tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesän pyöräretki taputeltuna kasaan

Useiden sattumien johdosta on nyt niin, että mulla ja miehellä on yksi yhteinen lomaviikko heinäkuussa. Siihenhän piti sitten jotain aktiviteettiä keksiä. Vaihtoehtoina olivat lähinnä viikoksi Sallaan mökille ja sieltä päiväretkeilyä vähän sinne sun tänne, pyöräretki Turun saariston rengasreitille tai pyöräretki kotoisasti Pohjanmaalle.

Sallasta en tiedä olisiko enää edullisia mökkejä saatavilla (ja siihen kuuluisi se lomaosake-esittely) ja hyttysiä luultavasti olisi paljon. Saariston rengasreitille olisi mies halunnut eniten, mutta mua oikeasti arveluttavat ne punkit (haluan ehdottomasti rokotuksen ennenkuin sinne menen esim. telttailemaan, ja tälle kesälle sitä ei enää ehdi saada niin ehtii vielä vaikuttaa). Lisäksi se olisi vähän monimutkaisempi reissu kun pitäisi pyörät kuljettaa sinne, etsiä/tietää autolle hyvä parkkipaikka viikoksi, lauttayhteyksiin olisi kuulemma hyvä perehtyä etukäteen ettei ihan odotteluksi koko reissu mene, samoin majoituspaikkoihin (joita siellä siis riittää) haluan kyllä perehtyä etukäteen. Mulla on aiheesta hyvää infoa, useampi esitekartta ja oikein Rengasreitti-kirjakin, mutta jotenkin en vaan jaksa nyt niin tarkasti aiheeseen perehtyä... Tähän pitäisi perehtyä alkukeväästä ajan kanssa silloin, kun retkeilyinnostus oikein nostaa päätään. Ja varmaa on että vielä jonakin vuonna me tuonne mennään, kirjat ja kaikki hankittuna jo vuosia sitten :D

Pohjanmaa siis voitti. Helppoutensa ja myöskin halpuutensa vuoksi (raha-asiat taas hieman rempallaan kun saikku jatkui ja ennenkuin kaikki päätökset taas tulee...). Oon hahmotellut tätä retkeä jo viime kesänä hieman, ja aika helppo oli reitti suunnitella. Sellainen hieno kolmioreitti kotoa ensin alas- ja sisämaahan päin ja siitä sitten ylös ja takaisin kotiin. Päivät lyötiin lukkoon eilen ja majoitukset varasin samantien. Uutena kokemuksena tulee maatilamajoitus, ja sivuaa reitti yhtä kansallispuistoakin joten toiveissa ja suunnitelmissa on käydä sielläkin pyörähtämässä.

Päivämatkoiksi tulee karkeasti arvioiden 52-100km ja neljä yötä on kesto. Ja kun käden ehdoilla edelleen mennään, niin ollaan tässä melko/hyvinkin lähellä kotia koko ajan, joten jos jotain häikkää tulee niin teinien on helppo tulla hakemaan mut käsivammainen kotiin keskenkin kaiken. En nyt kyllä usko että mitään tulee, mun pyörän ajoasento on niin pysty että kädellä ei ole pakko pitää painoa yhtään. Mutta vara nyt tässä tilanteessa hyvä olla olemassa kuitenkin.

Kiva päästä taas pyöräretkelle, kun viime kesänä ei sellaista ollutkaan! :)



maanantai 27. kesäkuuta 2016

(Hieman nihkeä) juhannus Salamajärvellä

Salamajärven reissu meni suhteellisen hyvin olosuhteet huomioonottaen. Oltiin lopulta vain kaksi yötä suunnitellun kolmen sijaan, ja reittikin jäi hieman torsoksi edestakaisin kulkemiseksi, mutta silti... olisi se voinut paljon huonomminkin mennä!


Alkuvalmistelut sujuivat rutiinilla. Samoja ruokareseptejä kuivattelin mitä oli UKK-puistossakin ja pussitin ruuat niin että joka päivälle oli oma pussi. Muut varusteet on kaikki samassa paikassa säilössä ja valmiiksi pussitettunakin, ja vielä kun jaksoin viime kesänä tehdä aivan yksityiskohtaisen pakkauslistan kaikesta mitä tarvii, ja kun rinkastakin mulla on jo käsitys mitä kannattaa mihinkin lokeroon laittaa niin pakkaaminen sujui yllättävän nopeasti ja hyvin myös.


Eipä sitten muuta kuin torstai-aamuna ajelemaan Salamajärveä kohti. Suuntana oli ensin Koirasalmen luontotupa kartan ostoa varten. Ajelimme kymmenisen kilsaa hiekkatietä pitkin ja siellä oli sitten tiellä tämmöisiä. Ja oikein kaksin kappalein.



Ensimmäinen yksilö oli tiellä jolkottelemassa mutta tajusi aika pian väistää autoa. Toinen yksilö puolestaan oli tiellä makaamassa, ja meni aikansa ennekuin edes nousi siitä ylös. Sitten se lähti juoksemaan tietä pitkin auton edellä ja se juoksikin sitten kauan siinä. Pieni tööttäilykään ei auttanut. Ajateltiin jo että joudutaankohan me matelemaan koko loppumatka sen perässä, mutta kyllä se sitten lopuksi tajusi metsään loikata. Olin jostain lukenut että juuri näihin aikoihin saattaa Salamajärvellä törmätä metsäpeuran vasoihin, mutta enpä olisi uskonut että näin törmätään! Toisaalta sitten taas koko loppureissun aikana ei nähty näistä vasoista kuin ei aikuisistakaan enää vilaustakaan :-)



Koirasalmen luontotupa oli tosi idyllinen kokonaisuus. Päärakennuksen lisäksi oli rantaa vähän jokapuolella. Kotaa, veneitä, juhannuskokkokin... ja kaikki täysin metsän keskellä. Tykkäsin. Juotiin kahvit, ostettiin se Metsäpeuranmaan kartta (mikä sitten osoittautui niin suurikokoiseksi että ei toivoakaan olisi ollut sitä pieneen karttapussukkaan sulloa. Mutta onpahan tulevia reissuja varten... 




Palattiin autolla hieman takaisin Huttukankaan P-paikalle mistä olin ajatellut että lähdetään. Alkuperäissuunnitelmana oli kulkea ensin Sysilammelle jossa ensimmäinen yö. Sitten ylös Pitkälahdelle toiseksi yöksi ja lopuksi takaisin kaiken "tutun" ohi Pyydyskoskelle kolmanneksi yöksi. Ja sieltä sitten joko suorinta tai kiertoreittiä takaisin autolle. Aika lähellä autoa siis koko ajan, jos syystä tai toisesta jätettäisiin leikki kesken. Myös vesissä oli hieman miettimistä, kun luontoon.fi sivuilla mainittiin erikseen vesipisteitä olevan vain kaksi, mutta luontotuvan pitäjältä tarkemmin kysyttäessä selvisi että kaikissa kartassa olevissa vesipisteissä vesi on juomakelpoista. No, joka tapauksessa meillä oli autossa varalla 5 litran vesikanisteri että sieltäkin sitä vettä saisi jos tarvis olisi.




Aika pian maisema muuttui suomaiseksi, ja sellaista se sitten pääosin olikin ainakin tällä meidän kulkemalla reitillä. Huomattiin heti sekin, että satuttiin olemaan liikkeellä kun tupasvilla kukkii.



Matkan varrella oli heti taukopaikka ja lintutorni mitkä käytiin tsekkaamassa. Meillä oli kiikarikin mukana, mutta ei me kyllä mitään lintuja sieltä suolta bongattu. Ehkä siksi kun satoi.












Käytiin bongaamassa myös kulttuuria eli Kauluksen niittysauna.



Koko matkan sataa tihuutti ja oli muutenkin tosi painostava ilma. Sysilammelle päästyämme oltiinkin tyytyväisiä kun puuvajan yhteydessä oleva autiotupa oli vapaana. Täällähän me oltais eka yö ja saatais kuivattua vähän varusteita. Syötiin, vaihdettiin muutama sana varaustuvan "nuorenparin" kanssa ja mentiin aikaisin nukkumaan. Vähän nihkeää ja hiostavaa oli yölläkin ja itse voin kyllä myöntää että en oudokseltani montaakaan tuntia nukkunut.




Aamu-uinnin, aamupalan, vesipullojen täytön ja tuvan siivouksen jälkeen sitten taas liikkeelle.



Painostavan hiostavaa oli edelleen ja lisäksi hyttysiäkin piisasi. Maisemat jatkuivat edelleen vuoroin metsäisinä, vuoroin suomaisemana.



Kivipeltokin löytyi.



Jossain vaiheessa aurinkokin alkoi paistamaan.



Tämän matkan varrella oli yksi karttaan merkitsemätön taukopaikka, Matoniemi.



Pieniä siltojakin ylitettiin.



Kunnes saavuttiin Jyrkänniemen tulipaikalle, joka olikin sitten hieno.











Päätettiin jäädä tänne toiseksi yöksi, ja käydä "päiväretkellä" hakemassa vettä Pitkälahdelta. Syötiin, pystytettiin teltta johon jätettiin rinkat ja eikun matkaan!



Kävely oli ihan huomattavasti helpompaa ja nopeampaa ilman rinkkoja ja aika pian oltiinkin perillä.



Pitkäniemen lähde oli helppo löytää kun olin laittanut kaikki kriittisimmät paikat (eli vesipisteet) gepsiin valmiiksi. Täällä olikin sitten oikein mehukestit, haalean pulloveden jälkeen jääkylmään lähdeveteen lantrattu Ekström maistui aivan taivaalliselta. Miten sitä onkin niin että tylsäkin ruoka (tai juoma) voi maistua ulkona niin hyvältä! :)



Lähde sijaitsi lammen rannalla tulipaikan luona, 100-200m autiotuvalta.



Mä olin jostain blogista lukenut että tämä paikka oli hieman varjoinen ja "ei niin hieno", mutta mies ihastui paikkaan ikihyviksi ja harmitteli kun meillä ei ollut varusteita mukana. Tämä autiotupa oli kyllä munkin mielestä kivempi kuin edellinen, oli kunnon puulaverit ja hirsiseinät niinkuin "oikeassa" autiotuvassa pitääkin.



Tuvassa myös asui joku tuollainen mustahuppuinen muumio ;)











Tähän meidän reissun "hyvä" osuus sitten päättyikin. Vielä takaisintullessa oltiin fiiliksissä, kunnes jostain kuului koiran haukuntaa. Ja sehän oli tietysti Jyrkänniemestä. Sinne oli tällä välin leiriytynyt isompi seurue kahden koiran kanssa. Mietittiin hetki mitä tehdään ja tultiin siihen lopputulokseen että ei olisi kovin hyvä idea sinne jäädä. Meidän koirat on oikein rähinä-roopeja eikä tämän seurueen koiratkaan mitään niin hiljaisia olleet. Koirien toppuuttelemiseksi ja vahtimiseksi olisi mennyt koko ilta, ja siitä olisi rentous ja rauha sitten kaukana. Ja juuri sitä me oltiin tultu tänne hakemaan.

Koottiin siis teltta jä lähdettiin takaisin Sysilammelle päin. Matkalla mietittiin että voisiko Matoniemessä yöpyä, mutta siellä sitten sattui olemaan juuri tämä varaustuvassa ollut nuoripari, joten käveltiin vaan suoraan Sysilammelle asti. Meidän "vakkari"autiotupa oli vapaana (onneksi), joten siellä siis oltaisiin toinenkin yö. Voin sanoa että tässä vaiheessa hieman harmitti kun ei menty kaikkien varusteiden kanssa Pitkälahdelle, mutta kun ei sitä kristallipalloa ollut niin ei voinut tietää...

Kierrettiin illalla vielä Sysilammella oleva luontopolku, ja kävin siinä samalla pulahtamassa luontopolulla olevalla lammella. Jossain tässä vaiheessa sitten päätettiin että seuraavana päivänä lähdetään kotiin. Kuumaa ja nihkeää säätä riitti, samoin hyttysiä. Lisäksi peseytyminen (tai uiminen) oli tässä paikassa hieman haasteellista, kun rannan varaussauna oli kumpanakin iltana varaustupalaisten käytössä ja alueen ranta niin pieni, että ainakaan me ei kehdattu sinne "ängetä" uimaan kun toiset siinä saunovat...

Lisäksi koirien kanssa mieluiten yövyttäisiin yksin. Autiotuvassa homma niiden kanssa kyllä toimi vaikka ihmisiä onkin, mutta ulkona ehkä eri.


Tämän yön nukuin jo paremmin, ja aamulla lähdettiin tosi aikaisin kun pitäisi kuulemma olla kunnon ukkosmyräkkäkin tulossa. En sitten tiedä tuliko sitä, hieman ihan loppumatkasta sateli. Käytiin vielä tsekkaamassa Heikinjärven laavu, noin niinkuin tulevia reissuja ajatellen... ;) Eli kyllä me tänne vielä toistekin tullaan, ehkä hiljaisempana ajankohtana ja ilman koiria, varmaankin!




Pentti on jo valmiina lähdössä kotiin :)



Ja mitä tästä reissusta sitten jäi käteen?

- Olkapää ei vaivannut yhtään, päinvastoin jätin kaikki säryt sinne Salamajärvelle, mikä on tosi hienoa. Mulla on siis vielä toivoa ;)

- Salamajärvestä jäi positiivinen mielikuva

- Koirasalmen luontotupa sijaitsi hienolla paikalla vesistöjen keskellä

- Jos ajattelee että kulkisi Hirvaan kierroksen (n.60km), niin se olisi kaikin tavoin helppoa. On rengasreitti ja vesipisteitä on sopivin välimatkoin (mikä ei ole näillä leveyspiirellä itsestäänselvyys). On autiotupia ja jopa yleinen sauna Valvatissa. Isoa plussaa kaikki.

- Koirien kanssa voi vaeltaa, mutta kyllä ne vaan huomiota ja omaa energiaa vaativat. Päivämatkoja ei voi suunnitella niin pitkiksi. Ovat vähän niinkuin lapsia joista siinä on huolehdittava. Mieluiten ehkä kuitenkin mentäisiin ilman niitä, niin se leiriytymisrepertuaarikin on vähän monipuolisempaa.

- Ihmisiä osasin odottaa, olihan juhannus ja autolla pääsee lähelle autiotupia

- Ristiriitaakin syntyi. Miehen mielestä ei mitään järkeä kulkea rinkan kanssa pitkiä matkoja kun autollakin pääsee esim. tupien lähelle (hänen mielestään rinkkaa on järkevää kantaa vain silloin kun oikeasti on pakko), mun mielestä taas rinkan kantaminen sinänsä on jo "elämys", harjoittelua pidemmälle vaellukselle jne... Toisaalta kyllä puhuttiin jälkeenpäin että tuo Hirvaan kierros pitää joskus tehdä, ja mä nyt ymmärsin kyllä niin että ihan kävellen ja rinkkaa kantaen (toivottavasti ymmärsin oikein, heh :)

- Lamppua olisi tarvittu. Kaksi kertaa ollut turhaan mukana Seitsemisessä ja UKK:ssa mutta nyt autiotuvassa oli niin hämärää että lamppu olisi ollut kova sana vaikka keskikesä onkin :-)

- Tulomatka tuntuu aina lyhemmältä kuin menomatka, paljon lyhemmältä. Miksi, se on edelleen arvoitus :D


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Sekalaista kuulumista sieltä sun täältä

Viime postauksesta on kulunut jo tovi ja vaikka fyysistä edistystä on tapahtunut niin kyllä niitä takapakkejakin (ainakin omasta mielestä) edelleen tulee. Eli aika lailla samoilla fiiliksillä mennään edelleen. Aaltoilevaa. Nousua. Ja laskua.

Olen sairaslomalla vielä vajaan kuukauden, ja heinäkuun puolenvälin jälkeen sitten töihin, osa-aikaisesti. Käden suhteen on ollut vaihtelevaa. Oli särkyjä, jotka lähtivät pois, ja tulivat sitten uudelleen. On vaikeaa kun ei aina tiedä mikä sitä särkyä milloinkin aiheuttaa. Samoin kun pitäishän sillä kädellä jotain tehdäkin että siedättyy ja vahvistuu taas normielämään, mutta sitten taas pitäisi osata himmata kun niitä särkyjä ilmenee. Ja just niitä oikeita liikkeitä mikä niitä aiheuttaa. Ja niitä taas en aina tiedä/osaa yhdistää...

Sinänsä käsi on toipunut fyysisesti mun mielestä suorastaan hienosti viimeiset viikot. Se viimeksi niin toivottomalta tuntunut pystypunnerrus sujuu jo melko puhtaasti, ja painojakin oon saanut lisätä (ei enää tarvi 500g hernepussia, heh :). Selän taakse taivutus on edennyt kaikkein huikeimmin. Vielä viime postauksen aikaan en saanut kättä kuin johonkin tuohon pakaran keskelle korkeintaan, mutta nyt käsi taipuu jo jonkinverran yläselälle asti. Ihan kiva kun yli puolen vuoden jälkeen tuokin liike alkaa onnistua. Samoin vaatteiden pukeminen (ja riisuminen) ei ole enää niin kivuliasta kuin vielä hetki sitten. Tämä on ollut suuri plussa omaa liikkumistakin ajatellen. Enää ei tunnu että ei sen vuoksi viitsi tehdä mitään hikoiluttavaa kun se vaatteiden vaihtaminen on niin prseestä.

Ja ihan kivaa on ollut sekin että olen saanut taas normi vaatevarastoa käyttöön. Oikeastaan tosi kivaa! Oon valehtelematta kulkenut pieruverkkareissa ja (miehen) löysissä paidoissa viimeiset puoli vuotta, kun se vähänkin tiukempien vaatteiden pukeminen vaan oli niin arsesta. Tervetuloa takaisin urheiluvaatteet, pillifarkut, omat just sopivat t-paidat ja niin edelleen...!

Fyssarilla tehtiin viimeksi voimatestejä jollain laitteella, ja suureksi yllätyksekseni oikean käden hauis?- (tai ylös- ja alas), tai sellainen normaali voima oli suurempi kuin vasemman. Kuinkahan paljon voimakkaampi tuo oikea käsi on ennen ollutkaan. Sen sijaan ulko- ja sisäkiertovoimat oli ihan selkeästi heikommat kuin vasemman. Mutta se ei kai ole ihme, tai ei ainakaan epänormaalia, kun en mä ole noita ulko- ja sisäkiertojumppaliikkeitä juuri paljoa vielä tehnytkään.

Voisi oikeastaan sanoa että ellei noita särkyjä olisi, olisin todella positiivinen tän käden suhteen. Mulle on toitotettu ihan joka suunnasta (ja viimeksi tänään) että leikkauksesta toipumiseen menee aikaa, ja mulla siitä on kulunut VASTA reilu kaksi kuukautta. Lisäksi että olkapää on monimutkainen kokonaisuus, paljon monimutkaisempi kuin esim. polvi. Nämä nyt vaan on hyvä muistaa. Silloinkin kun epätoivo meinaa vallata ajatuksia.




Ja mitäs sitten muuhun elämään? Olen käynyt jonkinverran pyöräilemässä maantiepyörällä, kuin myös muutaman kerran juoksemassa. Tai rehellisemmin pitäisi puhua hölköttelystä, sen verran on vauhdit tippuneet ja pidän tietoisestikin askelluksen matalana ettei tärähdyksiä olkapäälle tulisi niin paljoa tai ne olisivat mahdollisimman vaimeita. Sen vaan oon pistänyt merkille että kestävyyskunto on pudonnut aivan älyttömästi. Ei kai se ihme ole kun olen ollut niin kauan harrastamatta oikeastaan mitään. Mutta kyllä se silti vähän surettaa, en voi kieltää. Ja nyt vaikka tiedän tämän, niin mun on silti tuon käden ehdoilla kuntoa osattava kohottaa. Ns. "runtata" (niinkuin aina ennen tiettyjen rajojen puitteissa) en voi nyt yhtään. En yksinkertaisesti uskalla. Enkä halua ottaa minkäänlaista riskiä. Ja tuskin se olisi kovin järkevääkään, päinvastoin.

Nice Runissa olin kävelemässä, Botniapyöräilyyn olen ilmoittautunut 67km matkalle (tavoitteena kai lähinnä jaksaa polkea se läpi ja vielä käden ehdoilla tietysti), siinä ne tämän hetken liikuntatapahtumajutut sitten ovatkin. Juoksusta käsi ei tykännyt pahaa (mun käsittääkseni), niin kympin lenkkejä kerta viikkoon on tarkoitus jatkaa.

Rinkan kantaminenkaan ei ole kiellettyä ellei tule tuntemuksia ja että olisi hyvä testata ennen pidempää reissua. No, testannut en vielä ole, mutta meinataan mennä nyt juhannukseksi sitä kokeilemaan Salamajärven kansallispuistoon. Auto vaan pitää jättää mahdollisimman keskeiselle parkkipaikalle ja suunnitella reitti sillälailla, että alkupäivinä pyöritään siinä auton lähettyvillä ja jos tuntuu oikein pahalle niin sitten vaan jätettävä kesken ja tultava aikaisemmin kotiin. "Runtata" kun en edelleenkään meinaa. Oman haasteen reissuun tuo se että ollaan sellaisessa pakkoraossa että koirat on otettava mukaan, niin saattaa olla ihan mahdollista, jopa todennäköistä, että niiden vuoksi tullaan aikaisemmin takaisin :-) Hyvin avoimin mielin lähdetään ja sillä asenteella yritetään olla (ja on pakkokin) että vaikka keskeytyy niin ei haittaa.

Rinkan kantamiseen mulla on yksi kikka. Oon muutaman matkan polkenut reppu selässä (ja täynnä tavaraa), ja jos olkapäätä, tai pikemminkin solisluuta meinaa alata painamaan, niin oon kiepauttanut reppua vähän oikealle puolelle jolloin suurempi paino on sillä puolella ja repun viilekkeet siis kiristää enemmän vasenta puolta. Joten luulisin, että rinkkaa voi ainakin jonkinverran säätää samalla tavalla. JOS tuntuu että painaa.

Retkiruokia olen tässä taas kuivatellut, vielä pitäisi pakata ja suunnitella lopullinen reitti. Vielä kuukausi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että teltan pystyttäminen, makuupussien levittely ym ja kaiken pakkaaminen ja sullominen taas takaisin onnistuisi, mutta nyt tuo käsi on siinä pisteessä että tämmöistäkin voi pikkuhiljaa harrastaa. Olen jopa alannut petaamaan sänkyä puolen vuoden tauon jälkeen.

Pakko vaan uskoa että kyl tää tästä! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...