keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Karhunkierros - astetta enemmän haastetta

Prologi: Vaellusharrastuksen alettua meille on ollut alusta asti selvää, että Karhunkierrokselle on jossain vaiheessa mentävä. Onhan se vanha ja legendaarinen reitti, jonka vähintäänkin nimeltä tietää aivan jokainen. Ja onpa tuota reittiä aloittelijoillekin sopivaksi mainittu. Ehkä näistä kaikista syistä johtuen ainakin minulla oli reittiä kohtaan suuria ennakkoluuloja. "Turistireitti". "Ruuhkainen". "Aloittelijoille sopiva, siis helppo. Onkohan liiankin heppoisa vaikka maisemat ovatkin komeat?"

Voin todeta että sanat "turistireitti" ja "ruuhkainen" pitivät ainakin jossakin osin paikkaansa. Mutta "helppo", "heppoisa"? Ei todellakaan. "Aloittelijoille sopiva?" Suunnistamisen puolesta kyllä, reitti on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ole. Mutta siihen se sitten jääkin, ainakin meidän mielestä. Ja tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieliin että asumme Pohjanmaalla, joten olemme tottuneet aakeeseen laakeeseen maisemaan. Ei laaksoa ei kukkulaa...



Lähdettiin maanantaina ajelemaan kotoa tasan kello kuusi aamulla. Klo 14:50 täytyisi olla valmiina hyppäämään koulubussin kyytiin Rukakylässä, ja Oulussakin piti koukata keskustassa hakemassa vedenpuhdistustabletteja kun täällä kotikaupungissa ne ainakin päivystävässä apteekissa olivat loppu. Luontoon.fi-sivuilla oli oikein erikseen mainittu että juuri nyt vedet saattavat olla epäpuhtaita kun on satanut niin paljon. Tämä lisättynä "turistikohteeseen" missä mahdollisesti paljon ihmisiä, niin päätettiin turvautua joko tabuihin tai sitten 5 min keittämiseen/kypsentämiseen jos tuvilla tulisi mahdollisuus. Omilla kaasuilla ei lähdettäisi joka kerta viittä minuuttia keittämään (yleensäkin meillä tapana kypsentää kaikkea ihan minimi ja kahvivedetkin ehtivät just ja just poreilla), olisi suoranaista kaasun tuhlausta ja sitten saisi jo riittävyyttäkin alata ressaamaan.

   

Oltiin hyvissä ajoin perillä ja rauhassa ehdittiin vaihtaa kamppeet ja järjestellä jäljellejäävät tavarat autoon. Hieman siinä sataa tihuutti Rukakylässä pyöriessä eikä oikein ketään näkynytkään missään. 


Siinä oli sitten hyvin aikaa syödä Pitäjän Pirtissä viimeiset munkkirinkulat hetkeen. Tuttuja rinkuloita laskettelureissuilta ja aivan samanmoisia olivat edelleen! Kun siinä oli aikaa miettiä niin hieman sade mietitytti, kuinka varusteet ja ennenkaikkea kengät pitävät vettä...


Pikkubussi olikin sitten lähes täynnä vaeltajia. Talvijärveltä koululta kyytiin tuli vielä yläasteikäisiä (erittäin hyvin käyttäytyviä) nuoria, ja sitten matka jatkui kohti Ristikalliota.


Oltiin siis päätetty aloittaa Ristikalliolta, kun se on vanha ja alkuperäinen Karhunkierros. Päiväretkellä koukattaisiin katsomassa Oulangan kanjoni, ja niin nähtävyyksistä ainoastaan Rupakivi jäisi näkemättä.



Meidän lisäksi ainoastaan yksi seurue jäi Ristikalliolla pois, kaikki muut jatkoivat Hautajärvelle.


Ei montaakaan sataa metriä ehditty kävellä kun Poroja!!! Sadekin oli sopivasti lakannut bussimatkan aikana, joten fiilikset alkoivat ihan nousemaan.


Vanhan Karhunkierroksen kilometritietoja. 


Ensimmäinen nähtävyys, Ristikallio tuli vastaan nopeasti. Ja vitsit kun se olikin jyrkkä! Pitkän automatkan vuoksi ei oltu juotu mitenkään hirveästi, rinkat toivat tasapainoon oman haasteensa, lisäksi myös tottumattomuutta korkeiden paikkojen suhteen niin ei todellakaan menty mitenkään lähelle reunaa.


Tämän kuvan konttasin ottamaan, haha :D


Heti jyrkänteen jälkeen tulikin Ristikallion autiotupa. Paikka ei ollut kovin suuri ja kolme retkuetta jäämässä yöksi, joten juotiin kaakaot kera tumman Geishan ja jatkettiin matkaa.



Pian Ristikallion jälkeen tuli jo ensimmäinen riippusilta.


Ja sitten oltiinkin jo Puikkokämpällä. Kämppä on merkitty karttaan päivätuvaksi, mutta kyllä siellä pitkät laverit oli kun on entinen tukkikämppä. Mietittiin jonkin aikaa yövyttäisiinkö täällä kun edessäpäinkin voisi olla ruuhkaa, mutta tulisijan puuttuminen ja hiiret? (mies näki että joku elukka kiipesi ulkoa katonrajaan) saivat jatkamaan. Vaikutti jotenkin vähän kolholta kun ei edes tulisijaa, ja voin vain kuvitella miten hiiret hyppelisivät makuupussin päällä ja jokapaikassa yöllä :-) 


Jossain Puikkokämpän ja Taivalkönkään välillä tiputin kameran suoveteen. Vähän jouduttiin pitämään kiirettä kun hämärä painoi päälle, ja kiireesti aina kaivelin kameraa reisitaskusta kuvien ottoa vasten. Taskun tarrakiinnitys, siihen takertuva kameran nailonhihna ja hieman kohmeiset kädet, ei siihen muuta tarvittu. Koko loppureissun ajan kamera joko toimi moitteettomasti, herjasi muistikorttia tai herjasi akun varausta. Lisäksi näyttö näkyi välillä harmaana. Kuivattelin yöt kameraa avattuna ja purettuna makuupussissa ja tyynyliinassa, ja osittain tämä auttoikin. Yleensä jonkin aikaa kun kameran aina aamulla otti käyttöön.


Alkoi jo hämärtää kun saavuttiin Taivalkonkään autiotuvalle, joka sijaitsi Hautajärven ja Ristikallion polkujen risteyskohdassa. Arvelin että on ruuhkaa ja oikeassa olin. 3-4 retkuetta oli jo tuvassa, joten päätettiin yöpyä teltassa ja kiivettiin ylös tuvan "leirintäalueelle".


No joo, ajattelin siis ensin jos jättäisin kameran lämpimään tupaan kuivumaan (ilman akkua ja muistikorttia) mutta en sitten jaksanut sitä sinne ripustella, varmaan olisi aiheuttanut ihmetystä yhdelle jos toiselle vaeltajalle. Muutenkin jotenkin ajattelin että itse tässä on nyt pärjättävä ja virheet paikattava. Telttaolosuhteissa.



Tuvan telttailualue oli hienolla paikalla ylhäällä joentörmällä. Hyviä telttapaikkoja oli paljon eikä juuri muita telttailijoita kuin me.


Leiriydyttiin vähän syrjempään aika lähelle joentörmää/jyrkännettä.


Ehti tulla melko pimeä ennekuin saatiin leiriydyttyä ja syötyä, ja olisihan se aika säätämistä jos kaikki se pitäisi pimeässä tehdä. Otsalamput kyllä olivat mukana mutta kuitenkin..





Tiistaina herättiin vasta ysiltä. Aamupuurot, kiisselit ja leivät nassuun, koottiin kaikki valmiiksi mutta jätettiin teltta pystyyn ja rinkat sinne, päiväreppuun vettä, keitin, kahvia ja suklaata, ja lähdettiin kohti Savilammen autiotupaa ja Oulangan kanjonia.


On sitä tälle kesälle Lapinkin puolella käyty :D


Oulangan kanjonilla käytiin varmaan vaan siinä alkupuolella, sitten riippusillan yli Savilammen tuvalle tauolle. Täällä olikin paljon porukkaa, kun P-paikka ja luontopolukin. Päiväretkeilijöitä riitti.



Palattiin takaisin, koottiin teltta ja lähdettiin liikkeelle. Kello oli tässä vaiheessa vaikka ja mitä, haluttiin vaan päästä äkkiä eteenpäin että edes johonkin tänään päästäisiin.


Näkymää Taivalkönkään telttailualueelta.


Kuin myös. Pian jatkettaisiin tuosta riippusiltaa eteenpäin.


Taivalkönkään tupa on hieno kokonaisuus. veden äärellä, riippusillan ja portaiden ympäröimänä.





Taivalköngäs


Kuin myös


Ja vielä. Riippusiltoja oli kaksin kappalein.


Lounas oli edelleen syömättä ja niinpä jäätiin vaan polun varrelle sopiville kiville ja kelopuille kokkailemaan. Nuudeleita salamilla, valmistusaika max 5 min.


 Saavuttiin Runsulammen tulipaikalle joka oli niin hienolla paikalla joen varrella että päätettiin jäädä tänne yöksi. Kulku ei tänään oikein maistunut joten mitä sitä turhaan itseään rääkkäämään. Ja pitäähän näillä reissuilla rentoutuakin. Telttapaikkoja oli alhaalla tulipaikan lähellä ja ylhäällä kalliolla joentörmällä, päätettiin leiriytyä jälleen ylös.


Teltta oli ollut aamusta kostea, ja jostain syystä ei alettu sisätelttaa irrottamaan eikä muutenkaan mitään putsailemaan. Kun pystytettiin teltta, oli sekä sisä- että ulkoteltta märät ja järkytyksekseni kaikki roskatkin suurinpiirtein ennen niin vitivalkoisessa katossa kiinni! Kun teltan antoi hieman kuivahtaa, sain roskatkin pois katosta ja teltasta kokonaan. Loppujen lopuksi teltta ei ollut yhtään märkä enää illalla, vaan kuivui siinä pystyssä ollessaan ihan muutamassa tunnissa.



Kun leiriytyminen oli suoritettu oli aikaa ihan olla vaan, tutkia karttaa ja ihailla maisemia.


Täällä syötiin toinen vaelluksen parhaista aterioista, quesadillat: kaksi tortillalättyä per henkilö, neljä paksua viipaletta goudajuustoa per henkilö, puoli pakettia (75g) serranokinkkua per henkilö. Täytteet lätynpuolikkaaseen ja taitetaan lätty kahtia. Paistetaan pannulla voissa max minuutti per puoli, niin että juusto juuri sulaa. Avataan lättyä hieman, lisätään ketsuppia (Hesen annosketsupit hyviä) ja paahdettua sipulirouhetta. Syödään! Täytteitä voi vaihdella mielen mukaan, tämä yhdistelmä ainakin toimi ja ainekset mahtuivat hyvin rinkkaankin.


Joentörmää menee ylös polku...


...telttapaikoille. Olisi ollut vielä korkeammallakin tasolla paikka, mutta tämä toiseksi korkein riitti meille :) Telttailijoita tai yöpyjiä ei ollut muita kuin me. Alkoi tuntumaan että väki hakeutui tuville.


Vähän alkoi mietityttämään se, että aika on kuitenkin rajallinen (jos ei muun niin peseytymisen suhteen, mahdollisuutta sen suorittamiseen kunnolla kun ei ole). Niinpä päätettiin seuraavana päivänä kulkea kunnon siivu ja laitettiin kello herättämään jo kuudelta. Tämä ei niin pahasti kirpaise kun olettaisi, koska pimeä tulee jo kasin jälkeen, niin mitäpä muuta sitä tekee kun alkaa nukkumaan.





Jos herääminen kirpaisi niin aamu-usvainen joki kyllä paikkasi tilannetta.


Hienoa on


Päästiin kasin jälkeen liikenteeseen. Tarkoituksena mennä ensin Oulangan luontokeskukselle kahville, täyttämään vesipullot ja ostamaan se jääkaappimagneetti.



Maasto on helppokulkuista ja pian ollaankin Oulangan leirintäalueen tuntumassa.


Tässä onkin vähän isompi silta. Ja vielä remontin alla.


Kameran huoltokin jatkui luontokeskuksella ja käytin häikäilemättä hyväkseni pöydän vieressä olevia pattereita.


Ja sitten matka jatkui taas. Täällä luontokeskuksellakin on paljon retkeilijöitä, niin päivä- kuin puisiakin.


Kuljimme lähes letkassa päiväretkeilijäiden kanssa Kiutakönkäälle. Onhan se komia köngäs!



Nyt jos koskaan tämä teksti on ajankohtainen. Pohjoista Suomeahan ollaan suorastaan hukuttamassa kaivoshankkeisiin.







Matka jatkui Oulanganjoen jokitörmää pitkin komeissa maisemissa. Tänään on tarkoitus kulkea Kulmakkopuron tulipaikalle tai jopa Jussinkämpän autiotuvalle saakka. Eikä ole valittamista, aurinkokin paistoi ensimmäisten puolipilvisten päivien jälkeen.





Melojiakin näkyi. Kuten olin lukenut, Oulankajoki näytti juuri niin helpolta ja "rauhalliselta" joelta kun annettiin ymmärtääkin.


Maasto oli helppokulkuista.


Isoja hiekkatörmiä näkyi paljon.


Matkan varrella oleva Ansakämppä osoittautui melko uudeksi ja siistiksi tuvaksi. Täällä kokattiin sitten reissun huonoin ateria, katkarapukeitto fetalla ja paprikalla. Tuli liian litkua kun laitoin liikaa nestettä. Eikä nuo valmiskeitot nyt muutenkaan niin hääviltä maistu. 


Hyväkuntoinen "hiekkatörmämaasto" jatkui aina Kulmakkopurolle saakka.


Reissun puolivälikin saavutettiin tällä etapilla.


Kulmakkopurolla oli paljon porukkaa ja päätettiin pitää vain pieni tauko ja jatkaa Jussinkämpälle saakka. Viimeinen etappi olikin sitten aikamoista juurakkoa (ja esimakua tulevasta), jossain vaiheessa aurinkokin väistyi ja jopa sataa tihuutti pikkuisen.


Jussinkämpälle oli jo retkueita saapunut useampi kappale, joista kaikki yöpyivät tuvalla tai kodassa. Kämpän takana oli hyvin telttapaikkoja ja pystytettiin teltta sinne. Teltta oli edelleen kokonaisena pakattu telttapussiin ja taas hyvin märkä (oltiin joko väsyneitä, tyhmiä tai kiireisiä aamulla, tai sekäettä kaikkia, mutta ei vaan tänäänkään leikannut). Pyyhin pikkupyyhkeellä lattiaa ja kas, parin minuutin päästä se oli kuiva, vaikka ulkona välillä tihuuttikin ja oli muutenkin kosteaa. Levitettiin makuualustat ja -pussit ja mentiin tuvan kuistille kokkailemaan. Yllätys oli suuri, kun syötyämme palattiin teltalle ja teltta oli jälleen niin kuiva, mitä se tällaisissa olosuhteissa voi olla!


Hämärä tuli jo samantien, joten iltatoimien jälkeen ei muuta kuin unten maille. Pari ensimmäistä yötä oli ollut kylmempää, nyt ihan selkeästi lämpimämpää kun yöllä aina satelikin välillä. Tuli jopa kuuma. Se jäi mieleen että sade ehkä herätti, mutta myös sen ropinaan oli miellyttävää nukahtaa aina uudelleen.





Jussinkämppä aamulla. Oltiin melkein viimeinen retkue joka sieltä lähti, sateen vuoksi ei pidetty kiirettä aamulla vaan odotettiin rauhassa että se loppui. Nyt tajuttiin myös pakata sisäteltta rinkkaan ja vain ulkoteltta telttapussiin. Vaikka tuo teltta onkin lähes yliluonnollisen nopea kuivumaan, niin turhaa stressiä on aina syytä välttää.


Samanlainen 60 vuotta vaeltajien kenkien kuluttama juurakkopolku jatkui, kunnes saavuttiin Kitkajoen varteen. Polku kulki aivan vuolaasti virtaavan joen viertä ja oli paikoin melko hidaskulkuinen. Ja kuten olin lukenut, Kitkajoki vaikuttikin paljon haastavammalta eikä missään tapauksessa sopisi meille (eikä muillekaan aloittelijamelojille :-)


Maisemat kuitenkin olivat hienot, suorastaan upeat! Kitkajoen varrella oli myös lukuisia tulipaikkoja ja laavuja eikä juurikaan taukoilijoita. Täällä olisi voinut varmasti yöpyäkin täysin omassa rauhassa.


Kartasta on jotenkin vaikea nähdä Harrisuvannon laavun tarkkaa paikkaa (voisi tulkita niinkin että on  jo aiemmin ennen Pienelle Karhunkierrokselle tulevaa risteyttä), mutta lopulta oltiin perillä. Tämä oli iso taukopaikka, ja kun on Pienen karhunkierroksen varrella oli siellä saapuessamme aikamoinen kuhina. Sopivasti kuitenkin itse laavulta oli lähdössä porukka pois ja päästiin "valmiiden tulien ääreen" kokkailemaan, tosin keittimellä. Siinä syödessämme porukkaa pikkuhiljaa lähti, kunnes huomattiin olevamme ainoita koko taukopaikalla. Pian kuitenkin saatiin seuraa vanhemmista naispäiväretkeilijöistä jotka kovin kyselivät kaikkea vaeltamisesta. Saatiin kuulla olevamme reippaita :)


Juurakoiden ja joentörmäryteikköjen jälkeen oli kiva kulkea Pikkukarhunkierroksen hyvinhoidetuilla sorareiteillä. Ja olivat maisematkin edelleen hienot :) Portaita ja ylämäkiä riitti koko tämän päivän alkuosuudelle ihan kiitettävästi.


Pian saavuttiinkin Siilastuvalle joka sijaitsee Jyrävän putouksen luona. Jyrävälläkin oli "porukkaa kuin pipoa", ja kun ilta oli vielä nuori, päätettiin jatkaa Puurosuon laavulle asti.

Jyrävän jälkeisiä maisemia. Joentörmällä kuljettiin taas.


Kunnes oli aika kääntyä alaspäin. Polku onneksi oli helppokulkuista hiekkamaata, ja jopa metsäautoteitä kuljettiin pikku pätkiä. Sopi vallan hyvin. Vaikka aikaa olikin, niin ei ihan rajattomasti. Ja leiritymistouhut on paljon kivempi tehdä päivänvalossa. Vähän jännitettiin että onkohan Puurosuollakin porukkaa ja millainen paikka kyseessä (kaikki tulipaikat eivät vaikuttaneet niin houkuttelevilta).


Tällä pätkällä hakkuualueella törmättiin myös kunnon porolaumaan. Isoon. Ja läheltä. Iso lauma meni suoraan nenän edestä polun poikki, kunnes huomattiin että puolet laumasta oli jäänyt vielä toiselle puolelle. Siinä sitten vilkuiltiin loppulauman kanssa puolin ja toisin ensin menneen lauman johtajan tarkkaillessa valppaana, kumpi menee eka. Me mentiin.


Puurosuon laavu osoittautui tyhjäksi, ja varsin kivalla paikalla olevalle kahden laavun rykelmäksi. Katsoin pienempää laavua heti sillä silmällä että nyt kyllä nukutaan tuossa. Ja niin nukuttiinkin sitten elämämme ensimmäinen laavuyö. Olen pitänyt laavuja aina jotenkin "kolhoina", mutta mitä pienempi, sen kodikkaampi (ja ehkä lämpimämpikin). Ja äkkiäkös siitä tuli varsin viihtyisä kun pääsi leiriytymään. Täällä päätettiin myös että kuljetaan huomenna Rukakylälle asti ja ollaan viimeinen yö Rukalla lakanoiden välissä. Modernina vaeltajana varasin sitten matkapuhelimella internetin kautta meille majoituksen :-)




Jälleen oli kello herättämässä kuudelta, ja päästiin ennätysajoissa lähtemään klo 7:20. Yleensä jos leipää ja värkkejä on jäljellä en jaksa enää viimeisenä aamuna keitellä puuroa. Niin oli nytkin.



Aamulla on varsin hienoa kulkea. Ilma on raikasta ja happipitoista ja eläimiäkin on mahdollisuus bongata paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Nyt kuitenkin bongattiin vaan ilmeisesti sama porolauma mikä nähtiin jo illalla.


Pian saavuttiinkin Porontimajoen autiotuvalle mikä osoittautui aivan huikeaksi paikaksi! Vanha tupa (ilmeisesti vanha mylly, rakennettu v. 1854 tai jotain, luki ainakin hirsissä ja ovikin oli sellainen matala) sijaitsi suoraan veden päällä ja uudempi sitten vastapäätä. Oli keittokatokset ja kaikki. Eikä ketään paikalla, vaikka ysin maissa jo oltiin täällä. Mies keitti kahvit, minä vaihtelin vaatteita mm. riisumalla vaellusasun alle jättämäni yökerraston pois (viimeisenä päivänä ei enää väliä, eikä nyt huvittanut palella aamulla yhtään, ei edes siihen alkuun) ja ihasteltiin paikkaa.


Porontimajoen silta. Matkan varrelta ottamamme vesi oli melko ruskeaa mutta täällä aivan kirkasta. Ei varmaan tarvitse mainita että vaihdettiin vedet puhtaampaan. Melko tunnollisesti käytettiin vedenpuhdistutabletteja koko reissun ajan, paitsi annostus oli vähän lievempää mitä ohjeissa oli (1 tabu per litra suositus, 1 tabu per hieman vajaa 1,5l pullo toteutettiin). Kerran pari myös juotiin suoraan pikkupuroista täysin kirkasta vettä, eikä niistä mitään tullut. Käytettiin "kloorivettä" myös ruuanvalmistukseen omalla keittimellä niin ei tarvinnut keittää sitä suositeltua viittä minuuttia.


Matka jatkui aina seuraavalle laavulle Isolle Kuikkalammelle saakka. Tämä pätkä oli helpppokulkuista mutta tylsää. Hakkuita ja metsäautoteitä. Jotkin kohdat näyttivät jopa sellaisilta, että ennen oli mennyt polku, nyt tie. Kaivosta varten valmiiksi tehty, tuli vaan heti mieleen. Tiedä sitten...



Mutta oli toki hienoja maisemiakin.

Välillä näytti ihan Lapiltakin!


Kuikkalammen laavu oli aika tylsällä paikalla, lähes tien varressa. Ehdittiin juuri syödä kun paikalle tuli vanhempi pariskunta. Heidän kanssaan juteltiin tovi jos toinenkin. Saatiin kuulla että laavu on ollut ennen tien vieressä, ja edessä tulevalle Konttaiselle on kova nousu. Paikalle saapui vielä kierroksen juuri vaeltanut pariskunta joka vakuutteli Konttaisesta samaa. Mutta on siellä ne köydet, onneksi. Sanoivat. Kun kerta rinkan kanssa menee.


Tuota... nyt alkoi vähän mietityttämään. Oltiin kuljettu 20 km (hieman yli tai ali) edellisinä päivinä, nousuja oli ollut niissäkin jo ja jalat olivat aika tönkkönä. Olin sanonut miehelle (kun olin lukenut kokemuksia), että viimeinen pätkä on raskas. Kannattaako rohmuta viimeisellekin päivälle yli 20 km? Mies meinasi että ei sen raskaampaa voi (enää) olla kun Jussinkämppä - Puurosuo-pätkäkään, jossa myös portaita ja nousuja riitti. Kuinka väärässä hän olikaan...


Siellä se näkyy. Konttainen. Ajattelin että joo se reitti menee varmaan tuota oikeaa laitaa pitkin jos kerta köydet ja kaikki. Ei onneksi mennyt.


Ja lähempänä. Pian sitä kiivettäisiin.


Ja huipulla! Olin odottanut jotain kauheaa köysiviritelmää lähes pystysuoraa kalliota pitkin (ja kuinka tän olkapään kanssa selviäisin?!), mutta ihan siististi rappusia pitkin kiivettiin. Ei ollenkaan paha.


Tiesin kyllä että ei se siinä vielä ollut. Konttaiselta laskeutuessa lähti heti uusi nousu Valtavaaralle, ja tämä oli se pahin.



Ei riitä että nouset kertaalleen.


Eikä toistamiseen.. Eikä kolmannenkaan kerran. Välissä aina tietysti laskut.


Maisemat kieltämättä olivat upeat.


Vaan edelleen täytyi nousta.


Ja vielä. Että päästäisiin Valtavaaran päivätuvalle jota myös Palovartijan tuvaksi kutsuttiin.


Tällä pätkällä tuli kaikkiaan kuusi "köysikköä", eli jyrkimpiä kohtia mihin oli viritetty "köysikaide" avuksi. Ei nämä niin pahoja olleet, riitti että yhdellä kädellä piti kiinni. Pahin oli ensimmäinen jyrkkä rinne missä ei ollut köyttä. En luottanut enää täysin jalkoihini jos piti vähänkin korkeammalle nostaa, vaan kokeilin avittaa nousua käsillä. Tämä oli virhe. Rinkka vei painopisteen niin eteen, etten sitten uskaltanut nousta jaloilleni kesken kaiken etten horjahtaisi taaksepäin. Tämä tuntui mun mielestä oikeasti hieman vaaralliselta. Fyysisesti valmiiksi väsyneenä, ja vielä rinkan kanssa, joutui oikeasti miettimään, miten jalkansa asettaa.


"Tää reitti sopii parhaiten jollekin kaksmetriselle tyypille jolla on sääret kuin hirvellä. Mä oon ihan vastakohta, lyhyt ja paksujalkainen. Ei oo mun juttu."

"Kukahan sadisti tän reitin on suunnitellut? Tai masokisti jos itsekin tykkää sitä kulkea."

"Ei mun tarvisi huiputtaa joka ikistä vaaraa, riittäis kyllä vähempikin!"


Tämmöisiä siinä tuli huudeltua kun miehen perässä yritin rämpiä. Ja mikä kummaa, ennen on ollut niin päin että mä olen mennyt ja mies ei tahdo jaksaa mutta nyt oli näköjään toisinpäin. Janotti (join kyllä), huippasi, jokin (ehkä kloorivesi) pyöri vatsassa, olo oli kaikin puolin "ärsyttävä".



Mutta niin vaan lopuksi oltiin Palovartijan tuvalla!


Katsottiin jo kauempaa että mikäs partainen vanhempi ukko siellä tuvan edessä on, oikein tosivaeltaja kenties? Lähempi tutustuminen osoitti että oli aito laitapuolen kulkija, joka oli ilmeisesti ihan majoittunut tupaan, vaikkakin ruskaretkeilijäksi itsensä esitteli. Olisi naurattanut jos ei olisi naurattanut. Tai siis jossain toisissa olosuhteissa olisi naurattanut. Nyt olisi ollut kiva noiden miljoonan nousun jälkeen päästä pikkaseksi aikaa tupaan keittämään kahvia ja vähän tankkaamaan suklaata. Ja suojaan, kun olin pelkällä t-paidalla liikkeellä.


Hyväsydämisiä kun oltiin, ei sitten viitsitty kulkijasta mitään numeroakaan tehdä. Vaihdettiin pari sanaa (ukosta) aiemmin paikalla olleen pariskunnan kanssa, syötiin pikainen pikkusuklaalevy puoliksi ja jatkettiin matkaa.


Nyt oli onneksi helppoa. Hyväkulkuista, alamäkeä, ja Rukankin rinteet näkyivät jo hyvin. Se loi toivoa että oltaisiin joskus perilläkin.


Koko tuo "vuoririvi" me tultiin. Olosuhteiden pakosta. Kun pitihän se Karhunkierros kulkea sellaisenaan alusta loppuun.


Rukan lähestyessä lähestyi myös turistimeininki. Portaita ja köysiäkin oli edelleen mutta tämä ei ollut paha. Pahempi oli möly. Mölyn alkutekijöiksi osoittautui kahden miehen seurue, joka oli lähtenyt erinäisten juomien kanssa "ruskaretkelle". Tyhjät oluttölkit vaan repsottivat iloisesti päiväreppujen sivutaskuista. Olimme ilmiselvästi astuneet erämaasta alkoholin kyllästämän sivistyksen pariin :-)


Näistäkin haasteista selvittiin kunnes haasteista viimeinen oli jäljellä: nousu Rukalle. "Pitääkö tänkin nyt s****na nousta ihan päälle?!" Piti sen. Paitsi ei ihan ylimmälle huipulle. Sinnekin olisi portaita pitkin päässyt, ja ilmoitin miehelle haluavani sinne kun en ollut vielä tällä reissulla tarpeeksi kiivennyt portaita (vitsivitsi :-).


Loppusuoralla ollaan!


Siinä se on! Vaikka ei tätä merkattua reittiä mentykään vaan sitä vanhempaa niin kilsoja tuli lähes saman verran päiväretken ansiosta. On se vaan saavutus! Oon nähnyt useita kuvia missä Karhunkierroksen portilla Rukakylässä tuuletetaan, ja niin tehtiin myös me. Ja nyt ymmärrän miksi niin tehdään. Selfieitäkin otettiin mutta en laita niitä tänne, sen verran rumia irvistyksiä ovat! :D 


Autolla oli oikein voittajafiilis. Selvittiin, hahaa, ja vielä päivää aiemmin! Ei jaksettu vaihtaa vaatteita eikä mitään, vaan ajettiin suoraan...


... motellimajoitukseen! Ja suihkuun! Ja puhtaisiin vaatteisiin! Ja pizzalle! Ja nukkumaan! Ja... kotiin!


Toteutuneet kilometrit (kartan mukaan):

Ristikallio - Taivalköngäs 9 km
Taivalköngäs - päiväretki Oulangan kanjoniin - Runsulampi 12,8 km
Runsulampi - Jussinkämppä 20,1 km
Jussinkämppä - Puurosuo 18,4 km
Puurosuo - Rukakylä 20 km

Yhteensä 80,3 km
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...