torstai 17. marraskuuta 2016

Piristystä pimeään!

Vuoden pimein aika on parhaillaan menossa, mutta mun elämää on viime päivinä piristänyt hyvinkin moni asia.

Ihan konkreettisesti valoa on tuonut lumi jota tännekin vihdoin saatiin. Vaikka pahasti nyt näyttää siltä että ensilumi sulaa pois niin saahan sitä aina toivoa että sääennusteet eivät pitäisikään paikkaansa ja lumipeite säilyisi.


Tämänkaltaisia kelejä lisää kiitos! :)


Liikunnan puolella päätin juuri, että pyöräilen tästä lähtien joka viikko töihin (nythän olen pyöräillyt vain iltavuoroviikot). Yli viikon tauon jälkeen kynnys aloittaa pyöräily aina alusta uudelleen on suuri, ja suoraan sanottuna joka toinen maanantai on vtuttanut pyörällä lähteä. Ja vain ja ainoastaan sen vuoksi kun tauko välissä on ollut liian pitkä. Paljon helpompaa on pyöräillä jatkuvasti, niin siitä tulee automaattinen tapa jota ei sen enempää edes mieti. Kunhan lähtee vaan.


Työrintamalla olen tehnyt kokopäiväisesti töitä nyt vajaan kuukauden, ja kyllä olkapää tuntuu sen kestävän. Tästä olen tietenkin erittäin kiitollinen. Kiitollinen olen myös siitä että sain pysyvästi vaihdettua työni sellaiseen muotoon (ja uuteen tiimiin), missä ei pahiten olkapäätä kipeyttävillä välineillä tarvitse työtä tehdä. Samaa työtä se sinänsä edelleen on, mutta työvälineet ovat ainakin itselleni ergonomisempia. Ja työkaveritkin ovat siis kesästä lähtien olleet uusia.


Aivan "valmis" olkapää ei kuitenkaan vielä ole. Jossain lihaksessa (hauiksessa?) tuntuu edelleen kipua ja kireyttä tietyissä liikkeissä ja venytyksissä. Tätä on tuntunut koko olkapäävaivan ajan, ja pikkuhiljaa hitaasti mutta varmasti on kyllä vähenemään päin, mutta sain vielä lähetteen fysioterapeutille että tätä katsottaisiin läpi. Kerran olen käynyt ja pari kertaa vielä jäljellä. Jumppa siis jatkuu, ja tämä fysioterapeutti (on siis eri joka aiemmin on vaivaa hoitanut) oli mm. sitä mieltä että juoksu ei ole vielä ajankohtaista vaan keväällä vasta. Hiihtää sen sijaan saa ja on hyväksi, samoin kävelylenkit, sauvakävely vielä parempi. Ja "kotisaliharjoitteluhan" mulla jäi lomalla vaikka kuinka uhosin että treenaan (yllätys :-), niin nyt jatkossa gymstickjumppaa tilalle. Kunhan vaan saan itsestäni irti. Ihan rehellisesti sanottuna kokopäivätyön aloittaminen näin pitkän tauon jälkeen on tuntunut just niin raskaalle kuin ajattelinkin. Tai ei välttämättä raskaalle, mutta vuorokauden tunnit ei vaan riitä kaikkeen kun oon myös oppinut elämään "pikkusen" rennommin mitä ennen. Ei enää minuuttiaikatauluja eikä oikeastaan minkäänlaista "pakkotekemistä", vaan ajan kanssa kaikki ja silloin kun on energiaa. Nyt oon jo siinä onnellisessa pisteessä että jokapäiväinen työmatkapyöräily tuntuu varsin luonnolliselta vaihtoehdolta, joten eiköhän tämä tästä taas.


Eniten mun mieltä on kuitenkin piristänyt se, kun luulin että lomapäivät paloivat suurilta osin (sekä talvi- että kesäloma) pitkän saikun vuoksi, ja näin ei sitten ollutkaan. On nimittäin olemassa 75 päivän sääntö, jonka mukaan Kelan sairauspäivärahalle "pudottua" lomapäiviä kertyy normaalisti vielä 75 työpäivää. Ehdin aika pitkään tässä yksikseni "masistella" että KAIKKI lomat ovat PILALLA pitkän aikaa. Byääh :-D Kunnes viimein viisaan internetin kautta asia selvisi (kun vain vaivauduin asiaa googlettelemaan) ja lomalistat tosiaan vahvistivat asian. Pitäisi siis ehdottomasti aina jaksaa tutkia kaikki, ennenkuin alkaa tehdä omia (virheellisiä) johtopäätöksiä :-)


 Piristystä pimeään haen myös kasviksista ja hedelmistä. Sain työkaverilta tosihyvän reseptin terveelliseen herkutteluun ja tämä on sellainen resepti joka on pakko jakaa.


AVOKADOVANUKAS

avokadoja (itse olen käyttänyt 700 g "valmispussin")
banaani (ei ole pakollinen, toisaalta vanukkaan voi tehdä myös pelkästä banaanista)
2 todella reilua ruokalusikallista raakakaakaota (tai tummaa kaakaota)
loraus nestettä (arvioisin n. 0,5-1 dl), esim. tavallista tai mantelimaitoa.
ripaus suolaa
makeutus hunajalla tai stevialla / vaniljasokerilla (itse käytin jälkimmäisiä)

Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Hetkeksi jääkaappiin tekeytymään ja herkku on valmis nautittavaksi. Annoksia tulee 3-4. Googlettamalla löytyy erilaisia versioita. Mun mielestä tämä on sellainen ohje jota jokaisen on helppo muokata mielensä (ja jääkaapin tilanteen) mukaan. Itse lisäsin ensimmäisellä kokeilukerralla banaanin mukaan siksi, kun avokadoista osa oli pilaantunut, ja omasta mielestäni banaani ja avokado ei ole mikään huono yhdistelmä ollenkaan.   




Piti oikein tilata raakakaakaojauhetta, ja lähtihän siinä mukaan jotain muutakin. Kaakaovoita, Vogelin Hair & Nail Poweria ja puhdistuskuuri. Kaakaovoi on raakasuklaakokeilua varten. Hair & Nail juttu oli tarjouksessa ja lähinnä kynsille tuota ajattelin ja sisältää rautaakin (mistä mulla on varmaan ikuisuuspuute). Myös puhdistuskuuri oli tarjouksessa ja tuon ajattelin tehdä joskus joulun jälkeen yhdistettynä kevyempään syömiseen ja erittäin runsaaseen juomiseen. On kuulemma paastonkaltaisia vaikutuksia, ja oikeasti ajattelin että tuo voisi olla olkapäälle (ja ikuisuusjumissa oleville niskoille) hyväksi että saisi kuona-aineita pois. Mielenkiinnolla odotan kokeilua toimiiko, ja voin sitten raportoida tuntemuksia :)  



Eräs "suurempaan suunnitelmaan" sisältyvä projekti nytkähti myös eteenpäin, eli huoneen nro 2 remppaaminen. On siis meidän makuuhuone, ja kaikki pinnat menevät uusiksi lattiasta lähtien. Lattiamateriaalia on koko yläkertaan, ja tarkoitus onkin jatkaa remppaa luontevasti siten että jossain vaiheessa koko yläkerta on remontoitu.



Lattia ja katto on valmiiksi mietitty, mutta on yllättävän vaikea miettiä paneelien ja tulevan tapetin värimaailmaa. Mielessä on tietyt värit, tietty tapettikuvio ja yleensäkin visio miten huoneen näen, mutta mistähän sellaista tapettia sitten löytäisi? Ja vielä oikean värisenä? Ei ainakaan vielä ole löytynyt (nettiselailulla). Sopivia kuvioita kyllä löytyy mutta väri on väärä tai sitten toisinpäin. Ehkä pitää lähteä sitä kautta liikkeelle että menee konkreettisesti kauppoihin katsomaan mitä on tarjolla, josko sieltä löytyisi jotain muuta hyvää ideaa. Ei tää mitään helppoa ole, mutta eiköhän sitä jotain keksitä! 



Niin ja olkapäästä vielä sen verran että puristusvoima on oikeassa kädessä muutaman kilon heikompi kuin vasemmassa, vaikka normaalin kategoriaan kummankin tulokset menivät. Tämä tukee sitä, että en käytä kättä samalla tavoin kuin ennen esim. töissä, vaan korvaan vielä aika paljon voimaa vaativista liikkeistä, kurkotuksista ym. vasemmalla kädellä. Mutta silti, vaikka tällainen "puolisiipirikko" vielä olenkin, niin arki- ja työelämä sujuvat käytännössä normaalisti (Varsinkin työ on iso mittari, Jos kokopäivää pystyn tekemään niin se on paljon se, ottaen huomioon mikä työn luonne on). Eli tilanne on omaan vaatimustasoon nähden varsin hyvä ja itselleni oikeastaan riittäväkin, mutta olishan sekin hienoa jos tuosta kädestä täysin entisenveroisen saisi. Tämä on kuitenkin se suurin tekijä miksi tässä niin hyvillä mielin ja positiivisena olen ollut. Uskokaa vaan että skenaarioita tulevaisuudesta on ollut monia, alanvaihdosta tai tervehdyttyäni vähintäänkin työpaikanvaihdosta lähtien. En sano että mikään noista ei toteutuisi, mutta nyt / pian voin tehdä muutoksia omaan tahtiini jos haluan, en pakon sanelemana.

Siinä on iso ero.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Uutta

Pikku postausta mitä on tullut viime aikoina hankittua. Yleisesti olen kokenut hirveää tavaraähkyä ja turhaa on poistettu menestyksekkäästi kirpparilla, mutta on se vaan niinkin että joskus jotain uutta aina tarvitseekin.



Kuten juoksulenkkarit. New Balance 680 V2. 


 Elämäni ensimmäiset juoksulenkkarit jotka uskalsin tilata postimyynnin kautta (hinta ei tosin mikään aivan hirvittävä ollut joten uskalsin ottaa riskin :-). Alkuperäisajatuksena oli ostaa uudet Niken Air Pegasukset mutta kun kävin niitä liikkeessä kokeilemassa, malli oli muuttunut ihan totaalisesti 29:stä mitkä mulla ennestään on. Täytyi siis aloittaa lenkkareiden metsästys alusta, ja kun aikoinaan tytölle ostamani NB:t sopivat lestin puolesta hyvin niin tilailinpa sitten samaista merkkiä. Miksikään maratontossuiksi en näitä ajatellut vaan lähinnä jos nyt vaikka saisi kympin lenkit aloitettua uudelleen taas. Äkkiseltään eivät tunnu niin mukavilta ja pehmeiltä jalkaan kuin (29) Air Pegasukset, mutta koko meni aika lailla nappiin (40,5 26 cm).



Bluetooth langattomat kuulokkeet merkkiä Karrimor


Nämä on varmasti suurin jokapäiväisen arkielämän ilon tuoja. Kuuntelen musiikkia kuulokkeilla paljon, päivittäin työmatkoilla ja töissäkin (ja kaikkien liikuntasuoritusten aikana kunhan saan ne aikaiseksi taas aloittaa), ja hermot kuulokkeiden johtoihin on menneet noin 1 000 000 000 000 000 000 000 kertaa :D Paidan ulkopuolella johto on tiellä, sisäpuolella ei pysy paikoillaan vaan kuulokkeet valuu pois korvilta, puhelin taskussa (kun eipä sille oikein muutakaan helppoa ja nopeaa paikkaa ole) pyöräillessä johdot ihan järjestään hajoavat "pistokekohdasta", pukiessa ja riisuessa johdot repsottavat ties missä maassa ja niitä tulee tallottua (ja hajotettua)... lista on ihan loputon. Olen haaveillut näistä jo kauan, mutta hinta on pistänyt hanttiin (en halua maksaa 80-100e arannäköisistä "johtohärpäkkeistä", hyvin mahdollista on että saan nämäkin hajalle :-). Nyt löytyi sopivaan hintaan, 32,40e. Toivottavasti toimivat kuten pitääkin.



Päiväreppu. Karrimor Jura 35l.


Tällaisellekin tuli tarvetta kun tuota päiväretkeilyä on suunnitelmissa harrastaa enemmänkin. On oikeastaan mun rinkka (Karrimor Tryfan) minikoossa, ihan samanlainen taskujen ja ulkomuodonkin puolesta on. Painoa 850g, ei paha.




Lämmikettä


Noku halvalla sai :D Ja onhan nuo villasukat kivan värisiä, ei aina tarvi harmaita olla :)




Merinovillaa


Kaiken pahan alku ja juuri :D Sports Directistä siis kaikki ylläolevat, ja tästähän se ajatus liikkeelle lähti kun näin että siellä edullisia (miesten) merinovillapaitoja tarjolla.



Ja sitten se kamera


Panasonic Lumix DMC-FT5 tilasin jo joku aika sitten. Tämä kamera oli kompromissi monen asian suhteen. Ei parhaimmat ominaisuudet mutta ei missään nimessä huonoimmatkaan. Ja herkkuina tulivat vielä GPS ja Wi-Fi-yhteys. Ja edullinen hinta (199e). RAW-kuvankäsittelyä ei ole, mutta asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että näin aloittelijana en sellaista tarvitsekaan. Olen myös kuvaajana ja niiden tallentajana aika hätähousu enkä luultavasti jaksaisi jokaista kuvaa alkaa muokkaamaan. Ja vaikka en valokuvauksesta mitään tiedäkään olen sitä mieltä että kuvan pitäisi onnistua jo sellaisenaan, vailla mitään muokkauksia. Mun mielestä se on se oikeasti onnistunut otos :)



Ihan ensimmäisiä testikuvia, jossa keittiö näyttää aika lailla siltä miltä se tuolla hetkellä omaan silmäänkin näytti. Tämä taso riittää itselleni vallan mainiosti. Ja tällaisia kuvia ei puhelimella saa otettua.


Kameran hankinnan yhteydessä mietin (taas kerran) blogin kuvapolitiikkaa. Olisko ne kuvat järkevämpi tallentaa johonkin (Flickr?) ja tuoda sitä kautta linkkeinä? blogiin, niin olisivat korkeatasoisempia (kun tuo kamerakin on nyt parempi, heh). Ja olisiko joku oma julkinen kuvakansio kiva? Kun lukemani mukaan Blogger saattaa käsitellä kuvia huonotasoisemmiksi mitä ovat. Mietin myös olisiko nyt käyttämälleni Picasalle jokin "ammattimaisempi" vaihtoehto.

Jos totta puhutaan niin myös kuvien kopiointi huolestutti. Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisen otos on todellakin kuvaajan oma, hänen omaisuuttansa, jonka eteen on saatettu nähdä suurtakin vaivaa, kalliista kuvaamiseen tarvittavasta kalustosta puhumattakaan (en nyt puhu itsestäni). Erämaajoen aamu-usvaa kuvatakseen täytyy todellakin mennä sinne erämaahan ja olla sarastuksen aikaan hereillä. Ei auta nukkua teltassa puoleenpäivään saatikka maata kotona sohvalla! Ehkä vähän kärjistettyä mutta niin se vaan menee.

No, kopiointiin enemmän perehdyttyäni huomasin että olen tietämättäni toiminut aika "oikein". Picasa pienentää kuvat automaattisesti, ja jos tuo Blogger niiden laatua nyt vielä huonontaa, niin tuskin kukaan haluaa pieniä, vähänkin suurempana epäselviä kuvia mihinkään käyttää. Ja tulin myös siihen tulokseen että tämä ei ole valokuvausblogi, vaan kuvien tarkoitus on lähinnä tukea sitä mitä kirjoitan. Olla osana tarinaa, ei itse kohteena. Joten ainut muutos mitä tein on tuo Bloggerin automaattinen vesileima, joka nopeuttaa blogiin tuotavien kuvien käsittelyä (tai nyt voisi melkein sanoa käsittelemättömyyttä) melkoisesti. Yksinkertaisuus on siis edelleen valttia :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

Reipas retkeilyviikonloppu!

Koska kaikenlainen retkeilykuume vaivaa edelleen ja uutta kameraakin oli hinku päästä testailemaan, käytiin lauantaina päiväretkeilemässä Lauhanvuoren kansallispuistossa. Auto starttasi pihasta 8:30 aikoihin, ja reilun tunnin ajon jälkeen oltiinkin jo Aumakiven parkkipaikalla.



Ei kuitenkaan käyty Aumakiveä katsomassa vaan lähdettiin ylöspäin Kivijatalle.


Heti Kivijatan jälkeen reitin varrella oli tosi kirkkaita pikkupuroja, joiden alkulähteeksi osoittautui maan pinnalle hiekkaan purkautuva vesilähde. En ole ennen nähnyt vastaavaa. Täällä tosiaan on varmastikin juotavaksi kelpaavaa vettä vähän joka puolella.



Päiväretkille koiratkin pääsevät mukaan.














Oltiin syöty aika kevyt aamupala jo kovasti odotettiin että tultaisiin Spitaalijärvelle jossa nautittaisiin aamupala nro 2. Retkeilijöitä oli muitakin liikenteessä aika paljon, ja niin vaan kävi että Spitaalijärven keittokatoksessa oli herraseurue nauttimassa nestemäistä "aamupalaa" vaikka kello ei ollut juurikaan mitään vielä. Höh ja pöh, näyttää olevan sellainen moodi päällä että näihin törmätään jatkuvasti nyt :-)


Järven vastakkainenkin tulipaikka oli varattu (koirien vuoksi oltaisiin mieluiten keskenämme), joten poikettiin sitten polulta pois sopivalle kaatuneelle kelolle kahvia keittelemään.


Paitsi en sitten ollut ottanut murukahvia mukaan, sitä vastoin kaksi purkkia kermajauhetta kyllä oli messissä (muistin että toisessa on kahvia). Voihan kääkkä ja pari pahempaakin sanaa!! Kylmä aamupala ilman kahvia nautittiin aika jäätävissä tunnelmissa, kunnes koottiin itsemme ja lopulta jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan :-)


Seuraavana reitin varrella olikin Lauhanvuoren lintutorni johon kiivettiin koirinemme kaikkinemme.



Jos Lauhanvuori on Pohjanmaan korkein paikka ja siellä lintutorni, niin ollaankohan tässä Pohjanmaan korkeimmalla paikalla nyt? :)



Tornin jälkeen reitillä tuli nimeämätön kaivo/WC/tulipaikka, joka osoittautui vanhaksi autiotuvaksi ehkä. Pihapiirissä oli myös varastorakennusta ja saunaa, mutta kaikki paikat olivat lukossa joten ei yleiskäytössä (enää) ole. Jatkettiin siis eteenpäin.


Maasto jatkui tasaisen aurinkoisena mäntymetsänä ja leveänä polkuna, joten matka taittui varsin mukavasti eikä kauaakaan mennyt kun tultiin Kaivolammin tulipaikalle. Täällä päätettiin lounastaa. Tarkoitus oli syödä (ja syötiinkin) minigrippiin pakattua pasteriaa mikä oli vaelluksilta jäänyt yli. Ainut vaan oli että ruokia säilytettäessä bensasytytyspalojen tuoksu oli kolmen tiiviisti suljetun minigripin sekä yhden laatikon läpi tarttunut ruokaan. Ei mikään kovin mieluisa makuelämys ja mietin onko kovin terveellistäkään. Ei nyt kuitenkaan sisuskalut ainakaan heti syöpyneet rikki :-) Ruokien osalta ei nyt oikein mennyt putkeen tämä reissu.


Onneksi sää oli kuitenkin hieno (vaikkakin aika viileä ja tuulinen) ja koiratkin käyttäytyivät suhteellisen hyvin, kaikki siis ok edelleen.







Kaivolammin taukopaikkaa


Heti Kaivolammin jälkeen tuleva Ahvenlammin taukopaikka oli "lopetettu" vaikka kartalla se vielä näkyykin. Ei sitten enää pysähdytty missään vaan alkoi viimeinen etappi kohti autoa.


"Nähtävyyksistä" jäljellä oli vielä Huhtakorven lähde. Odotin jotain pientä tavallisen metsäkuopan näköistä "lätäkköä", mutta vastassahan oli oikein kunnolla soliseva suuri lähdepuroverkosto!



Vesi oli vähintään yhtä puhtaan näköistä kuin Lapissa, ellei jopa puhtaampaa. Jos tämä ei ole juomakelpoista niin mikä sitten on? Harmi kun meillä oli omat vedet mukana ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ihan ehdottomasti pitänyt tätä kokeilla nauttia. 


Lähteen ympärillä maasto oli lehtomaista ja pitkokset todella huonossa kunnossa. Pikkuhiljaa loppumatka muuttui sitten metsäteiksi joita kuljettiin ihan autolle asti.


Gepsi oli mukana koska koin matkan mittaamisen helpommaksi sillä kun myöhemmin (netti)kartalta, ja olihan siitä sitten hyötyäkin. Karttana oli pelkkä luontoon.fi:n pdf-esite alueesta mustavalkoisena, niin eihän siihen oltu edes jokaista metsätietä piirretty. Tultiin jotain karttaan merkitsemätöntä tietä "päätielle" ja olihan sen nyt ihan kiva vielä varmistua että oikeaan suuntaan kuljetaan.


Se oli semmoinen retki. 18,9 km. Kivaa väljää mäntymetsää. Puhdasta vettä. Tuulta mutta myös aurinkoa. Pientä ongelmaa eväiden kanssa. Ja koirat olivat väsyneitä!




Suunniteltiin sunnuntaiksikin vaikka ja mitä. Lähtöajatuksena kiertää eräs oman kunnan vähän pidempi vaellusreitti. Uni maistui kuitenkin sen verran hyvin että reitti vaihtyi lyhyempään.



Kyrkstigen, Tölby.






Kivaa väljää metsämaastoa oli tämäkin. Myöhemmin myös pellonviertä ja metsätietä.



Yritin harjoitella lähikuvausta kunnes huomasin että kamerahan on lemmikki-asetuksella (enkä saanut moodia vaihdetuksi, opettelua siis riittää :-)



Polun päässä oleva tulipaikka oli varsin vaatimaton joten jatkettiin polkua vielä eteenpäin pumppaamolle Laihianjoen varteen. Moottoritie meni tässä n. kilsan päässä, jos liikenteen melua ei olisi kuulunut olisi voinut kuvitella olevansa kauempanakin sivistyksestä :-)




Pentti se on aina yhtä valokuvauksellinen koira :)







Tällä kertaa oli oikein kahvimurutkin mukana, ja kiipesimme matkalla bongaamaamme hirvitorniin niistä nauttimaan.


Pentti jaksaa metsästää myyriä...


... Muru-vanhus sen sijaan hyödyntää senkin ajan lepäämiseen.





 Hyvä mieli tuli tästäkin retkestä, ja taas sitä huomasi että ihan läheltäkin voi löytää sellaisia paikkoja mitä ei ole tiennyt olevan olemassakaan :)



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Vaellusvarusteista

Koska vaelluskuume vaivaa edelleen, päätin tehdä postauksen meidän vaellusvarustuksen nykytilasta. Mikä on hyvää, mikä on ollut turhaa, mitä olisi ehkä syytä päivittää. En nyt esittele joka ikistä "kamaa", vaan niitä joihin jotain erityistä kommenttia on syntynyt.


Majoitteet, nukkuminen ja kantovälineet:


Teltta, Wild Country Hoolie 3. Tätä ei voi lähestulkoon muuta kuin kehua. Teltan rakenne on niin "läpivetävä", että kuivumisominaisuudet ovat todella hyvät. Karhunkierroksella koko päivän pussissaan kuljetettu märkä teltta kuivui valehtelematta tunnissa, jopa vajaassa. Muutama sadeyökin teltan käytölle on kertynyt, eikä koskaan ole päästänyt vettä sisään. Sisäteltta tosin on säädetty löysimmäksi mahdolliseksi jolloin tuuletusväli on suurin mahdollinen (säädin alunperin näin sen vuoksi kun säätöjen ollessa tiukemmin sisäteltan vetoketju oli tosi tiukka, ettei vaan hajoaisi mistään). Tuuletusväli on niin suuri, että rinkkojen säilyttäminenkään reunoille hieman nojaten ei ole aiheuttanut ongelmia. 

Hyvä läpivetävyys aiheuttaa kuitenkin sen, että teltta tuntuu kylmältä tuulisella säällä, kun joka nurkasta "vetää". Samoin nyt kylmemmillä ja kosteammilla säillä Karhunkierroksella tuli ensimmäisen kerran mieleen, että kolmikaarinen isolla absidilla varustettu teltta voisi olla ihan kiva. Painoa ei kuitenkaan saisi tulla lisää yhtään (tämä painaa 3.1 kg), ja sitten mennäänkin jo Hilleberg Nallon tasoisiin ratkaisuihin (joka on varmasti korkealaatuinen tuote, mutta niin on myös korkealaatuisen hintakin). Joten tämä saa luvan riittää vielä toistaiseksi, ja kyllähän se riittääkin.  



Sellaisen yksityiskohdan voisin vielä mainita, että mehän nukutaan aina teltassa väärinpäin, pää siellä matalemmassa päässä. Ensi alkuun vahingossa, mutta sitten tajuttiin että tällä tavalla rinkat mahtuvat paljon paremmin telttaan kun ovat jalkopään korkeammassa tilassa. Ja rinkkoja on alusta asti ollut kivempi pitää teltan sisällä: Absidi on vähän turhan pieni rinkoille ja kengille ja eipähän ainakaan tarvi miettiä että mikään kettu, myyrä tms. tulisi yöllä rinkkoja "kaivelemaan".



Thermarest NeoAir All Season makuualustat ovat myös osoittautuneet toimivaksi ratkaisuksi. Kylmä ei ole tullut ja tarpeeksi pehmeä on ollut. Large koon haaste on ehkä pituus (kaikissa tuvissa laverin pituus ei ole riittänyt alustalle, vaikkakaan tietenkään näitä ei ole ensisijaisesti tupakäyttöön tarkoitettu). Suurempi leveys (63 cm verrattuna regularin 51 cm) on kuitenkin vallan mukava asia. Ja se, että makuualusta on täysin suorakaiteen muotoinen, ei "muumiomalli".



Täytän makuualustat aina mukana tulleella pumpulla, näin hengitysilman kosteutta ja pöpöjä ei pääse kertymään makuualustan uumeniin.



Muita makuualustoja, Karrimat, Karrimor ja Kaira on myös kertynyt. Itsestääntäyttyvä Karrimor toimii alumiinipinnoitetun kairan kanssa kun eivät vie rullalle käärittynä ihan tuhottomasti tilaa. Tuota paksumpaa Karrimatia ei ole tullut käytettyä kuin (nuorison) festaritouhuissa. Näitä ei ehkä muutenkaan tule enää hirveästi käytettyä. Jos elukoita (koiria, tai joskus olen miettinyt jopa kissan kokeilemista, Limppu on niin älykäs ja seurallinen että voisi jopa onnistua) on mukana ja on pääsy telttaan, niin silloin hyviä vaihtoehtoja. Samoin jos Thermarestien täyttäminen alkaa joskus "nyppimään".



Itsestääntäyttyvissä Karrimoreissa (kuvassa pusseissa) en pidä muumiomuodosta. Yksistään käytettynä aina sitä kuitenkin herää jalka jossain kylmällä lattialla. Kun on ollut kaksi alustaa olenkin laittanut ne limittäin jolloin pinta on mahdollisimman neliön muotoinen.



Makuupusseihin ollaan myös oltu tyytyväisiä. Mun oma on liian pitkä, mutta pienempi koko olisi ollut 5 cm kapeampi, ja arvostan kyllä tilaa makuupussissa ettei tarvi ihan liikkumattomana "muumiona" nukkua koko yötä. Ainoa miinus siitä että päästää vähän höyheniä läpi (oli tiedossa kun makuupusseja tilasin), mutta ollaan huomattu että riippuu paljon yöasujen materiaalista tarttuuko niitä höyheniä vai ei. Sileään tekniseen kerrastoon ei tartu yhtään, fleece taas on pahin. Aamulla herää melkoisessa "höyhenpuvussa". Tuntuu että villaankaan ne ei tartu, vaan juuri tuohon fleeceen.



Makuupussien tekniset tiedot


Tyynyt ovat osoittautuneet turhiksi. Pakkaus ei ole mikään maailman pienin, ja kuitenkin itse tyyny on ainakin omaan käyttööni liian pieni ja tiivis. Melontareissuilla on käytetty, mutta omastani aion luopua.



Takki tms. tyynyliinan sisällä riittää. Siinä samalla saa kätevästi pidettyä lämpimänä puhelimen, kameran yms. Poistoon!



Silkkilakanoita kokeiltiin ensimmäisen kerran Karhunkierroksella. Huomasi aivan selvästi, missä kehon kohtaa lakana on ja missä ei, lämmitysvaikutus oli niin suuri. Nämä ei paina juuri mitään, ja makuupussin kanssa yhteensullottuna ei vie juuri tilaakaan. Ainut haittapuoli tulee olemaan kestävyys. Jos kovin kääntyilee, saumat ratkeavat hyvin helposti (yksi alku jo on) ja kankaaseenkin tulee sellaisia pieniä repeytymiä joissa neulos ei ole enää täydellistä.



Silkkilakanoita käytetään niin kauan kuin kestävät ja voi tietty korjatakin. Voisi myös selvittää mitä silkkikangas maksaa, näitä olisi ainakin mallin puolesta helppo ommella itsekin.


Ticket to the Moon päiväreppu (kuvassa yllä) on osoittautunut ihan huippuostokseksi. On käytetty Syötteellä, Monzassa ja Karhunkierroksella. Ei paljoa paina eikä vie tilaa.



Rinkoista, Karrimor Tryfan 60-70 l meillä on erilaiset käyttökokemukset. Mun mielestä rinkka istuvuuden puolesta hipoo täydellisyyttä, mies ei puolestaan ole löytänyt sopivia säätöjä (eipä ole kyllä niin hyvin jaksanut perehtyäkään, säätömahdollisuuksia tuosta löytyy monia selän pituudesta lähtien). Suuren plussan saa myös rinkan paino. Kun punnitsin, niin ilman sadesuojaa rinkka painaa 1700 g. Valmistaja on ilmoittanut rinkan painoksi 1800 g joka pitänee paikaansa. 



Kun ostin rinkat, alkasin vasta sen jälkeen vertailemaan painoa muiden valmistajien kanssa ja hämmästyin kuinka vähän nämä painavat muihin kalliimpiin merkkeihin verrattuna. Sitten mietin että no painaakohan nuo nyt niin vähän kun valmistaja ilmoittaa, mutta kun nyt viimein sain tsekattua niin kyllä ne vaan painaa. 


Joskus UKK:n jälkeen kirjoitin että saumoista kuului yksittäisiä ratkeamisen ääniä, mutta eipä ole kuulunut enää. UKK:hon mun rinkka olikin ylipakattu, mutta nyt pakkaaminen ja varusteiden määrä on optimoitunut koko ajan ja tilaa löytyy ihan kiitettävästi. Nyt pakkaamiseen on myös kehittynyt selvä ja helppo rutiini, joka toivottavasti säilyy mielessä talvenkin yli. 




Keittiö ja juomapuoli:

Vanhan keittimen rikkouduttua satsattiin pikapikaa uuteen Syötteen tulomatkalla. Tai kahteen koska halusin myös pienen varakeittimen kokemuksesta viisastuneena. Koska tiedän että kotikaupunkini valikoima on aika huono, selailin Kärkkäisen sivuilta automatkalla sopivat, jotka käytiin samantien ostamassa.  Mua on aina kiinnostanut laatu vs hinta. Tai paremminkin millä minimisummalla saan mahdollisimman laadukasta?


Pääkeittimeksi valikoitui letkullinen Pinguin Mantis (kaasun esilämmitys,  teho 3000W, paino 145g, 34,90€) ja varakeittimeksi päälle ruuvattava Pinguin Surpass Titan (teho 3500W, paino 48g tai mukana tulleen kotelon kanssa 92g, 29€). Vanhaa Retki-merkkistä keitintä en punninnut mutta kyllä nuo kaksi uutta menevät yhdessäkin paljon pienempään tilaan kuin vanha.


Nyt pidettiin ensimmäistä kertaa keitin koko ajan ruuvattuna kaasupulloon kiinni, ja kyllähän tuo kierteitä säästää kun ei tarvi edestakaisin koko ajan ruuvailla. Vähän mietin turvallisuutta mutta niin olen ymmärtänyt että tämä on yleisemminkin käytössä oleva tapa. Mantista käytettiin koko Karhunkierroksen ajan, ja ihan odotetun hyvin toimi. Titaanikeitintäkin oli tarkoitus testata, mutta kun yhdellä kaasupullolla pärjättiinkin koko reissu (vaikka lopussa luultiin että loppuu kesken, niin tippa jäi jäljelle), niin sen testaus on edessä vielä. Päälleruuvattavassa keittimessä mua epäilyttää kiikkeryys, mutta on tässä muutenkin jo oppinut ihan kantapään kautta että kun ruokaa keittää, kattilasta on oikeastaan koko ajan pidettävä kiinni.



Tässä keittiö kokonaisuudessaan: Paistinpannu ja kattila (mitkä toimivat myös lautasina kun erillisiä lautasia ei ole). kahvipannu ja keittimet. Painoa koko kokonaisuudelle 763g. Onko se sitten paljon tai vähän, en tiedä... Ennen tuntui että kahvipannu on on kunnon turhake, mutta nyt kun käytetään kattiloita lautasinakin niin aamupalalla oikeasti tarvitsee noita kaikkia. Ja mun mielestä on kiva keittää vesi aina puhtaassa astiassa.


Kattiloissa odotusarvona on, että kahvat saattavat jossain vaiheessa hajota, mutta nykyisenä minimalistina oon sitä mieltä että käytetään nuo nyt "loppuun" ja harkitaan uusien irtokahvallisten hankkimista sitten kun se on oikeasti ajankohtaista.



Aterimina käytetään tällä hetkellä teräksisiä. Kun nuo Sporkit eivät vaan kestä sitä kattiloiden "tiskaamista" mitä niillä oon harrastanut (kaksi jo hajoittanut). Terässettiin kuuluu haarukkakin, mutta toistaiseksi on jäänyt kotiin ja käyttämättä.


Taittokuksat ovat osoittautuneet mitä mainioimmaksi keksinnöksi. Ei vie tilaa eikä paina juuri mitään.


Sporkkien kestämättömyyden vuoksi huomasin tarvitsemani jonkin lastan/sekoittimen kaikenlaiseen kokkailuun (ja siihen "tiskailuun"). Muistin omistavani muovisen ohukaislastan, mitä en ole juuri koskaan kotona tarvinnut. Ajaa asiansa varsin hyvin, ja käy myös "tiskaamiseen".


Nuolijaa astioiden puhdistajana kokeilin Syötteellä, mutta ei toiminut aivan odotetunlaisesti. Ilman vartta sitä on hankala käyttää, sormetkin sotkeentuvat. Lisäksi reunojen ruuantähteitä kaapiessa ne ovat jo auttamatta jäähtyneet, jolloin a) niitä ei tee mieli syödä b) siinä on sitten kaapimessa "ongelmajätettä", jolle pitäisi tehdä jotain ja tuhlata puhdistuspyyhkeitä / wc-paperia, kun ei aina ole sopivaa pöpelikköäkään siinä käden ulottuvilla johon sen puhdistaisi.



Keittiövälinettä kaikenlaista



Juomapuolesta sen verran, että meille toimivaksi systeemiksi on osoittautunut että jos juomavettä on saatavilla runsaasti (oikea paikka ja oikea aika), 1 x 1,5l ja 1 x 0,5l pullo riittää. Jos taas veden riittävyydestä on vähänkään epäilystä, 2 kpl kumpaakin pulloa on varmempi vaihtoehto. Ja olen huomannut tekeväni mieluiten niin, että kokkailen vasta sitten kun ollaan seuraavan vedenottopaikan kohdalla tai vähintäänkin tiedetään missä se sijaitsee.


Käytettiin Karhunkierroksella ensimmäisen kerran Micropur vedenpuhdistustabletteja, ja kyllähän ne kieltämättä tuo vesiasioihin vapautta. Ei ole pakko löytää sitä kirkkainta ja solisevinta puroa, vaan järvi- ja lampivettäkin voi käyttää tarpeen vaatiessa. Tosin, eihän noita nyt ihan mielellään käytä, vaan ennemminkin pakon sanelemana /varmuutena, jos on epäilys että vesi ei ole puhdasta. Sivumakua on, ja lisäksi huomasin että enemmän nautittuna tulee samanlainen olo kuin uimahallissa kun on nielaissut vahingossa kunnon kulauksen kloorivettä. Hyi. Mutta hyvä olla varmuudeksi mukana jos vähänkään etelämpänä "seikkailee".


Kuvan toista kohdetta en vielä ole harjoituksesta huolimatta oppinut käyttämään :D Meillä on ollut useammin kuin kerran alkoholia, useimmiten minttua mukana. Ja aina se on jäänyt joko kokonaan korkkaamatta tai sitten oon yksin väkisin yhden minttukaakaon jossain välissä yrittänyt juoda (tämä pullo lähti puolillaan mukaan, toim. huom :) Ei olla kumpikaan mitään absolutisteja, mutta miestä ei kiinnosta snapsit vaelluksella yhtään, enkä kyllä itsekään niistä mitään suuria kicksejä ole saanut. Paljon kivempi on juoda nämä mintut yms. vaellusreissun jälkeen, katsella kuvia ja muistella...




Vaatetus:

Eniten parannettavaa löytyy varmaankin edelleen vaatetuksesta, tai sen laadusta. Villavaatteet kiinnostavat kovasti, ja tarkoituksena on eteenkin ohuisiin villavaatteisiin tulevaisuudessa satsata (tai pikemminkin bongata niitä tarjouksia. Muistelen esim. pari vuotta sitten Lidlissä olleen villakerrastoja tarjolla, mutta eipä ole ihan hetkeen ollut). Pahimpaan "villakuumeeseen" tein juuri kirpparikierroksen. Villavaatteita kyllä löytyi, edullisestikin, mutta mukaan tarttui vain H&M miesten villapaita (muistaakseni 80% villaa) hintaan huimat 2e. Mulla on ennestään Varustelekan villapaita jota olen käyttänyt kylminä öinä ja taukopaitana. Paidan huonoina puolina näin naiselle on armeijamaisuus ja "miesmäisyys" (vaikkakaan useimmiten kukaan miestä lukuunottamatta ei sitä mun päällä näe) ja melko suuri koko ja paino. Nyt sitten testaamaan ajaisko tuo kirpparipaita asiansa paremmin (väri ainakin on kohdillaan, viininpunainen :) ja ohuempikin kyllä on. Mutta ajan kanssa villavaatteisiin tulee varmasti satsattua enemmänkin.


Päällysvaatteisiin alkusatsattiin reilu vuosi sitten. Erätukun Grim ja Grima kuoripuvut. Valmistajan lupauksen mukaan pitäisi olla laadukkaita ja kalvon kestää mm. 30 pesukertaa. Kesällä olivat hiostavan kuumat (yllätys :-) enkä ainakaan minä oikein osannut erottaa pitääkö sadetta ja hikoilenko sisältäpäin muuten vaan. Mutta nyt syksyn reissuilla ainakin sen vähäisen sateen piti mitä satoi ja jotenkin oli sen tuntuiset että vähän kovemmallakin sateella näihin uskaltaa luottaa.


Koko asu on siis vuorillinen ja aika lämmin. T-paidan kanssa käytettäessä takki tuntuu jonkin verran epämiellyttävältä, kun hihojen polyamidi-vuori alkaa tuntumaan hetkenkään taukoillessa kylmältä ja nihkeältä paljasta ihoa vasten.


Takki on myös melko massiivinen (otettiin vielä kahdesta mahdollisesta reilumpi koko että mahtuu "kaikkea" alle), joten varatakkina tuota ei kannata raahata mukana vaan on ehdottomasti syksyn ja kylmempien ilmojen vaate ja koko ajan päällä pidettäväksi tarkoitettu. Ja koska meillä on nämä reilummat koot joiden alle mahtuu vaikka ja mitä, nämä toimisivat varmasti talvellakin.

  

Tuuletusaukot, joita löytyy sekä takista että housuista, on hyviksi havaittu. Takin hihatasku puolestaan on turha. Jos on vähänkään suurempaa sisältöä, rinkan viileke tarttuu siihen mennen tullen. 


Turhaksi hankinnaksi on osoittautunut taukotakki. Villapaita tauoilla takin alle puettuna ajaa saman asian, ja toimii miellyttävämpänä lisävaatteena myös yöllä.



Kirpparille!
                         
                                     
Jonkinlaisiin ohuempiin asuihin on varmasti vielä jossain vaiheessa satsattava. Millaisiin, minkä hintaisiin, merkkisiin, kalvollisiin vai ilman + miljoona muuta kysymystä ja tekijää, siinäpä sitä riittääkin miettimistä.


Vaelluskengistä kirjoittelin Syötteen reissun jälkeen että pohjat pikkuisen irvistelevät eivätkä kengät pidä enää vettä, pitäisi satsata uusiin. Mutta, kylläste- ja mehiläisvahakäsittelyn jälkeen Karhunkierroksella kengät hylkivät vettä varsin kiitettävästi. Olin oikein positiivisesti yllättynyt. Kengät eivät kastuneet yhtään vaikka tihkusadetta ja syksyn kosteutta kyllä oli, vaan vesi pisaroitui hienosti kengän pinnalle kadotakseen siitä kokonaan. Irvistysongelmaan kontaktiliima ei ollut paras ratkaisu (altistuttuaan tarpeeksi kosteudelle kuoriutui osittain pois), mutta viime kesänä korjailin omiani pikaliimalla ja se kyllä on siinä edelleen jäljellä. Joten fiksausta luvassa, ja näillä mennään edelleen toistaiseksi.


Ollaan siinä mielessä onnekkaita että kummallekaan meistä ei tule rakkoja kovin helposti. Nämä kengät eivät varmasti kaikkein mukavimmat jalassa ole (vähän pehmusteita, halvat ja "klohmot") mutta hyvin ollaan pärjätty. Olisiko merkitystä sillä että tehdään kummatkin seisomatyötä 8 h päivässä turvakengät jalassa. Jalat on ehkä kouliintuneet että aina kengät jalassa.


Itseäni vähän epäilytti kun olin sairaslomalla niin pitkään että mitenkähän jalat enää kestävät, kenkiä ja kävelyä. Lisäksi mokasin kesällä, onnistuin ilmeisesti polttamaan auringossa jalanpohjat. Ainakin ilmapatjalla vedessä lillumisen jälkeen päkiöistä kuoriutui hienosti nahka. Vähän olivat arat tämän jälkeen, mutta iho sileä kuin vauvan peppu :D Onneksi suurempia ongelmia ei tullut, ja äkkiä ne siitä karaistuikin uudelleen.



Katu- eiku polku-uskottavuutta on jo!





Elektroniikka:


GPS:n kanssa lähti vähän homma lapasesta. Alunperin hankin laitteen melontaan, missä se onkin osoittautunut korvaamattomaksi (ei sillä että eksyttäisiin, vaan että löydetään kaikenmaailman Pirunrännit ja muut Vaasan saariston salat). Tietysti homma luisui siihen, että laitoin vaelluksienkin vesi- tai taukopaikkoja sinne muistiin (ja näistä olikin hyötyä väsyneenä, tai kun lähdettiin vahingossa risteyksestä väärään suuntaan). Tänä kesänä havahduin siihen että UKK-puiston vaellusta suunnitellessani tulin näpytelleeksi kahden eri reitin joka ikisen tauko- ja tulipaikan laitteen muistiin.


Kunnes...


Ajattelin tyhjentää turhat jälkilokit pois (niitäkin tuli tallennettua jos jonkinlaista). Meni sitten laitteen käsitteet hetkellisesti sekaisin, ja tyhjensin myös kaikki reittipisteet. Hupsista! Sinne meni kertaheitolla satojen reittipisteiden koordinaatit joita olin antaumuksella numero kerrallaan näpytellyt. Montako tuntia olin tähän tuhlannut, en viitsi edes laskea. Melonnan koordinaateissa (joita oli paljon) on myös se haaste, että mies meni viime kesänä hukkaamaan melontakartan toisen osan, eikä uusia karttoja ole enää saatavilla. Saahan sen kartan ja koordinaatit netistäkin näkyville, mutta aika tihrustamista on eikä mun kone tahdo jaksaa ladata niin isoa tiedostoa.


No, kun gepsi oli tyhjä oli aika miettiä koko laitteen tarkoitusta ja aloittaa ikäänkuin alusta uudelleen. Melonnassa käyttö on oikeasti tarpeellista, mutta vaelluksessa laitteen tarkoitus on olla pelkkänä tukena, ei itseistarkoituksena. Silti niitä reittejä tuntui olevan tärkeä tallentaa, että näkee kilsat ja sen kun siihen näytölle päivien edetessä piirtyy hieno rengasreitti, joka kulkee kaikkien tallentamieni reittpisteiden kautta. Oikeasti, miksi? Kilsat voi laskea myöhemminkin kartasta, ainakin suurinpiirtein. Ja ennenkaikkea haluan luonnossa pitää kaiken elektroniikan ihan minimissä.


Nyt gepsissä on muistissa ainoastaan tärkeimmät ja kriittisimmät taukopaikat. Syötteellä vielä tallensin reitin mutta Karhunkierroksella meni pieleen kun eräs aamu unohdin laittaa laitteen päälle ja sitten vielä paristokin loppui huomaamatta kesken kaiken. Ja parempi niin olikin. Yritän tästä lähtien muistaa gepsin alkuperäisen tarkoituksen. Melontaan ja tarpeen niin vaatiessa muuhunkin. Ja silloin kun tarve on, laite on pelkkä apuväline.



Hieman ristiriitainen kapistus


Kamera. Vielä ennen ajattelin, että en koskaan enää tule tarvitsemaan kameraa, koska haluan pitää kaiken mahdollisimman helppona ja yksinkertaisena ja puhelin ajaa vallan mainiosti kameran aseman. Kunnes kuvioihin tuli vaellus. Ja puhelin-, turvallisuus- ja akkukysymykset.


Tajusin nopeasti, että vaelluksella on varsin kätevää jos puhelin ja kamera ovat erilllisiä asioita. Puhelimen akku ei kulu kuvaamiseen. Jos ei ole kenttää, puhelinta voi pitää huoletta kiinni (ja akku säästyy kunnes kenttää on). Lisäksi kameralla saa laadukkaampia kuvia. Ja kun on monta erillistä laitetta (esim. 2 puhelinta ja 1 kamera), jonkin mahdollisesti rikkoutuessa on vielä vaihtoehtoisia laitteita jäljellä ilman että ollaan heti ihan "nesteessä".


Meillä on ollut vaihtelevassa omistuksessa yksi "rupukamera" jota on käytetty festareilla ja vaikka missä. Kamerassa on sinänsä hyvät ominaisuudet, mutta osumaa on vuosien varrella tullut. Mikrofonissa häikkää (vaikka äänittääkin normaalisti) ja näyttö rakeinen (vaikka kuvista tulee normaalilaatuisia). Viimeinen pisara oli suokylpy jonka tämä onneton laite sai Karhunkierroksella.  



Kovan onnen kamera


Kamera ei ehkä koskaan tule entisellensä (testailut vielä kesken) mutta armoton kamerakuume tästä hässäkästä tuli. Aika nopeasti oli selvää mitä vaelluksella käytettävältä kameralta haluan:


1. Vedenpitävyys ja yleinen kestävyys (ei liene yllätys :)
2. Hyvä kuvanlaatu (tarpeeksi pikseleitä, vaikka kai kaikissa nykyään on)
3. Mahdollisimman hyvä zoom, kuvailen ennemmin maisemia kuin mitään makrojuttuja
4. Hyvästä hämäräkuvalaadustakaan ei haittaakaan olisi...


Ja tämä kaikki pitäisi tietysti saada mahdollisimman edullisesti...


Aika äkkiä selvisi että veden- ja iskunkestäviä kameroita on varsin suppeasti tarjolla (verrattuna koko digikameratarjontaan), ja ominaisuuksissa eteenkin zoomista joutuisin tinkimään. Tarkempi tutkiskelu osoitti myös että hyvät hämäräkuvausominaisuudet (pieni aukon koko) ja hyvä zoom kumoavat toisensa (kumpaakin ei voi olla samassa, se on joko tai).


Valokuvaaminen, käsitteet yms alkoivat kertaheitolla kiinnostamaan enemmän (kameroihin perehtyessä oli pakko opiskella edes joitakin peruskäsitteitä että tietäisin mitä haluamani asiat kameralta vaativat), ja olenkin vakaasti päättänyt opetella kuvaamista enemmän. Peruskäsitteet, mikä vaikuttaa mihinkin (vähän tuntuu siltä että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kääk :-), testaamista uudella kameralla, tarkoituksena löytää itse sen puutteet (vaikka googlettanutkin olen ja tiedän sitä kautta) ja mahdollisesti millä muilla säädöillä niitä voi korjata, ja sitten sen jälkeen voi alata pohtimaan mikä olisi parempi kamera ja kaikki alkaa taas alusta... :)


Eilen on haettu kamera postista ja jossain vaiheessa pukkaa varmaan postausta aparaatista!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Karhunkierros - astetta enemmän haastetta

Prologi: Vaellusharrastuksen alettua meille on ollut alusta asti selvää, että Karhunkierrokselle on jossain vaiheessa mentävä. Onhan se vanha ja legendaarinen reitti, jonka vähintäänkin nimeltä tietää aivan jokainen. Ja onpa tuota reittiä aloittelijoillekin sopivaksi mainittu. Ehkä näistä kaikista syistä johtuen ainakin minulla oli reittiä kohtaan suuria ennakkoluuloja. "Turistireitti". "Ruuhkainen". "Aloittelijoille sopiva, siis helppo. Onkohan liiankin heppoisa vaikka maisemat ovatkin komeat?"

Voin todeta että sanat "turistireitti" ja "ruuhkainen" pitivät ainakin jossakin osin paikkaansa. Mutta "helppo", "heppoisa"? Ei todellakaan. "Aloittelijoille sopiva?" Suunnistamisen puolesta kyllä, reitti on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ole. Mutta siihen se sitten jääkin, ainakin meidän mielestä. Ja tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieliin että asumme Pohjanmaalla, joten olemme tottuneet aakeeseen laakeeseen maisemaan. Ei laaksoa ei kukkulaa...



Lähdettiin maanantaina ajelemaan kotoa tasan kello kuusi aamulla. Klo 14:50 täytyisi olla valmiina hyppäämään koulubussin kyytiin Rukakylässä, ja Oulussakin piti koukata keskustassa hakemassa vedenpuhdistustabletteja kun täällä kotikaupungissa ne ainakin päivystävässä apteekissa olivat loppu. Luontoon.fi-sivuilla oli oikein erikseen mainittu että juuri nyt vedet saattavat olla epäpuhtaita kun on satanut niin paljon. Tämä lisättynä "turistikohteeseen" missä mahdollisesti paljon ihmisiä, niin päätettiin turvautua joko tabuihin tai sitten 5 min keittämiseen/kypsentämiseen jos tuvilla tulisi mahdollisuus. Omilla kaasuilla ei lähdettäisi joka kerta viittä minuuttia keittämään (yleensäkin meillä tapana kypsentää kaikkea ihan minimi ja kahvivedetkin ehtivät just ja just poreilla), olisi suoranaista kaasun tuhlausta ja sitten saisi jo riittävyyttäkin alata ressaamaan.

   

Oltiin hyvissä ajoin perillä ja rauhassa ehdittiin vaihtaa kamppeet ja järjestellä jäljellejäävät tavarat autoon. Hieman siinä sataa tihuutti Rukakylässä pyöriessä eikä oikein ketään näkynytkään missään. 


Siinä oli sitten hyvin aikaa syödä Pitäjän Pirtissä viimeiset munkkirinkulat hetkeen. Tuttuja rinkuloita laskettelureissuilta ja aivan samanmoisia olivat edelleen! Kun siinä oli aikaa miettiä niin hieman sade mietitytti, kuinka varusteet ja ennenkaikkea kengät pitävät vettä...


Pikkubussi olikin sitten lähes täynnä vaeltajia. Talvijärveltä koululta kyytiin tuli vielä yläasteikäisiä (erittäin hyvin käyttäytyviä) nuoria, ja sitten matka jatkui kohti Ristikalliota.


Oltiin siis päätetty aloittaa Ristikalliolta, kun se on vanha ja alkuperäinen Karhunkierros. Päiväretkellä koukattaisiin katsomassa Oulangan kanjoni, ja niin nähtävyyksistä ainoastaan Rupakivi jäisi näkemättä.



Meidän lisäksi ainoastaan yksi seurue jäi Ristikalliolla pois, kaikki muut jatkoivat Hautajärvelle.


Ei montaakaan sataa metriä ehditty kävellä kun Poroja!!! Sadekin oli sopivasti lakannut bussimatkan aikana, joten fiilikset alkoivat ihan nousemaan.


Vanhan Karhunkierroksen kilometritietoja. 


Ensimmäinen nähtävyys, Ristikallio tuli vastaan nopeasti. Ja vitsit kun se olikin jyrkkä! Pitkän automatkan vuoksi ei oltu juotu mitenkään hirveästi, rinkat toivat tasapainoon oman haasteensa, lisäksi myös tottumattomuutta korkeiden paikkojen suhteen niin ei todellakaan menty mitenkään lähelle reunaa.


Tämän kuvan konttasin ottamaan, haha :D


Heti jyrkänteen jälkeen tulikin Ristikallion autiotupa. Paikka ei ollut kovin suuri ja kolme retkuetta jäämässä yöksi, joten juotiin kaakaot kera tumman Geishan ja jatkettiin matkaa.



Pian Ristikallion jälkeen tuli jo ensimmäinen riippusilta.


Ja sitten oltiinkin jo Puikkokämpällä. Kämppä on merkitty karttaan päivätuvaksi, mutta kyllä siellä pitkät laverit oli kun on entinen tukkikämppä. Mietittiin jonkin aikaa yövyttäisiinkö täällä kun edessäpäinkin voisi olla ruuhkaa, mutta tulisijan puuttuminen ja hiiret? (mies näki että joku elukka kiipesi ulkoa katonrajaan) saivat jatkamaan. Vaikutti jotenkin vähän kolholta kun ei edes tulisijaa, ja voin vain kuvitella miten hiiret hyppelisivät makuupussin päällä ja jokapaikassa yöllä :-) 


Jossain Puikkokämpän ja Taivalkönkään välillä tiputin kameran suoveteen. Vähän jouduttiin pitämään kiirettä kun hämärä painoi päälle, ja kiireesti aina kaivelin kameraa reisitaskusta kuvien ottoa vasten. Taskun tarrakiinnitys, siihen takertuva kameran nailonhihna ja hieman kohmeiset kädet, ei siihen muuta tarvittu. Koko loppureissun ajan kamera joko toimi moitteettomasti, herjasi muistikorttia tai herjasi akun varausta. Lisäksi näyttö näkyi välillä harmaana. Kuivattelin yöt kameraa avattuna ja purettuna makuupussissa ja tyynyliinassa, ja osittain tämä auttoikin. Yleensä jonkin aikaa kun kameran aina aamulla otti käyttöön.


Alkoi jo hämärtää kun saavuttiin Taivalkonkään autiotuvalle, joka sijaitsi Hautajärven ja Ristikallion polkujen risteyskohdassa. Arvelin että on ruuhkaa ja oikeassa olin. 3-4 retkuetta oli jo tuvassa, joten päätettiin yöpyä teltassa ja kiivettiin ylös tuvan "leirintäalueelle".


No joo, ajattelin siis ensin jos jättäisin kameran lämpimään tupaan kuivumaan (ilman akkua ja muistikorttia) mutta en sitten jaksanut sitä sinne ripustella, varmaan olisi aiheuttanut ihmetystä yhdelle jos toiselle vaeltajalle. Muutenkin jotenkin ajattelin että itse tässä on nyt pärjättävä ja virheet paikattava. Telttaolosuhteissa.



Tuvan telttailualue oli hienolla paikalla ylhäällä joentörmällä. Hyviä telttapaikkoja oli paljon eikä juuri muita telttailijoita kuin me.


Leiriydyttiin vähän syrjempään aika lähelle joentörmää/jyrkännettä.


Ehti tulla melko pimeä ennekuin saatiin leiriydyttyä ja syötyä, ja olisihan se aika säätämistä jos kaikki se pitäisi pimeässä tehdä. Otsalamput kyllä olivat mukana mutta kuitenkin..





Tiistaina herättiin vasta ysiltä. Aamupuurot, kiisselit ja leivät nassuun, koottiin kaikki valmiiksi mutta jätettiin teltta pystyyn ja rinkat sinne, päiväreppuun vettä, keitin, kahvia ja suklaata, ja lähdettiin kohti Savilammen autiotupaa ja Oulangan kanjonia.


On sitä tälle kesälle Lapinkin puolella käyty :D


Oulangan kanjonilla käytiin varmaan vaan siinä alkupuolella, sitten riippusillan yli Savilammen tuvalle tauolle. Täällä olikin paljon porukkaa, kun P-paikka ja luontopolukin. Päiväretkeilijöitä riitti.



Palattiin takaisin, koottiin teltta ja lähdettiin liikkeelle. Kello oli tässä vaiheessa vaikka ja mitä, haluttiin vaan päästä äkkiä eteenpäin että edes johonkin tänään päästäisiin.


Näkymää Taivalkönkään telttailualueelta.


Kuin myös. Pian jatkettaisiin tuosta riippusiltaa eteenpäin.


Taivalkönkään tupa on hieno kokonaisuus. veden äärellä, riippusillan ja portaiden ympäröimänä.





Taivalköngäs


Kuin myös


Ja vielä. Riippusiltoja oli kaksin kappalein.


Lounas oli edelleen syömättä ja niinpä jäätiin vaan polun varrelle sopiville kiville ja kelopuille kokkailemaan. Nuudeleita salamilla, valmistusaika max 5 min.


 Saavuttiin Runsulammen tulipaikalle joka oli niin hienolla paikalla joen varrella että päätettiin jäädä tänne yöksi. Kulku ei tänään oikein maistunut joten mitä sitä turhaan itseään rääkkäämään. Ja pitäähän näillä reissuilla rentoutuakin. Telttapaikkoja oli alhaalla tulipaikan lähellä ja ylhäällä kalliolla joentörmällä, päätettiin leiriytyä jälleen ylös.


Teltta oli ollut aamusta kostea, ja jostain syystä ei alettu sisätelttaa irrottamaan eikä muutenkaan mitään putsailemaan. Kun pystytettiin teltta, oli sekä sisä- että ulkoteltta märät ja järkytyksekseni kaikki roskatkin suurinpiirtein ennen niin vitivalkoisessa katossa kiinni! Kun teltan antoi hieman kuivahtaa, sain roskatkin pois katosta ja teltasta kokonaan. Loppujen lopuksi teltta ei ollut yhtään märkä enää illalla, vaan kuivui siinä pystyssä ollessaan ihan muutamassa tunnissa.



Kun leiriytyminen oli suoritettu oli aikaa ihan olla vaan, tutkia karttaa ja ihailla maisemia.


Täällä syötiin toinen vaelluksen parhaista aterioista, quesadillat: kaksi tortillalättyä per henkilö, neljä paksua viipaletta goudajuustoa per henkilö, puoli pakettia (75g) serranokinkkua per henkilö. Täytteet lätynpuolikkaaseen ja taitetaan lätty kahtia. Paistetaan pannulla voissa max minuutti per puoli, niin että juusto juuri sulaa. Avataan lättyä hieman, lisätään ketsuppia (Hesen annosketsupit hyviä) ja paahdettua sipulirouhetta. Syödään! Täytteitä voi vaihdella mielen mukaan, tämä yhdistelmä ainakin toimi ja ainekset mahtuivat hyvin rinkkaankin.


Joentörmää menee ylös polku...


...telttapaikoille. Olisi ollut vielä korkeammallakin tasolla paikka, mutta tämä toiseksi korkein riitti meille :) Telttailijoita tai yöpyjiä ei ollut muita kuin me. Alkoi tuntumaan että väki hakeutui tuville.


Vähän alkoi mietityttämään se, että aika on kuitenkin rajallinen (jos ei muun niin peseytymisen suhteen, mahdollisuutta sen suorittamiseen kunnolla kun ei ole). Niinpä päätettiin seuraavana päivänä kulkea kunnon siivu ja laitettiin kello herättämään jo kuudelta. Tämä ei niin pahasti kirpaise kun olettaisi, koska pimeä tulee jo kasin jälkeen, niin mitäpä muuta sitä tekee kun alkaa nukkumaan.





Jos herääminen kirpaisi niin aamu-usvainen joki kyllä paikkasi tilannetta.


Hienoa on


Päästiin kasin jälkeen liikenteeseen. Tarkoituksena mennä ensin Oulangan luontokeskukselle kahville, täyttämään vesipullot ja ostamaan se jääkaappimagneetti.



Maasto on helppokulkuista ja pian ollaankin Oulangan leirintäalueen tuntumassa.


Tässä onkin vähän isompi silta. Ja vielä remontin alla.


Kameran huoltokin jatkui luontokeskuksella ja käytin häikäilemättä hyväkseni pöydän vieressä olevia pattereita.


Ja sitten matka jatkui taas. Täällä luontokeskuksellakin on paljon retkeilijöitä, niin päivä- kuin puisiakin.


Kuljimme lähes letkassa päiväretkeilijäiden kanssa Kiutakönkäälle. Onhan se komia köngäs!



Nyt jos koskaan tämä teksti on ajankohtainen. Pohjoista Suomeahan ollaan suorastaan hukuttamassa kaivoshankkeisiin.







Matka jatkui Oulanganjoen jokitörmää pitkin komeissa maisemissa. Tänään on tarkoitus kulkea Kulmakkopuron tulipaikalle tai jopa Jussinkämpän autiotuvalle saakka. Eikä ole valittamista, aurinkokin paistoi ensimmäisten puolipilvisten päivien jälkeen.





Melojiakin näkyi. Kuten olin lukenut, Oulankajoki näytti juuri niin helpolta ja "rauhalliselta" joelta kun annettiin ymmärtääkin.


Maasto oli helppokulkuista.


Isoja hiekkatörmiä näkyi paljon.


Matkan varrella oleva Ansakämppä osoittautui melko uudeksi ja siistiksi tuvaksi. Täällä kokattiin sitten reissun huonoin ateria, katkarapukeitto fetalla ja paprikalla. Tuli liian litkua kun laitoin liikaa nestettä. Eikä nuo valmiskeitot nyt muutenkaan niin hääviltä maistu. 


Hyväkuntoinen "hiekkatörmämaasto" jatkui aina Kulmakkopurolle saakka.


Reissun puolivälikin saavutettiin tällä etapilla.


Kulmakkopurolla oli paljon porukkaa ja päätettiin pitää vain pieni tauko ja jatkaa Jussinkämpälle saakka. Viimeinen etappi olikin sitten aikamoista juurakkoa (ja esimakua tulevasta), jossain vaiheessa aurinkokin väistyi ja jopa sataa tihuutti pikkuisen.


Jussinkämpälle oli jo retkueita saapunut useampi kappale, joista kaikki yöpyivät tuvalla tai kodassa. Kämpän takana oli hyvin telttapaikkoja ja pystytettiin teltta sinne. Teltta oli edelleen kokonaisena pakattu telttapussiin ja taas hyvin märkä (oltiin joko väsyneitä, tyhmiä tai kiireisiä aamulla, tai sekäettä kaikkia, mutta ei vaan tänäänkään leikannut). Pyyhin pikkupyyhkeellä lattiaa ja kas, parin minuutin päästä se oli kuiva, vaikka ulkona välillä tihuuttikin ja oli muutenkin kosteaa. Levitettiin makuualustat ja -pussit ja mentiin tuvan kuistille kokkailemaan. Yllätys oli suuri, kun syötyämme palattiin teltalle ja teltta oli jälleen niin kuiva, mitä se tällaisissa olosuhteissa voi olla!


Hämärä tuli jo samantien, joten iltatoimien jälkeen ei muuta kuin unten maille. Pari ensimmäistä yötä oli ollut kylmempää, nyt ihan selkeästi lämpimämpää kun yöllä aina satelikin välillä. Tuli jopa kuuma. Se jäi mieleen että sade ehkä herätti, mutta myös sen ropinaan oli miellyttävää nukahtaa aina uudelleen.





Jussinkämppä aamulla. Oltiin melkein viimeinen retkue joka sieltä lähti, sateen vuoksi ei pidetty kiirettä aamulla vaan odotettiin rauhassa että se loppui. Nyt tajuttiin myös pakata sisäteltta rinkkaan ja vain ulkoteltta telttapussiin. Vaikka tuo teltta onkin lähes yliluonnollisen nopea kuivumaan, niin turhaa stressiä on aina syytä välttää.


Samanlainen 60 vuotta vaeltajien kenkien kuluttama juurakkopolku jatkui, kunnes saavuttiin Kitkajoen varteen. Polku kulki aivan vuolaasti virtaavan joen viertä ja oli paikoin melko hidaskulkuinen. Ja kuten olin lukenut, Kitkajoki vaikuttikin paljon haastavammalta eikä missään tapauksessa sopisi meille (eikä muillekaan aloittelijamelojille :-)


Maisemat kuitenkin olivat hienot, suorastaan upeat! Kitkajoen varrella oli myös lukuisia tulipaikkoja ja laavuja eikä juurikaan taukoilijoita. Täällä olisi voinut varmasti yöpyäkin täysin omassa rauhassa.


Kartasta on jotenkin vaikea nähdä Harrisuvannon laavun tarkkaa paikkaa (voisi tulkita niinkin että on  jo aiemmin ennen Pienelle Karhunkierrokselle tulevaa risteyttä), mutta lopulta oltiin perillä. Tämä oli iso taukopaikka, ja kun on Pienen karhunkierroksen varrella oli siellä saapuessamme aikamoinen kuhina. Sopivasti kuitenkin itse laavulta oli lähdössä porukka pois ja päästiin "valmiiden tulien ääreen" kokkailemaan, tosin keittimellä. Siinä syödessämme porukkaa pikkuhiljaa lähti, kunnes huomattiin olevamme ainoita koko taukopaikalla. Pian kuitenkin saatiin seuraa vanhemmista naispäiväretkeilijöistä jotka kovin kyselivät kaikkea vaeltamisesta. Saatiin kuulla olevamme reippaita :)


Juurakoiden ja joentörmäryteikköjen jälkeen oli kiva kulkea Pikkukarhunkierroksen hyvinhoidetuilla sorareiteillä. Ja olivat maisematkin edelleen hienot :) Portaita ja ylämäkiä riitti koko tämän päivän alkuosuudelle ihan kiitettävästi.


Pian saavuttiinkin Siilastuvalle joka sijaitsee Jyrävän putouksen luona. Jyrävälläkin oli "porukkaa kuin pipoa", ja kun ilta oli vielä nuori, päätettiin jatkaa Puurosuon laavulle asti.

Jyrävän jälkeisiä maisemia. Joentörmällä kuljettiin taas.


Kunnes oli aika kääntyä alaspäin. Polku onneksi oli helppokulkuista hiekkamaata, ja jopa metsäautoteitä kuljettiin pikku pätkiä. Sopi vallan hyvin. Vaikka aikaa olikin, niin ei ihan rajattomasti. Ja leiritymistouhut on paljon kivempi tehdä päivänvalossa. Vähän jännitettiin että onkohan Puurosuollakin porukkaa ja millainen paikka kyseessä (kaikki tulipaikat eivät vaikuttaneet niin houkuttelevilta).


Tällä pätkällä hakkuualueella törmättiin myös kunnon porolaumaan. Isoon. Ja läheltä. Iso lauma meni suoraan nenän edestä polun poikki, kunnes huomattiin että puolet laumasta oli jäänyt vielä toiselle puolelle. Siinä sitten vilkuiltiin loppulauman kanssa puolin ja toisin ensin menneen lauman johtajan tarkkaillessa valppaana, kumpi menee eka. Me mentiin.


Puurosuon laavu osoittautui tyhjäksi, ja varsin kivalla paikalla olevalle kahden laavun rykelmäksi. Katsoin pienempää laavua heti sillä silmällä että nyt kyllä nukutaan tuossa. Ja niin nukuttiinkin sitten elämämme ensimmäinen laavuyö. Olen pitänyt laavuja aina jotenkin "kolhoina", mutta mitä pienempi, sen kodikkaampi (ja ehkä lämpimämpikin). Ja äkkiäkös siitä tuli varsin viihtyisä kun pääsi leiriytymään. Täällä päätettiin myös että kuljetaan huomenna Rukakylälle asti ja ollaan viimeinen yö Rukalla lakanoiden välissä. Modernina vaeltajana varasin sitten matkapuhelimella internetin kautta meille majoituksen :-)




Jälleen oli kello herättämässä kuudelta, ja päästiin ennätysajoissa lähtemään klo 7:20. Yleensä jos leipää ja värkkejä on jäljellä en jaksa enää viimeisenä aamuna keitellä puuroa. Niin oli nytkin.



Aamulla on varsin hienoa kulkea. Ilma on raikasta ja happipitoista ja eläimiäkin on mahdollisuus bongata paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Nyt kuitenkin bongattiin vaan ilmeisesti sama porolauma mikä nähtiin jo illalla.


Pian saavuttiinkin Porontimajoen autiotuvalle mikä osoittautui aivan huikeaksi paikaksi! Vanha tupa (ilmeisesti vanha mylly, rakennettu v. 1854 tai jotain, luki ainakin hirsissä ja ovikin oli sellainen matala) sijaitsi suoraan veden päällä ja uudempi sitten vastapäätä. Oli keittokatokset ja kaikki. Eikä ketään paikalla, vaikka ysin maissa jo oltiin täällä. Mies keitti kahvit, minä vaihtelin vaatteita mm. riisumalla vaellusasun alle jättämäni yökerraston pois (viimeisenä päivänä ei enää väliä, eikä nyt huvittanut palella aamulla yhtään, ei edes siihen alkuun) ja ihasteltiin paikkaa.


Porontimajoen silta. Matkan varrelta ottamamme vesi oli melko ruskeaa mutta täällä aivan kirkasta. Ei varmaan tarvitse mainita että vaihdettiin vedet puhtaampaan. Melko tunnollisesti käytettiin vedenpuhdistutabletteja koko reissun ajan, paitsi annostus oli vähän lievempää mitä ohjeissa oli (1 tabu per litra suositus, 1 tabu per hieman vajaa 1,5l pullo toteutettiin). Kerran pari myös juotiin suoraan pikkupuroista täysin kirkasta vettä, eikä niistä mitään tullut. Käytettiin "kloorivettä" myös ruuanvalmistukseen omalla keittimellä niin ei tarvinnut keittää sitä suositeltua viittä minuuttia.


Matka jatkui aina seuraavalle laavulle Isolle Kuikkalammelle saakka. Tämä pätkä oli helpppokulkuista mutta tylsää. Hakkuita ja metsäautoteitä. Jotkin kohdat näyttivät jopa sellaisilta, että ennen oli mennyt polku, nyt tie. Kaivosta varten valmiiksi tehty, tuli vaan heti mieleen. Tiedä sitten...



Mutta oli toki hienoja maisemiakin.

Välillä näytti ihan Lapiltakin!


Kuikkalammen laavu oli aika tylsällä paikalla, lähes tien varressa. Ehdittiin juuri syödä kun paikalle tuli vanhempi pariskunta. Heidän kanssaan juteltiin tovi jos toinenkin. Saatiin kuulla että laavu on ollut ennen tien vieressä, ja edessä tulevalle Konttaiselle on kova nousu. Paikalle saapui vielä kierroksen juuri vaeltanut pariskunta joka vakuutteli Konttaisesta samaa. Mutta on siellä ne köydet, onneksi. Sanoivat. Kun kerta rinkan kanssa menee.


Tuota... nyt alkoi vähän mietityttämään. Oltiin kuljettu 20 km (hieman yli tai ali) edellisinä päivinä, nousuja oli ollut niissäkin jo ja jalat olivat aika tönkkönä. Olin sanonut miehelle (kun olin lukenut kokemuksia), että viimeinen pätkä on raskas. Kannattaako rohmuta viimeisellekin päivälle yli 20 km? Mies meinasi että ei sen raskaampaa voi (enää) olla kun Jussinkämppä - Puurosuo-pätkäkään, jossa myös portaita ja nousuja riitti. Kuinka väärässä hän olikaan...


Siellä se näkyy. Konttainen. Ajattelin että joo se reitti menee varmaan tuota oikeaa laitaa pitkin jos kerta köydet ja kaikki. Ei onneksi mennyt.


Ja lähempänä. Pian sitä kiivettäisiin.


Ja huipulla! Olin odottanut jotain kauheaa köysiviritelmää lähes pystysuoraa kalliota pitkin (ja kuinka tän olkapään kanssa selviäisin?!), mutta ihan siististi rappusia pitkin kiivettiin. Ei ollenkaan paha.


Tiesin kyllä että ei se siinä vielä ollut. Konttaiselta laskeutuessa lähti heti uusi nousu Valtavaaralle, ja tämä oli se pahin.



Ei riitä että nouset kertaalleen.


Eikä toistamiseen.. Eikä kolmannenkaan kerran. Välissä aina tietysti laskut.


Maisemat kieltämättä olivat upeat.


Vaan edelleen täytyi nousta.


Ja vielä. Että päästäisiin Valtavaaran päivätuvalle jota myös Palovartijan tuvaksi kutsuttiin.


Tällä pätkällä tuli kaikkiaan kuusi "köysikköä", eli jyrkimpiä kohtia mihin oli viritetty "köysikaide" avuksi. Ei nämä niin pahoja olleet, riitti että yhdellä kädellä piti kiinni. Pahin oli ensimmäinen jyrkkä rinne missä ei ollut köyttä. En luottanut enää täysin jalkoihini jos piti vähänkin korkeammalle nostaa, vaan kokeilin avittaa nousua käsillä. Tämä oli virhe. Rinkka vei painopisteen niin eteen, etten sitten uskaltanut nousta jaloilleni kesken kaiken etten horjahtaisi taaksepäin. Tämä tuntui mun mielestä oikeasti hieman vaaralliselta. Fyysisesti valmiiksi väsyneenä, ja vielä rinkan kanssa, joutui oikeasti miettimään, miten jalkansa asettaa.


"Tää reitti sopii parhaiten jollekin kaksmetriselle tyypille jolla on sääret kuin hirvellä. Mä oon ihan vastakohta, lyhyt ja paksujalkainen. Ei oo mun juttu."

"Kukahan sadisti tän reitin on suunnitellut? Tai masokisti jos itsekin tykkää sitä kulkea."

"Ei mun tarvisi huiputtaa joka ikistä vaaraa, riittäis kyllä vähempikin!"


Tämmöisiä siinä tuli huudeltua kun miehen perässä yritin rämpiä. Ja mikä kummaa, ennen on ollut niin päin että mä olen mennyt ja mies ei tahdo jaksaa mutta nyt oli näköjään toisinpäin. Janotti (join kyllä), huippasi, jokin (ehkä kloorivesi) pyöri vatsassa, olo oli kaikin puolin "ärsyttävä".



Mutta niin vaan lopuksi oltiin Palovartijan tuvalla!


Katsottiin jo kauempaa että mikäs partainen vanhempi ukko siellä tuvan edessä on, oikein tosivaeltaja kenties? Lähempi tutustuminen osoitti että oli aito laitapuolen kulkija, joka oli ilmeisesti ihan majoittunut tupaan, vaikkakin ruskaretkeilijäksi itsensä esitteli. Olisi naurattanut jos ei olisi naurattanut. Tai siis jossain toisissa olosuhteissa olisi naurattanut. Nyt olisi ollut kiva noiden miljoonan nousun jälkeen päästä pikkaseksi aikaa tupaan keittämään kahvia ja vähän tankkaamaan suklaata. Ja suojaan, kun olin pelkällä t-paidalla liikkeellä.


Hyväsydämisiä kun oltiin, ei sitten viitsitty kulkijasta mitään numeroakaan tehdä. Vaihdettiin pari sanaa (ukosta) aiemmin paikalla olleen pariskunnan kanssa, syötiin pikainen pikkusuklaalevy puoliksi ja jatkettiin matkaa.


Nyt oli onneksi helppoa. Hyväkulkuista, alamäkeä, ja Rukankin rinteet näkyivät jo hyvin. Se loi toivoa että oltaisiin joskus perilläkin.


Koko tuo "vuoririvi" me tultiin. Olosuhteiden pakosta. Kun pitihän se Karhunkierros kulkea sellaisenaan alusta loppuun.


Rukan lähestyessä lähestyi myös turistimeininki. Portaita ja köysiäkin oli edelleen mutta tämä ei ollut paha. Pahempi oli möly. Mölyn alkutekijöiksi osoittautui kahden miehen seurue, joka oli lähtenyt erinäisten juomien kanssa "ruskaretkelle". Tyhjät oluttölkit vaan repsottivat iloisesti päiväreppujen sivutaskuista. Olimme ilmiselvästi astuneet erämaasta alkoholin kyllästämän sivistyksen pariin :-)


Näistäkin haasteista selvittiin kunnes haasteista viimeinen oli jäljellä: nousu Rukalle. "Pitääkö tänkin nyt s****na nousta ihan päälle?!" Piti sen. Paitsi ei ihan ylimmälle huipulle. Sinnekin olisi portaita pitkin päässyt, ja ilmoitin miehelle haluavani sinne kun en ollut vielä tällä reissulla tarpeeksi kiivennyt portaita (vitsivitsi :-).


Loppusuoralla ollaan!


Siinä se on! Vaikka ei tätä merkattua reittiä mentykään vaan sitä vanhempaa niin kilsoja tuli lähes saman verran päiväretken ansiosta. On se vaan saavutus! Oon nähnyt useita kuvia missä Karhunkierroksen portilla Rukakylässä tuuletetaan, ja niin tehtiin myös me. Ja nyt ymmärrän miksi niin tehdään. Selfieitäkin otettiin mutta en laita niitä tänne, sen verran rumia irvistyksiä ovat! :D 


Autolla oli oikein voittajafiilis. Selvittiin, hahaa, ja vielä päivää aiemmin! Ei jaksettu vaihtaa vaatteita eikä mitään, vaan ajettiin suoraan...


... motellimajoitukseen! Ja suihkuun! Ja puhtaisiin vaatteisiin! Ja pizzalle! Ja nukkumaan! Ja... kotiin!


Toteutuneet kilometrit (kartan mukaan):

Ristikallio - Taivalköngäs 9 km
Taivalköngäs - päiväretki Oulangan kanjoniin - Runsulampi 12,8 km
Runsulampi - Jussinkämppä 20,1 km
Jussinkämppä - Puurosuo 18,4 km
Puurosuo - Rukakylä 20 km

Yhteensä 80,3 km
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...