perjantai 29. huhtikuuta 2016

Mitäs tänne kuuluu? No hyvää :)

Olin eilen ensimmäisellä fysioterapiakäynnillä ja palaute olkapäästä oli suorastaan loistavaa! Käden liikkuvuus on hyvä (siis tietysti tilanteeseen nähden), pystyn pitämään kättä rentona ja suorana esim. alaspäin roikkumassa, käsi ei ole mitenkään "jumahtanut kantosideasentoon" tai pahoin jäykistynyt tai mitään sellaista. Tilanne näyttää siis erittäin hyvältä.

Leikkauksen jälkeen jo ensimmäisellä viikon loppupuolella tunsin tarvetta pitää kättä jonkin verran vapaana, ensin istuessa ja melkein heti perään myös kotona rauhallisesti kävellessä ja liikkeessä ollessa. Näin myös tein, koska tuntui että että tuo kantoside on melkein pahempi kivun aiheuttaja (kun se käsi oikein jumahtaa siihen) kuin itse leikkaus. Toki pidin kantosidettä suurimman osan ajasta paikoillaan, mutta siis näitä "vapaita" hetkiä on ollut tuosta lähtien lähes päivittäin aina tuntemusten mukaan.

Yöt olivat myös toinen ongelmallinen juttu. Päivisin otettavat kipulääkkeet pystin jättämään jo tuossa ensimmäisen viikon loppupuolella kokonaan pois, mutta öisin on mennyt vähän heikommin. Yritin jättää "yölääkkeet" kokonaan ensimmäisen viikon jälkeen pois, mutta parin huonosti nukutun yön jälkeen oli pakko niihin vielä palata. Yritin samaa uudelleen, ja vielä jouduin pariksi yöksi niihin palaamaan. Käsi jumahti aivan totaalisesti yöllä, ja joka yö heräsin viiden maissa kun kivisti niin h...vetisti. Tämä kipu oli siis silkkaa kivistystä mikä johtui tuosta kantositeestä, käsi vaan väsyi ihan totaalisesti siihen asentoon. Availin siis myös yöllä kantosidettä joko kokonaan tai osittain, ja se auttoi tiettyyn pisteeseen mutta sitten enää ei.

Tätä kaikenlaista availua siis harrastin välillä enemmän, välillä vähemmän, kun en ollut varma kuinka paljon sitä voi tehdä. Voiko se käsi mennä siitä rikki, ja sitähän en missään tapauksessa halua.

Eilinen fyssarikäynti valaisikin sitten asiaa paljon. On ollut vaan hyvä että olen pitänyt kättä vapaana. Näin käsi ei ole päässyt jäykistymään (vrt. että pitää kantosidettä 24/7), ja varmasti juuri sen vuoksi tilanne on nyt näin hyvä. Ja olen rauhallinen nukkuja, varsinkin tässä tilanteessa sitä jotenkin vaistomaisesti nukkuu, ehkäkin koiranunta, mutta juuri siinä asennossa mihin on nukahtanut. Joten nämä asiat mitä olen vaistomaisesti pitänyt oikeina ovat sitä myös olleet. Tästä olen hyvin hyvin tyytyväinen :)

Käsijumppaa olen harrastanut hyvinkin tunnollisesti. Nyt uutena liikkeenä on käden vieminen selinmakuulla avustettuna suorana ylös ja taakse, ja fysioterapeutti meinasi että ensi kerralla 1,5 viikon kuluttua se sinne jo menee 180 asteen kulmaan. Nyt menee jo tosi reilusti yli 90 astetta, jo lähemmäs tuota 180 astetta, niin eiköhän se siitä veny kun reippaasti (mutta tietysti kehoa kuunnellen) jumppaan.

Pienenä pelkona on tässä ennen fyssaria ollut että voiko tuo käsi jotenkin hajota helposti. Väärästä liikkeestä, huonosta nukkuma-asennosta, liian laajoista jumppaliikkeistä tms. Vastaus oli että ei voi. Jos jokin siellä hajoaa niin silloin se on huonosti tehty :) Nyt nukkumamukavuutta on tullut paljon lisää, jopa kylkiasento onnistui ainakin viime yönä (mikä todellakin on vaihtelua monen viikon selällänukkumiselle). Ja jumpata uskallan nyt niin, että kunnolla venyy. Ja pitää nämä viimeiset päivät vaan huolettomammin enemmän vapaana.

Fysioterapeutti piti tilannetta niin hyvänä, että arvioi että mulle riittää tämä sairasloma mikä nyt on, ja palaisin töihin kesäkuun loppupuolella! :) Mua itseä töihinpaluu vielä suoraan sanottuna hirvittää, mutta haluan uskoa ja uskon että näin tämä tulee menemään. Hän on kuulemani mukaan kuntouttanut olkapääpotilaita paljon, joten uskon ja luotan että hän tietää mitä puhuu :)

Mun viime vuosien liikuntataustasta luulen olleen tässä prosessissa paljon hyötyä. Liikunta on opettanut mua kuuntelemaan omaa kehoani aivan eri tavalla mitä olen ennen osannut tai edes tajunnut tehdä. Helmikuussa kun käsi tuntui jumahtavan aivan paikoilleen ja liikerata pieneni silmissä, tajusin että nyt ei ole hyvä juttu ja venytin käden suoraan sanottuna väkisin. Siis lempeästi mutta väkisin, hitaasti paikallaan pidellen sohvalla kyynärnojassa (kylkiasennossa kyynärpää sohvalla ja pää nojaa kämmeneen). Tämän jälkeen liikerata parani ja se "jumahdussuuntaus" loppui. Kerroin tästä Seinäjoella alkuhaastattelussa, ja tämä fyssari meinasi että olen saattanut estää sillä jäätyneen olkapään muodostumisen (mikä tässä on ollut riskinä koko ajan). Samoin nyt kun tuntui että kättä on välillä pidettävä vapaana, pidin sitä enkä noudattanut ohjeita aivan orjallisesti. Varovaisesti ja kehoa kuunnellen kun näitä "omia juttuja" olen tehnyt, niin ne ovat osoittautuneet ainakin mulla oikeiksi ratkaisuiksi :)

Ainut huono suuntaus mikä mulla on ollut menossa jo pidemmän aikaa on, että liikunta on jäänyt tosi vähiin oikeastaan tämän koko alkuvuoden. Siis tosi vähiin. Sain luvan kevättalvella esim hiihtää tai sauvakävellä, mutta jotenkin tuntui että se ei ole kädelle hyväksi. Samoin pyöräily, en oikein tiennyt. Aivan riskittömästi (siis omasta mielestä) olisin voinut kävellä, mutta se taas ei ole yksinkertaisesti huvittanut. Olen siis jumahtanut aika pahasti kotiin tällä hetkellä.

Nyt ensi viikolla kun saan kantositeen pois yritän aloittaa pikku hiljaa kaikkea uudelleen. Kaikkea sellaista sopivaa ja rauhallista saa kuulemma tehdä, pyöräilläkin saa. Fyssari suositteli aluksi kuntopyörää, mutta jos ilmat vaan tällaisina jatkuvat (täällä paistaa aurinko), niin kyllä mä meinaan pyörälenkit ihan ulkona aloittaa. Kaikin puolin varovasti, ja matkaa pikkuhiljaa pidentäen, aloittaen ihan jostain 5 kilsasta. Mä luulen että osaan kyllä tässäkin asiassa kuunnella kehoa, jos tuntuu pikkusenkin pahalta tai epämiellyttävältä niin jotenkin sitä ei sitten haluakaan ettei vaan itse pilaisi mitään. Hiljaa hyvä tulee :) Liikuntoja olen itse asiassa aloittelemassa jo huomenna, suunnitteilla eräs juttu josta varmaan sitten postaus tulee :)



No mitä mä sitten olen tehnyt ja harrastanut?

Kirppari-innostus on laajentunut sisustamiseen. Mikä ei todellakaan ole yksikätisenä ollut helppoa. Mutta jos on tahtoa niin kyllä ne keinot löytyy :)

Ja kun on aikaa, mutta ei autoa eikä kykyä ajaa autolla, eikä edes rahaa suuria summia, niin ratkaisu on ollut facebookin roskalava-ryhmä, missä annetaan ilmaiseksi tavaraa. Olen antanut siellä paljon kaikennäköistä myytäväksi kelpaamatonta (tyyliin epäkuntoinen ja vanha ruohonleikkuri), ja ottanut sitten tilalle huonekaluja, maton jne. Ja kun on innostunut kaikesta vanhasta ja retrotyylistä, tämä on ollut helppoa. Projektina on ollut alakerran olohuoneen muuttaminen takka-peli- ja soittohuoneeksi. Visiona on siis tila missä tehdään kaikkea muuta paitsi katsotaan TV:tä :)

Huoneessa on valmiina takka ja piano, myös TV-taso saa toistaiseksi jäädä kun on "vanhan" tyylinen vaikka nykykaluste onkin. Sohva sai lähteä kokonaan roskalavan kautta ja olkkarin pöytä lähti yläkertaan mihin tulee "tavallinen" olkkari. Tilalle tuli iso pyöreä (peli)-pöytä ja 4 hienoa vanhanaikaista kokopuista ja päällystettyä tuolia. Lisäksi kapea kirjahylly ja pieni lipasto, kumpikin suoraan 70-luvulta :)




Löytyi myös rekvisiittaa ihan omasta takaa, kitara, puinen hieno shakkipeli (joskus Tunisian-tuomisia), seinälle Tunisiasta tuotuja koristepuukkoja ja pojan ala-asteella tekemä iso kirves. Myös vanha roskalavalta saatu fortuna-peli odottaa paikkaansa (ja kuulia).

Pianotuoli meillä on kans uupunut viimeiset parikymmentä vuotta ainakin ja sen virkaa on toimittanut nariseva rumpusetin tuoli. Nyt tämäkin lähtee vaihtoon ja uuden oikean pianotuolin löysin Tori.fi:stä, edullisesti tietenkin. Huoneeseen tulee vielä mekanismituoli miestä ja hänen takanlämmitystään (ja päikkäreiden ottoa) varten. Ei ehkä olisi rahaa, mutta se käydään mitä pikimmiten ostamassa. Sattui nimittäin pieni "episodi". Tämänkin sain roskalavalta, mutta oli huonommassa kunnossa mitä ajattelin (ja mitä mulla tällä hetkellä on resursseja korjata eli ei melkein mitään), niin lähtee tuon samaisen ryhmän kautta uudelleen kiertoon.

Kierrätyksen voimaa ei pidä aliarvioida, on ollut ihan mahtavaa saada suurin osa huonekaluista ilmaiseksi, ja samoin olen pyrkinyt että annan suurinpiirtein saman verran mitä otan. Kaikki hyötyvät eikä tarvita edes rahaa! Jokaiselle antamalleni tavaralle on löytynyt ottaja, aina löytyy ihminen joka on oikeasti yhtä innostunut meidän likaisesta ja vanhasta mutta toimivasta kaasugrillistä kuin mä olen ollut vanhasta fortuna-pelistä! :)

Mies on ollut välillä ihan kauhuissaan tästä mun "sisustusbuumista", lisäksi hän ja poika ja tyttökin on joutunut olemaan mulle kuskina ja kantajana kun ollaan haettu tavaroita. Mutta ihan tarpeeksi hyvin on "palvelu pelannut" ja olen sanonutkin että tämä on mulle terapiaa että selviän tästä olkapäähässäkästä kunnialla (ja tarkoitan nyt lähinnä henkisesti, voin sanoa suoraan että talven pimeinä kuukausina ei ollut helppoa).


Mutta nyt täällä voidaan kaikinpuolin hyvin ja pikku retkeilyäkin on tulossa, siitä sitten ensi viikolla lisää. Hyvää Wappua Waan Kaikille! :)


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Leikkauspäivää vielä ja seuraavat päivät

Automatkalla kotiin tunnustelin sormiani jatkuvasti. Käsi olisi täysin puuduksissa yöhön asti, ja nyt tuntui että sormet kuumottivat ja turposivat oikein kunnolla. Tämä ilmiö oli havaittavissa jo Seinäjoella, mutta hoitajan mukaan ei vakavaa kun kuumotus ja turvotus rajoittui pelkkiin sormiin (ei ylemmäs käsivarteen).

Käytiin matkan varrella Laihialla apteekissa ostamassa kipulääkkeet (3 erilaista ja vahvuista), ja myöskin haettiin kirpparilta saadut myyntirahat siksi nyt, kun en voinut tietää kuinka kivulias seuraavina päivinä olisin. Ettei olisi sitten pakko mennä mihinkään.

Kotona olin yllättävän pirteä koko illan. Kaikenlaista pientä touhusin vasemmalla kädellä, tuntui että on parempi tehdä jotakin ja olla liikkeessä kuin vain "maata". Tyttö oli seurana kunnes mies tuli töistä, ohjeistuksena kun oli että yksin ei saa ensimmäistä iltaa olla. Illalla taisin ottaa yhden buranan ennen nukkumaanmenoa, sitä odotellessa kun puudutukset häviäisivät...



Tämmöinen nukkumapaikka saatiin "rakennettua". Sijauspatjan alla sohvatyynyä ja torkkupeittoa, tyynyn virkaa toimittaa kaksinkertainen vartalotyyny ja normityyny on ristiselän alla... Kuvassa ylimääräisenä on Limppu, The Sängynvaltaaja :)


Istuma-asennossa nukkumisessa oli totuttelua (ja on vieläkin), joten heräsin jo 5 maissa. Onneksi koko käden puudutus ja turvonneisuus oli hävinnyt yön aikana. Sormet tuntuivat taas normaaleilta, jee! Kipuja olkapäässä ei heti ollut, mutta otin varmuudeksi jo panacodin. 6 maissa alkoi tuntumaan enemmän ja aika nopeastikin, joten otin vahvimman lääkkeen heti, ja toisen samanmoisen vielä 7 maissa. Jossain vaiheessa tässä olisi vielä väsyttänytkin, mutta kiputuntemuksia kuulostellessa en sitten enää nukkunut. Kättä myös juili jonkin verran koko aamun, mutta lääkityksen johdosta se oli ihan siedettävää, ei mitenkään liiallista.

Koko tiistai-päivä meni tosi pirtsakasti. Vaikka lääkkeet ja koko kokemus väsyttivät, olin jotenkin ylipirteässä ja onnellisessa fiiliksessä tyytyväisenä siitä että nyt se oikeasti on takanapäin. Sain myös "huolehtimis-soiton" ja sain tietää että kipulääkkeet voi ottaa kaikki kerrallakin, jolloin vaikutus on tehokkaampi. Näin myös tein illalla, ja kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuin kuin pikkulapsi seuraavan yön.


Hyvin nukutusta yöstä väsymys jäi jotenkin päälle, ja keskiviikko meni aika nuutuneissa tunnelmissa. Hieman huolestutti myös vatsan toiminta, se ei nimittäin ollut toiminut vielä ollenkaan. Päätin jättää panacodeja vähemmälle (enää vain yöksi).


Keskiviikon ja torstain välinen yö meni taas vähän niin ja näin. Istuma-asennossa nukkuminen on vaikeaa, ja nyt tuntui että käsi väsyi ihan totaalisesti tuossa kantositeessä. Onneksi jumppaliikkeitä on tullut koko ajan lisää, ja olen enenevässä määrin myös aukonut kantosidettä ja lepuutellut kättä ja jumppaillut sormia melkein joka välissä. Vatsan toiminta myös palasi ennalleen, kiitos luumujen ja panacodin vähentämisen.


Nyt perjantaina on enimmäinen päivä kun kipulääkkeenä on pelkkä burana. Hyvin on mennyt. Tuntuu että pärjäisin päivät jopa ilman kipulääkettä, mutta kun tuolla buranalla on tärkeä rooli parantumisprosessissa kun on tulehduskipulääke niin otan niitä vielä varmaan jonkin aikaa. Samoin kuin yöksi haluan vielä hetkeksi vähän vahvempaakin. Mutta kaikenkaikkiaan kipuja ei juuri ole tai on vain tietyissä asennoissa. Samoin on ihan erikseen varsinainen leikkauskohdan kipu ja koko käden kiputilat, mitkä liittyvät enemmänkin tuohon kantositeeseen ja käden väsymiseen siinä. Ja siihen taas auttaa käden lepuuttelu ja jumppa. Enkä nyt siis puhu mistään kovista kivuista vaan ennemminkin kriittisesti kaikista kivuista ja tuntemuksista mitä on.

Yksi jumppaliike vähän hirvitti. Sellainen missä maataan pyyheliina kyynärpään alla, ja sitten lähdetään viemään toisella kädellä avustaen leikattua kättä ylös 90 asteen kulmaan ja ylikin. Tämän liikkeen sain ottaa repertuaariin keskiviikkona. Mutta, kun sitä varovaisesti vain alkoi tekemään, niin parin hieman kivuliaan toiston jälkeen sitä kipua ei enää tunnukaan ja nyt parin päivän jälkeen käsi menee "kevyesti" yli sen 90 asteen. Jee! Itseasiassa pää laittaa tässä hanttiin, ei meinaa uskaltaa kokeilla kuinka ylös se nouseekaan! Mutta kaikki tämä, kuinka vähäistä ja lyhytkestoista kipu on kaikenkaikkiaan ollut, kuinka hyvin ja nopeasti olen saanut tuota jo liikutettua, kuinka se tunnekin on ollut sellainen että haluan liikuttaa/jumpata kättä (vrt tilanteeseen että olisi niin kipeä että haluan visusti pitää kantositeessä ja välttää liikettä), niin uskon että kyllä tästä vielä hyvä tulee! :)



torstai 14. huhtikuuta 2016

Leikkauskertomus

No niin nyt on leikkaus onnistuneesti takanapäin ja kyllä tuo vaan sellainen juttu on jonka muistaa varmasti koko lopun elämäänsä, niinpä voisin siitä täälläkin tarinoida.

Viikonloppuna ja sunnuntaina en "ehtinyt" paljoakaan leikkausta jännittää, viimeisin "innostus" eli fb:n kirppari- ja roskalavapalstat pitivät siitä huolen. Tavaraa haettiin meidän pihasta, mm. vanha kaasugrilli, epäkunnossa olevat vanha ruohonleikkuri ja painepesuri, aurinkokennolamppuja... Ja itse haimme mm. villamaton, retropuhelimen ja aivan viime tipassa sunnuntai-iltana satsin vanhoja hyväkuntoisia huonekaluja, tuoleja, lasivitriinin... Mulla oli myös eräällä fb-palstalla huutokauppailmoitus jonka esine meni vieläpä kaupaksi, niin meni ihan iltamyöhään että sain esineen pakattua ja ostajan kanssa kaikki käytännön asiat sovittua.

Mutta sitten pikkuhiljaa leikkaukseen ja sen asioihin. Seinäjoen Terveystalolla piti olla maanantaiaamuna klo 8:15. Syömättä riitti olla 6-8h, Käytännössä söin viimeisen kerran sunnuntaina klo 22 jälkeen. Herättiin maanantaina 6 maissa, mies söi aamupalan ja lähti kiltisti ja sovitusti "heittämään" mua Seinäjoelle. Matkalla nakkasin fb:ssä myymäni paketin pakettiautomaattiin Laihialla. Vielä pikaisella viestillä seurantakoodi ostajalle ja huh hah, nyt voin viimeinkin keskittyä tulevaan koitokseen.

Mies jätti mut Terveystalolle, meni katsastamaan auton (Seinäjoella n. 50e, Vaasassa n. 80e, eli kannattaa!), ja ajoi takaisin kotiin. Hakemaan tulisi tyttö, joka myös katsastaisi hakureissulla oman autonsa. Näin kenenkään ei tarvisi odottaa mua koko päivää ja samalla tosiaan saa nuo autoasiatkin hoidettua.

8:15 oli ensin fysioterapeutti jonka kanssa tehtiin sellainen pisteytysjuttu, missä kunnossa käsi on nyt ja sama tehdään uudelleen kun on täysin toipunut. Lisäksi sain jumppaliikkeitä, kaksi eri versiota mitä tehdä riippen mikä toimenpide käteen tehtäisiin.

9:30 sainkin sitten valmistautua leikkaussaliin, eli siviilivaatteet pois ja sellainen "ihana" sairaalavaate mikä oli takaa kokonaan avoin sitten päälle. Ja tukipolvisukat kanssa <3 :D Jonkin aikaa jouduin odottelemaan odotushuoneessa, kun anestesialääkärin Tampereelta saapuva juna oli kuulemma vähän myöhässä.

Siinä odotellessa ortopedi kävi moikkaamassa. "Niin kumpis käsi se nyt olikaan?" kysyi hän ensimmäisenä. "No tämä!" huusin ja taputin tarmokkaasti ja ehkä vähän pelästyneenkin näköisenä oikeaa olkapäätä. Kun multa kysyttiin samaa vielä leikkaussalissa (ja kun olin epätoivoisena pannut merkille että "käsiteline" oli väärällä, vasemmalla puolella mutta sehän olikin tippaa ja verenpaineen mittausta varten), tajusin että täähän saattaa olla joku sisäpiirin vitsi jopa! Julmaa huumoria, sanon ma! :D

Anestesialääkäri tuli, laitettiin verenpaineen mittausta, niitä "sydänjutskia" ympäri kehoa, tippa, "flyer-teline" (vai mikä se nyt on) siihen leikattavaan käteen. Ja sitten esilääkitystä ja samantien puudutusta.

Tuo oikean puudutuspaikan etsiminen oli jännä, se hermo nimittäin etsittiin sähkövirralla, ja käsi alkoi kivasti nytkymään kun se löytyi. Kipeää se ei ottanut. Sitten sanottiin että nyt laitetaan nukutusaine ja siihen mun filmi sit katkesikin täysin.

Seuraavaksi olen kirpparilla tytön kanssa (joka on siis hyvin todentuntuinen uni), ja yhtäkkiä makaan sairaalasängyssä.. jossakin. Wtf? :D Samantien muistan ja tajuan missä olen ja miksi. Seuraavaksi kuulen kun hoitajat puhuvat kauanko kantosidettä pidetään. 3 viikkoa. Tästä tajuan että on tehty muutakin kuin pelkkä avarrusleikkaus, laitettu ankkureita kenties?

Sitten hoitajat huomaavatkin että olen heräämässä. "Onko kipuja?" "Ei" "Kaikki hyvin?" "Joo" ja sen sellaista. Huomaan että mun käsi on sidottu tiukasti kylkeä vasten. Hetken päästä: "Haluatko juotavaa?" "Joo voisin ottaa, suu on kovin kuiva." Sain tietää että olen saanut syljeneritystä vähentävää lääkettä kuin myös sen, että mulla on ollut kurkkuletku, minkä takia kurkku onkin ärtynyt. Kovin väsyttää, mutta pinnistelen että jaksaisin jo virkistyä. Saan tietää mitä kello on.

Tärisen. Tajuan että mun on ilmeisesti kylmä vaikka kylmäntuntemusta ei varsinaisesti olekaan, ja tämän ilmaistuani kiltti hoitajatäti peittelee mut paremmin. Tärinä lakkaa pikkuhiljaa. Tunnustelen myös leikattua kättäni joka on ihan umpipuuduksissa. "Löydän" onneksi kaikki sormet, peukalonkin :D Todella absurdia etsiä omia ruumiinosiaan, naureskelen mielessäni nyt, ja vielä monta kertaa myöhemminkin tänä päivänä :D

Sitten kysytäänkin jo haluanko syödä. Varsinaisesti nälkä ei vielä ole, mutta suu on sen verran kuivunut ja kurkku ärtynyt että haluan, josko se helpottaisi noihin. Valitsen lukuisista keitoista lohikeiton, ja jälkiruuaksi mansikkajugurtin ja kahvin. Konjakinkin olisi saanut kahvin kanssa, en "uskaltanut" eikä tosiaan tehnyt mieli ottaa mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisi vaan pitänyt. Ei sitä joka päivä leikkauksessa olla ja saa vielä näin hyvää huolenpitoa! :)

Syöminen piristää. Siinä syödessäni huoneeseen tuodaan muitakin potilaita, jo leikkauksessa ollut ja sinne vasta menevä. Mulle tuodaan papereita. Leikkauskertomus, fysioterapeutin ohjeet, yleiset ohjeet tämän leikkauksen jälkeen jne. Keskustellaan kivunhoidosta, kantositeestä, jatkosta jne sairaanhoitajan kanssa.

Seuraavaksi pääsenkin vessaan ja vaihtamaan vaatteita (tuo vessakäynti on kuulemma tärkeä että virtsaaminen sujuu, joo ei ongelmia :-) ja vielä hetkeksi takaisin sängylle istumaan. Olen ehtinyt jo lueskella vähän leikkauskertomusta, kun ortopedi tulee vielä kertomaan mitä on tehnyt. Vauriokohta löytyi yllättäen labrumista, rustorenkaasta johon on laitettu ankkuri. Lisäksi on tehty normaali acromioplastia, avarrus(leikkaus).



Tämmöinen siellä nyt on. Sain sarjan kuvia mun "sisuksista", ja ihan hienoa, sileää, valkoista ja vaaleanpunaista siellä näyttää olevan. Pyöreitä muotoja. Jopa kaunista.



Kantoside 3 viikkoa, jumppaa ja kipulääkitystä ohjeiden mukaan ja sairaslomaa yli kesäkuun puolenvälin. Ensimmäinen fysioterapeutti kahden viikon päähän. Kontrollit jne ennen töihinpaluuta. Asiat selviävät (ja onhan mulla mustaa valkoisella jos en kaikkea muista) ja olenkin valmis kotiinlähtöön. Hetken odottelen kun tyttö on vielä katsastusasemalla (ja josta tuli hylsy!#¤*) ja sit tyttö jo kurvaakin pihaan ja lähdetään kotia kohti!


(..jatkuu ainakin seuraavien päivien osalta ja varmaan pidempäänkin niin kauan kun tämä ykkösjuttuna mun elämässä on...)


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kirppiksistä ja kierrätyksestä yleensä

Pidän tällä hetkellä kirppispöytää, joten innostuinpa kirjoittamaan aiheesta oikein postauksen ja kertomaan samalla oman historiani kirppisten parissa ja ajatuksia kierrättämisestä yleensäkin.

Mullahan on työhistoriaa kaupan alalta pitkän aikaa, ja siellä sitä oppi, ihmetteli ja hämmästeli kaikenlaista. Tavaraa tuli valtavia määriä, ja usein sitä mietti että kuka nämä kaikki oikein ostaa. Ja kun vanhat tavarat loppuivat aina tuli uutta tilalle. Kierto oli loppumaton. Tavaraa myös myytiin halvalla alennuksissa. Välillä tosikin halvalla. Siellä sitä oppi sen "touchin" millä hintaa (mikäkin tavara) menee kaupaksi.

Varmasti näistä ajoista on perua se, että en ole milloinkaan ollut "romunkerääjä". Ei ole tarvinnut olla koska tiesin, että aina on tavaraa kohtuulliseen hintaan tarjolla silloin kun sitä tarvitsee. Tämän päivän maailmasta nimittäin ei tavara ihan heti lopu! :D Kaikki siis kiertoon vaan.

Ensimmäisen kerran myin kirpparilla tavaraa 2000-luvun taitteessa, kun lapsilta alkoi jäädä vaatteet yms. pieniksi tai muuten tarpeettomiksi. Ja vuosien saatossa myin kirpparilla aivan kaiken tarpeettoman. Lasten vaatteet, lelut, pinnasängyn, vaunut, rattaat, muut tarvikkeet, pieneksi jääneet talviurheiluvälineet, omat ja miehen tarpeettomat vaatteet ja kengät, kirjat, DVD:t (ja ennen VHS), kodinesineet, pienet huonekalut, turhat harrastusvälineet yms. Lasten vaatteista ja leluista jätin vain "helmet", itsekudotut, ensimekot, vanhat suvussa kulkevat, ensilelut, ja muuten leluista legot, duplot, pikkuautot ja barbit tarvikkeineen. Ne on "arkistoitu" siististi pahvilaatikoihin ja ne eivät tule toivottavasti koskaan myytäviksi. Myös Aku Ankka-tuotanto on sellaista jota en hevillä myy. Mun omalla 80-luvulta alkava taskukirja-kirjastolla joka on 2000-luvulla täydentynyt lapsille ostetuilla, kuin myös kansiostolla tilattuja Aku Ankkoja on niin suuri tunnearvo että ne eivät luultavasti koskaan tule olemaan myynnissä. Eli olen pyrkinyt jättämään vähän, mutta laadukasta mahdollisille lastenlapsille.


Harrastusvälineiden kanssa olen melko tarkka mitä myyn ja milloin. Siis sellaisista jotka itselle on sopivia. Jos jotain sopimattomia virheostoja on tullut, ne myyn kyllä aina välittömästi. Mulla on taipumusta kokea vähän huonoa omaatuntoa kun jotain pelkästään itselleni ostan, niin näissä mun täytyy olla 100% varma että käyttöä ei enää ole, ennenkuin myyn. 

Mutta kyllä niistäkin luopua osaan. Reilu 10 vuotta sitten olin täysin hullaantunut huonekasveihin. Meillä oli yhtään liioittelematta sanoen melkoinen viidakko täällä kotona. Ikkunalaudat pursusivat huonekasveja, amppeleita roikkui joka huoneessa, niitä oli isompia lattioilla ja jotkut jopa kiipesivät seiniä pitkin. Kun sitten aikanaan kyllästyin niiden hoitoon ja pikkuhiljaa vähensin (niin, ettei tänä päivänä ole yhtäkään), erikokoisia ruukkuja ja aluslautasia kertyi melkoiset määrät. Myös ulkoruukkuja ja alustoja kertyi runsaasti, kun pitihän sitä kesäkukka-asetelmiakin silloin aikoinaan olla ja monta. Aluksi varastoin ruukkuja sisälle ja ulos, kun eihän sitä voinut tietää jos innostus palaisi. Kunnes viime kesänä tyttö innostui parvekepuutarhasta ja sain "lykättyä" hänelle ruukkuja melko hyvin. Nyt sitten myin loput kirpparilla ja jätin itselleni vain muutamia ulkoruukkuja. Hyvin vapauttavaa eikä sitä pölyäkeräävää viidakkoa ole edelleenkään ikävä! :)



Jos mietin sitä kaikkea tavaramäärää minkä olen kirpparilla myynyt, sitä olisi varmaan autotallillinen. Mikä järjetön määrä säilyttää jotain sellaista mitä ei tarvi! Niillä tavaroilla on myös taipumus nuhraantua /naarmuuntua / likaantua / rikkoontua mitä kauemmin niitä säilyttää. Ihan arvonlaskua tulee siinäkin jo, ja vielä sekin että ne vaan "makaavat" käyttämättömänä jossakin kun niistä voisi jollekin toiselle olla oikeasti iloa ja hyötyä.



Moni kirpparimyyjä (varsinkin kokematon) miettii millä hintaa sitä tavaraa myy. Mun vastaus on että halvalla, sellaisella millä voisi itsekin ostaa. Mun henkilökohtainen myyntihistoria on, että tavaraa on mennyt tosi tosi halvalla, varmasti ihan pilkkahintaankin (näin olen saanut ainakin useasti kuulla)!! Mutta toinen pointti on myös se, että oon päässyt hyvin kaikesta itselleni turhasta eroon, ja lähes poikkeuksetta olen myös itse ostanut halvalla. Myyntiä on tullut kautta historian hyvin. Markka-aikojen lukuja en muista, mutta 70 - yli 200 euroa on haitari. Ja muistaakseni vain kerran tai korkeintaan kaksi on jäänyt alle sadan euron myynti.

Toisaalta taas sellaiset tavarat joiden kanssa vähän epäröin myydäkö vai ei (tai joilla on tunnearvoa), niin niille olen laittanut surutta vähän reilummin hintaa. Eli ei niin väliä meneekö, koska olen vähän epävarma ja voin tuoda tavaran takaisin kotiinkin. Samoin sellaiset esineet joilla tietää olevan arvoa enemmänkin, niin tottakai sellaisille olen laittanut sen oman arvion mukaisen hinnan. Tai sitten myynyt jollekin muulle netin kautta. En siis edes minä myy aivan kaikkea pilkkahintaan! ;)

Mun myyntitaktiikkana tähän asti on ollut ottaa pöytä aina vain viikoksi. Myydä halvalla, käydä siivoamassa pöytä JOKA PÄIVÄ, panostaa esillepanoon (vaatteita vain henkareilla, isompi tulostettu hintaopaste jos tietyn koko tuoteryhmän tuotteet tiettyyn hintaan tai erikoisen halvalla, muutenkin tavarat järjestetty loogisesti), pidän pöydän täytenä koko viikon eli tuon uutta tavaraa sitä mukaa kun tulee myyntiä. Liian täysi pöytä ei kuitenkaan saa olla, asiakkaan pitää nähdä "pidemmällä silmäyksellä" mitä pöydässä on tarjolla. Lopuksi olen laittanut aina viimeiseksi pariksi päiväksi kaiken -50%. 

Nyt ensimmäistä kertaa pidän pöytää kaksi viikkoa, ja saa nyt nähdä onko yhtään "kannattavampaa" kuin viikon mittainen. Epäilen. Mutta ollaan miehen kanssa pidetty tässä viikkojen ja kuukausien kuluessa melkoinen suursiivous, kaikki kaapit ja laatikot ollaan käyty läpi erittäin rankalla kädellä, joten sitä myytävääkin on riittänyt. Ainakin aleaikaa meinaan pitää nyt pidempään, ensin -50% ja jos sitä viimeiset päivät sitten -70%. Tavoitteena on että mitään ei tarvi kantaa takaisin kotiin (paitsi niitä tunnearvoisia ;). Ja jos pitää, niin lähtee lahjoituksena sitten johonkin.


Tilaa on tehty mm tällaisille:



Erilaisia säilytyslaatikoita ja -purkkeja. Ikkunalaudalla on omat laatikot tulitikuille, miehen tavaroille, mäkkärimausteille ja kuiteille. Kaapissa omat laatikot avaimille, vanhoille puhelimille, kuminauhoille, kaikelle mahdolliselle pikkusälälle. On puisia, peltisiä, muovisia ja pahvisia laatikoita, ei niin väliä millasia, pääasia että kaapissa vallitsisi tästä lähtien siisteys :)




Vihreä pikku lasimaljakko jota oli kiva selvitellä onko kotimaista lasia vai ei (ei ollut, mutta kiva silti), ja rautakynttelikkö.




Täällä ei taida olla mitään juuri ostettua kirpparitavaraa, vaan suomalaista lasia ja "rihkamaa" täydessä sovussa keskenään. Yhteistä näille on se että mikään ei ole turhaa vaan kaikkia käytetään enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Monilla näistä on myös tunnearvoa eivätkä siten myytävissä (mm. Iittalan ja Humppilan massiiviset kynttilänjalat jotka sain äidiltäni ja ovat mummoni peruja), ja näille nyt pitäisi saada sitten enemmän tilaa. Yksi projekti onkin kesken jos saisi kirpparin myötä yhden kokonaisen hyllykön tyhjennettyä ja näitä (ja niitä tulevia) lasiaarteita sitten tilalle.




Eli tämmöistä kierrätystähän tämä vähän on, kun jostain luopuu niin usein tilalle tulee uutta. Mutta jos joskus tämä lasi-innostus alkaa kyllästyttämään niin aivan varmasti myyn surutta Muurlan lasi-tuikkuröykkiöt (ei näy kuvassa) sitten kirpparilla, ja halavalla!! :D



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...