatii. Ja se 30 km:hän nyt menisi aina. Näin siis ajattelin ja olin suunnitellut.

Ensimmäinen kierros meni ok. Oikeastaan heti alun jälkeen loppukin sumuisuus väistyi ja aurinko alkoi paistaa. Jossain vaiheessa tuli kuuma, riisuin siinä juostessa kummatkin paidat (oli urheilutoppi alla niin ei mennyt ihan räähistelyksi ;) ja pelkkä lyhythihainen päälle ja pitkähihainen tyhjään juomapullovyölaukkuun, ja sitten kierroksen lopussa heitin paidan lähtöalueen aidalle.

Toisen kierroksen alussa otin ensimmäisen geelin, join päälle ja ajattelin että täytyy alata juomaan enemmän. Ensimmäisellä kierroksellakin tuli juotua juomapisteillä jotakin, mutta hyvin vähän. Olo vaan oli siitä kummallinen ettei janottanut yhtään eikä mitään tehnyt mieli syödä tai juoda (yleensä jo tähän aikaan alkaa tekemään). Jossain vaiheessa toinen geeli napaan, ja siitä lähtien sitten vatsassa alkoikin pyörimään vähän enemmän. Harkitsin jopa pusikossakin käymistä, mutta kun ei sattuneesta syystä ollut paperia mukana (kun ei koskaan aiemminkaan tarvinnut käydä), mutta tulin siihen tulokseen että selviän kyllä lähtöpaikalle (missä oli ihan oikeita WC:itä tarjolla). Selvisin ihan kunnialla toisenkin kierroksen, ja ennen ajanottopaikan ylitystä siis vessaan.

Ajattelin että olo siitä helpottuisi ja tulisi jopa lisää virtaa, mutta kävikin päinvastoin. Vatsa alkoi kurnimaan, oli siis oikea nälkä. Koitin parhaani mukaan paikkailla energiavajetta (mikä oli siis jo aamusta lähtöisin) taukopaikalla suolakekseillä ja suolakurkuilla ja jatkoin matkaa. Aika pian huomasin että voimaa jaloissa ei ollut jäljellä nimeksikään. Sinnittelin kilometrin, kaksi. Hengitys kyllä toimi eikä flunssasta tietoakaan mutta jalat vaan sanoivat työsopimuksen irti. Pistin kävelyksi. Ensimmäistä kertaa ikinä. Mietin. Pian tulisi huoltopiste, lopetanko. En lopettanut vielä, söin vähän, pistin jopa juoksuksi (jonkinlaiseksi, toim huom ;), ajattelin että juoksen ainakin jo lähellä kääntöpaikalla olevalle 25 km ajanottopisteelle asti. Näin tein, ja sitten meni kävelyksi jälleen. Vastaan tuli muitakin jotka kävelivät. Halusinko mä kävellä tässä vaiheessa? No en. Mietin kumpi on mulle tärkeämpää, saada maraton läpi keinolla millä hyvänsä (eli kävelemällä puolet) vai saada maraton läpi niin kuin sen itse haluan, eli ainakin 3/4 juosten. Päädyin jälkimmäiseen. Ja samalla päätin että keskeytän. Kävelin ehkä 2 km lähimpään risteyskohtaan missä oli enemmän toimitsijoita ja ilmoitin että keskeytän ja kyselin samalla lähintä reittiä lähtö- ja maalialueelle. Samantien työkaveri tuli vastaan (hän oli juossut puolikkaan ja tulossa ihan kannustamaan ja katsomaan missä menen) ja kävelin sitten hänen kanssaan maalialueelle jossa ilmoitin vielä kuuluttajankoppiin että olen keskeyttänyt.

Ei muuta kuin suihkuun ja syömään järjestäjän tarjoamat hernekeitot työkaverin kanssa. Juteltiin ihan normaalisti kaikesta, käytiin omia juoksujamme läpi, ei tullut pettymyksen kyyneleitä eikä mitään, päinvastoin ainakin viimeiaikaisen motivaationpuutteen ja muiden ongelmien perusteella tiesin että näin saattaa nyt käydä. Yllätys mulle oli se että juoksu ei tyssännyt flunssaan tai iskiaskipuihin (oli buranaakin varattuna mukaan), vaan mitä ilmeisimmin huonoon ja liian vähäiseen syömiseen ennen maratonia ja sen aikana, sekä yleisesti ottaen liian vähäiseen harjoitteluun. Voi olla että sairastetulla flunssalla (joka oli lievä, mutta oireet jatkuivat pitkään) oli jotain vaikutusta, kun 4 viikkoa sitten 30 km Botniajuoksu meni kuitenkin helposti.

Ja sitten on tietysti se henkinen puoli. 42 km ei ole sama kuin 30 km, vaikka niin olisin halunnut ajatella. Botniassakin 20 km kohdalla tuntuu jo, mutta ajatus että yli puolet ohi ja enää kolmasosa jäljellä antaa uskomattomasti henkistä voimavaraa. Maratonissa kun 21 km tuntuu jo niin jäljellä on vielä puolet. Tämä oli varmasti yksi juttu kanssa.





Ja mitäs nyt sitten tulevaisuudessa? Jäikö pahastikin hampaankoloon? En tiedä, eikä hampaankoloon jäänyt mitään. Nyt on sellainen fiilis että silloin olisi jäänyt jos olisin kävellyt sen loppuun, koska sellaisesta suorituksesta en olisi ollut alkuunkaan ylpeä. Ja fyysisesti kyllä olisin voinut kävellä, ihan hyvin jalkojen finitoa lukuunottamatta voin, mihinkään ei sattunut, hengitys kulki hyvin ja kävelykin oli reipasta. Mutta ei. Tämä oli näköjään tällainen kaikki tai ei mitään -juttu, kävely ennen 30 km olisi ollut liian suuri kompromissi mun mielelle.

Mun pää ei kestä mitään pitkäjänteistä harjoittelua, missä päämäärä siintää jossain kaukana, kunnianhimoisena ja isona. Maratonharjoittelun myötä koko juoksufiilis laski, ja annoinhan itselleni luvan lopettaa juoksunkin kokonaan. Nyt olen oikeasti tyytyväinen kun tuo on ohi, vaikkakin meni niinkuin meni, ja ajatus on että juoksua en halua kokonaan lopettaa. Rennot 10 km lenkit joihin ei mene koko päivää aikaa (kun edelleen haluan harrastaa viikonloppuisin enemmän pitkiä koiralenkkejä ja retkeilyjä miehen kanssa) kuulostaa tosi kivalta tällä hetkellä. Laskin juuri muuten että olen juossut 1,5 vuotta sitten ostetuilla AirPegasuksillani 980 km, joten uusien lenkkarien ostokin olisi edessä.

Hyvin mahdollista kuitenkin on että en tule juoksemaan maratonia koskaan. Ikää on jo, mutta sitäkin suurempana tekijänä on mun työ, joka on fyysistä ja joka aiheuttaa aika ajoin vaivoja jotka hankaloittavat määrätietoista harjoittelua. Lisäksi on tämä luonne, jota ei ilmiselvästikään ole tehty mitään kunnianhimoista päämäärää varten. Mutta taas toisaalta, en sano etten koskaan. Jos monet tekijät sattuvat yhtäaikaa osumaan nappiin ja vielä luontevasti ja fiilispohjalta, silloin maratonkin saattaa olla vielä mahdollinen.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kaupunkiloma Bremenissä

Tehtiin reilusti pidennetyn viikonlopun mittainen reissu Bremeniin, Saksaan, koko perheen voimin. Keskiviikkoiltana lennettiin Tampereelta Bremeniin, liikennöitsijänä jo tutuksi tullut Ryanair. Lento kesti 1 h 50 min. Bremenhän sijaitsee Pohjois-Saksassa n. 80 km päässä Hampurista ja n. tunnin lentoyhteyden päässä Köpenhaminasta, joten mitenkään hirveän syvälle Euroopan ytimeen ei siis menty.


Puolin kymmenen maissa illalla saavuimme Bremeniin, ja otettiin kentältä taksi päästäksemme majoitukseen. Bremenin lentokenttä sijaitsee lähellä keskustaa, ratikallakin olisi päässyt, mutta koska kello oli jo niin paljon niin päädyimme taksiin. Majoituksena meillä toimi Booking.comin kautta varattu huoneisto jonka vuokrasi yksityinen henkilö. Taksilla siis avaimenhakupaikalle, ja siitä kävellen n. 200 m päähän huoneistoon.



Heti asunnon portilla saimme seuralaisen, joka jaksoikin moikkailla meitä koko reissun ajan. Yleensä iltaisin :)



Huoneisto olikin sitten viimeisen päälle siisti. Pölyhiukkasta tai tahraakaan ei ollut missään. Sisustus oli pelkistettyä, antiikkityylistäkin. Jos jotakuta kiinnostaa enemmänkin, tarkempia tietoja pääsee katsomaan tästä.  



"Meidän asunto" ulkoapäin.


Ei tiedetty huoneiston sijainnista etukäteen sen enempää, mutta pian selvisi että Viertel on boheemia, eläväistä, opiskelijoiden suosimaa aluetta. Ja sen kyllä huomasi samantien. Kaupassa oli vielä käytävä että saataisiin aamiaisvärkkejä (lähistöllä suurempi market aukiololla 6-24), niin jo korttelin päässä asunnolta oli suoraan sanottuna täysi meno käynnissä. Juhlivia ihmisiä, nuoria, pullojen kanssa kuljettiin ihan avoimesti, pikkuravintoloita, baareja, kebab- eli dönerpaikkoja, pizzerioita... meininki oli rentoa, ja oltiin yllättyneitä että tämähän olikin hyvä sijainti, elämää löytyy (niinkuin kaupunkilomalla pitääkin). Käytiin kuitenkin vaan pikaisesti ostoksilla ja päästiin johonkin aikaan jopa nukkumaankin.


Aamulla sitten "ihmeteltiin" enemmänkin päivänvalossa missä oikein ollaan.


Meidän "kotikatua". Rauhallista on, kulman takaa se hulina sitten pikkuhiljaa alkaa... :)


Hieman ennen reissua hoksattiin että Saksojen yhdistymispäivä osuu reissun lauantaille, jolloin kaupat ovat kiinni. Shoppailut oli siis pakko sijoittaa heti ensimmäisille päiville. Tämän päivän ohjelmana oli Waterfront ostoskeskus, joka sijaitsi kauempana ja aivan kaupungin toisella laidalla.



Käveltiin ensin keskustaan saakka (ja huomattiin että on suhteellisen lähellä, n. 1.3 km päässä "asunnoltamme"). Olisin halunnut löytää turisti-infon ostaakseni ratikkaliput sieltä, mutta ei sattunut silmään tällä kertaa. (Emme tutkineet mitenkään hirveästi mitään etukäteen)  


Ajateltiin sitten että kävellään eteenpäin, josko vaikka perille asti. Jossain vaiheessä käveltiin hieman harhaan, palattiin takaisin, löydettiin oikea ratikkalinja ja hypättiin kyytiin. Se mitä olin hieman "kammonnut" että osaankohan ostaa liput ratikasta (kukaan meistä ei ole erityisen saksankielentaitoinen), mutta kyllä se tytön kanssa pähkäilemällä vaan onnistui, ja olihan siellä se "english"-nappulakin ;-)

Kulkemisesta voisin mainita sen verran, että 4 hengen (+ 4 lapsen) päivälipuilla kuljettiin. Sellainen maksoi 15e. Yksi ratikkamatka olisi maksanut n. 2,25-2,50e.



Waterfrontiin siis päästiin ja päivä kului aika pitkään siellä. Kaikki löysivät jotakin, varsinkin tyttö Primarkista ;)



Takaisin sitten raitiovaunulla Vierteliin, ja reissun pakolliset dönerit syömään. Hyvää oli!



Viertelin "keskustaa". Ihmiset kulkivat paljon pyörillä, ja sen vaan panin merkille että järeä kunnon lukko oli joka ikisellä ;)



Kun "päivän saaliit" oli huoneistossa lajiteltu ja ihailtu, päätettiin lähteä vielä kävellen keskustaan päin, pysähdellen jos nyt kiva terassi tulisi vastaan. Ja tulihan niitä, mutta keskustaankin päästiin. Istuimme vielä joen rannassa muutamalla terassilla.



Weser-joki iltavalaistuksessa. 



Lähdimme takaisin huoneistolle ehkä yhdentoista maissa. Keskusta oli täysin autio. Niin autio, että tuli ihan outo fiilis, päivisin kun tässäkin oli niin paljon ihmisiä.



Autio keskusta ja Liebfrauenkirche.


VW-skandaali näkyi Bremenissäkin.


Perjantain ohjelmaksi meillä olikin sitten kaksi vaihtoehtoa, Joko mentäisiin käymään bussilla Hampurissa, tai sitten Ochtum Parkissa, joka on Bremenissä sijaitseva Outlet-liikkeiden keskus. Päädyimme jälkimmäiseen, kun tuntui että yhdessäkin kaupungissa on "purtavaa" tarpeeksi. Mun olo oli ollut pikkuisen flunssainen jo kauan, ja tänä päivänä sitten tuntui että flunssa on jysähtänyt kunnolla päälle. Koska illat olivat jo melko viileitä ja aamukin tuntui aika raikkaalta, päätin pukea kunnolla päälle. Neulepuseron ja päälle vielä takin. Ostettiin päiväliput taas ratikasta ja lähdettiin kävelemään Ochtum Parkia kohden, mikä sijaitsee lentokentän kupeessa. Ajatuksena oli että hypätään bussiin sitten jossain vaiheessa.



Weser-jokea päivällä.


Bremenissä oli ihan oikeaa laivaliikennettäkin, ei pelkkää turistiristeilyä.


Taas kerran oltiin lähdetty vähän soitellen sotaan. Oikeaa bussilinjaa ei löytynyt niin mentiin sellaisella joka menee edes oikeaan suuntaan. Jos ette edellisistä kuvista jo huomanneet, niin päivästä oli tulossa lämmin. Kuuma suorastaan. Ja mä olin flunssassa, lämpöisellä neulepaidalla ja takilla liikkeellä. Olo alkoi muuttua todella pistävän tukalaksi. No, saavuttiin bussilla jonkinlaiselle päätepysäkille josta olisi varmaan vaan pitänyt etsiä oikea linja, mutta oltiin kaikki niin väsyneitä ja ärtyneitä ja vissiin muutkin kuumissaan että otettiin pysäkiltä taksi perille asti. Nyt ei vaan jaksanut. Vissiin kukaan.


Ochtum Parkia.


Tyttö meni heti omille teilleen ja mies ja poikakin löysivät lisää vaatteita mutta mä en nyt jaksanut keskittyä. Ainoa minkä ostin oli, yllätys yllätys, t-paita, jonka kävin vaihtamassa mäkkärin vessassa mitä pikimmiten päälle. Johan helpotti! :D


Pikkuhiljaa jaksoin minäkin keskittyä edes jonkin verran. Niken myymälässä kävin katselemassa mitä maksaa Air Pegasukset (76e) ja Lindtin tehtaanmyymälässä ostamassa ja ihailemassa erilaisia suklaita.


"Osattiin" tulla bussilla takaisin ja taas hetkeksi huoneistoon ihailemaan tämän päivän "saaliita".




Illalla lähdettiin vielä Vierteliin "paikallisille", ja tosi idyllinen kasvisravintola oli ihan "meidän kadunristeystä" vastapäätä.



Lauantaina olikin sitten Saksojen yhdistymisen 25-juhlapäivä. Nukuttiin vähän pidempään, ja aamiaisen jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaa päin, nyt joenvartta pitkin.



Weser-stadion.


Joen vastapäisellä rannalla näytti olevan iso hiekkaranta. Täällä voisi olla kivaa kesälläkin.


Rantanäkymiä.



Tultiin joen rannalta suoraan Schnooriin, Bremenin vanhaan kaupunkiin. Se on aika pienen kokoinen, mutta kapeita kujia ja idyllisiä liikkeitä ja kahviloita kyllä riitti. 






Pikkuhiljaa siirryttiin raatihuoneen torille missä oli täysi hulina käynnissä ja melkein heti törmättiin tämmöiseen ;)


?



Ihmisiä ja juhlatunnelmaa riitti.



Tarkoitus oli tällä reissulla kerran syödä vähän fiinimminkin, ja paikaksi sitten valikoitui torin laidalla sijaitseva John Benton. Tarkoitus oli alunperin mennä oikein kynttiläillalliselle, mutta kävihän se näinkin. Saksojen yhdistymisen 25-juhlallisuuksia ja fiiliksiä oli ihan kiva seurata avoimesta ikkunasta paraatipaikalla hyvää ruokaa syöden.


Ja ruoka todellakin oli hyvää.



Suuret juhlallisuudet (ainakin pöytävarauksista päätellen) alkoivat vasta illemmalla, mutta me päätimme pikkuhiljaa kävellä takaisin Vierteliin huoneistoon. Huomenna kun olisi lähtöpäivä.



Kävelimme ensiksi jo tutuksi tullutta pääkatua, ja sitten poikkesimme sivukujille.



Tämmöinenkin löytyi. Vähän tuntui että tuossa rappusilla asui joku.


Viertelissä on paljon graffiteja. Ihan töherryksistä todellisiin taideteoksiin.










Ostertorsteinweg, Viertelin pääkatu.


Ilta kuluikin sitten pakatessa ja levätessä, onneksi flunssakin helpottui sen yhden pahimman päivän jälkeen.



Aamulla herättiin ajoissa lähtöön, huoneisto kun piti luovuttaa jo klo 10 mennessä. Ostettiin taas päivän ratikkaliput, tarkotuksena ensin ajaa keskustaan ja myöhemmin lentokentälle.



Keskustassa oli varsinainen humupäivä tänäänkin. Oltiin jo aiemmin nähty mainos että Bremenin Maraton on tänään (ja mikä häpeä, en todellakaan ennen reissua tiennyt tätä, periaatteessa olisin ehtinyt osallistua vaikka puolikkaalle! :) ja tämä olikin sitten vähän suurempi tapahtuma mitä luultiin. Torin ympäristö oli aivan täynnä juoksijoita ja katsojia, bändi soitti lavalla ja juoksijoista päätellen lähtöaikojakin oli paljon. Osa näytti juosseen, osa nähtiin juoksemassa ja jotkut eivät olleet vielä aloittaneetkaan. Huh hah hei!



Jonkin aikaa kierreltiin vielä vanhassa kaupungissa (kun siellä torilla oli aika hankala kulkea matkalaukkujen kanssa), ja ajatuksena oli syödä currywurstit jossakin. Mies sitten bongasi jonkun pienen tunnelin perältä, suurinpiirtein Bremenin pimeimmästä loukosta ruokapaikan, joka osoittautuikin tosi suureksi ja tunnelmalliseksi panimoravintolaksi. Schüttinger nimeltään. Tulipahan sitten tämäkin paikallisherkku maistettua.



Pikkuhiljaa sitten valuimme (lue: ajoimme ratikalla) lentokentälle, missä olimme tosi hyvissä ajoin. Aika kului kuitenkin hyvin kentän edessä sijaitsevassa mäkkärissä kahvitellessa ja myöhemmin koneiden tuloja ja lähtöjä ihmetellessä, kunnes koitti meidän vuoromme lähteä. Lento sujui hyvin ja ennenkuin huomasimmekaan oltiin taas täällä hieman kylmemmässä Suomessa takaisin taas!




Nyt kun reissusta on kulunut muutama päivä aikaa olen ehtinyt "pureksia" sen kunnolla läpi. Eli vähän plussia ja miinuksia:

+ Suurin plussa oli ehdottomasti huoneisto ja erityisesti sen sijainti. Kun keskustassa elämä hiljenee iltakymmenen jälkeen Viertelissä se vasta alkaa. Ja joka ilta. Ja vaikka Viertelissä bailataan joka ikinen päivä, silti huoneisto oli rauhallisen sivukadun varrella jossa meteliä ei juurikaan ollut. Huoneisto oli myöskin melkeinpä "kliinisen" siisti ja kaikki pinnat uusia. Myöskin kaikki palvelut olivat kivenheiton päässä, kymmeniä ravintoloita, kauppa, raitiovaunupysäkki jne.

+ Raatihuoneentori ja vanhakaupunki olivat mun mieleen. Nämä on niitä elementtejä mitä kaupunkilomalta kaipaan.

+ Ikea ja Primark samassa kaupungissa. Siinä tytön yksi positiivinen mielipide Bremenistä.

+ Mies piti tietynlaisesta vapaamielisyydestä. Lähes joka paikassa sai polttaa (mies on tupakoitsija, valitettavasti), myös omia juomia sai nauttia vapaasti. Juhlapäivänä joen varrella ja vanhassa kaupungissa näkyi suuria ryhmiä nuoria, joilla oli koreittain kaljaa mukana. He ilmeisesti kantoivat korit aina seuraavaan "tukikohtaan", ja siitä sitten sompailivat kuka minnekin. Ei taitaisi onnistua Suomessa?

+ Bremen tuntui turvalliselta kaupungilta, ja siltikin meno oli rentoa. Saksalaiset olivat ystävällisiä ja saatiin huippuhyvää palvelua joka paikassa, dankea kuului ihan koko ajan! :)




- Tällehän nyt ei mitään voi mutta flunssa pilasi kyllä osan reissua. Oikeastaan yhden päivän kokonaan.

- Vapaamielisyydellä on myös puolensa. Musta kyllä tuntui että graffiteja, nimenomaan niitä rumia töherryksiä oli liikaa. Ja joka paikassa. Kyllä joku hieno valkoiseksi rapattu talo on mun mielestä hienompi puhtaan valkoisena kuin töherrettynä ties millä rumilla teksteillä (ja nyt en puhu kuvagraffiteista). Myös kaikennäköistä lippusta ja lappusta oli kiinnitetty ihan joka paikkaan (ainakin Viertelissä). Eli jotenkin epäsiistiä oli, vaikka tietty se kuuluu tuon kaupunginosan luonteeseen.

- Saksan kieli, ihan kadunnimistä lähtien on vaikeaa! :) Jotenkin kesti muutaman päivän "päästä kartalle" yhtään mistään, mutta kyllä se suunnistaminen, lippujen ostaminen jne. sitten alkoi sujumaan. Asioidessa puolestaan englannilla pärjäsi n. 90% hyvin.

- Välittömästi reissun jälkeen oli fiilis että kaupunkiloma ei ole enää mun juttu, mielellään vaan vaeltamaan missä ei näe ketään koskaan missään...! :D Mutta kun päiviä kului, niin kivaahan tuolla oli ja näki taas maailmaa vähän eri kantilta mitä tässä omassa arjessa näkee. Itse asiassa haluaisin lähteä nimenomaan lentokoneella. Nyt. Heti. Johonkin. Ei mitään väliä mihin! :D





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...