keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Leikkauspohdintaa

Aika ortopedille tuli ja meni, ja tuloskin jo selvä, eli leikataan. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin yksoikoista, siksi tässä vähän mietityttää että tulikohan oikea ratkaisu tehtyä.

Ortopedi nimittäin oli sitä mieltä että ei leikata, vielä. Katsotaan 3 kuukautta ja leikataan sitten. Kun kolme kuukautta (mitä vaiva on ollut mulla yllä) olkapäävaivoissa on kuulemma todella lyhyt aika, ei vielä mitään. Miten lohduttava tieto :/ 

Ennen tuota käyntiä pelkäsin lähinnä että mitä jos ei leikata, kun ei se ole mennyt suuntaan eikä toiseen kuukausienkaan kuluessa. Kysyi sitten mun mielipidettä ja sanoin että olen kyllä pettynyt jos ei leikata. Että haluaisin jo takaisin töihin ja tällä kädellä en ole työkykyinen mun nykyisiin töihini. Ilmeisesti tuo työkyvyttömyys oli sitten se juttu, jolla oon "oikeutettu" leikkaukseen.

Ortopedi sanoi myös että ei lupaa mitään kuinka paranee, riippuu siitä mitä löytyy jne... Ja että leikkauksen jälkeen mennään käden kunnossa reilusti taaksepäin, siitä sitten taas lähdetään kuntouttamaan, ihan alusta. Ja että n. 3-4 kk kestää kuntouttaa.

Voi kun sitä olisi kristallipallo mistä näkisi kummalla tavalla se paranisi nopeammin. Pelkällä fysioterapialla vai leikkauksen kautta kuntoutuksineen kaikkineen. Se nyt on jo selvä, että kuukausien juttu tämä edelleen on.

Mietin ja googlettelen edelleen päivittäin, että tuliko nyt oikea ratkaisu tehtyä. Vaikka eihän sitä voi pelkkiin toisten kokemuksiin peilata (tyyliin isoja repeämiä, jänteitä irti, käsi kantositeessä monta viikkoa), kun mulla ei pitäisi niin isoja vaurioita olla. Vaikka leikkauksessahan sen sitten vasta näkee. 

Ortopedin jälkeen olin heti fysioterapeutilla, ja kovasti yritin "onkia" (siinä onnistumatta), mitä mieltä hän on kannattaako leikata. Yksi hyvä argumentti tuli eli se, että näkeepähän ainakin sitten mitä siellä olkapäässä vialla on. Kun kuulemma magneettikuvassakaan ei välttämättä näe kaikkea.

Joten kyllä mä nyt siinä leikkauskannalla pysyn, ja kovasti toivon että mitään pahempaa ei leikkauksessa löydy, mutta silti yritän henkisesti valmistautua siihen pahimpaan (että on enemmänkin "paskana" jolloin toipumisaika pidempi). Ja tietty toivon että menee muuten hyvin ja että mun olkapää on asiantuntevissa käsissä. Luotan siis siihen.





Tämä mun  tilanne pistää nyt sitten muutakin elämää koko ajan uusiksi. Leikkausajankohta tuli "sopivasti" samalle viikolle kun meillä olisi ollut Pyhän reissu edessä. Pikaisen pohdinnan jälkeen pistettiin osake vuokranvälitykseen, toivottavasti nyt menisi vuokralle. Nyt sitten miehen talviloman ajankohta on edelleen auki, ajateltiin että pitää sitten joskus kun olen edes jonkin verran toipunut leikkauksesta ja pystyn jotain tekemään. Kovasti sitä mieli halajisi jotain lyhyttä ja kevyttä vaellusreissua tekemään vaikka toukokuulle, mutta en tiedä onko moinen toiveajattelu täyttä utopiaa. Sen näkee sitten. Riippuu kai ihan siitä mitä olkapäästä löydetään / ei löydetä.

Mutta päivä kerrallaan tässä mennään, eikä tässä nyt enää ole kuin 2,5 viikkoa niin on tähystysleikkauspäivä edessä. Sitä ennen on pääsiäinen jne. Kyllä tää tästä, jos ei ennemmin niin sitten myöhemmin!





tiistai 8. maaliskuuta 2016

Välitilassa (edelleen)

Olen miljoona kertaa meinannut aloittaa postauksen, mutta sitten aina jättänyt kun ei ole mitään uutta kerrottavaa. Sama tilanne jatkuu vielä hetken, mutta päätinpä nyt postailla kun onhan tässä jotain silti tapahtunut.



Olkapään tilanne tavallaan on mennyt eteenpäin ja tavallaan ei vielä yhtään. Olin 1,5 viikkoa sitten magneettikuvauksessa, ja siinä on se mitä epäiltiinkin. "Supraspinuksessa on huomattavaa tendiniittiin viittaavaa signaalilisää" ja lisäksi "tehosteaineen juoste labrumin reunan alla viitaten slap-vaurioon" (lainattu suoraan lausunnosta). Mitään muuta ei ollut, kaikki täysin normaalia.

Ortopedille on aika perjantaina, ja silloin toivottavasti selviää leikataanko vai mitä. Mä todella toivon että leikataan. Käsi kipeytyy aika vähäisestäkin rasituksesta heti, ja toipuminen siitä vie aina päiviä. Pitkä matka on siihen että olisi lähelläkään normaalia. Ihan sattumoisin tapahtunut "testi" oli viikonloppuna, kun pojan muuton yhteydessä (tästä lisää tuonnempana) imuroin pojan sängyn ja sohvan oikein perusteellisesti. Tästä ehkä n. 20 min "hinkkaamisesta" käsi kipeytyi niin kipeäksi ettei ole vielä ollutkaan. Tätä ennen oli ollut jo hitusen parempi ja siksi kai kuvittelin että sillä voisi jotain tehdäkin. Muuten kyllä olen ollut ihan hissukseen ja toisaalta tuo oli taas ihan hyvä "testi" niin voin sitten perjantaina kertoa että merkittävää parantumista ei juurikaan ole ollut.

Tuntuu niin "tyhmältä" ja jotenkin tarpeettomalta olo, kun muuten mussa ei ole mitään vikaa ja olisin täysin työkykyinen, jos ei tuo yksi onneton jänne tuossa onnettomassa kädessä olisi tulehtunut. Välillä ajattelen (ja näin onkin) että tämä on aika pieni vaiva kaikkien vakavempien sairauksien ja vammojen rinnalla mitä maailmassa on, mutta välillä oon todella turhautunut. Asiaa ei yhtään auttanut se, että "aikataulu" on nyt muutamaan otteeseen siirtynyt viikoilla eteenpäin. Aluksi maksusitoumus ei ehtinyt ensimmäiseen magneettikuvausaikaan, jolloin sitä siirrettiin viikolla eteenpäin. Seuraavaksi kuvauksen tuloksia piti jostain syystä mennä kuulemaan työterveyslääkärille, joka ei sen kummemmin ottanut niihin kantaa vaan antoi uuden ajan ortopedille jälleen kahden viikon päähän. (Kun jos sinne ortopedille olisi heti päässyt kuulemaan tuloksia, niin ehkä jatko olisi hyvinkin selvillä ja asiat pitkälläkin.) Vaikka uutisista päivittäin lukee yhteiskuntasopimuksesta, kaikkien työttömien "patistamisesta" tavalla tai toisella töihin, työajan pidennyksistä jne, niin käytännössä tuntuu että ketään ei haittaa että mun saikku pitenee aikataulujen vuoksi kolme viikkoa tosta noin vain. Ehkä se ei haittaakaan, mutta itseäni on häirinnyt kun ennen mietin joka ikistä sairaslomapäivää että onkohan tämä nyt tarpeellinen vai ei.

No joo, nyt en jaksa enää valittaa kun ei tässä ole enää kuin muutama päivä jäljellä. Ja oon mä tässä kaikenlaista oheistoimintaa keksinyt etten nyt vallan hengiltäni pitkästy :-)



Yksi uusi juttu on kirpparit ja erityisesti lasitavara. En enää edes muista mistä tämä innostus lähti (blogeista luultavasti), mutta oon nyt säännöllisesti kierrellyt kirppareilla erinäisiä löytöjä etsimässä.



Englantilaisia oluttuoppeja isoja ja pieniä, suomalaista lasia 80-luvulta eteenpäin, puristelasia jne.. Osan oon ottanut  käyttöön (kyllähän nyt englantilainen oluttuoppi normitylsän juomalasin voittaa ;), ja osaa tällä hetkellä keräilen. Jostain syystä oon viehtynyt noihin Muurlan, Meri-Lasin ja muiden suomalaisten valmistajien tuikkualustoihin. Niitä on ja aimo kasa erilaisia, ja viehtymyskin johtuu varmaan siitä että hinnat ovat edullisia (0,50-2,5e) ja niitä on runsaasti tarjolla. Pidän myös niiden tyylistä, kuten kaikista tuollaisesta 80-90-luvuilta olevista, painavista, rosoisista, paksuista lasitavaroista. Sellainen ohut "hienostelulasi" ei ole mun juttu, vaikka mielellään tietysti haluaisin oppia sellaisiakin tunnistamaan jos vaikka joskus tekisi löytöjä ;)  


Jotain muutakin on tullut kirpparilta ostettua (mm. erilaisia säilytyslaatikoita pikkutavaroille), ja on tuo kierrättäminen taas alkanut kiinnostamaan enemmänkin. Tällä hetkellä kun jotain uutta tarvitaan, mieleen tulee automaattisesti että löytyisköhän kirpparilta. Kun tietyt kriteerit pitää mielessä (tavaran kunto on hyvä, hintaa ei ole liikaa), kirppareita koluamalla voi säästää ihan huomattavan summan verrattuna jos hakee kaiken uutena kaupasta. Tällä hetkellä tarkoitus on, että kun (huomaa toiveikas sanavalinta, heh) töihin palaan, kiertelisin kirppareita edelleen ja että tästä tulisi ihan uusi harrastus.



Kolmas mainitsemisen arvoinen muutos on pojan muutto omaan asuntoon. Kaikki lähti siitä kun tytön ja poikaystävän taloyhtiöstä vapautui heille parempi asunto, jonka he myös sitten saivat ja sinne muuttivat. Sitten kävi niin, että sama henkilö joka aikoinaan muutti tytön ensimmäiseen asuntoon tytön jälkeen, muutti myös tähän tytön toiseen asuntoon (josta he nyt muuttivat pois). Siten tuo pojan asunto vapautui ja hän muutti sinne viime viikonloppuna. Poika ja tyttö ovat siis asuneet samassa ensiasunnossa, kun kotoa pois muuttivat.

Viikonloppuna sitten kannettiin (tai pääasiassa mies ja poika kantoivat, minä keskityin sattuneesta syystä sellaiseen pieneen näpertelyyn) pojan tavarat uuteen kämppään. Vähän on nyt orpo olo, kun viimeinenkin lintu on lentänyt pesästä. Mitäs sitä sitten elämällään tekisi, tyyliin. Tietysti nyt vielä menee aikansa että poika asettuu sinne ja pärjää taloudellisesti ja varmasti tässä autamme ja avustammekin vielä pitkään, mutta askeleen lähempänä on taas se että miehen kanssa tässä kahdestaan ollaan. Vähän ollaan mietitty että tullaanko me tässä asumaan koko loppuelämä, kun tilaa on nyt melko runsaasti. Ennenkuin mitään päätöksiä tehdään pitää ensin rempata sieltä täältä pikkuhiljaa, ja muutenkin meillä lienee miehen kanssa tällä hetkellä aika eri näkemykset missä tulevaisuudessa halutaan asua. Eikä sekään poissuljettua ole että tässä asutaan vielä jatkossakin. Kaikki on vielä auki, eikä onneksi nyt tarvi päättää yhtään mitään. Mikään kiire ei ole.




 Pojan huonetta josta tulee meidän makuuhuone. Uusi tapetti ja uudet kattolevyt, kunhan talous antaa myöten. Yläkerran WC on kuitenkin listalla ensimmäisenä, sinne on vielä uudet vesijohdot vetämättä ja pintaa sielläkin voisi uusia, meinaa mies.


Tulevasta makkarista pääsee myös parvekkeelle, joka niinikään on aika kauheassa kunnossa. Uudet kaiteet ja lattiat meinaa mies tehdä. Tuo parveke on ollut tosi vähällä käytöllä, olisi kiva "ottaa tila kunnolla haltuun", mikäs siellä olisi lämpiminä kesäiltoina istuskella.


Yläkerran aulaa. Meidän Limppu-kissalla on edelleen ongelma. Vaikka on ulkokissa, on kissakaveri, kaksi koiraakin kavereina ja ilman tätä erityispiirrettä Limppu on mitä mahtavin kissa, silti pitää tämmöistä tehdä. En ymmärrä. Ollaan ajateltu että portaikon yläpäähän tulee rautaristikko kunhan remppa alkaa edistymään ;) 


Mutta kaikki ajallaan. Nyt yritän ottaa mahdollisimman rennosti pari päivää ja sittenhän sitä pääsee jo kuuntelemaan (ja toivottavasti esittämään myös mielipiteitä) mitä sillä ortopedilla mun varalle on tarjolla!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...