tiistai 25. lokakuuta 2016

Uutta

Pikku postausta mitä on tullut viime aikoina hankittua. Yleisesti olen kokenut hirveää tavaraähkyä ja turhaa on poistettu menestyksekkäästi kirpparilla, mutta on se vaan niinkin että joskus jotain uutta aina tarvitseekin.



Kuten juoksulenkkarit. New Balance 680 V2. 


 Elämäni ensimmäiset juoksulenkkarit jotka uskalsin tilata postimyynnin kautta (hinta ei tosin mikään aivan hirvittävä ollut joten uskalsin ottaa riskin :-). Alkuperäisajatuksena oli ostaa uudet Niken Air Pegasukset mutta kun kävin niitä liikkeessä kokeilemassa, malli oli muuttunut ihan totaalisesti 29:stä mitkä mulla ennestään on. Täytyi siis aloittaa lenkkareiden metsästys alusta, ja kun aikoinaan tytölle ostamani NB:t sopivat lestin puolesta hyvin niin tilailinpa sitten samaista merkkiä. Miksikään maratontossuiksi en näitä ajatellut vaan lähinnä jos nyt vaikka saisi kympin lenkit aloitettua uudelleen taas. Äkkiseltään eivät tunnu niin mukavilta ja pehmeiltä jalkaan kuin (29) Air Pegasukset, mutta koko meni aika lailla nappiin (40,5 26 cm).



Bluetooth langattomat kuulokkeet merkkiä Karrimor


Nämä on varmasti suurin jokapäiväisen arkielämän ilon tuoja. Kuuntelen musiikkia kuulokkeilla paljon, päivittäin työmatkoilla ja töissäkin (ja kaikkien liikuntasuoritusten aikana kunhan saan ne aikaiseksi taas aloittaa), ja hermot kuulokkeiden johtoihin on menneet noin 1 000 000 000 000 000 000 000 kertaa :D Paidan ulkopuolella johto on tiellä, sisäpuolella ei pysy paikoillaan vaan kuulokkeet valuu pois korvilta, puhelin taskussa (kun eipä sille oikein muutakaan helppoa ja nopeaa paikkaa ole) pyöräillessä johdot ihan järjestään hajoavat "pistokekohdasta", pukiessa ja riisuessa johdot repsottavat ties missä maassa ja niitä tulee tallottua (ja hajotettua)... lista on ihan loputon. Olen haaveillut näistä jo kauan, mutta hinta on pistänyt hanttiin (en halua maksaa 80-100e arannäköisistä "johtohärpäkkeistä", hyvin mahdollista on että saan nämäkin hajalle :-). Nyt löytyi sopivaan hintaan, 32,40e. Toivottavasti toimivat kuten pitääkin.



Päiväreppu. Karrimor Jura 35l.


Tällaisellekin tuli tarvetta kun tuota päiväretkeilyä on suunnitelmissa harrastaa enemmänkin. On oikeastaan mun rinkka (Karrimor Tryfan) minikoossa, ihan samanlainen taskujen ja ulkomuodonkin puolesta on. Painoa 850g, ei paha.




Lämmikettä


Noku halvalla sai :D Ja onhan nuo villasukat kivan värisiä, ei aina tarvi harmaita olla :)




Merinovillaa


Kaiken pahan alku ja juuri :D Sports Directistä siis kaikki ylläolevat, ja tästähän se ajatus liikkeelle lähti kun näin että siellä edullisia (miesten) merinovillapaitoja tarjolla.



Ja sitten se kamera


Panasonic Lumix DMC-FT5 tilasin jo joku aika sitten. Tämä kamera oli kompromissi monen asian suhteen. Ei parhaimmat ominaisuudet mutta ei missään nimessä huonoimmatkaan. Ja herkkuina tulivat vielä GPS ja Wi-Fi-yhteys. Ja edullinen hinta (199e). RAW-kuvankäsittelyä ei ole, mutta asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että näin aloittelijana en sellaista tarvitsekaan. Olen myös kuvaajana ja niiden tallentajana aika hätähousu enkä luultavasti jaksaisi jokaista kuvaa alkaa muokkaamaan. Ja vaikka en valokuvauksesta mitään tiedäkään olen sitä mieltä että kuvan pitäisi onnistua jo sellaisenaan, vailla mitään muokkauksia. Mun mielestä se on se oikeasti onnistunut otos :)



Ihan ensimmäisiä testikuvia, jossa keittiö näyttää aika lailla siltä miltä se tuolla hetkellä omaan silmäänkin näytti. Tämä taso riittää itselleni vallan mainiosti. Ja tällaisia kuvia ei puhelimella saa otettua.


Kameran hankinnan yhteydessä mietin (taas kerran) blogin kuvapolitiikkaa. Olisko ne kuvat järkevämpi tallentaa johonkin (Flickr?) ja tuoda sitä kautta linkkeinä? blogiin, niin olisivat korkeatasoisempia (kun tuo kamerakin on nyt parempi, heh). Ja olisiko joku oma julkinen kuvakansio kiva? Kun lukemani mukaan Blogger saattaa käsitellä kuvia huonotasoisemmiksi mitä ovat. Mietin myös olisiko nyt käyttämälleni Picasalle jokin "ammattimaisempi" vaihtoehto.

Jos totta puhutaan niin myös kuvien kopiointi huolestutti. Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisen otos on todellakin kuvaajan oma, hänen omaisuuttansa, jonka eteen on saatettu nähdä suurtakin vaivaa, kalliista kuvaamiseen tarvittavasta kalustosta puhumattakaan (en nyt puhu itsestäni). Erämaajoen aamu-usvaa kuvatakseen täytyy todellakin mennä sinne erämaahan ja olla sarastuksen aikaan hereillä. Ei auta nukkua teltassa puoleenpäivään saatikka maata kotona sohvalla! Ehkä vähän kärjistettyä mutta niin se vaan menee.

No, kopiointiin enemmän perehdyttyäni huomasin että olen tietämättäni toiminut aika "oikein". Picasa pienentää kuvat automaattisesti, ja jos tuo Blogger niiden laatua nyt vielä huonontaa, niin tuskin kukaan haluaa pieniä, vähänkin suurempana epäselviä kuvia mihinkään käyttää. Ja tulin myös siihen tulokseen että tämä ei ole valokuvausblogi, vaan kuvien tarkoitus on lähinnä tukea sitä mitä kirjoitan. Olla osana tarinaa, ei itse kohteena. Joten ainut muutos mitä tein on tuo Bloggerin automaattinen vesileima, joka nopeuttaa blogiin tuotavien kuvien käsittelyä (tai nyt voisi melkein sanoa käsittelemättömyyttä) melkoisesti. Yksinkertaisuus on siis edelleen valttia :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

Reipas retkeilyviikonloppu!

Koska kaikenlainen retkeilykuume vaivaa edelleen ja uutta kameraakin oli hinku päästä testailemaan, käytiin lauantaina päiväretkeilemässä Lauhanvuoren kansallispuistossa. Auto starttasi pihasta 8:30 aikoihin, ja reilun tunnin ajon jälkeen oltiinkin jo Aumakiven parkkipaikalla.



Ei kuitenkaan käyty Aumakiveä katsomassa vaan lähdettiin ylöspäin Kivijatalle.


Heti Kivijatan jälkeen reitin varrella oli tosi kirkkaita pikkupuroja, joiden alkulähteeksi osoittautui maan pinnalle hiekkaan purkautuva vesilähde. En ole ennen nähnyt vastaavaa. Täällä tosiaan on varmastikin juotavaksi kelpaavaa vettä vähän joka puolella.



Päiväretkille koiratkin pääsevät mukaan.














Oltiin syöty aika kevyt aamupala jo kovasti odotettiin että tultaisiin Spitaalijärvelle jossa nautittaisiin aamupala nro 2. Retkeilijöitä oli muitakin liikenteessä aika paljon, ja niin vaan kävi että Spitaalijärven keittokatoksessa oli herraseurue nauttimassa nestemäistä "aamupalaa" vaikka kello ei ollut juurikaan mitään vielä. Höh ja pöh, näyttää olevan sellainen moodi päällä että näihin törmätään jatkuvasti nyt :-)


Järven vastakkainenkin tulipaikka oli varattu (koirien vuoksi oltaisiin mieluiten keskenämme), joten poikettiin sitten polulta pois sopivalle kaatuneelle kelolle kahvia keittelemään.


Paitsi en sitten ollut ottanut murukahvia mukaan, sitä vastoin kaksi purkkia kermajauhetta kyllä oli messissä (muistin että toisessa on kahvia). Voihan kääkkä ja pari pahempaakin sanaa!! Kylmä aamupala ilman kahvia nautittiin aika jäätävissä tunnelmissa, kunnes koottiin itsemme ja lopulta jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan :-)


Seuraavana reitin varrella olikin Lauhanvuoren lintutorni johon kiivettiin koirinemme kaikkinemme.



Jos Lauhanvuori on Pohjanmaan korkein paikka ja siellä lintutorni, niin ollaankohan tässä Pohjanmaan korkeimmalla paikalla nyt? :)



Tornin jälkeen reitillä tuli nimeämätön kaivo/WC/tulipaikka, joka osoittautui vanhaksi autiotuvaksi ehkä. Pihapiirissä oli myös varastorakennusta ja saunaa, mutta kaikki paikat olivat lukossa joten ei yleiskäytössä (enää) ole. Jatkettiin siis eteenpäin.


Maasto jatkui tasaisen aurinkoisena mäntymetsänä ja leveänä polkuna, joten matka taittui varsin mukavasti eikä kauaakaan mennyt kun tultiin Kaivolammin tulipaikalle. Täällä päätettiin lounastaa. Tarkoitus oli syödä (ja syötiinkin) minigrippiin pakattua pasteriaa mikä oli vaelluksilta jäänyt yli. Ainut vaan oli että ruokia säilytettäessä bensasytytyspalojen tuoksu oli kolmen tiiviisti suljetun minigripin sekä yhden laatikon läpi tarttunut ruokaan. Ei mikään kovin mieluisa makuelämys ja mietin onko kovin terveellistäkään. Ei nyt kuitenkaan sisuskalut ainakaan heti syöpyneet rikki :-) Ruokien osalta ei nyt oikein mennyt putkeen tämä reissu.


Onneksi sää oli kuitenkin hieno (vaikkakin aika viileä ja tuulinen) ja koiratkin käyttäytyivät suhteellisen hyvin, kaikki siis ok edelleen.







Kaivolammin taukopaikkaa


Heti Kaivolammin jälkeen tuleva Ahvenlammin taukopaikka oli "lopetettu" vaikka kartalla se vielä näkyykin. Ei sitten enää pysähdytty missään vaan alkoi viimeinen etappi kohti autoa.


"Nähtävyyksistä" jäljellä oli vielä Huhtakorven lähde. Odotin jotain pientä tavallisen metsäkuopan näköistä "lätäkköä", mutta vastassahan oli oikein kunnolla soliseva suuri lähdepuroverkosto!



Vesi oli vähintään yhtä puhtaan näköistä kuin Lapissa, ellei jopa puhtaampaa. Jos tämä ei ole juomakelpoista niin mikä sitten on? Harmi kun meillä oli omat vedet mukana ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ihan ehdottomasti pitänyt tätä kokeilla nauttia. 


Lähteen ympärillä maasto oli lehtomaista ja pitkokset todella huonossa kunnossa. Pikkuhiljaa loppumatka muuttui sitten metsäteiksi joita kuljettiin ihan autolle asti.


Gepsi oli mukana koska koin matkan mittaamisen helpommaksi sillä kun myöhemmin (netti)kartalta, ja olihan siitä sitten hyötyäkin. Karttana oli pelkkä luontoon.fi:n pdf-esite alueesta mustavalkoisena, niin eihän siihen oltu edes jokaista metsätietä piirretty. Tultiin jotain karttaan merkitsemätöntä tietä "päätielle" ja olihan sen nyt ihan kiva vielä varmistua että oikeaan suuntaan kuljetaan.


Se oli semmoinen retki. 18,9 km. Kivaa väljää mäntymetsää. Puhdasta vettä. Tuulta mutta myös aurinkoa. Pientä ongelmaa eväiden kanssa. Ja koirat olivat väsyneitä!




Suunniteltiin sunnuntaiksikin vaikka ja mitä. Lähtöajatuksena kiertää eräs oman kunnan vähän pidempi vaellusreitti. Uni maistui kuitenkin sen verran hyvin että reitti vaihtyi lyhyempään.



Kyrkstigen, Tölby.






Kivaa väljää metsämaastoa oli tämäkin. Myöhemmin myös pellonviertä ja metsätietä.



Yritin harjoitella lähikuvausta kunnes huomasin että kamerahan on lemmikki-asetuksella (enkä saanut moodia vaihdetuksi, opettelua siis riittää :-)



Polun päässä oleva tulipaikka oli varsin vaatimaton joten jatkettiin polkua vielä eteenpäin pumppaamolle Laihianjoen varteen. Moottoritie meni tässä n. kilsan päässä, jos liikenteen melua ei olisi kuulunut olisi voinut kuvitella olevansa kauempanakin sivistyksestä :-)




Pentti se on aina yhtä valokuvauksellinen koira :)







Tällä kertaa oli oikein kahvimurutkin mukana, ja kiipesimme matkalla bongaamaamme hirvitorniin niistä nauttimaan.


Pentti jaksaa metsästää myyriä...


... Muru-vanhus sen sijaan hyödyntää senkin ajan lepäämiseen.





 Hyvä mieli tuli tästäkin retkestä, ja taas sitä huomasi että ihan läheltäkin voi löytää sellaisia paikkoja mitä ei ole tiennyt olevan olemassakaan :)



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Vaellusvarusteista

Koska vaelluskuume vaivaa edelleen, päätin tehdä postauksen meidän vaellusvarustuksen nykytilasta. Mikä on hyvää, mikä on ollut turhaa, mitä olisi ehkä syytä päivittää. En nyt esittele joka ikistä "kamaa", vaan niitä joihin jotain erityistä kommenttia on syntynyt.


Majoitteet, nukkuminen ja kantovälineet:


Teltta, Wild Country Hoolie 3. Tätä ei voi lähestulkoon muuta kuin kehua. Teltan rakenne on niin "läpivetävä", että kuivumisominaisuudet ovat todella hyvät. Karhunkierroksella koko päivän pussissaan kuljetettu märkä teltta kuivui valehtelematta tunnissa, jopa vajaassa. Muutama sadeyökin teltan käytölle on kertynyt, eikä koskaan ole päästänyt vettä sisään. Sisäteltta tosin on säädetty löysimmäksi mahdolliseksi jolloin tuuletusväli on suurin mahdollinen (säädin alunperin näin sen vuoksi kun säätöjen ollessa tiukemmin sisäteltan vetoketju oli tosi tiukka, ettei vaan hajoaisi mistään). Tuuletusväli on niin suuri, että rinkkojen säilyttäminenkään reunoille hieman nojaten ei ole aiheuttanut ongelmia. 

Hyvä läpivetävyys aiheuttaa kuitenkin sen, että teltta tuntuu kylmältä tuulisella säällä, kun joka nurkasta "vetää". Samoin nyt kylmemmillä ja kosteammilla säillä Karhunkierroksella tuli ensimmäisen kerran mieleen, että kolmikaarinen isolla absidilla varustettu teltta voisi olla ihan kiva. Painoa ei kuitenkaan saisi tulla lisää yhtään (tämä painaa 3.1 kg), ja sitten mennäänkin jo Hilleberg Nallon tasoisiin ratkaisuihin (joka on varmasti korkealaatuinen tuote, mutta niin on myös korkealaatuisen hintakin). Joten tämä saa luvan riittää vielä toistaiseksi, ja kyllähän se riittääkin.  



Sellaisen yksityiskohdan voisin vielä mainita, että mehän nukutaan aina teltassa väärinpäin, pää siellä matalemmassa päässä. Ensi alkuun vahingossa, mutta sitten tajuttiin että tällä tavalla rinkat mahtuvat paljon paremmin telttaan kun ovat jalkopään korkeammassa tilassa. Ja rinkkoja on alusta asti ollut kivempi pitää teltan sisällä: Absidi on vähän turhan pieni rinkoille ja kengille ja eipähän ainakaan tarvi miettiä että mikään kettu, myyrä tms. tulisi yöllä rinkkoja "kaivelemaan".



Thermarest NeoAir All Season makuualustat ovat myös osoittautuneet toimivaksi ratkaisuksi. Kylmä ei ole tullut ja tarpeeksi pehmeä on ollut. Large koon haaste on ehkä pituus (kaikissa tuvissa laverin pituus ei ole riittänyt alustalle, vaikkakaan tietenkään näitä ei ole ensisijaisesti tupakäyttöön tarkoitettu). Suurempi leveys (63 cm verrattuna regularin 51 cm) on kuitenkin vallan mukava asia. Ja se, että makuualusta on täysin suorakaiteen muotoinen, ei "muumiomalli".



Täytän makuualustat aina mukana tulleella pumpulla, näin hengitysilman kosteutta ja pöpöjä ei pääse kertymään makuualustan uumeniin.



Muita makuualustoja, Karrimat, Karrimor ja Kaira on myös kertynyt. Itsestääntäyttyvä Karrimor toimii alumiinipinnoitetun kairan kanssa kun eivät vie rullalle käärittynä ihan tuhottomasti tilaa. Tuota paksumpaa Karrimatia ei ole tullut käytettyä kuin (nuorison) festaritouhuissa. Näitä ei ehkä muutenkaan tule enää hirveästi käytettyä. Jos elukoita (koiria, tai joskus olen miettinyt jopa kissan kokeilemista, Limppu on niin älykäs ja seurallinen että voisi jopa onnistua) on mukana ja on pääsy telttaan, niin silloin hyviä vaihtoehtoja. Samoin jos Thermarestien täyttäminen alkaa joskus "nyppimään".



Itsestääntäyttyvissä Karrimoreissa (kuvassa pusseissa) en pidä muumiomuodosta. Yksistään käytettynä aina sitä kuitenkin herää jalka jossain kylmällä lattialla. Kun on ollut kaksi alustaa olenkin laittanut ne limittäin jolloin pinta on mahdollisimman neliön muotoinen.



Makuupusseihin ollaan myös oltu tyytyväisiä. Mun oma on liian pitkä, mutta pienempi koko olisi ollut 5 cm kapeampi, ja arvostan kyllä tilaa makuupussissa ettei tarvi ihan liikkumattomana "muumiona" nukkua koko yötä. Ainoa miinus siitä että päästää vähän höyheniä läpi (oli tiedossa kun makuupusseja tilasin), mutta ollaan huomattu että riippuu paljon yöasujen materiaalista tarttuuko niitä höyheniä vai ei. Sileään tekniseen kerrastoon ei tartu yhtään, fleece taas on pahin. Aamulla herää melkoisessa "höyhenpuvussa". Tuntuu että villaankaan ne ei tartu, vaan juuri tuohon fleeceen.



Makuupussien tekniset tiedot


Tyynyt ovat osoittautuneet turhiksi. Pakkaus ei ole mikään maailman pienin, ja kuitenkin itse tyyny on ainakin omaan käyttööni liian pieni ja tiivis. Melontareissuilla on käytetty, mutta omastani aion luopua.



Takki tms. tyynyliinan sisällä riittää. Siinä samalla saa kätevästi pidettyä lämpimänä puhelimen, kameran yms. Poistoon!



Silkkilakanoita kokeiltiin ensimmäisen kerran Karhunkierroksella. Huomasi aivan selvästi, missä kehon kohtaa lakana on ja missä ei, lämmitysvaikutus oli niin suuri. Nämä ei paina juuri mitään, ja makuupussin kanssa yhteensullottuna ei vie juuri tilaakaan. Ainut haittapuoli tulee olemaan kestävyys. Jos kovin kääntyilee, saumat ratkeavat hyvin helposti (yksi alku jo on) ja kankaaseenkin tulee sellaisia pieniä repeytymiä joissa neulos ei ole enää täydellistä.



Silkkilakanoita käytetään niin kauan kuin kestävät ja voi tietty korjatakin. Voisi myös selvittää mitä silkkikangas maksaa, näitä olisi ainakin mallin puolesta helppo ommella itsekin.


Ticket to the Moon päiväreppu (kuvassa yllä) on osoittautunut ihan huippuostokseksi. On käytetty Syötteellä, Monzassa ja Karhunkierroksella. Ei paljoa paina eikä vie tilaa.



Rinkoista, Karrimor Tryfan 60-70 l meillä on erilaiset käyttökokemukset. Mun mielestä rinkka istuvuuden puolesta hipoo täydellisyyttä, mies ei puolestaan ole löytänyt sopivia säätöjä (eipä ole kyllä niin hyvin jaksanut perehtyäkään, säätömahdollisuuksia tuosta löytyy monia selän pituudesta lähtien). Suuren plussan saa myös rinkan paino. Kun punnitsin, niin ilman sadesuojaa rinkka painaa 1700 g. Valmistaja on ilmoittanut rinkan painoksi 1800 g joka pitänee paikaansa. 



Kun ostin rinkat, alkasin vasta sen jälkeen vertailemaan painoa muiden valmistajien kanssa ja hämmästyin kuinka vähän nämä painavat muihin kalliimpiin merkkeihin verrattuna. Sitten mietin että no painaakohan nuo nyt niin vähän kun valmistaja ilmoittaa, mutta kun nyt viimein sain tsekattua niin kyllä ne vaan painaa. 


Joskus UKK:n jälkeen kirjoitin että saumoista kuului yksittäisiä ratkeamisen ääniä, mutta eipä ole kuulunut enää. UKK:hon mun rinkka olikin ylipakattu, mutta nyt pakkaaminen ja varusteiden määrä on optimoitunut koko ajan ja tilaa löytyy ihan kiitettävästi. Nyt pakkaamiseen on myös kehittynyt selvä ja helppo rutiini, joka toivottavasti säilyy mielessä talvenkin yli. 




Keittiö ja juomapuoli:

Vanhan keittimen rikkouduttua satsattiin pikapikaa uuteen Syötteen tulomatkalla. Tai kahteen koska halusin myös pienen varakeittimen kokemuksesta viisastuneena. Koska tiedän että kotikaupunkini valikoima on aika huono, selailin Kärkkäisen sivuilta automatkalla sopivat, jotka käytiin samantien ostamassa.  Mua on aina kiinnostanut laatu vs hinta. Tai paremminkin millä minimisummalla saan mahdollisimman laadukasta?


Pääkeittimeksi valikoitui letkullinen Pinguin Mantis (kaasun esilämmitys,  teho 3000W, paino 145g, 34,90€) ja varakeittimeksi päälle ruuvattava Pinguin Surpass Titan (teho 3500W, paino 48g tai mukana tulleen kotelon kanssa 92g, 29€). Vanhaa Retki-merkkistä keitintä en punninnut mutta kyllä nuo kaksi uutta menevät yhdessäkin paljon pienempään tilaan kuin vanha.


Nyt pidettiin ensimmäistä kertaa keitin koko ajan ruuvattuna kaasupulloon kiinni, ja kyllähän tuo kierteitä säästää kun ei tarvi edestakaisin koko ajan ruuvailla. Vähän mietin turvallisuutta mutta niin olen ymmärtänyt että tämä on yleisemminkin käytössä oleva tapa. Mantista käytettiin koko Karhunkierroksen ajan, ja ihan odotetun hyvin toimi. Titaanikeitintäkin oli tarkoitus testata, mutta kun yhdellä kaasupullolla pärjättiinkin koko reissu (vaikka lopussa luultiin että loppuu kesken, niin tippa jäi jäljelle), niin sen testaus on edessä vielä. Päälleruuvattavassa keittimessä mua epäilyttää kiikkeryys, mutta on tässä muutenkin jo oppinut ihan kantapään kautta että kun ruokaa keittää, kattilasta on oikeastaan koko ajan pidettävä kiinni.



Tässä keittiö kokonaisuudessaan: Paistinpannu ja kattila (mitkä toimivat myös lautasina kun erillisiä lautasia ei ole). kahvipannu ja keittimet. Painoa koko kokonaisuudelle 763g. Onko se sitten paljon tai vähän, en tiedä... Ennen tuntui että kahvipannu on on kunnon turhake, mutta nyt kun käytetään kattiloita lautasinakin niin aamupalalla oikeasti tarvitsee noita kaikkia. Ja mun mielestä on kiva keittää vesi aina puhtaassa astiassa.


Kattiloissa odotusarvona on, että kahvat saattavat jossain vaiheessa hajota, mutta nykyisenä minimalistina oon sitä mieltä että käytetään nuo nyt "loppuun" ja harkitaan uusien irtokahvallisten hankkimista sitten kun se on oikeasti ajankohtaista.



Aterimina käytetään tällä hetkellä teräksisiä. Kun nuo Sporkit eivät vaan kestä sitä kattiloiden "tiskaamista" mitä niillä oon harrastanut (kaksi jo hajoittanut). Terässettiin kuuluu haarukkakin, mutta toistaiseksi on jäänyt kotiin ja käyttämättä.


Taittokuksat ovat osoittautuneet mitä mainioimmaksi keksinnöksi. Ei vie tilaa eikä paina juuri mitään.


Sporkkien kestämättömyyden vuoksi huomasin tarvitsemani jonkin lastan/sekoittimen kaikenlaiseen kokkailuun (ja siihen "tiskailuun"). Muistin omistavani muovisen ohukaislastan, mitä en ole juuri koskaan kotona tarvinnut. Ajaa asiansa varsin hyvin, ja käy myös "tiskaamiseen".


Nuolijaa astioiden puhdistajana kokeilin Syötteellä, mutta ei toiminut aivan odotetunlaisesti. Ilman vartta sitä on hankala käyttää, sormetkin sotkeentuvat. Lisäksi reunojen ruuantähteitä kaapiessa ne ovat jo auttamatta jäähtyneet, jolloin a) niitä ei tee mieli syödä b) siinä on sitten kaapimessa "ongelmajätettä", jolle pitäisi tehdä jotain ja tuhlata puhdistuspyyhkeitä / wc-paperia, kun ei aina ole sopivaa pöpelikköäkään siinä käden ulottuvilla johon sen puhdistaisi.



Keittiövälinettä kaikenlaista



Juomapuolesta sen verran, että meille toimivaksi systeemiksi on osoittautunut että jos juomavettä on saatavilla runsaasti (oikea paikka ja oikea aika), 1 x 1,5l ja 1 x 0,5l pullo riittää. Jos taas veden riittävyydestä on vähänkään epäilystä, 2 kpl kumpaakin pulloa on varmempi vaihtoehto. Ja olen huomannut tekeväni mieluiten niin, että kokkailen vasta sitten kun ollaan seuraavan vedenottopaikan kohdalla tai vähintäänkin tiedetään missä se sijaitsee.


Käytettiin Karhunkierroksella ensimmäisen kerran Micropur vedenpuhdistustabletteja, ja kyllähän ne kieltämättä tuo vesiasioihin vapautta. Ei ole pakko löytää sitä kirkkainta ja solisevinta puroa, vaan järvi- ja lampivettäkin voi käyttää tarpeen vaatiessa. Tosin, eihän noita nyt ihan mielellään käytä, vaan ennemminkin pakon sanelemana /varmuutena, jos on epäilys että vesi ei ole puhdasta. Sivumakua on, ja lisäksi huomasin että enemmän nautittuna tulee samanlainen olo kuin uimahallissa kun on nielaissut vahingossa kunnon kulauksen kloorivettä. Hyi. Mutta hyvä olla varmuudeksi mukana jos vähänkään etelämpänä "seikkailee".


Kuvan toista kohdetta en vielä ole harjoituksesta huolimatta oppinut käyttämään :D Meillä on ollut useammin kuin kerran alkoholia, useimmiten minttua mukana. Ja aina se on jäänyt joko kokonaan korkkaamatta tai sitten oon yksin väkisin yhden minttukaakaon jossain välissä yrittänyt juoda (tämä pullo lähti puolillaan mukaan, toim. huom :) Ei olla kumpikaan mitään absolutisteja, mutta miestä ei kiinnosta snapsit vaelluksella yhtään, enkä kyllä itsekään niistä mitään suuria kicksejä ole saanut. Paljon kivempi on juoda nämä mintut yms. vaellusreissun jälkeen, katsella kuvia ja muistella...




Vaatetus:

Eniten parannettavaa löytyy varmaankin edelleen vaatetuksesta, tai sen laadusta. Villavaatteet kiinnostavat kovasti, ja tarkoituksena on eteenkin ohuisiin villavaatteisiin tulevaisuudessa satsata (tai pikemminkin bongata niitä tarjouksia. Muistelen esim. pari vuotta sitten Lidlissä olleen villakerrastoja tarjolla, mutta eipä ole ihan hetkeen ollut). Pahimpaan "villakuumeeseen" tein juuri kirpparikierroksen. Villavaatteita kyllä löytyi, edullisestikin, mutta mukaan tarttui vain H&M miesten villapaita (muistaakseni 80% villaa) hintaan huimat 2e. Mulla on ennestään Varustelekan villapaita jota olen käyttänyt kylminä öinä ja taukopaitana. Paidan huonoina puolina näin naiselle on armeijamaisuus ja "miesmäisyys" (vaikkakaan useimmiten kukaan miestä lukuunottamatta ei sitä mun päällä näe) ja melko suuri koko ja paino. Nyt sitten testaamaan ajaisko tuo kirpparipaita asiansa paremmin (väri ainakin on kohdillaan, viininpunainen :) ja ohuempikin kyllä on. Mutta ajan kanssa villavaatteisiin tulee varmasti satsattua enemmänkin.


Päällysvaatteisiin alkusatsattiin reilu vuosi sitten. Erätukun Grim ja Grima kuoripuvut. Valmistajan lupauksen mukaan pitäisi olla laadukkaita ja kalvon kestää mm. 30 pesukertaa. Kesällä olivat hiostavan kuumat (yllätys :-) enkä ainakaan minä oikein osannut erottaa pitääkö sadetta ja hikoilenko sisältäpäin muuten vaan. Mutta nyt syksyn reissuilla ainakin sen vähäisen sateen piti mitä satoi ja jotenkin oli sen tuntuiset että vähän kovemmallakin sateella näihin uskaltaa luottaa.


Koko asu on siis vuorillinen ja aika lämmin. T-paidan kanssa käytettäessä takki tuntuu jonkin verran epämiellyttävältä, kun hihojen polyamidi-vuori alkaa tuntumaan hetkenkään taukoillessa kylmältä ja nihkeältä paljasta ihoa vasten.


Takki on myös melko massiivinen (otettiin vielä kahdesta mahdollisesta reilumpi koko että mahtuu "kaikkea" alle), joten varatakkina tuota ei kannata raahata mukana vaan on ehdottomasti syksyn ja kylmempien ilmojen vaate ja koko ajan päällä pidettäväksi tarkoitettu. Ja koska meillä on nämä reilummat koot joiden alle mahtuu vaikka ja mitä, nämä toimisivat varmasti talvellakin.

  

Tuuletusaukot, joita löytyy sekä takista että housuista, on hyviksi havaittu. Takin hihatasku puolestaan on turha. Jos on vähänkään suurempaa sisältöä, rinkan viileke tarttuu siihen mennen tullen. 


Turhaksi hankinnaksi on osoittautunut taukotakki. Villapaita tauoilla takin alle puettuna ajaa saman asian, ja toimii miellyttävämpänä lisävaatteena myös yöllä.



Kirpparille!
                         
                                     
Jonkinlaisiin ohuempiin asuihin on varmasti vielä jossain vaiheessa satsattava. Millaisiin, minkä hintaisiin, merkkisiin, kalvollisiin vai ilman + miljoona muuta kysymystä ja tekijää, siinäpä sitä riittääkin miettimistä.


Vaelluskengistä kirjoittelin Syötteen reissun jälkeen että pohjat pikkuisen irvistelevät eivätkä kengät pidä enää vettä, pitäisi satsata uusiin. Mutta, kylläste- ja mehiläisvahakäsittelyn jälkeen Karhunkierroksella kengät hylkivät vettä varsin kiitettävästi. Olin oikein positiivisesti yllättynyt. Kengät eivät kastuneet yhtään vaikka tihkusadetta ja syksyn kosteutta kyllä oli, vaan vesi pisaroitui hienosti kengän pinnalle kadotakseen siitä kokonaan. Irvistysongelmaan kontaktiliima ei ollut paras ratkaisu (altistuttuaan tarpeeksi kosteudelle kuoriutui osittain pois), mutta viime kesänä korjailin omiani pikaliimalla ja se kyllä on siinä edelleen jäljellä. Joten fiksausta luvassa, ja näillä mennään edelleen toistaiseksi.


Ollaan siinä mielessä onnekkaita että kummallekaan meistä ei tule rakkoja kovin helposti. Nämä kengät eivät varmasti kaikkein mukavimmat jalassa ole (vähän pehmusteita, halvat ja "klohmot") mutta hyvin ollaan pärjätty. Olisiko merkitystä sillä että tehdään kummatkin seisomatyötä 8 h päivässä turvakengät jalassa. Jalat on ehkä kouliintuneet että aina kengät jalassa.


Itseäni vähän epäilytti kun olin sairaslomalla niin pitkään että mitenkähän jalat enää kestävät, kenkiä ja kävelyä. Lisäksi mokasin kesällä, onnistuin ilmeisesti polttamaan auringossa jalanpohjat. Ainakin ilmapatjalla vedessä lillumisen jälkeen päkiöistä kuoriutui hienosti nahka. Vähän olivat arat tämän jälkeen, mutta iho sileä kuin vauvan peppu :D Onneksi suurempia ongelmia ei tullut, ja äkkiä ne siitä karaistuikin uudelleen.



Katu- eiku polku-uskottavuutta on jo!





Elektroniikka:


GPS:n kanssa lähti vähän homma lapasesta. Alunperin hankin laitteen melontaan, missä se onkin osoittautunut korvaamattomaksi (ei sillä että eksyttäisiin, vaan että löydetään kaikenmaailman Pirunrännit ja muut Vaasan saariston salat). Tietysti homma luisui siihen, että laitoin vaelluksienkin vesi- tai taukopaikkoja sinne muistiin (ja näistä olikin hyötyä väsyneenä, tai kun lähdettiin vahingossa risteyksestä väärään suuntaan). Tänä kesänä havahduin siihen että UKK-puiston vaellusta suunnitellessani tulin näpytelleeksi kahden eri reitin joka ikisen tauko- ja tulipaikan laitteen muistiin.


Kunnes...


Ajattelin tyhjentää turhat jälkilokit pois (niitäkin tuli tallennettua jos jonkinlaista). Meni sitten laitteen käsitteet hetkellisesti sekaisin, ja tyhjensin myös kaikki reittipisteet. Hupsista! Sinne meni kertaheitolla satojen reittipisteiden koordinaatit joita olin antaumuksella numero kerrallaan näpytellyt. Montako tuntia olin tähän tuhlannut, en viitsi edes laskea. Melonnan koordinaateissa (joita oli paljon) on myös se haaste, että mies meni viime kesänä hukkaamaan melontakartan toisen osan, eikä uusia karttoja ole enää saatavilla. Saahan sen kartan ja koordinaatit netistäkin näkyville, mutta aika tihrustamista on eikä mun kone tahdo jaksaa ladata niin isoa tiedostoa.


No, kun gepsi oli tyhjä oli aika miettiä koko laitteen tarkoitusta ja aloittaa ikäänkuin alusta uudelleen. Melonnassa käyttö on oikeasti tarpeellista, mutta vaelluksessa laitteen tarkoitus on olla pelkkänä tukena, ei itseistarkoituksena. Silti niitä reittejä tuntui olevan tärkeä tallentaa, että näkee kilsat ja sen kun siihen näytölle päivien edetessä piirtyy hieno rengasreitti, joka kulkee kaikkien tallentamieni reittpisteiden kautta. Oikeasti, miksi? Kilsat voi laskea myöhemminkin kartasta, ainakin suurinpiirtein. Ja ennenkaikkea haluan luonnossa pitää kaiken elektroniikan ihan minimissä.


Nyt gepsissä on muistissa ainoastaan tärkeimmät ja kriittisimmät taukopaikat. Syötteellä vielä tallensin reitin mutta Karhunkierroksella meni pieleen kun eräs aamu unohdin laittaa laitteen päälle ja sitten vielä paristokin loppui huomaamatta kesken kaiken. Ja parempi niin olikin. Yritän tästä lähtien muistaa gepsin alkuperäisen tarkoituksen. Melontaan ja tarpeen niin vaatiessa muuhunkin. Ja silloin kun tarve on, laite on pelkkä apuväline.



Hieman ristiriitainen kapistus


Kamera. Vielä ennen ajattelin, että en koskaan enää tule tarvitsemaan kameraa, koska haluan pitää kaiken mahdollisimman helppona ja yksinkertaisena ja puhelin ajaa vallan mainiosti kameran aseman. Kunnes kuvioihin tuli vaellus. Ja puhelin-, turvallisuus- ja akkukysymykset.


Tajusin nopeasti, että vaelluksella on varsin kätevää jos puhelin ja kamera ovat erilllisiä asioita. Puhelimen akku ei kulu kuvaamiseen. Jos ei ole kenttää, puhelinta voi pitää huoletta kiinni (ja akku säästyy kunnes kenttää on). Lisäksi kameralla saa laadukkaampia kuvia. Ja kun on monta erillistä laitetta (esim. 2 puhelinta ja 1 kamera), jonkin mahdollisesti rikkoutuessa on vielä vaihtoehtoisia laitteita jäljellä ilman että ollaan heti ihan "nesteessä".


Meillä on ollut vaihtelevassa omistuksessa yksi "rupukamera" jota on käytetty festareilla ja vaikka missä. Kamerassa on sinänsä hyvät ominaisuudet, mutta osumaa on vuosien varrella tullut. Mikrofonissa häikkää (vaikka äänittääkin normaalisti) ja näyttö rakeinen (vaikka kuvista tulee normaalilaatuisia). Viimeinen pisara oli suokylpy jonka tämä onneton laite sai Karhunkierroksella.  



Kovan onnen kamera


Kamera ei ehkä koskaan tule entisellensä (testailut vielä kesken) mutta armoton kamerakuume tästä hässäkästä tuli. Aika nopeasti oli selvää mitä vaelluksella käytettävältä kameralta haluan:


1. Vedenpitävyys ja yleinen kestävyys (ei liene yllätys :)
2. Hyvä kuvanlaatu (tarpeeksi pikseleitä, vaikka kai kaikissa nykyään on)
3. Mahdollisimman hyvä zoom, kuvailen ennemmin maisemia kuin mitään makrojuttuja
4. Hyvästä hämäräkuvalaadustakaan ei haittaakaan olisi...


Ja tämä kaikki pitäisi tietysti saada mahdollisimman edullisesti...


Aika äkkiä selvisi että veden- ja iskunkestäviä kameroita on varsin suppeasti tarjolla (verrattuna koko digikameratarjontaan), ja ominaisuuksissa eteenkin zoomista joutuisin tinkimään. Tarkempi tutkiskelu osoitti myös että hyvät hämäräkuvausominaisuudet (pieni aukon koko) ja hyvä zoom kumoavat toisensa (kumpaakin ei voi olla samassa, se on joko tai).


Valokuvaaminen, käsitteet yms alkoivat kertaheitolla kiinnostamaan enemmän (kameroihin perehtyessä oli pakko opiskella edes joitakin peruskäsitteitä että tietäisin mitä haluamani asiat kameralta vaativat), ja olenkin vakaasti päättänyt opetella kuvaamista enemmän. Peruskäsitteet, mikä vaikuttaa mihinkin (vähän tuntuu siltä että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kääk :-), testaamista uudella kameralla, tarkoituksena löytää itse sen puutteet (vaikka googlettanutkin olen ja tiedän sitä kautta) ja mahdollisesti millä muilla säädöillä niitä voi korjata, ja sitten sen jälkeen voi alata pohtimaan mikä olisi parempi kamera ja kaikki alkaa taas alusta... :)


Eilen on haettu kamera postista ja jossain vaiheessa pukkaa varmaan postausta aparaatista!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...